Useimmat meistä eivät koskaan jää noiden yhdeksän kaivosmiehen tavoin loukkuun maan alle, emmekä kenties joudu mihinkään muuhunkaan onnettomuuteen, jossa meidän olisi katsottava kuolemaa silmästä silmään. Silti meidät kaikki täytyy pelastaa, sillä me emme voi välttyä sairaudelta, vanhenemiselta ja lopulta kuolemalta. ”Ihminen, naisesta syntynyt, on lyhytikäinen ja täynnä kiihtymystä”, totesi uskollinen patriarkka Job. ”Hän on puhjennut esiin kuin kukka, ja hänet katkaistaan pois, ja hän pakenee kuin varjo eikä pysy.” (Job 14:1, 2.) Nykyään, noin 3500 vuotta myöhemmin, nuo sanat pitävät edelleen paikkansa: kukaan meistä ei voi välttyä kuolemalta. Asummepa missä hyvänsä tai hoidammepa terveyttämme kuinka hyvin tahansa, meidät täytyy pelastaa kärsimyksen, vanhuuden ja kuoleman kynsistä.

Vaikka et ajattelisikaan elämästä ja kuolemasta samalla tavoin kuin Job, niin et voi välttää sitä, että vuosien vieriessä sinäkin ”pakenet kuin varjo” kohti kuolemaa – kauas ystävistäsi, perheestäsi, kodistasi ja kaikista aikaansaannoksistasi. ”Elävät tietävät kuolevansa”, kirjoitti muinaisen Israelin viisas kuningas Salomo, ”mutta kuolleet eivät tiedä yhtään mitään, eikä heillä ole enää palkkaa, sillä heidän muistonsa on unohdettu” (Saarnaaja 9:5).