Jehova on minun osani

”Minä olen sinun osuutesi ja perintösi Israelin poikien keskellä.” (4. MOOS. 18:20)

 1, 2. a) Miten leeviläisten suhteen meneteltiin, kun Israelille jaettiin maata perinnöksi? b) Mitä Jehova lupasi leeviläisille?

KUN israelilaiset olivat valloittaneet Luvatun maan melkein kokonaan, Joosua, ylimmäinen pappi Eleasar ja heimojen päämiehet alkoivat jakaa maata arvalla (4. Moos. 34:13–29). Sitä jaettiin perinnöksi kaikille heimoille leeviläisiä lukuun ottamatta (Joos. 14:1–5). Miksi Leevin heimo ei saanut aluetta eli osuutta Luvatusta maasta? Unohdettiinko heidät?

² Vastaus ilmenee sanoista, jotka Jehova lausui leeviläisille. Korostaakseen sitä, ettei heitä suinkaan ollut jätetty heitteille, hän lupasi heille: ”Minä olen sinun osuutesi ja perintösi Israelin poikien keskellä.” (4. Moos. 18:20.) Mitkä rauhoittavat sanat: ”Minä olen sinun osuutesi”! Miltä sinusta tuntuisi, jos Jehova sanoisi näin sinulle? Ehkä aivan ensimmäiseksi miettisit, oletko arvollinen saamaan Kaikkivaltiaalta tällaisen lupauksen. Saattaisit myös pohtia, voiko Jehova tosiaan olla jonkun epätäydellisen kristityn osuutena nykyään. Nämä kysymykset koskevat sinua ja läheisiäsi. Siksi meidän on hyvä tarkastella edellä olevien Jumalan sanojen merkitystä. Tämä auttaa meitä ymmärtämään, miten Jehova voi olla nykyään elävien kristittyjen osana. Hän voi olla myös sinun osanasi, onpa sinulla toivo elää taivaassa tai paratiisissa maan päällä.

Jehova huolehtii leeviläisistä

 3. Mikä johti siihen, että Jumala otti leeviläiset palvelukseensa?

³ Ennen kuin Jehova antoi israelilaisille Lain, perheenpäät palvelivat oman perheensä pappeina. Lain antamisen yhteydessä hän järjesti niin, että Leevin heimoon kuuluvat toimivat kokoaikaisesti pappeina ja näiden avustajina. Miten tämä tapahtui? Kun Jumala tuhosi Egyptin esikoiset, hän pyhitti Israelin esikoiset ja asetti heidät erilleen hänelle kuuluviksi. Silloin hän teki seuraavan merkittävän järjestelyn: ”Minä itse otan leeviläiset – – kaikkien Israelin poikien esikoisten sijaan.” Koska Israelin esikoispoikia oli väestönlaskennan mukaan enemmän kuin miespuolisia leeviläisiä, näiden määrän ylittäneistä esikoispojista maksettiin lunastushinta. (4. Moos. 3:11–13, 41, 46, 47.) Näin leeviläiset saattoivat ryhtyä hoitamaan tehtäväänsä Israelin Jumalan palveluksessa.

 4, 5. a) Mitä merkitsi se, että Jumala oli leeviläisten osuutena? b) Miten Jumala huolehti leeviläisistä?

⁴ Mitä tuo tehtävämääräys merkitsi leeviläisille? Jehova sanoi olevansa heidän osuutensa siinä mielessä, että heille uskottaisiin perintömaan asemesta mittaamattoman kallisarvoinen palvelustehtävä. ”Jehovan pappeus” oli heidän perintönsä. (Joos. 18:7.) Kuten 4. Mooseksen kirjan 18:20:n tekstiyhteys osoittaa, he eivät jääneet tämän vuoksi puille paljaille. (Lue 4. Mooseksen kirjan 18:19, 21, 24.) Leeviläisille oli määrä antaa ”kaikki kymmenykset Israelissa perinnöksi heidän suorittamansa palveluksen – – korvaukseksi”. He saisivat 10 prosenttia maan tuotosta ja kotieläinten määrän lisäyksestä. Leeviläisten piti vuorostaan lahjoittaa saamastaan kymmenesosa, ”kaikkein parasta”, papiston tukemiseen (4. Moos. 18:25–29).a Papeille annettiin myös ”kaikki pyhät annit”, jotka israelilaiset toivat Jumalalle hänen palvontapaikkaansa. Papistoon kuuluvilla oli siis hyvä syy luottaa siihen, että Jehova huolehtisi heistä.

