LAMMAS

Tärkeimpiä eläimiä paimentolaistaloudessa (1Mo 24:35; 26:14). Lampaat ovat märehtijöitä. Muinoin, kuten vielä nykyäänkin, Palestiinan yleisin lammasrotu on saattanut olla rasvahäntälammas, jonka tunnistaa sen huomattavan pulleasta, tavallisesti noin 5 kg painavasta hännästä (vrt. 2Mo 29:22; 3Mo 3:9). Lampaat olivat yleensä väriltään valkoisia (Lal 6:6), mutta joukossa oli myös tummanruskeita ja kirjavia yksilöitä (1Mo 30:32). Paimentolaisyhteiskunnassa Jobin kaltaiset erittäin varakkaat ihmiset saattoivat omistaa tuhansia lampaita (Job 1:3, 16; 42:12). Israelilaiset pitivät luultavasti karitsoita lemmikkeinä (2Sa 12:3; Jer 11:19).

Kesyt lampaat ovat avuttomia ja pelokkaita ilman paimenta. Ne eksyvät, hajaantuvat ja ovat täysin vihollistensa armoilla. (4Mo 27:16, 17; Jer 23:4; Hes 34:5, 6, 8; Mi 5:8.) Lampaat ovat johdatettavissa, ja ne seuraavat uskollisesti paimentaan. Ne voivat oppia tunnistamaan hänen äänensä ja reagoimaan vain siihen (Joh 10:2–5). Tätä valaisee katkelma J. Hartleyn kirjasta Researches in Greece and the Levant (Lontoo 1831, s. 321, 322):

”Sen jälkeen kun huomioni oli eilen illalla kohdistettu Johanneksen 10:3:n sanoihin – – kysyin palvelijaltani, oliko Kreikassa tapana antaa lampaille nimet. Hän sanoi minulle, että sellainen tapa oli ja että lampaat tottelivat paimenta, kun tämä kutsui niitä nimeltä. Tänä aamuna minulla oli tilaisuus vahvistaa tämän toteamuksen pitävän paikkansa. Mennessäni erään lammaslauman ohi tein paimenelle saman kysymyksen, jonka olin esittänyt palvelijalleni, ja hän antoi minulle samanlaisen vastauksen. Sitten pyysin häntä kutsumaan yhtä lampaistaan. Hän kutsui, ja se lähti heti laitumelta ja laumansa luota ja juoksi paimenen käden luo iloisen näköisenä ja alttiin tottelevaisena – moista en ollut ikinä nähnyt minkään muun eläimen tekevän. Tämänkin maan lampaista pitää paikkansa, että muukalaista ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä – – Paimen sanoi minulle, että monet hänen lampaistaan ovat yhä villejä, että ne eivät olleet vielä oppineet nimeään mutta että koulimalla ne kaikki oppisivat sen.” (Ks. PAIMEN.)

Lampaankasvatukseen sopivia alueita olivat muinoin mm. Negev (1Sa 15:7, 9), Haran (1Mo 29:2–4), Midianin maa (2Mo 2:16), Juudan vuoristo, missä sijaitsi Karmelin kaupunki (1Sa 25:2), Usin maa (Job 1:1, 3) sekä Basan ja Gilead (5Mo 32:14; Mi 7:14).

Heprealaiset ja muut kansat saivat lampaista monenlaisia tuotteita. Pässinsarvista tehtiin astioita ja torvia (Jos 6:4–6, 8, 13; 1Sa 16:1). Joskus lampaannahkoihin pukeuduttiin (Hpr 11:37), ja punaiseksi värjättyjä pässinnahkoja käytettiin rakennettaessa tabernaakkelia (2Mo 26:14). Luultavasti suurin osa vaatteista tehtiin lampaan villasta saatavasta kuidusta (Job 31:20; San 27:26). Lampaat olivat tärkeä kaupankäyntiväline (Hes 27:21), ja niillä maksettiin jopa pakkoveroa (2Ku 3:4; 2Ai 17:11). Sekä lampaanmaito että -liha sisältyivät ruokavalioon (5Mo 14:4; 32:14; 2Sa 17:29; Jes 7:21, 22). Kuninkaat, käskynhaltijat ja muut söivät säännöllisesti lampaan- ja karitsanlihaa (1Sa 8:17; 1Ku 4:22, 23; Ne 5:18; Am 6:4).

