Luja perusta optimismille nykyään

VUONNA 1866 syntynyt historioitsija ja sosiologi H. G. Wells on vaikuttanut voimakkaasti 1900-luvun ajatteluun. Kirjoitustensa välityksellä hän selvitti vakaumustaan, jonka mukaan maanpäällinen paratiisi koittaisi tieteen edistysaskelten myötä. Eräässä hakuteoksessa palautetaankin mieliin Wellsin ”rajaton optimismi”, joka ilmeni hänen työskennellessään hellittämättä asiansa hyväksi (Collier’s Encyclopedia). Teoksessa kuitenkin kerrotaan myös, että hänen optimisminsa kaatui toisen maailmansodan puhkeamiseen.

Wellsin oivallettua, että ”tiede saattoi palvella pahaa yhtä lailla kuin hyvääkin, hänen uskonsa petti ja hän vajosi pessimismiin”, sanotaan teoksessa Chambers’s Biographical Dictionary. Miksi näin kävi?

Wellsin usko ja optimismi perustuivat yksinomaan ihmisen saavutuksiin. Tajuttuaan, että ihmiskunta ei kyennyt saavuttamaan hänen utopiaansa, hänellä ei ollut mitään muuta, minkä puoleen kääntyä. Epätoivo muuttui nopeasti pessimismiksi.

Monille on nykyään käynyt näin samasta syystä. He ovat nuorina täynnä optimismia, mutta vaipuvat synkkään pessimismiin vanhetessaan. Jotkut nuoretkin luopuvat niin sanotusta normaalista elämäntyylistä ja antautuvat huumeidenkäytön, vapaiden sukupuolisuhteiden ja muiden tuhoisien elämäntapojen vietäväksi. Mikä ratkaisuksi? Tarkastelepa seuraavia esimerkkejä Raamatun ajoilta, niin näet, mitä perusteita optimistisuudelle oli menneisyydessä ja mitä perusteita sille on nykyaikana ja tulevaisuudessa.

Abrahamin optimismi palkittiin

Abraham muutti vuonna 1943 eaa. pois Haranista, ylitti Eufratin ja tuli Kanaanin maahan. Häntä on kuvailtu ”kaikkien niiden isäksi, jotka – – uskovat”, ja miten hieno esimerkki hän olikaan! (Roomalaisille 4:11.)

Abrahamin mukana oli hänen isätön ja äiditön veljenpoikansa Loot perheineen. Kun maahan tuli myöhemmin nälänhätä, nuo kaksi perhettä muuttivat Egyptiin, ja aikanaan ne palasivat Kanaaniin yhdessä. Siinä vaiheessa sekä Abrahamin että Lootin varallisuus oli karttunut suuresti samoin kuin heidän lammaskatraansa ja karjalaumansa. Kun heidän paimentensa välillä syntyi riitaa, Abraham sanoi oma-aloitteisesti: ”Pyydän, älköön toki riitely jatkuko välillämme, minun ja sinun, älköönkä minun paimenteni ja sinun paimentesi välillä, olemmehan me miehet veljiä. Eikö koko maa ole käytettävissäsi? Eroaisitko minusta. Jos sinä menet vasemmalle, niin kyllä minä menen oikealle, mutta jos sinä menet oikealle, niin kyllä minä menen vasemmalle.” (1. Mooseksen kirja 13:8, 9.)

Abraham olisi voinut vanhempana päättää asioista oman mielensä mukaan, ja Loot olisi voinut kunnioituksesta setäänsä kohtaan antaa Abrahamin valita. Sen sijaan ”Loot nosti silmänsä ja näki, että koko Jordanin alanne oli kauttaaltaan runsasvetistä seutua (ennen kuin Jehova hävitti Sodoman ja Gomorran), niin kuin Jehovan puutarha, niin kuin Egyptin maa aina Soariin saakka. Silloin Loot valitsi itselleen koko Jordanin alanteen.” Tällaisen valinnan jälkeen Lootilla oli kaikki syyt olla optimistinen. Mutta entä Abrahamilla? (1. Mooseksen kirja 13:10, 11.)

Oliko Abraham tyhmänrohkea – vaaransiko hän perheensä hyvinvoinnin? Ei, sillä hänen myönteinen asenteensa ja anteliaisuutensa tuottivat runsaan palkinnon. Jehova sanoi hänelle: ”Nostahan silmäsi ja katso paikasta, jossa olet, pohjoiseen ja etelään ja itään ja länteen, sillä minä annan kaiken sen maan, jota katselet, sinulle ja sinun siemenellesi ajan hämärään asti.” (1. Mooseksen kirja 13:14, 15.)

