LAMPPU

Keinovalon tuottamiseen käytetty astia, öljylamppu. Siinä on palavien nesteiden, esim. öljyn, polttamista varten sydän, joka imee nestettä hiushuokoisuuden ansiosta ja pitää näin liekkiä yllä. Lampunsydämet tehtiin pellavasta (Jes 42:3; 43:17), kuoritusta kaislasta tai hampusta. Polttoaineena muinaisissa lampuissa oli yleensä oliiviöljy (2Mo 27:20), joskin myös tärpättiöljyä käytettiin.

Jeesuksen kuvauksen viidellä ymmärtäväisellä neitsyellä oli kullakin lamppunsa ja öljyä sisältävä astiansa (Mt 25:1–4). Jeesusta pidättämään tulleilla oli myös lamput ja soihdut mukanaan (Joh 18:3).

Taloudessa käytettävät lamput oli tavallisesti tehty savesta, mutta Palestiinasta on löydetty pronssilamppujakin. Kanaanilainen lamppu oli yleensä pienen pyöreäpohjaisen maljan muotoinen (kuvat, 2. osa, s. 952). Maljan reunaan oli puristettu nokka, jossa pidettiin sydäntä. Joskus reunassa oli neljä nokkaa neljää sydäntä varten. Aikaa myöten lamppujen malli muuttui; jotkin tehtiin umpinaisiksi kahta reikää lukuun ottamatta: toinen oli yläpinnassa (lähellä keskustaa) öljyn lisäämistä varten ja toinen nokassa sydäntä varten. Joissakin lampuissa oli pystysuora – joskus vaakasuora – korva nokkaa vastapäätä. Kreikkalais-roomalaisissa lampuissa oli usein mytologisia ihmis- tai eläinaiheisia koristeita, kun taas juutalaisten lamppujen koristeaiheina olivat mm. viiniköynnösten lehdet tai kirjakääröt.

Varhaiset maljamaiset lamput olivat yleensä ruskeansävyisiä. Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla tehdyt lamput olivat erivärisiä, mm. vaaleanruskeita, tiilenpunaisia ja harmaita. Roomalaisajoilta on myös punaisiksi lasitettuja lamppuja.

Kodeissa tai muissa rakennuksissa käytetyt lamput saatettiin sijoittaa seinässä olevaan syvennykseen tai hyllyyn tai pylvään päälle, tai ne voitiin panna riippumaan katosta nuoran varaan. Joskus ne asetettiin savesta, puusta tai metallista tehtyyn jalkaan. Tällaisten lampunjalkojen ansiosta koko huone sai valoa. (2Ku 4:10; Mt 5:15; Mr 4:21.)

Raamatussa ei puhuta mitään kynttilöistä. Valaisemiseen käytettiin lamppuöljyä. Heprealaisen sanan ner ja kreikkalaisen sanan lyʹkhnos kääntäminen ”kynttiläksi” esim. Sananlaskujen 31:18:ssa ja Luukkaan 11:33:ssa (KR-1776) ei siksi ole asianmukaista, ja nykyiset käännökset (mm. KR-92, KR-38 ja UM) käyttävätkin sanaa ”lamppu”.

Käyttö pyhäkössä. Israelin tabernaakkelissa oleva lampunjalka oli tehty kullasta, ja se erosi muodoltaan tavallisista kodeissa käytetyistä lampunjaloista. Se oli tehty Jehova Jumalan ohjeiden mukaan (2Mo 25:31), koristeltu vuorottelevin nuppu- ja kukka-aihein, ja siinä oli varren kummallakin puolella kolme haaraa eli kaikkiaan seitsemän paikkaa pieniä lamppuja varten. Näihin lamppuihin käytettiin vain puhdasta, survomalla saatua oliiviöljyä. (2Mo 37:17–24; 27:20.) Myöhemmin Salomolla oli temppelikäytössä kymmenen kultaista lampunjalkaa ja lukuisia hopeisia lampunjalkoja (1Ku 7:48, 49; 1Ai 28:15; 2Ai 4:19, 20; 13:11).

Jehova lamppuna ja valonlähteenä. Jehova on tärkein valon ja opastuksen Lähde. Vapauduttuaan vihollistensa ja Saulin kädestä Daavid sanoi: ”Sinä olet lamppuni, oi Jehova, ja Jehova saa pimeyteni loistamaan.” (2Sa 22:29.) Psalmeissa käytetään hieman erilaista ilmausta: ”Sinä itse sytytät lamppuni, oi Jehova.” Tässä Jehova kuvataan sen lampun sytyttäjäksi, jota Daavid kantoi valaistakseen tietään. (Ps 18:28.)