⁵ Nähtävästi Mooseksen lain alaisuudessa pantiin syrjään toiset kymmenykset, joilla kukin huonekunta sai hankittua ruokaa ja muuta tarpeellista voidakseen iloita joka vuosi pidettyjen pyhien kokousten aikana (5. Moos. 14:22–27). Seitsenvuotisen sapattijakson kolmannen ja kuudennen vuoden lopussa nämä kymmenykset annettiin kuitenkin köyhien ja leeviläisten hyväksi. Miksi leeviläisetkin saivat nauttia niistä? Koska heillä ”ei ollut osuutta eikä perintöä” Israelissa. (5. Moos. 14:28, 29.)

 6. Missä leeviläiset asuivat, kun kerran heillä ei ollut osuutta Israelin maasta?

⁶ Missä leeviläiset sitten asuivat, kun kerran heille ei ollut määrätty mitään maa-aluetta? Jumala huolehti heistä. Hän antoi heille 48 kaupunkia niitä ympäröivine laidunmaineen. Niistä kuusi oli turvakaupunkeja. (4. Moos. 35:6–8.) Näin leeviläisillä oli paikka missä asua silloin, kun he eivät palvelleet Jumalan pyhäkössä. Jehova tyydytti runsain mitoin niiden tarpeet, jotka omistautuivat hänen palvelukseensa. Miten leeviläiset saattoivat osoittaa Jehovan olevan heidän osuutensa? Luottamalla siihen, että Jehova halusi antaa ja pystyi antamaan heille sen, mitä he tarvitsivat.

 7. Mitä leeviläisiltä edellytettiin, jotta Jehova olisi ollut heidän osuutensa?

⁷ Laissa ei määrätty rangaistusta israelilaiselle, joka jätti kymmenykset antamatta. Mutta kun kansa suhtautui välinpitämättömästi niiden maksamiseen, papit ja leeviläiset kärsivät. Näin tapahtui Nehemian päivinä. Tilanne johti siihen, että leeviläiset joutuivat tekemään työtä pellolla ja laiminlyömään palveluksensa. (Lue Nehemian 13:10.) Leevin heimon toimeentulo riippui selvästikin kansan hengellisyydestä. Papit ja leeviläiset tarvitsivat itsekin uskoa Jehovaan ja siihen, että hän huolehtisi heistä.

Yksilöitä joilla oli Jehova osanaan

 8. Mikä vaivasi leeviläistä Asafia?

⁸ Leeviläisten tuli heimona pitää Jehovaa osuutenaan. On kuitenkin huomionarvoista, että jotkut yksittäiset leeviläiset käyttivät sanoja ”Jehova on minun osani” kuvaillessaan antaumustaan Jehovaa kohtaan ja luottamustaan häneen (Valit. 3:24). Eräs näistä leeviläisistä oli laulaja ja psalmien sepittäjä. Käytämme hänestä nimeä Asaf, vaikka hän on voinut olla joku Asafin huoneen jäsen, leeviläinen joka johti laulajia kuningas Daavidin päivinä. (1. Aik. 6:31–43.) Psalmista 73 ilmenee, että Asaf (tai joku hänen jälkeläisistään) joutui ymmälle. Hän kadehti jumalattomia, jotka menestyivät elämässään, ja jopa sanoi: ”Turhaan olen puhdistanut sydämeni ja viattomuudessa pesen käteni.” Ilmeisesti hän kadotti näkyvistään palvelustehtävänsä suuren arvon; hän ei ymmärtänyt, että Jehova oli hänen osansa. Asia vaivasi häntä, kunnes hän ”tuli Jumalan suurenmoiseen pyhäkköön”. (Ps. 73:2, 3, 12, 13, 17.)

 9, 10. Miksi Asaf saattoi sanoa, että Jumala oli hänen ”osansa ajan hämärään asti”?

⁹ Ollessaan pyhäkössä Asaf alkoi katsella asioita Jumalan näkökannalta. Sinä olet voinut kokea jotain vastaavaa. Ehkä menetit jossakin vaiheessa näkemyksesi siitä, miten hienoa on palvella Jehovaa, ja aloit miettiä, mistä kaikesta aineellisesta olet jäänyt paitsi. Mutta kun tutkit Jumalan sanaa ja menit seurakunnan kokouksiin, aloit nähdä asiat Jehovan tavalla. Asaf tajusi, miten jumalattomien lopulta kävisi. Hän pohti omaa asemaansa ja ymmärsi, että Jehova tarttuisi hänen oikeaan käteensä ja johdattaisi häntä. Asaf sanoikin Jehovalle: ”Paitsi sinua minulla ei ole muuta iloa maan päällä.” (Ps. 73:23, 25.) Sitten hän julisti Jumalan olevan hänen osansa. (Lue psalmi 73:26.) Tämä psalmista kirjoitti: ”Elimistöni ja sydämeni ovat riutuneet”, mutta jatkoi, että Jumala olisi hänen ”osansa ajan hämärään asti”. Hän luotti siihen, että Jehova pitäisi häntä ystävänään. Hänen uskollista palvelustaan ei unohdettaisi (Saarn. 7:1). Se varmasti lohdutti Asafia. Hän lauloi: ”Minulle on hyväksi lähestyä Jumalaa. Suvereeniin Herraan Jehovaan olen pannut turvani.” (Ps. 73:28.)

