Rakkautta ensi silmäyksellä ja ainiaan sen jälkeen!
NEW Yorkissa toimivassa lääketieteellisessä korkeakoulussa (Albert Einstein College of Medicine) työskentelevä tri Cecilia McCarton sanoo näin: ”Kun seuraa vauvoja heidän synnyttyään, niin huomaa, että he ovat erinomaisen hereillä ja tarkkailevat vireästi ympäristöään. He reagoivat äitinsä läsnäoloon. He kääntyvät kohden ääniä. He suuntaavat ja tähtäävät silmänsä äitinsä kasvoihin.” Sen jälkeen äiti saa katsekontaktin lapseensa. Se on rakkautta ensi silmäyksellä – molemmilla.
Mikäli synnytys on tapahtunut luonnollisella tavalla, ilman lääkkeitä, jotka turruttavat äidin ja lapsen aistit, on siteen syntyminen tällä tavoin äidin ja lapsen välille aivan luonnollinen asia. Lapsen itkut kiihottavat äidin maidoneritystä. Ihokontakti panee äidissä käyntiin sellaisen hormonin erittymisen, joka vähentää hänellä synnytyksen jälkeistä verenvuotoa. Lapsen aivoissa on synnynnäisesti ohjelmoituna kaikki se, mitä tarvitaan voimakkaan kiintymyksen kehittymiseksi: itkeminen, imeminen, jokeltaminen ja kurluttaminen, hymyileminen ja innostusta ilmaiseva potkiskeleminen, joilla lapsi houkuttelee äidin kiinnittämään häneen huomiota. Kiintymys, joka kohdistuu lähinnä äitiin, mahdollistaa sen, että lapsi alkaa vähitellen tuntea rakkautta ja luottavaisuutta ja sitä, että hänestä huolehditaan. Isästä tulee nopeasti myös tärkeä kiintymyksen kohde. Hänen suhteestaan lapseen puuttuu äidin tarjoama läheisyys, mutta hän kuitenkin lisää erään tärkeän ulottuvuuden: pienet töytäisyt, kutittelun ja hellävaraisen hevosenleikin, joihin lapsi reagoi nauramalla ja keikkumalla innoissaan.
Tri Richard Restakin mukaan sylissäpitäminen ja hyväileminen ovat vastasyntyneelle kuin ravintoa. Hän kirjoittaa: ”Kosketus on lapsen normaalille kehitykselle yhtä välttämätöntä kuin ravinto ja happi. Kun äiti sulkee lapsen syliinsä, pääsee suuri joukko psykobiologisia prosesseja toistensa kanssa sopusointuun.” Tällaisen käsittelyn ansiosta aivot jopa ”poimuttuvat eri tavalla”.
Vieraantumista tulee varoa
Jotkut ovat sanoneet, että jollei äidin ja lapsen välille heti lapsen syntymän jälkeen kehity tällaista kiintymystä, edessäpäin on murhenäytelmä. Se ei pidä paikkaansa. Seuraavina viikkoina on satoja intiimejä tilaisuuksia rakkaudelliseen hoivaamiseen, jolla siteen syntyminen varmistuu. Jos hyväily ja lähelläpito kuitenkin jäävät pois pitemmäksi aikaa, seuraukset voivat lopulta olla kohtalokkaita. Richard Restak kirjoittaa: ”Vaikka kaikki tarvitsemmekin toisiamme läpi elämän, on tämä tarve voimakkain ensimmäisenä vuonna. Jos lapselta riistetään valo, mahdollisuus tuijottaa kasvoihin ja ylösnostamisen, hyväilyjen, kujerrusten ja pienen kutittelun tuottama ilo, hän ei kestä näiden asioiden puutetta.”
Lapset itkevät monista syistä. Useimmiten he haluavat osakseen huomiota. Jos heidän itkuunsa ei reagoida jonkin ajan kuluttua, he voivat hiljetä. He tuntevat, että heidän hoivaajansa ei reagoi. He itkevät uudelleen. Jos siihen ei vieläkään reagoida, he tuntevat itsensä laiminlyödyiksi ja turvattomiksi. He yrittävät uudelleen, entistä voimakkaammalla itkulla. Jos tällaista jatkuu pitempään ja jos se toistuu usein, lapsi tuntee itsensä hylätyksi. Hän on ensin vihainen, jopa raivoissaan ja lopulta hän antaa periksi. Vieraantuminen alkaa. Koska lapsi ei saa rakkautta, hän ei opi rakastamaan. Omatunto kehittyy vain vaillinaisesti. Hän ei luota kehenkään eikä välitä kenestäkään. Hänestä tulee ongelmalapsi ja ääritapauksessa psykopaatti, joka ei kykene tuntemaan tunnonvaivoja rikollisten tekojensa johdosta.