Jeesus Kristus. Taivaallisessa Uudessa Jerusalemissa, jonka apostoli Johannes näki näyssä, ’ei ole yötä’. Kaupungin valo ei tule auringosta eikä kuusta, sillä Jehova Jumalan kirkkaus valaisee suoranaisesti kaupungin, samoin kuin se valopilvi, jota heprealaiset kutsuivat šekinaksi, valaisi muinaisen tabernaakkelin ja temppelin kaikkeinpyhimmän (3Mo 16:2; vrt. 4Mo 9:15, 16). Ja Karitsa, Jeesus Kristus, on sen ”lamppu”. Tämä ”kaupunki” luo hengellistä valoaan opastamaan kansakuntia, ”uuden maan” asukkaita. (Il 21:22–25.)

Daavidin suvun kuninkaat. Jehova Jumala asetti kuningas Daavidin Israelin valtaistuimelle, ja Daavid osoittautui Jumalan ohjauksessa kansakunnan viisaaksi opastajaksi ja johtajaksi. Häntä kutsuttiin siksi ”Israelin lampuksi”. (2Sa 21:17.) Daavidin kanssa tekemässään valtakuntaliitossa Jehova lupasi: ”Juuri sinun valtaistuimesi tulee lujasti vahvistetuksi ajan hämärään asti.” (2Sa 7:11–16.) Daavidista hänen poikansa Salomon kautta polveutunut dynastia eli hallitsijasuku oli tämän mukaan Israelille kuin ”lamppu” (1Ku 11:36; 15:4; 2Ku 8:19; 2Ai 21:7).

Kun kuningas Sidkia syöstiin valtaistuimelta ja vietiin vankina Babyloniin, jossa hän kuoli, näytti siltä kuin ”lamppu” olisi sammunut. Mutta Jehova ei ollut hylännyt liittoaan. Hän ei vain sallinut tämän valtaistuimen hallitusvallan jatkua ”ennen kuin tulee hän, jolla on laillinen oikeus” (Hes 21:27). Jeesus Kristus, Messias, ”Daavidin poika”, on iäti tämän valtaistuimen perillinen. Näin Daavidin ”lamppu” ei tule koskaan sammumaan. Jeesus on siis Valtakunnan ikuisena omistajana ikuinen lamppu. (Mt 1:1; Lu 1:32.)

Jumalan sana. Koska ”ihmisen ei tule elää yksistään leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jehovan suusta” (Mt 4:4), Hänen käskynsä ovat kuin lamppu, joka valaisee Jumalan palvelijoiden tietä tämän maailman pimeydessä. Psalmista julisti: ”Sinun sanasi on minun jalkani lamppu ja valo minun tielleni.” (Ps 119:105.) Kuningas Salomo sanoi: ”Sillä käsky on lamppu ja laki on valo ja kurin ojennukset ovat elämän tie.” (San 6:23.)

Apostoli Pietari oli nähnyt monien Jeesusta Kristusta koskevien profetioiden täyttyvän, ja hän oli ollut henkilökohtaisesti läsnä todistamassa Jeesuksen muodonmuutosta vuorella. Tämän kaiken vuoksi Pietari saattoi sanoa: ”Näin ollen meillä on profeetallinen sana varmempana, ja teette hyvin kiinnittäessänne siihen huomiota niin kuin pimeässä paikassa loistavaan lamppuun sydämessänne, kunnes päivä sarastaa ja kointähti nousee.” (2Pi 1:19.) Kristittyä kehotettiin sen tähden antamaan Jumalan profeetallisen sanan valaista hänen sydämensä. Silloin se antaisi opastusta turvallisella tavalla, ”kunnes päivä sarastaa ja kointähti nousee”.

Jumalan palvelijat. Johannes, pappi Sakarjan poika, tuli vuonna 29 ja julisti: ”Katukaa, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” (Mt 3:1, 2; Lu 1:5, 13.) Israel oli lakannut tottelemasta Lakia, ja Johannes lähetettiin saarnaamaan katumusta ja ohjaamaan huomio Jumalan Karitsaan. Hän onnistui kääntämään monia Israelin pojista takaisin Jehovan, heidän Jumalansa, puoleen (Lu 1:16). Siksi Jeesus sanoi Johanneksesta: ”Tuo mies oli palava ja loistava lamppu, ja te tahdoitte hetken suuresti iloita hänen valossaan. Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen, sillä juuri ne teot, jotka Isäni määräsi minut suorittamaan, ne teot itsessään, joita teen, todistavat minusta, että Isä on lähettänyt minut.” (Joh 5:35, 36.)

