LEHTIMAJANJUHLA

Sitä sanotaan myös korjuujuhlaksi, ja 3. Mooseksen kirjan 23:39:ssä sitä nimitetään ”Jehovan juhlaksi”. Sen viettoa koskevat ohjeet on esitetty 3. Mooseksen kirjan 23:34–43:ssa, 4. Mooseksen kirjan 29:12–38:ssa ja 5. Mooseksen kirjan 16:13–15:ssä. Juhlaa vietettiin 15.–21. etanimkuuta, ja 22. päivänä oli juhlakokous. Etanim (tisri; syys-lokakuu) oli alkujaan juutalaisen kalenterin ensimmäinen kuukausi, mutta Egyptistä lähdön jälkeen siitä tuli pyhän vuoden seitsemäs kuukausi, sillä abibkuusta (nisan; maalis-huhtikuu), joka oli aikaisemmin seitsemäs kuukausi, tehtiin ensimmäinen kuukausi (2Mo 12:2). Lehtimajanjuhlassa juhlittiin maan hedelmien, ”maan sadon” – viljan, öljyn ja viinin – korjuuta (3Mo 23:39). Sen sanotaan olleen ”korjuujuhla vuodenvaihteessa”. Kahdeksantena päivänä pidetty pyhä kokous päätti juhlallisesti vuoden juhlien kierroksen. (2Mo 34:22; 3Mo 23:34–38.)

Oikeastaan lehtimajanjuhla päätti israelilaisten maanviljelysvuoden pääosan. Se oli sen vuoksi ilon ja kiitoksen aikaa kaikkien niiden siunausten johdosta, jotka Jehova oli suonut koko heidän satonsa hedelmälle. Lisäksi vain viisi päivää aikaisemmin oli vietetty sovituspäivää, joten kansa tunsi olevansa rauhassa Jehovan kanssa. Vaikka ainoastaan miesväkeä vaadittiin olemaan läsnä, kokonaiset perheet tulivat juhlaan. Heidän täytyi asua lehtimajoissa (hepr. suk·kōtʹ) koko seitsenpäiväisen juhlan ajan. Tavallisesti oli jokaista perhettä varten yksi lehtimaja. (2Mo 34:23; 3Mo 23:42.) Niitä pystytettiin talojen pihoille, asuntojen katoille, temppelin esipihoille, toreille ja teille, jotka olivat sapatinmatkan päässä kaupungista. Israelilaisten piti käyttää ”ihanien puiden hedelmiä”, palmunlehviä ja tuuheiden puiden sekä poppelien oksia (3Mo 23:40). Esran päivinä näiden tilapäisten asumusten rakentamiseen käytettiin oliivi- ja öljypuun lehviä, (voimakastuoksuisen) myrtin ja palmun lehviä sekä muiden puiden oksia. Kaikki – niin rikkaat kuin köyhätkin – asuivat ja jopa aterioivat majoissa seitsemän päivän ajan ja kaikki majat oli valmistettu samoista tarvikkeista, jotka oli otettu maan kukkuloilta ja laaksoista, mikä korosti kaikkien tasa-arvoisuutta juhlaan nähden. (Ne 8:14–16.)

Useimmat juhlijat, kenties kaikkikin, olivat saapuneet Jerusalemiin juhlaa edeltävänä päivänä, 14. etanimkuuta. Se oli valmistuspäivä, ellei se sattunut olemaan viikkosapatti, jolloin valmistelut voitiin tehdä aikaisemmin. Kaikki olivat työn touhussa rakentaessaan majoja, puhdistautuessaan ja huolehtiessaan tuomistaan uhreista sekä seurustellessaan iloisesti keskenään. Jerusalem ja sen ympäristö tarjosivat ainutlaatuisen, viehättävän näkymän, kun kaikkialle kaupunkiin sekä Jerusalemia ympäröiville teille ja puutarhoihin oli pystytetty lehtimajoja. Juhlatunnelmaa lisäsivät kauniin värikkäät hedelmät ja lehvät sekä myrttien tuoksu. Kaikki odottivat tuona varhaissyksyn iltana innoissaan korkealta temppelistä kajahtavaa trumpetinpuhalluksen ääntä, joka ilmoitti juhlan alkavan.

Tämän juhlan aikana uhrattiin enemmän teurasuhreja kuin missään muussa juhlassa vuoden kuluessa. Kansan uhri, joka alkoi 13 sonnista ensimmäisenä päivänä ja vähentyi yhdellä joka päivä, sisälsi kaikkiaan 70 uhrattua sonnia sekä 119 karitsaa, pässiä ja vuohta ja lisäksi vilja- ja viiniuhrit. Läsnäolijat uhrasivat viikon aikana myös tuhansia henkilökohtaisia uhreja. (4Mo 29:12–34, 39.) Kahdeksantena päivänä, jolloin ei voitu tehdä mitään raskasta työtä, esitettiin polttouhriksi sonni, pässi ja seitsemän vuoden vanhaa uroskaritsaa vilja- ja juomauhrien ohella sekä vuohi syntiuhriksi (4Mo 29:35–38).