Abrahamin optimistisuus lepäsi lujalla pohjalla. Se perustui siihen Jumalan lupaukseen, että hän tekisi Abrahamista suuren kansakunnan, niin että ’kaikki maan suvut siunaisivat itsensä Abrahamin välityksellä’ (1. Mooseksen kirja 12:2–4, 7). Meilläkin on syytä olla luottavaisia, sillä tiedämme, että ”Jumala panee kaikki tekonsa myötävaikuttamaan yhdessä niiden hyväksi, jotka rakastavat Jumalaa” (Roomalaisille 8:28).

Kaksi optimistista vakoojaa

Yli 400 vuotta myöhemmin Israelin kansakunta oli valmiina astumaan Kanaaniin, ”maahan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa” (2. Mooseksen kirja 3:8; 5. Mooseksen kirja 6:3). Mooses antoi 12 johtomiehelle tehtäväksi lähteä ’tutkimaan maata ja tuomaan vastausta tiestä, jota heidän tulee kulkea, ja kaupungeista, joihin he tulevat’ (5. Mooseksen kirja 1:22; 4. Mooseksen kirja 13:2). Kaikki 12 vakoojaa esittivät yhdenmukaisen kuvauksen maan vauraudesta, mutta 10 heistä antoi pessimistisen raportin, joka herätti pelkoa kansan sydämessä (4. Mooseksen kirja 13:31–33).

Joosua ja Kaleb puolestaan esittivät kansalle optimistisen viestin ja yrittivät kaikin keinoin hälventää sen pelkoja. Heidän asenteestaan ja raportistaan heijastui täysi luottamus Jehovan kykyyn pitää sanansa ja viedä heidät takaisin Luvattuun maahan – mutta turhaan. ”Koko kansankokous puhui – – heidän kivittämisestään.” (4. Mooseksen kirja 13:30; 14:6–10.)

Mooses kehotti kansaa luottamaan Jehovaan, mutta se ei suostunut kuuntelemaan. Jääräpäisen pessimistisen asenteensa takia koko kansakunta joutui vaeltamaan erämaassa 40 vuotta. Noista 12 vakoojasta ainoastaan Joosua ja Kaleb saivat kokea optimistisuuden palkinnot. Mikä oli pohjimmaisena ongelmana? Uskon puute, koska kansa nojautui omaan viisauteensa. (4. Mooseksen kirja 14:26–30; Heprealaisille 3:7–12.)

Ailahteleva Joona

Joona eli 800-luvulla eaa. Raamattu osoittaa, että hän oli uskollinen Jehovan profeetta kymmenen heimoa käsittävässä Israelin valtakunnassa jolloinkin Jerobeam II:n hallituskaudella. Hän kuitenkin kieltäytyi tehtävästä mennä Niniveen varoittamaan kansaa. Historioitsija Josefuksen mukaan Joona ”katsoi paremmaksi lähteä pakoon” ja mennä sen sijaan Joppeen. Siellä hän astui Tarsisiin (luultavasti nykyisessä Espanjassa) lähtevään laivaan. (Joona 1:1–3.) Syy Joonan pessimistiseen asenteeseen tätä tehtävää kohtaan selitetään Joonan 4:2:ssa.

Lopulta Joona suostui hoitamaan tehtävänsä, mutta suuttui, kun niniveläiset katuivat. Siksi Jehova antoi hänelle hyvän opetuksen sääliväisyydestä antamalla pullokurpitsakasvin, jonka varjossa Joona oli, kuivua ja kuolla. (Joona 4:1–8.) Joonan olisi ollut sopivampaa suunnata kasvin menetyksestä johtuvat surun tunteensa 120 000 niniveläiseen, jotka eivät tienneet ”eroa oikean ja vasemman kätensä välillä” (Joona 4:11).

Mitä voimme oppia Joonan kokemuksesta? Pyhässä palveluksessa ei ole sijaa pessimismille. Jos havaitsemme Jehovan ohjauksen ja noudatamme sitä täysin luottavaisina, me menestymme (Sananlaskut 3:5, 6).

Optimismi keskellä vastoinkäymisiä

”Älä kiivastu pahantekijöiden takia”, tähdensi kuningas Daavid. ”Älä kadehdi niitä, jotka tekevät epävanhurskautta.” (Psalmit 37:1.) Tämä on tosiaankin viisas neuvo, koska kaikkialla ympärillämme on nykyään epäoikeudenmukaisuutta ja kieroutta (Saarnaaja 8:11).

