SADE

Sateella on tärkeä osa veden kiertokulussa, jossa vesi aluksi kohoaa höyrynä maapallon maa- ja vesipinnoilta ilmakehään, tiivistyy myöhemmin ja putoaa pisaroina maahan, minkä ansiosta kasvit ja eläimet saavat tarvitsemaansa kosteutta. Raamatussa sade mainitaan tämän viisaasti järjestetyn ja luotettavan kiertokulun yhteydessä. (Job 36:27, 28; Sr 1:7; Jes 55:10.)

Tavallisten sadetta tarkoittavien sanojen lisäksi on monia sateeseen viittaavia heprealaisia ja kreikkalaisia ilmauksia, joilla on erilaisia merkityksiä, esim. ”syyssade” eli ”varhaissade” ja ”kevätsade” eli ”myöhäissade” (5Mo 11:14; Ja 5:7), ’vihmasade’ (5Mo 32:2), ”jatkuva sade” (San 27:15), ”rankkasade” (1Ku 18:41; Hes 1:28), ”kaatosade” (Jes 30:30) sekä ”runsaat sadekuurot” (Ps 65:10).

Maan valmistamisen varhaisvaiheessa ”Jumala ei ollut vielä antanut sataa maan päälle”, vaan ”usva nousi säännöllisesti maasta, ja se kasteli maan koko pinnan”. Tässä viitataan ilmeisesti kolmannen ”luomispäivän” alkuun, kasvillisuuden ilmaantumista edeltävään aikaan. (1Mo 1:9–13; 2:5, 6; ks. USVA.) Varsinaisesta satamisesta Raamatussa puhutaan ensimmäisen kerran vedenpaisumuskertomuksessa. Tuolloin ”taivaiden sulkuportit aukenivat” ja ”maan päälle satoi rankasti neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä”. (1Mo 7:11, 12; 8:2.)

Muodostuminen. Yksi niistä kysymyksistä, joita Jehova esitti Jobille ja jotka korostivat sitä, miten vähän ihminen ymmärtää luomakuntaa ja maata hallitsevia voimia ja lakeja, kuului: ”Onko sateella isää?” (Job 38:28.) Vaikka meteorologit ovat tutkineet paljon sateen muodostumista, The World Book Encyclopedian (1987, 16. osa, s. 123, 124) mukaan tuloksena on ollut vain ”teorioita”. Kun vesihöyryä sisältävä lämmin ilma kohoaa ja jäähtyy, kosteus tiivistyy pienen pieniksi vesipisaroiksi. Erään teorian mukaan suuremmat pisarat törmäävät pilven läpi pudotessaan pienempiin pisaroihin ja yhtyvät niihin, kunnes ne tulevat niin raskaiksi, ettei ilma pysty kannattelemaan niitä. Toisen teorian mukaan pilvien yläosissa, missä lämpötila laskee jäätymispisteen alapuolelle, muodostuu jääkiteitä, jotka muuttuvat sateeksi pudotessaan lämpimämmän ilman halki.

Lähtöisin Jehovasta. Jehova ei ollut Israelille pelkkä ”sateenjumala”. Hän ei ollut Baalin kaltainen, jonka eloon heräämisen kanaanilaiset ajattelivat aiheuttavan sadekauden. Uskolliset israelilaiset tajusivat, että Jehova, ei Baal, pystyisi pidättämään arvokkaan sateen. Tämä kävi selvästi ilmi silloin, kun Jehova sai aikaan kuivuuden Israeliin Baalin palvonnan ollessa siellä huipussaan profeetta Elian aikana (1Ku 17:1, 7; Ja 5:17, 18).

Jehova valmisti sateen maata varten (Ps 147:8; Jes 30:23). Hän ”on avannut kanavan tulvalle”, mikä viittaa ehkä siihen, miten Jumala kanavoi sateen joihinkin osiin maapalloa pilvien kautta (Job 38:25–27; vrt. Ps 135:7; Jer 10:13). Jehovan kyky säädellä sadetta sopusoinnussa tarkoituksensa kanssa on yksi niistä seikoista, jotka erottivat hänet Israelia ympäröivien kansakuntien palvomista elottomista epäjumalista (Jer 14:22). Luvatussa maassa israelilaiset saattoivat havaita tämän vielä selvemmin kuin Egyptissä, missä satoi hyvin harvoin (5Mo 11:10, 11).

Kun Paavali ja Barnabas saarnasivat kreikkalaisille Lystrassa, he selittivät, että sateet olivat todistus ”elävästä Jumalasta” ja osoitus hänen hyvyydestään (Ap 14:14–17). Sateesta eivät hyödy ainoastaan hyvät ja vanhurskaat vaan kaikki ihmiset, ja Jeesus osoittikin, että ihmisten pitäisi ottaa mallia tässä ilmenevästä Jumalan rakkaudesta (Mt 5:43–48).

Sateet Luvatussa maassa. Sademäärien vaihtelu on tunnusomaista Luvatun maan ilmastolle. Sademäärään vaikuttaa ratkaisevasti etenkin kaksi seikkaa: meren läheisyys ja maanpinnan korkeus. Välimeren rannikkotasangoilla sataa suhteellisen paljon sadeaikana, ja sademäärä vähenee etelään päin mentäessä. Kukkuloilla ja vuorilla sataa yleensä enemmän, koska mereltä itään päin kulkeutuva kosteus tiivistyy siellä voimakkaammin. Jordaninlaakso on ”sateensuojassa”, koska vuorten yli kulkeva ilma on sinne ehdittyään jo luovuttanut suuren osan kosteudestaan ja ilma lämpenee laskeutuessaan laaksoon. Mutta kun tämä ilmamassa saavuttaa Jordanin itäpuolella olevan ylätasangon, muodostuu jälleen pilviä, joista saadaan jonkin verran sadetta. Tämän vuoksi Jordanin itäpuolella sijaitseva maakaistale soveltuu laiduntamiseen tai pienimuotoiseen maanviljelyyn. Kauempana idässä on aavikko, missä sataa liian niukasti ja epäsäännöllisesti, jotta siellä voitaisiin viljellä maata tai laiduntaa karjaa.