Sapattivuosina luettiin tämän juhlan aikana Laki koko kansalle (5Mo 31:10–13). Ensimmäinen Daavidin järjestämistä 24:stä pappien osastosta alkoi todennäköisesti palvella temppelissä lehtimajanjuhlan jälkeen, koska Salomon rakentama temppeli vihittiin tämän juhlan aikana 1026 eaa. (1Ku 6:37, 38; 1Ai 24:1–18; 2Ai 5:3; 7:7–10).

Lehtimajanjuhlan tunnusomainen piirre, sen perusluonne, oli iloinen kiitos. Jehova halusi kansansa iloitsevan hänessä. ”Teidän on iloittava Jehovan, Jumalanne, edessä.” (3Mo 23:40.) Se oli kiitosjuhla sadonkorjuusta, ei pelkästään viljankorjuusta vaan myös öljy- ja viinisadosta, jotka vaikuttivat suuresti elämästä nauttimiseen. Tämän juhlan aikana israelilaiset saattoivat mietiskellä sydämessään sitä, ettei heidän hyvinvointinsa ja se, että heillä oli yllin kyllin kaikkea hyvää, johtunut heidän omasta voimastaan. Heidän hyvinvointinsa oli sen sijaan heidän Jumalansa Jehovan huolenpidon ansiota. Heidän tuli ajatella näitä asioita syvällisesti, kuten Mooses sanoi, ”ettei sydämesi ylpisty ja ettet unohda Jehovaa, Jumalaasi – joka toi sinut pois Egyptin maasta, orjahuoneesta”. Lisäksi Mooses julisti: ”Ja sinun on muistettava Jehovaa, Jumalaasi, koska hän antaa sinulle voimaa hankkia varallisuutta pannakseen täytäntöön liittonsa, jonka hän vannoi esi-isillesi, kuten tänä päivänä.” (5Mo 8:14, 18.)

Israelilaisten käskettiin asua viikko lehtimajoissa, ”jotta sukupolvenne tietäisivät, että lehtimajoissa minä panin Israelin pojat asumaan tuodessani heidät pois Egyptin maasta. Minä olen Jehova, teidän Jumalanne.” (3Mo 23:42, 43.) He saattoivat muistella iloisina ja kiitollisina sitä, miten Jumala piti heistä huolta erämaassa, kun Jehova suojeli heitä ’pannessaan heidät vaeltamaan suuren ja pelottavan erämaan poikki, jossa oli myrkkykäärmeitä ja skorpioneja ja janoista, vedetöntä maata, ja antoi heille vettä piikivikalliosta ja ravitsi heitä erämaassa mannalla, jota heidän isänsä eivät tunteneet’ (5Mo 8:15, 16). Tämä antoi heille syyn iloita Jumalan jatkuvasti lisääntyvästä huolenpidosta ja anteliaisuudesta heitä kohtaan.

Myöhemmin lisättyjä piirteitä. Eräs tapa, jota alettiin noudattaa myöhemmin ja johon mahdollisesti viitataan Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa (Joh 7:37, 38), mutta ei Heprealaisissa kirjoituksissa, oli veden nostaminen Siloaminlammikosta ja sen kaataminen viinin kanssa alttarille aamu-uhrin aikaan. Useimpien tutkijoiden mukaan näin tehtiin juhlan seitsemänä päivänä, mutta ei kahdeksantena. Pappi meni Siloaminlammikolle mukanaan kultainen kannu (paitsi juhlan alkamispäivänä, sapattina, jolloin vesi otettiin temppelissä olleesta kultaisesta astiasta, johon se oli tuotu Siloamista edellisenä päivänä). Hän ajoitti paluunsa Siloamista siten, että hän toi veden juuri kun papit olivat temppelissä valmiit panemaan teurasuhrin kappaleet alttarille. Hänen tulonsa Vesiportista temppeliin pappien esipihalle ilmoitettiin kolminkertaisella pappien trumpettien puhalluksella. Vesi kaadettiin sitten altaaseen, josta se valui alttarin juurelle samaan aikaan kun altaaseen kaadettiin viiniä. Sen jälkeen laulettiin temppelimusiikin säestyksellä hallel-psalmeja (Ps 113–118), ja samaan aikaan palvojat heiluttivat palmunoksiaan alttaria kohti. Tämä seremonia ehkä muistutti noita iloisia juhlijoita Jesajan profeetallisista sanoista: ”Riemuiten te saatte varmasti ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.” (Jes 12:3.)