¹⁰ Asafille se, että Jehova oli hänen osansa, merkitsi muutakin kuin aineellista ylläpitoa, jonka hän leeviläisenä sai. Hän tarkoitti ennen kaikkea tilaisuuttaan palvella Jehovaa ja ystävyyssuhdettaan Korkeimpaan (Jaak. 2:21–23). Hänen piti vaalia tuota suhdetta uskomalla Jehovaan ja turvautumalla häneen. Asafin oli luotettava siihen, että hänen elämänsä osoittautuisi palkitsevaksi, jos hän toimisi Jumalan normien mukaisesti. Sinäkin voit säilyttää samanlaisen luottamuksen Kaikkivaltiaaseen.

11. Mitä kysymystä Jeremia pohti, ja miten siihen vastattiin?

¹¹ Profeetta Jeremiakin oli leeviläinen, joka tunnusti Jehovan osakseen. Katsotaanpa, mitä hän tällä ilmauksella tarkoitti. Jeremia asui Anatotissa, lähellä Jerusalemia sijaitsevassa leeviläiskaupungissa (Jer. 1:1). Jossakin vaiheessa Jeremiaa vaivasi kysymys siitä, miksi jumalattomat menestyivät samalla kun vanhurskaat kärsivät (Jer. 12:1). Nähtyään, mitä Jerusalemissa ja Juudassa tapahtui, hän ei voinut olla valittamatta tilannetta. Jeremia tiesi Jehovan olevan vanhurskas. Se mitä Jehova sen jälkeen henkeytti Jeremian ennustamaan ja miten Hän täytti nuo profeetalliset sanat, vastasi tyhjentävästi profeetan kysymykseen. Jumalan ennustusten mukaan Hänen ohjeitaan tottelevalle ”hänen sielunsa oli tuleva hänen saaliikseen”, kun taas varakkaat jumalattomat jättivät varoituksen huomiotta ja tuhoutuivat. (Jer. 21:9.)

12, 13. a) Mikä sai Jeremian esittämään sanat ”Jehova on minun osani”, ja millainen asenne hänellä oli? b) Miksi kaikkien Israelin heimojen piti kehittää odottavaa asennetta?

¹² Kun Jeremia myöhemmin katseli autioitettua kotimaataan, hän tunsi Jehovan panneen hänet ”istumaan pimentoihin niin kuin kauan sitten kuolleet miehet” (Valit. 1:1, 16; 3:6). Jeremia oli kehottanut tottelematonta kansaa palaamaan taivaallisen Isänsä luo, mutta heidän pahuutensa oli mennyt niin pitkälle, että Jumalan oli annettava tuhota Jerusalem ja Juuda. Tämä tuotti Jeremialle tuskaa, vaikka hän itse oli syytön. Keskellä ahdistustaan hän muisti Jumalan armollisuuden. ”Emme ole tulleet loppuumme”, hän sanoi. Jehovan armonosoitukset ovat tosiaan joka aamu uudet. Sitten Jeremia julisti: ”Jehova on minun osani.” Hän sai edelleen jatkaa Jehovan palvelemista profeettana. (Lue Valituslaulujen 3:22–24.)

¹³ Israelilaiset olisivat 70 vuotta vailla kotimaata. Se pysyisi autiona. (Jer. 25:11.) Jeremian sanat ”Jehova on minun osani” kuitenkin osoittivat hänen luottavan Jehovan armoon, ja siksi hänellä oli syy ”ilmaista odottavaa asennetta”. Kaikki Israelin heimot olivat menettäneet perintönsä, joten heidän oli kehitettävä samaa asennetta kuin tuo profeetta. Jehova oli heidän ainoa toivonsa. 70 vuoden kuluttua Jumalan kansa palautettiin kotimaahansa, ja se sai palvella häntä siellä (2. Aik. 36:20–23).