Ensi silmäyksellä alkanut rakkaus ei saa katketa. Sen täytyy jatkua ilman päätepistettä, ei vain sanoissa vaan myös teoissa. ”Älkäämme rakastako sanoin tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” (1. Johannes 3:18) Lapsi tarvitsee runsaasti halauksia ja suukottelua. Jo varhaisessa vaiheessa, ennen kuin on liian myöhäistä, lapselle tulee alkaa opettaa oikeita arvoja Raamatusta, Jumalan sanasta. Sen jälkeen lapsesta voidaan sanoa samalla tavoin kuin aikoinaan Timoteuksesta: ”Pienokaisesta asti olet tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi.” (2. Timoteukselle 3:15) Heidän kanssaan tulee käyttää päivittäin aikaa lapsuusiästä teinivuosiin asti. ”Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.” – 5. Mooseksen kirja 6:6, 7.
’Saatamme itkeä, mutta se on meidän parhaaksemme’
Kuritus on monille arka aihe. Oikein annettuna se on kuitenkin olennaisen tärkeä osa vanhempien rakkautta. Eräs pikkutyttö tajusi tämän. Hän teki äidilleen kortin, jossa luki: ”Äidille, kiltille naiselle.” Siihen oli piirretty koristeeksi värikynillä kullankeltainen aurinko, lentäviä lintuja ja punaisia kukkia. Kortissa luki: ”Tämä on sinulle sen takia, että me kaikki rakastamme sinua. Haluamme kiittää sinua, ja siksi teimme tämän kortin. Panet nimesi kokeisiimme, vaikka olemme saaneet huonoja numeroita. Kun olemme tuhmia, läpsäytät meitä. Saatamme itkeä, mutta tiedämme sen olevan meidän parhaaksemme. – – Haluan vain sanoa sen, että rakastan sinua todella paljon. Kiitos kaikesta, mitä olet tehnyt hyväkseni. Rakkaudella [Allekirjoitus:] Michele.”
Michele on yhtä mieltä Sananlaskujen 13:24:n kanssa: ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa.” Vitsa on vallan vertauskuva, ja sen käyttöön voi sisältyä ruumiillinen kuritus, mutta ei kuitenkaan aina. Koska lapset ovat erilaisia ja huono käytös on erilaista, täytyy myös kurinpidon olla erilaista tapauskohtaisesti. Joskus voi ystävällisesti annettu nuhde riittää, joskus taas voi itsepäisyys vaatia kovempia lääkkeitä: ”Nuhde pystyy paremmin ymmärtäväiseen kuin sata lyöntiä tyhmään.” (Sananlaskut 17:10) Kurinpitoon soveltuva kohta on myös tämä: ”Palvelija [tai lapsi] ei anna pelkkien sanojen oikaista itseään, sillä hän ymmärtää, mutta ei välitä.” – Sananlaskut 29:19, UM.
Raamatussa sanalla ”kuri” tarkoitetaan opettamista, valmentamista ja rankaisemista – myös ruumiillisen kurituksen antamista, mikäli sitä tarvitaan huonojen käytöstapojen korjaamiseksi. Heprealaiskirjeen 12:11 osoittaa sen tarkoituksen: ”Mikään kuri ei tosin nyt näytä olevan ilahduttavaa, vaan tuskallista, mutta jälkeenpäin se tuottaa sen avulla valmennetuille rauhaisaa hedelmää, nimittäin vanhurskautta.” Vanhemmat eivät saa olla kurinpidossaan liian kovaotteisia: ”Te isät, älkää ärsyttäkö lapsianne, jotteivät he masentuisi.” (Kolossalaisille 3:21) Eivätkä he saa olla liian sallivaisia: ”Vitsa ja nuhde antavat viisautta, mutta kuriton poika on äitinsä häpeä.” (Sananlaskut 29:15) Sallivaisuus sanoo: ’Tee niin kuin tahdot äläkä häiritse minua.’ Kurinpito sanoo: ’Tee niin kuin on oikein, sillä olen kiinnostunut hyvinvoinnistasi.’