Liharuoat valmistettiin keittämällä tai paahtamalla. Pesahina paahdettiin kokonaisena vuoden vanha urospuolinen lammas tai vuohi sen jälkeen kun sen nahka oli poistettu ja sisäelimet puhdistettu (2Mo 12:5, 9). Kun lammas valmistettiin keittämällä, eläin ensin nyljettiin ja sitten paloiteltiin. Toisinaan luut murrettiin auki, jotta luuydin saatiin esiin. Sekä liha että luut keitettiin suuressa astiassa. (Hes 24:3–6, 10; Mi 3:1–3.) Kun liha oli keitetty, se otettiin pois padasta, ja jäljelle jäänyt liemi tarjoiltiin erikseen (vrt. Tu 6:19). Karitsa-aterian tarjoaminen vieraalle oli vieraanvaraisuuden osoitus (2Sa 12:4).

Keritsiäisiä odotettiin kovasti, koska tuo tilaisuus muistutti paljolti sadonkorjuuta. Silloin juhlittiin ja iloittiin. (1Sa 25:2, 11, 36; 2Sa 13:23, 24, 28.)

Mooseksen laki kielsi syömästä lampaan rasvaa (3Mo 7:23–25) sekä teurastamasta lammasta ja sen jälkeläistä samana päivänä (3Mo 22:28). Laissa oli myös säännöksiä siitä, miten tuli toimia, kun lammas eksyi, katosi tai vammautui tai kun se varastettiin (2Mo 22:1, 4, 9–13; 5Mo 22:1, 2). Israelilaisten tottelevaisuus tai tottelemattomuus Jumalan lakeja kohtaan vaikutti siihen, siunattiinko vai kirottiinko heidän katraansa ja laumansa (5Mo 7:12, 13; 28:2, 4, 15, 18, 31, 51).

Jo varhaisista ajoista alkaen lampaita uhrattiin teurasuhreiksi (1Mo 4:2, 4; 22:7, 8, 13; Job 42:8). Kaikki lampaan urospuoliset esikoiset piti Lain alaisuudessa uhrata teurasuhreiksi, mutta vasta kun ne olivat vähintään kahdeksan päivän ikäisiä. Aasin urospuolisen esikoisen lunastamiseksi piti uhrata lammas. (2Mo 34:19, 20; 3Mo 22:27.) Pässejä uhrattiin syyllisyysuhreiksi (3Mo 5:15, 16, 18; 6:6), polttouhreiksi (3Mo 9:3; 16:3; 23:12) ja yhteysteurasuhreiksi (3Mo 9:4); lisäksi Aaronin huoneen pappien virkaanasetusuhrina oli pässi (2Mo 29:22; 3Mo 8:22–28). Päivittäin uhrattavaan vakituiseen polttouhriin kuului kaksi vuoden vanhaa pässiä (2Mo 29:38–42). Kuukausien ja vuotuisten juhlien alkajaisiksi uhrattiin vakituisen polttouhrin lisäksi pässejä ja uroskaritsoita (4Mo 28:11, 17–19, 26, 27; 29:1–38). Pässi oli niin tärkeä uhrieläin Israelissa, että profeetta Samuel käytti ilmausta ”pässien rasva” sanan ”teurasuhri” rinnakkaisilmauksena (1Sa 15:22). Naaraskaritsoita voitiin kuitenkin joskus esittää yhteysteurasuhreiksi (3Mo 3:6), syntiuhreiksi (3Mo 4:32; 4Mo 6:14) ja syyllisyysuhreiksi (3Mo 5:6).