Eräs toinen, samantapainen seremonia oli se, että papit kävelivät kulkueessa alttarin ympäri juhlan jokaisena seitsemänä päivänä laulaen: ”Ah, Jehova, pelastathan toki. Ah, Jehova, suothan toki menestyksen.” (Ps 118:25.) Seitsemäntenä päivänä he kuitenkin kiersivät alttarin seitsemän kertaa.

Rabbiinisten tietolähteiden mukaan tässä juhlassa oli vielä yksi huomattava piirre, jota, samoin kuin veden tuomista Siloamista, noudatettiin Jeesuksen ollessa maan päällä. Tämä seremonia alkoi juhlan ensimmäisen päivän – tisrikuun 15. päivän – loppupuolella, oikeastaan 16. päivän, juhlan toisen päivän, alussa, ja se jatkui viitenä seuraavana iltana. Valmistelut tehtiin naisten esipihassa, jossa oli neljä suurta kultaista lampunjalkaa ja niissä jokaisessa neljä kultaista maljaa. Neljä pappissukuun kuuluvaa nuorukaista kiipesi tikkaita suurten öljykannujen kanssa täyttämään nuo 16 maljaa. Pappien vanhoja vaatteita käytettiin lampunsydäminä. Juutalaiset kirjailijat sanovat, että nämä lamput loivat kirkkaan valon, joka voitiin nähdä melkoisen matkan päähän ja joka valaisi Jerusalemin talojen pihat. Eräät miehet, mm. jotkut vanhimmat, tanssivat palavat soihdut käsissään ja lauloivat ylistyslauluja soittimien säestyksellä.

On myös mielenkiintoista, että Jerobeam, joka erkani Salomon pojasta Rehabeamista ja ryhtyi kymmenen pohjoisen heimon kuninkaaksi, jatkoi lehtimajanjuhlan jäljitelmän viettämistä (ei seitsemännessä vaan kahdeksannessa kuussa) ilmeisesti pitääkseen heimot poissa Jerusalemista. Mutta teurasuhrit esitettiin silloin niille kultaisille vasikoille, jotka hän oli asettanut vastoin Jehovan käskyä. (1Ku 12:31–33.)

Jeesus viittasi luultavasti lehtimajanjuhlan hengelliseen merkitykseen ja ehkä Siloamin veteen liittyvään seremoniaan, kun hän ”viimeisenä päivänä, juhlan suurena päivänä, – – nousi seisomaan ja korotti äänensä ja sanoi: ’Jos jonkun on jano, hän tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun, ”sen sisimmästä tulee juoksemaan elävän veden virtoja”, niin kuin Raamattu on sanonut.’” (Joh 7:37, 38.) Hän on myös saattanut viitata siihen, että temppelialueella olevat lamput ja soihdut valaisivat Jerusalemia juhlan aikana, sanoessaan vähän myöhemmin juutalaisille: ”Minä olen maailman valo. Joka seuraa minua, ei tule suinkaan vaeltamaan pimeydessä, vaan tulee omistamaan elämän valon.” (Joh 8:12.) Pian juutalaisten kanssa käymänsä keskustelun jälkeen Jeesus ehkä yhdisti Siloamin tähän juhlaan ja sen valoihin tavatessaan miehen, joka oli syntynyt sokeana. Sanottuaan opetuslapsilleen olevansa ”maailman valo” hän sylkäisi maahan ja teki syljen avulla savea, pani tämän saven miehen silmille ja sanoi hänelle: ”Mene peseytymään Siloaminlammikkoon.” (Joh 9:1–7.)

Se että ihmiset heiluttivat tämän juhlan aikana palmunoksia, muistuttaa meitä myös siitä ihmisjoukosta, joka heilutti palmunoksia Jeesuksen saapuessa vähän ennen kuolemaansa Jerusalemiin, vaikka silloin ei ollutkaan lehtimajanjuhlan aika vaan pesahia edeltänyt aika (Joh 12:12, 13). Lisäksi apostoli Johannes kertoo nähtyään näyn 144000:sta Jumalan orjasta, jotka sinetöitiin otsastaan: ”Tämän jälkeen minä näin, ja katso, suuri joukko, jota kukaan ei kyennyt laskemaan, kaikista kansakunnista ja heimoista ja kansoista ja kielistä seisoi valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkoisiin vaatteisiin, ja heidän käsissään oli palmunoksia. Ja he huutavat jatkuvasti suurella äänellä sanoen: ’Pelastuksesta saamme kiittää Jumalaamme, joka istuu valtaistuimella, ja Karitsaa.’” (Il 7:1–10.)

Lehtimajanjuhla oli varmastikin sopiva päätös maanviljelysvuoden pääosalle ja vuoden juhlien kierrokselle. Kaikki siihen liittyvä huokuu iloa, runsaita siunauksia Jehovan kädestä, virvoitusta ja elämää.