Vuodenajat. Luvatun maan kahta pääasiallista vuodenaikaa – kesää ja talvea – voidaan melko tarkasti luonnehtia kuivaksi kaudeksi ja sadekaudeksi (vrt. Ps 32:4; Lal 2:11, Rbi8, alav.). Osapuilleen huhtikuun puolivälistä lokakuun puoliväliin sataa hyvin vähän. Silloin on sadonkorjuun aika, ja kuten Sananlaskujen 26:1:stä käy ilmi, sade tuona elonkorjuuaikana oli perin epätavallista (vrt. 1Sa 12:17–19). Sadekautena ei sada jatkuvasti, vaan välillä on poutapäiviä. Koska tämä on myös kylmä vuodenaika, ulkona sateessa tulee helposti vilu (Esr 10:9, 13). Miellyttävää suojaa arvostetaan siksi suuresti (Jes 4:6; 25:4; 32:2; Job 24:8).

Syys- ja kevätsade. Raamattu mainitsee ”syyssateen [varhaissateen] ja kevätsateen [myöhäissateen]”, joilla Jumala lupasi siunata uskollisia israelilaisia (5Mo 11:14, Rbi8, alav.; Jer 5:24; Jl 2:23, 24). Maanviljelijä odotti kärsivällisesti näitä kesän ja talven väliin ajoittuvia sateita (Ja 5:7; vrt. Job 29:23). Varhais- eli syyssadetta (joka alkoi lokakuun puolivälin paikkeilla) odotettiin hartaasti, koska se toi virvoitusta kesän kuumuuteen ja kuivuuteen. Sadetta tarvittiin ennen kuin kylvötyöt voitiin aloittaa, koska se pehmitti maan, minkä jälkeen maanviljelijä pääsi pellolle kyntämään. Vastaavasti myöhäis- eli kevätsade (suunnilleen huhtikuun puolivälissä) oli tarpeen kasvavan sadon kastelemiseksi, jotta se kypsyisi ja etenkin vilja tuleentuisi. (Sak 10:1; Am 4:7; Lal 2:11–13.)

Kuvaannollista käyttöä. Kun Jumala siunasi Israelia oikeaan aikaan tulevilla sateilla, seurauksena oli yltäkylläisyys. Tästä syystä Hoosea saattoi luvata, että niille, jotka pyrkisivät tuntemaan Jehovan, Jehova tulisi ”kuin rankkasade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan” (Ho 6:3). Jumalan ohjeiden oli määrä ’pisaroida kuin sade’, ja hänen sanomansa piti olla kuin ”vihmasateet ruoholle ja kuin runsaat sadekuurot kasvillisuudelle” (5Mo 32:2). Ne imeytyisivät hitaasti mutta soisivat kuitenkin täyden virvoituksen niin kuin sadekuurot kasvillisuudelle. Uudelleen koottu Jaakobin jäännös rinnastettiin samaan tapaan ”runsaisiin sadekuuroihin kasvillisuudelle”, ja sen osoitettiin siten olevan virvoituksen ja runsauden lähde (Mi 5:7).

Menestys ja siunaus olisivat leimallisia psalmissa 72 kuvaillulle Jumalan kuninkaan hallituskaudelle. Hänen sanottiinkin laskeutuvan ”kuin sade niitetylle nurmelle, kuin runsaat sadekuurot, jotka kastelevat maan” ja saavat kasvillisuuden vihannoimaan (Ps 72:1, 6; vrt. 2Sa 23:3, 4). Kuninkaan hyväntahtoisuutta verrattiin ”kevätsateen pilveen”, koska se oli merkki tulevista hyvistä ajoista aivan niin kuin sadepilvet takasivat, että sato saisi kypsymiseen tarvitsemaansa vettä (San 16:15).

Maahan lankeava sade ei kuitenkaan aina tuota sellaista kasvillisuutta, joka on maanviljelijälle ilonaiheena; kasteltu maa voi tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita. Paavali käytti tätä esimerkkinä verratessaan sateen kastelemaa maata kristittyihin, jotka ovat ”maistaneet taivaallista ilmaista lahjaa ja tulleet pyhästä hengestä osallisiksi”. Jos he eivät tuota hengen hedelmiä vaan luopuvat totuudesta, heidät on poltettava niin kuin pelto, joka tuottaa vain orjantappuroita. (Hpr 6:4–8.)

Ilmestyskirjan mukaan Johannes näki näyssä ”kaksi todistajaa”, joilla oli ”valta sulkea taivas, jottei heidän profetoimisensa päivinä lankeaisi sadetta” (Il 11:3–6). Nämä ’todistajat’, jotka edustavat Jumalaa ’profeettoina’ eli puolestapuhujina, eivät julistaneet maan päällä elävien jumalattomien ihmisten suunnitelmien ja tekojen saavan Jumalan suosiota tai siunausta. Elian tavoin, joka ilmoitti kolme ja puoli vuotta kestävän kuivuuden kohtaavan Israelia, koska se harjoitti Baalin palvontaa, jota kuningas Ahab ja hänen vaimonsa Isebel edistivät, nämä ”kaksi todistajaa” kuvaannollisesti ’sulkivat taivaan’, ettei Jumalalta tuleva virkistävä ”sade” soisi menestystä sellaisille ihmisten ponnisteluille (1Ku 17:1–18:45; Lu 4:25, 26; Ja 5:17, 18).