Profeetallista ja kuvaannollista käyttöä. Raamatussa ”lampailla” tarkoitetaan usein puolustuskyvyttömiä, viattomia ihmisiä ja toisinaan Jehovan sorrettua kansaa (2Sa 24:17; Ps 44:11, 22; 95:7; 119:176; Mt 10:6, 16; Joh 21:16, 17; Ro 8:36). Israelilaiset, jotka olivat ikään kuin Jumalan lampaita, kärsivät suuresti uskottomien paimenien eli johtajien alaisuudessa. Jehova esittää profeettansa Hesekielin välityksellä erittäin surkuteltavan kuvauksen laiminlyönnistä: ”Laumaa ette ruoki. Te ette ole vahvistaneet huonokuntoisia ettekä parantaneet sairastavaa ettekä sitoneet murtunutta ettekä tuoneet takaisin harhautunutta ettekä yrittäneet löytää kadonnutta, vaan olette vallinneet niitä ankarasti, jopa tyrannimaisesti. Ja ne hajaantuivat vähitellen, koska ei ollut paimenta, niin että niistä tuli kaikkien kedon villieläinten ruokaa.” (Hes 34:3–5.) Jeesuksen lampaista – sekä ”pienestä laumasta” että ”muista lampaista” – jotka seuraavat hänen johtoaan, pidetään sen sijaan hyvää huolta (Lu 12:32; Joh 10:4, 14, 16; Il 7:16, 17). Jeesus vertasi niitä, jotka tekevät hyvää hänen vähäisimmille veljilleen, lampaisiin ja niitä, jotka eivät halua tehdä heille hyvää, vuohiin (Mt 25:31–45).

”Pässit” kuvaavat joskus ihmisiä, etenkin jonkin kansakunnan sortavia johtajia, jotka on määrä tuhota (Jer 51:40; Hes 39:18). Hesekielin 34:17–22:ssa pässit, pukit ja lihavat lampaat edustavat Israelin uskottomia johtajia, jotka kahmivat kaiken parhaan itselleen ja sitten likasivat sen, mitä oli jäänyt laihoille ja sairaille lampaille, ts. ihmisille, jotka olivat sorrettuja, riistettyjä ja sysittyjä.

Jeesusta Kristusta sanottiin profeetallisesti lampaaksi, joka tuotiin teurastettavaksi, ja uuheksi, joka pysyy mykistyneenä keritsijöittensä edessä (Jes 53:7; Ap 8:32, 35; vrt. 1Pi 2:23). Sen osan vuoksi, joka Jeesuksella on uhrina, Johannes Kastaja sanoi hänen olevan ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”, ja Ilmestyskirjassa Jumalan Poikaa nimitetään useita kertoja ”Karitsaksi” (Joh 1:29; Il 5:6; 6:16; 7:14, 17; 14:1; 17:14; 19:7).

Meedo-Persian maailmanvalta kuvattiin pässiksi, jolla oli kaksi erimittaista sarvea. Pitempi sarvi tarkoitti ilmeisesti persialaiskuninkaiden ylivaltaa. (Da 8:3–7, 20.) Maasta nousevalla pedolla osoitetaan Ilmestyksen 13:11:ssä olevan kaksi sarvea samoin kuin karitsalla, mikä synnyttää näennäisen viattomuuden vaikutelman. Vastaavasti Jeesus sanoi väärien profeettojen olevan kuin susia lampaiden vaatteissa: vaikka ne vaikuttaisivat vaarattomilta, ne olisivat vaarallisia (Mt 7:15).

Kielikuvalla ”vuoret hyppivät kuin pässit” (Ps 114:4–6) viitataan nähtävästi Siinainvuoren vapisemiseen silloin kun Jehova antoi Israelille Lain (2Mo 19:18; vrt. Ps 29:5, 6; 68:8).

Villilampaat. Heprean kielen sana teʼōʹ on käännetty mm. vastineilla ”antilooppi” (KR-92, KR-38, AS), ”vuorikauris” (KR-92) ja ”gaselli” (Ro). Koehlerin ja Baumgartnerin teoksessa Lexicon in Veteris Testamenti Libros (Leiden 1958, s. 1016) annetaan kuitenkin käännösvaihtoehdoksi ”villilammas”, ja tätä vastinetta käytetäänkin 5. Mooseksen kirjan 14:5:ssä ja Jesajan 51:20:ssä.

Villilampaat eroavat kesyistä lampaista karvapeitteensä perusteella, joka on karkea, ei villava. Maantieteellisesti lähinnä Palestiinaa nykyään tavattava villilammas on armenialainen villilammas (Ovis gmelini), joka elää Vähän-Aasian ja Itä-Iranin vuoriselänteillä. Sen pässin säkäkorkeus on alle 90 cm.