VAPAUS

Koska Jehova Jumala on Kaikkivaltias, kaikkeuden Suvereeni Hallitsija ja kaiken Luoja, vain hänellä on ehdoton, rajaton vapaus (1Mo 17:1; Jer 10:7, 10; Da 4:34, 35; Il 4:11). Kaikkien muiden täytyy liikkua ja toimia heille suotujen kykyjen asettamissa rajoissa ja alistua hänen kaikkeutta hallitseviin lakeihinsa (Jes 45:9; Ro 9:20, 21). Esimerkkeinä voidaan mainita painovoima ja kemiallisia reaktiota hallitsevat lait, auringon vaikutus, kasvu, moraalilait sekä toisten oikeudet ja toimet, jotka vaikuttavat yksilön vapauteen. Kaikkien Jumalan luomusten vapaus on siksi suhteellista vapautta.

Rajallisen vapauden ja orjuuden välillä on eroa. Jumalan asettamien rajoitusten mukainen vapaus tekee onnelliseksi; toisten luomusten, epätäydellisyyden, heikkouksien tai väärien ideologioiden orjuus on sortavaa ja tekee onnettomaksi. Vapaus on myös syytä erottaa riippumattomuudesta, ts. siitä että jätetään huomioon ottamatta Jumalan lait ja päätetään itse, mikä on oikein ja mikä väärin. Se johtaa toisten oikeuksien loukkaamiseen ja aiheuttaa ongelmia, kuten voidaan nähdä sen riippumattoman, omapäisen hengen vaikutuksista, jonka Käärme herätti Aadamissa ja Eevassa Eedenissä (1Mo 3:4, 6, 11–19). Todellista vapautta rajoittaa laki, Jumalan laki, joka suo jokaiselle mahdollisuuden olla täysin oma itsensä sopivalla, rakentavalla ja hyödyllisellä tavalla ja joka tunnustaa toisten oikeudet ja edistää kaikkien onnellisuutta (Ps 144:15; Lu 11:28; Ja 1:25).

Vapauden Jumala. Jehova on vapauden Jumala. Hän vapautti Israelin kansakunnan Egyptin orjuudesta. Hän sanoi heille, että niin kauan kuin he tottelisivat hänen käskyjään, he eivät kärsisi puutetta (5Mo 15:4, 5). Daavid kertoi, että Jerusalemin asuintorneissa vallitsi ”huolettomuus” (Ps 122:6, 7). Jos joku köyhtyi, hän saattoi kuitenkin Lain mukaan myydä itsensä orjaksi huolehtiakseen omista perustarpeistaan ja perheensä tarpeista, mutta Laki myönsi tuolle heprealaiselle vapautuksen hänen orjuutensa seitsemäntenä vuonna (2Mo 21:2). Riemuvuonna (joka 50. vuosi) maassa julistettiin vapautus kaikille sen asukkaille. Jokainen heprealaisorja vapautettiin ja jokainen mies palasi perintömaalleen. (3Mo 25:10–19.)

Kristuksen välityksellä saatava vapaus. Apostoli Paavali totesi, että ihmiskunta tarvitsee vapautusta ”turmeltuvuuden orjuudesta” (Ro 8:21). Jeesus Kristus sanoi juutalaisille, jotka olivat alkaneet uskoa häneen: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te olette todella minun opetuslapsiani, ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus vapauttaa teidät.” Hän osoitti niiden, jotka luulivat olevansa vapaita pelkästään siksi, että he olivat Abrahamin lihallisia jälkeläisiä, olevan synnin orjia ja sanoi: ”Jos siis Poika vapauttaa teidät, niin te tulette olemaan todella vapaita.” (Joh 8:31–36; vrt. Ro 6:18, 22.)

Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa Kristuksen seuraajien sanotaan olevan vapaita. Paavali selitti, että he eivät olleet ”palvelustytön vaan vapaan naisen lapsia” (Ga 4:31), ja tätä naista hän sanoo ”ylhäällä olevaksi Jerusalemiksi” (Ga 4:26). Sen jälkeen hän kehottaa: ”Sellaiseen vapauteen [tai: ”Hänen vapaudellaan”, Rbi8, alav.] Kristus vapautti meidät. Pysykää sen tähden lujina älkääkä antako sitoa itseänne jälleen orjuuden ikeeseen.” (Ga 5:1.) Siihen aikaan Galatian seurakuntien yhteydessä oli joitakin miehiä, jotka väittivät valheellisesti olevansa kristittyjä. He yrittivät saada Galatian kristityt luopumaan vapaudestaan Kristuksessa siten, että nämä pyrkisivät saavuttamaan vanhurskauden Lain teoilla eivätkä uskomalla Kristukseen. Paavali varoitti, että näin he luopuisivat Kristuksen ansaitsemattomasta hyvyydestä. (Ga 5:2–6; 6:12, 13.)