Vaikkemme kadehtisikaan tuollaisia epävanhurskaita, on silti helppo turhautua, kun näemme viattomien ihmisten kärsivän pahojen käsissä tai kun meitä itseämme kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Sellaiset kokemukset voivat jopa synnyttää meissä toivottomuutta tai pessimistisyyttä. Mitä meidän tulisi tällöin tehdä? Voimme ensinnäkin pitää mielessä, että jumalattomat eivät voi omahyväisesti olettaa säästyvänsä rangaistukselta loputtomasti. Psalmissa 37 jatketaan vakuuttamalla jakeessa 2: ”Niin kuin ruoho he [pahantekijät] kuihtuvat pian, ja he lakastuvat niin kuin vihreä, vihanta ruoho.”

Voimme lisäksi tehdä jatkuvasti hyvää, pysyä optimistisina ja odottaa Jehovaa. ”Käänny pois pahasta ja tee hyvää ja asu niin ajan hämärään asti”, jatkoi psalmista. ”Sillä Jehova rakastaa oikeutta, eikä hän jätä uskollisiaan.” (Psalmit 37:27, 28.)

Tosi optimismi pääsee voitolle!

Entä sitten tulevaisuutemme? Raamatun Ilmestyskirjassa kerrotaan, ”minkä täytyy pian tapahtua”. Siinä muun muassa kerrotaan tulenvärisen hevosen selässä istuvasta ratsastajasta, joka ”ottaa rauhan pois maasta”. Tällä kuvataan sotaa. (Ilmestys 1:1; 6:4.)

Ensimmäisen maailmansodan aikana Isossa-Britanniassa ajateltiin yleisesti – ja optimistisesti – että tuo sota olisi viimeinen suuri sota. Englantilainen valtiomies David Lloyd George oli vuonna 1916 realistisempi. Hän sanoi: ”Tämä sota, niin kuin seuraavakin sota, on sota sotien lopettamiseksi.” (Kursivointi meidän.) Hän oli oikeassa. Toinen maailmansota vain kiihdytti entistä pirullisempien joukkotuhoaseiden tuotantoa. Nyt runsaat 50 vuotta myöhemmin sotimisen loppu ei ole vieläkään näkyvissä.

Edellä mainitussa Ilmestyskirjassa kerrotaan muistakin ratsastajista, joilla kuvataan nälkää, ruttotauteja ja kuolemaa (Ilmestys 6:5–8). Nekin kuuluvat aikamme tunnusmerkkiin (Matteus 24:3–8).

Antaako tämä aihetta pessimistisyyteen? Ei ollenkaan, sillä näyssä kuvaillaan myös ”valkoista hevosta; ja sen selässä istuvalla oli jousi; ja hänelle annettiin kruunu, ja hän lähti voittoisana ja täydentääkseen voittonsa” (Ilmestys 6:2). Tässä näemme Jeesuksen Kristuksen taivaallisena Kuninkaana, joka hävittää kaiken jumalattomuuden ja ratsastaa vakiinnuttaakseen rauhan ja sopusoinnun joka puolelle maailmaa.a

Ollessaan maan päällä Jeesus Kristus opetti tulevana Kuninkaana opetuslapsiaan rukoilemaan Valtakuntaa. Ehkä sinullekin on opetettu Isä meidän -rukous eli Herran rukous. Rukoilemme siinä Jumalan valtakunnan tuloa, hänen tahtonsa toteutumista täällä maan päällä niin kuin taivaassa. (Matteus 6:9–13.)

Jehova ei yritä paikkailla nykyistä asiainjärjestelmää, vaan poistaa sen kokonaan messiaanisen Kuninkaansa, Jeesuksen Kristuksen, välityksellä. Jehova sanoo luovansa sen tilalle ”uudet taivaat ja uuden maan; ja entisiä ei enää palauteta mieleen, eivätkä ne nouse sydämeen”. Taivaallisen Valtakunta-hallituksen alaisuudessa maapallosta tulee ihmiskunnan rauhaisa, onnellinen koti, missä elämä ja työ tuottavat jatkuvasti iloa. ”Iloitkaa ikuisesti siitä, mitä minä luon”, sanoo Jehova. ”Minun valittuni käyttävät täysin hyväkseen omien kättensä työn.” (Jesaja 65:17–22.) Jos perustat tulevaisuudentoivosi tuolle pettämättömälle lupaukselle, sinulla on kaikki syyt olla optimistinen – nyt ja ikuisesti.

[Alaviite]

[Kuva s. 4]

H. G. Wells

[Lähdemerkintä]

Corbis-Bettmann