Jehova oli muidenkin osana

14, 15. Kuka leeviläisten lisäksi antoi Jehovan olla osanaan ja miksi?

¹⁴ Sekä Asaf että Jeremia kuuluivat Leevin heimoon, mutta muillakin kuin leeviläisillä oli tilaisuus palvella Jehovaa. Nuori Daavid, Israelin tuleva kuningas, sanoi Jumalan olevan hänen ”osansa elävien maassa”. (Lue psalmi 142: päällekirjoitus, 1, 5.) Siihen aikaan kun Daavid sepitti tämän psalmin, hän ei asunut palatsissa eikä edes talossa. Hän piileskeli vihollisiaan luolassa. Daavid etsi turvaa luolista ainakin kahdessa tapauksessa: kerran lähellä Adullamia ja toisen kerran En-Gedin erämaassa. Hän on voinut sepittää psalmin 142 jossakin noista luolista.

¹⁵ Jos asia oli näin, niin se, joka ajoi Daavidia takaa ja yritti tappaa tämän, oli kuningas Saul. Daavid pakeni vaikeapääsyiseen luolaan (1. Sam. 22:1, 4). Tässä syrjäisessä paikassa Daavidista ehkä tuntui, ettei hänen rinnallaan ollut ainoatakaan ystävää suojelemassa häntä (Ps. 142:4). Juuri silloin Daavid huusi avukseen Jumalaa.

16, 17. a) Mitä syitä Daavidilla oli tuntea avuttomuutta? b) Keneltä Daavid saattoi etsiä apua?

¹⁶ Ennen psalmin 142 sepittämistä Daavid oli kenties kuullut, mitä oli tapahtunut ylimmäiselle papille Ahimelekille, joka oli hyvässä uskossa auttanut häntä hänen paetessaan Saulia. Raivostunut kuningas Saul oli tapattanut Ahimelekin ja hänen huonekuntansa (1. Sam. 22:11, 18, 19). Daavid tunsi olevansa vastuussa heidän kuolemastaan – ikään kuin hän olisi tappanut papin, joka oli auttanut häntä. Olisitko sinä tuntenut itsesi vastuulliseksi, jos olisit ollut Daavidin asemassa? Daavidin painetta lisäsi se, että Saul ajoi häntä hellittämättä takaa.

¹⁷ Pian tämän jälkeen kuoli profeetta Samuel, joka oli voidellut Daavidin tulevaksi kuninkaaksi (1. Sam. 25:1). Se sai ehkä Daavidin tuntemaan itsensä entistäkin avuttomammaksi. Hän kuitenkin tiesi, keneltä hän voisi saada apua: Jehovalta. Daavidilla ei ollut samaa palvelustehtävää kuin leeviläisillä, mutta hänet oli jo voideltu suorittamaan toisenlaista palvelusta ja toimimaan aikanaan Jumalan kansan kuninkaana (1. Sam. 16:1, 13). Niinpä Daavid vuodatti sydämensä Jehovalle ja odotti edelleen häneltä ohjausta. Sinäkin voit ja sinun tulisikin katsoa Hänen olevan osanasi ja turvanasi, kun ponnistelet hänen palveluksessaan.

18. Miten ne, joiden elämää tarkastelimme tässä kirjoituksessa, osoittivat Jehovan olevan osanaan?

¹⁸ Niillä joiden elämää olemme tarkastelleet, oli Jehova osanaan siinä mielessä, että he olivat ottaneet vastaan työtehtävän hänen palveluksessaan. He luottivat siihen, että Jumala täyttäisi heidän tarpeensa heidän palvellessaan häntä. Niin leeviläisten kuin Israelin muihin heimoihin kuuluvienkin, esimerkiksi Daavidin, oli mahdollista antaa Jumalan olla osanaan. Miten me voimme samaten antaa Jehovan olla osanamme? Sitä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviite]

Mitä vastaisit?

• Missä mielessä Jehova oli leeviläisten osuutena?

• Miten Asaf, Jeremia ja Daavid osoittivat, että Jehova oli heidän osanaan?

• Mitä ominaisuutta sinä tarvitset, jotta Jumala olisi osanasi?

[Huomioteksti s. 8]

Leeviläiset eivät saaneet perintömaata. Sen sijaan Jehova oli heidän osuutensa, sillä heillä oli ilo ja kunnia palvella häntä.

[Kuva s. 7]

Miten Jehova oli pappien ja leeviläisten osuutena?

[Kuva s. 9]

Mikä auttoi Asafia pitämään jatkuvasti Jehovaa osanaan?