Se, että varhaiskristityt oli vapautettu synnin ja kuoleman orjuudesta sekä pelosta (”sillä Jumala ei antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja tervemielisyyden hengen”), näkyi apostolien suorapuheisuudessa ja siinä, miten vapaasti he puhuivat julistaessaan hyvää uutista. (2Ti 1:7; Ap 4:13; Fil 1:18–20.) He ymmärsivät, että tämä Kristusta koskeva puhevapaus oli arvokas omaisuus, jota heidän täytyi hankkia ja varjella ja joka heidän täytyi säilyttää saadakseen Jumalan hyväksynnän. Se oli myös sopiva rukouksen aihe. (1Ti 3:13; Hpr 3:6; Ef 6:18–20.)

Kristillisen vapauden oikea käyttö. Henkeytetyt kristityt kirjoittajat ymmärsivät sen ansaitsemattoman hyvyyden tarkoituksen, jota Jumala osoitti Kristuksen välityksellä (”teidät kutsuttiin tietysti vapauteen, veljet”), ja neuvoivat toistuvasti kristittyjä, että nämä varjelisivat vapauttaan, eivät ottaisi vapauksia eivätkä käyttäisi vapauttaan väärin antautumalla lihan tekoihin (Ga 5:13) tai käyttämällä sitä pahuuden verhona (1Pi 2:16). Jaakob puhui ’katseen kiinnittämisestä vapauteen kuuluvaan täydelliseen lakiin’ ja osoitti, että se, joka ei olisi unohtava kuulija vaan hellittämätön työn tekijä, olisi onnellinen (Ja 1:25).

Apostoli Paavali nautti vapaudesta, jonka hän oli saanut Kristuksen kautta, mutta pidättyi käyttämästä vapauttaan itsensä miellyttämiseen tai sillä tavoin, että se olisi loukannut toisia. Kirjeessään Korintin seurakunnalle Paavali selitti, ettei hän halunnut loukata toisen omaatuntoa tekemällä jotain sellaista, mihin hänellä Raamatun mukaan olisi ollut vapaus mutta mitä joku toinen, jolla oli vähemmän tietoa ja jonka omaatuntoa hänen toimintansa olisi voinut loukata, olisi saattanut pitää kyseenalaisena. Hän käyttää esimerkkinä sellaisen lihan syömistä, joka oli uhrattu epäjumalalle ennen sen viemistä lihakauppaan myytäväksi. Jos Paavali olisi syönyt tällaista lihaa, olisi se, jolla oli heikko omatunto, voinut arvostella häntä, vaikka hän käyttikin toimintavapauttaan oikein, ja siten tuomita Paavalin, mikä olisi ollut väärin. Siksi Paavali sanoi: ”Miksi toisen omantunnon pitäisi tuomita minun vapauteni? Jos minä otan osaa kiitoksin, niin miksi minua herjataan siitä, mistä minä kiitän?” Apostoli oli joka tapauksessa päättänyt käyttää vapauttaan rakentavasti, ei vahingollisesti. (1Ko 10:23–33.)

Kristityn taistelu ja ihmiskunnan toivo. Paavali kiinnittää huomiota vaaraan, joka sisältyy kristityn vapauteen siksi, että vaikka ”sen hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on vapauttanut teidät synnin ja kuoleman laista” (Ro 8:1, 2), niin kristityn ruumiissa vaikuttava synnin ja kuoleman laki taistelee saattaakseen hänet jälleen orjuuteen. Siksi kristityn täytyy kohdistaa mielensä hengen asioihin, jotta hän voittaisi. (Ro 7:21–25; 8:5–8.)

Kuvailtuaan tätä kristityn kamppailua Paavali kertoo Kristuksen perijätovereista, joita hän sanoo ”Jumalan pojiksi”. Sitten hän käyttää muista ihmisistä nimitystä ”luomakunta” ja kertoo siitä Jumalan suurenmoisesta tarkoituksesta, ”että itse luomakuntakin vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistoisaan vapauteen”. (Ro 8:12–21.)

Kuvaannollista käyttöä. Kun Job toivoi vapautuvansa kärsimyksistään kuolemassa, hän vertasi kuolemaa ahdistetuille suotavaan vapautukseen. Ilmeisesti hän viittaa orjien ankaraan elämään sanoessaan, että kuolemassa ”orja on vapaa herrastaan”. (Job 3:19; vrt. jakeisiin 21 ja 22.)