Jeesus sanoi myös opetuslapsilleen: ”Te olette maailman valo. Vuorella sijaitseva kaupunki ei voi olla kätkössä. Lamppua ei sytytetä ja aseteta vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja se loistaa kaikille talossa oleville. Samoin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja kirkastaisivat Isäänne, joka on taivaissa.” (Mt 5:14–16.) Jumalan palvelijan tulisi arvostaa sitä syytä, jonka vuoksi hänelle on annettu valo, ja hänen tulisi tajuta, että hänen olisi äärimmäisen tyhmää ja tuhoisaa kieltäytyä antamasta sen loistaa hänestä kuin lampusta.

Muuta kuvaannollista käyttöä. Sitä, mistä ihminen on riippuvainen tiensä valaisemiseksi, kuvataan lampulla. Sananlasku valaisee tällä vertauskuvalla vanhurskaan ja jumalattoman vastakohtaisuutta, kun siinä sanotaan: ”Vanhurskaiden valo tulee iloitsemaan, mutta jumalattomien lamppu sammuu.” (San 13:9.) Vanhurskaan valo tulee jatkuvasti kirkkaammaksi, mutta miten kirkkaasti loistavalta jumalattoman lamppu näyttäneekin ja miten menestykselliseltä hänen tiensä siksi vaikuttaneekin, Jumala pitää huolen siitä, että hän päätyy pimeyteen, jossa hänen jalkansa varmasti kompastuu. Tällainen lopputulos odottaa sitä, joka kiroaa isäänsä ja äitiään (San 20:20).

’Lampun sammuminen’ merkitsee myös sitä, ettei sen haltijalla ole tulevaisuutta. Eräs toinen sananlasku sanoo: ”Kenelläkään pahalla ei ole tulevaisuutta; jumalattomien lamppu sammuu.” (San 24:20.)

Kun Bildad vihjasi, että Jobilla oli jokin salainen pahe, hän sanoi jumalattomista: ”Itse valo on pimenevä hänen teltassaan, ja siellä hänen oma lamppunsa sammuu.” Myöhemmin Bildad lisää todistelussaan: ”Hänellä ei tule olemaan jälkipolvia eikä jälkeläisiä kansansa keskuudessa.” Sen valossa, että Salomon sanottiin olevan lamppu, jonka Jumala antoi hänen isälleen Daavidille, jonkun ihmisen lampun sammuminen voi välittää ajatuksen siitä, ettei sellaisella ihmisellä tulisi olemaan jälkeläisiä, jotka saisivat hänen perintönsä. (Job 18:6, 19; 1Ku 11:36.)

Silmä on kuvaannollisesti puhuen ”lamppu”. Jeesus sanoi: ”Ruumiin lamppu on silmä. Jos siis silmäsi on yksinkertainen [vilpitön; yhteen suuntaan kohdistettu; tarkennettu; antelias], niin koko ruumiisi on valoisa, mutta jos silmäsi on paha, niin koko ruumiisi tulee olemaan pimeä.” (Mt 6:22, 23, Rbi8, alav.) Silmä on kuin lamppu, koska ihminen voi sen avulla kävellä kompastumatta ja törmäämättä mihinkään. Jeesuksella oli tietenkin mielessään ’sydämen silmät’ (Ef 1:18), kuten hänen tekstiyhteydessä olevat sanansa osoittavat.

Kun Sananlaskujen 31:18:ssa sanotaan hyvästä vaimosta: ”Hänen lamppunsa ei sammu yöllä”, siinä käytetään kuvaannollista ilmausta, joka tarkoittaa, että hän työskentelee ahkerasti iltamyöhään ja nousee jopa ennen auringonnousua jatkamaan työtään (vrt. San 31:15).

Sananlaskujen 20:27:n mukaan ”ihmisen hengitys on Jehovan lamppu, joka tutkii tarkoin kaikki sisusten sisimmät osat”. Sillä, mitä ihminen ”hengittää ulos” eli uhoaa, purkaa sisimmästään, olkoonpa se hyviä tai huonoja ilmauksia, hän paljastaa persoonallisuutensa eli sisimpänsä, ts. valaisee sitä (vrt. Ap 9:1).