Aikakauslehti U.S.News & World Report sanoi 7. elokuuta 1989 perustellusti: ”On huomattavan paljon todennäköisempää, että vanhemmat, jotka eivät käytä kovia rankaisukeinoja mutta kuitenkin asettavat selvät rajat ja pitävät niistä kiinni, kasvattavat sellaisia lapsia, jotka selviytyvät hyvin elämässään ja tulevat toimeen toisten kanssa.” Kirjoituksen lopussa todettiin: ”Kenties yllättävin koko tieteellisestä todistusaineistosta esiin nouseva teema on se, että tärkeintä jokaisessa perheessä on rakkauden, luottamuksen ja hyväksyttävien rajojen mallin vakiinnuttaminen, ei teknisten pikkuasioiden paljous. Kurinpidon todellisena tavoitteena – – ei ole rankaista hankalia lapsia, vaan opettaa ja ohjata heitä ja edistää sisäisten hillikkeitten juurtumista.”
He kuulevat mitä sanot, mutta ottavat mallia tekemisistäsi
Aikakauslehti The Atlantic Monthly aloitti kurinpitoa käsitelleen kirjoituksensa näin: ”Lapsen voidaan odottaa käyttäytyvän hyvin vain siinä tapauksessa, että hänen vanhempansa noudattavat elämässään niitä arvoja, joita he opettavat.” Sen jälkeen kirjoituksessa selitettiin sisäisten hillikkeitten arvoa: ”Hyvätapaisilla nuorilla oli yleensä sellaiset vanhemmat, jotka itse olivat vastuuntuntoisia, rehtejä ja itsekuria harjoittavia – jotka elivät niiden arvojen mukaan, joita he puolustivat ja kannustivat lapsiaankin noudattamaan. Kun kunnolliset nuoret joutuivat osana tutkimusta alttiiksi ongelmanuorten vaikutukselle, se ei vaikuttanut heidän käyttäytymiseensä pysyvästi. He olivat aivan liian lujasti sisäistäneet vanhempiensa arvot.” Tämä todistaa sen puolesta, mitä Sananlaskuissa sanotaan: ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.” – Sananlaskut 22:6.
Vanhemmilla, jotka koettivat juurruttaa oikeita arvoja lapsiinsa, mutta eivät itse antaneet niiden noudattamisessa mallia, ei ollut menestystä. Heidän lapsensa ”eivät olleet kyenneet sisäistämään noita arvoja”. Tutkimuksen perusteella ”merkitystä oli sillä, miten tarkkaan vanhemmat noudattivat elämässään niitä arvoja, joita he koettivat opettaa lapsilleen”.
On käynyt niin kuin kirjailija James Baldwin toteaa: ”Lapset eivät ole koskaan olleet kovin hyviä kuuntelemaan vanhempia ihmisiä, mutta he eivät ole koskaan jättäneet ottamatta heistä mallia.” Jos rakastat lapsiasi ja haluat opettaa heille oikeat arvot, käytä kaikkein parasta menetelmää: ole itse esimerkkinä omista opetuksistasi. Älä ole sellainen kuin olivat kirjanoppineet ja fariseukset, jotka Jeesus tuomitsi tekopyhiksi: ”Sen tähden kaikki, mitä he teille sanovat, se tehkää ja sitä noudattakaa, mutta älkää tehkö heidän tekojensa mukaan, sillä he sanovat, mutta eivät tee.” (Matteus 23:3) Tai samanlainen kuin ne, joilta apostoli Paavali kyseli syyttävästi: ”Sinäkö, joka opetat toista, et kuitenkaan opeta itseäsi? Sinä, joka saarnaat: ’Älä varasta’, varastatko itse?” – Roomalaisille 2:21.
Nykyään monet pitävät Raamattua vanhanaikaisena ja sen tarjoamia suuntaviivoja epäkäytännöllisinä. Jeesus asettuu kuitenkin vastustamaan tällaista asennetta sanomalla: ”Kaikesta huolimatta viisauden todistavat vanhurskaaksi kaikki sen lapset.” (Luukas 7:35) Se, mitä erilaiset perheet monista eri maista seuraavassa kertovat, todistaa hänen sanansa tosiksi.
[Kuva s. 7]
Läheinen side äitiin edistää lapsen tunne-elämän kehitystä
[Kuva s. 8]
Isän on myös tärkeää antaa aikaansa lapselleen