TELTTA

Kankaasta tai nahasta tehty kokoonpantava tukipuiden varaan pystytetty suoja. Teltat olivat ensimmäisiä ihmisten tekemiä asumuksia (1Mo 4:20; 9:21), ja Lähi-idän paimentolaiskansat käyttivät niitä yleisesti (1Mo 9:27; Ps 83:6).

Raamatussa kerrotaan joitakin telttojen rakenteeseen ja käyttöön liittyviä yksityiskohtia. Niitä täydentävät tiedot arabien lähempänä nykyaikaa käyttämistä teltoista, jotka eivät ilmeisesti eroa olennaisesti Raamatun ajan teltoista. Monet tutkijat uskovat, että varhaisimmat teltat oli tehty eläinten nahasta (1Mo 3:21; 2Mo 26:14). Nykyisten beduiinien teltat on tavallisesti tehty mustahkosta vuohenkarvakankaasta (vrt. 2Mo 36:14; Lal 1:5). Kankaan kaistaleita ommellaan yhteen, ja niistä tehdyn suorakulmaisen teltan koko riippuu omistajan varallisuudesta ja teltassa asuvien määrästä. Teltta tuetaan useilla n. 1,5–2 m:n pituisilla tukipuilla, joista pisin on lähellä keskustaa; telttavaarnoihin kiinnitetyt nuorat pitävät telttaa pystyssä tuulellakin (Tu 4:21). Ripustamalla teltan sivustoille kankaita saadaan yksityisyyttä ja tuulensuojaa, mutta nuo kankaat voidaan ilmanvaihtoa varten nostaa ylös tai ottaa pois.

Nähtävästi Raamatun ajan suuret teltat oli tavallisesti jaettu riippuvilla telttakankailla ainakin kahteen osastoon. ”Saaran teltta”, joka mainitaan 1. Mooseksen kirjan 24:67:ssä, voi tarkoittaa hänen osastoaan tai telttaa, jossa hän asui itsekseen, sillä joillakin varakkailla miehillä oli useita telttoja, ja joskus naisille annettiin omat telttansa (1Mo 13:5; 31:33). Maassa teltan sisäpuolella oli todennäköisesti mattoja.

Teltat olivat paimentolaiselämään kuuluva piirre, ja ne muodostivat vastakohdan taloille, joissa paikallaan pysyvät ihmiset asuivat. Niinpä Abrahamin sanotaan ’asuneen teltoissa’, kun hän ”odotti kaupunkia, jolla on todelliset perustukset” (Hpr 11:9, 10). Vaikuttaa siltä, että Egyptissä ollessaan israelilaiset asuivat pääasiallisesti taloissa eivätkä teltoissa (2Mo 12:7). Mutta Egyptistä lähdettyään he alkoivat jälleen asua teltoissa (2Mo 16:16), ja he asuivat niissä koko 40 vuotta kestäneen erämaavaelluksensa ajan (3Mo 14:8; 4Mo 16:26). Tuona aikana oli kaksi erityisen tärkeää telttaa: ”tabernaakkeli” ja Mooseksen teltta (2Mo 25:8, 9; 26:1; 33:7; ks. KOHTAAMISTELTTA; TABERNAAKKELI).

Vielä sen jälkeenkin, kun israelilaiset olivat valloittaneet Luvatun maan, paimenet tai maataloustyöntekijät käyttivät kedoilla toisinaan telttoja (Lal 1:8). Sakarjan 12:7:ssä viitataan todennäköisesti heihin, sillä hehän tarvitsivat ensimmäisinä suojelusta, jos jokin viholliskansa tuli maata vastaan hyökätäkseen Jerusalemin kaupunkiin. Myös sotapäälliköt ja armeijat asuivat teltoissa pitkillä sotaretkillä (1Sa 17:54; 2Ku 7:7; vrt. Da 11:45).

Israelilaisten pitkäaikainen asuminen teltoissa vaikutti epäilemättä siihen, että sanaa ”teltta” käytettiin runollisesti mistä tahansa asumuksesta, vaikka se olisi ollut tavallinen talo (2Mo 12:23, 30; 1Sa 13:2; 1Ku 12:16; Ps 78:51).

Kuvaannollista käyttöä. Telttojen tavanomaisuus heijastuu myös Raamatun lukuisissa kuvaannollisissa viittauksissa telttoihin. Hiskia kirjoitti ajasta, jolloin hän oli kuolemaisillaan: ”Minun asumukseni on purettu ja viety minulta pois niin kuin paimenten teltta.” (Jes 38:12.) Samalla tavoin kuin jollakin paikalla oleva teltta voitiin nopeasti purkaa ja viedä pois, kun sen tukipuut irrotettiin ja telttavaarnat nostettiin ylös, myös Hiskian paikka elävien maassa näytti lyhytaikaiselta ja helposti pois siirrettävältä. Elifas vertasi kuolemaa telttanuoran irrottamiseen, jolloin teltta painui kasaan (Job 4:21).

Paavali käytti telttaa samaan tapaan kielikuvana, kun hän puhui hengestäsiinneiden kristittyjen liharuumiista. Kokoonpantava teltta on hatarampi ja lyhytaikaisempi asumus kuin tavallinen talo. Vaikka kristityt, joilla on hengen antama ennakkovakuus tulevasta taivaallisesta elämästä, ovat maan päällä kuolevaisessa liharuumiissa, he odottavat hartaasti ”Jumalalta – – rakennusta”, taivaallista ruumista, joka on ikuinen, turmeltumaton. (1Ko 15:50–53; 2Ko 5:1–5; vrt. 2Pi 1:13, 14.)

Jeremia käytti telttaa kuvaamaan juutalaisia kohtaavaa tuhoa (Jer 4:20). Hän vertasi tuota hävitettyä kansakuntaa naiseen, jonka teltta oli luhistunut, kun sen köydet oli katkaistu. Naisen surkeaa tilannetta pahensi se, että hänen poikansa olivat pakkosiirtolaisuudessa, joten ei ollut enää ketään, joka olisi voinut auttaa häntä teltan pystyttämisessä ja pingottamisessa (Jer 10:20). Kun babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin, tuota kaupunkia entisine asumuksineen voitiin sanoa ”Siionin tyttären teltaksi”, johon Jumala oli vuodattanut vihastuksensa (Va 2:4).

”Telttaa” käytettiin muullakin tavoin kuvaannollisesti useita kertoja. Ihminen saattoi levätä teltassa ja olla suojassa luonnonvoimilta (1Mo 18:1). Vieraanvaraisuuteen liittyvien tapojen vuoksi vierailla oli syytä uskoa, että heistä huolehdittaisiin ja heitä kunnioitettaisiin, kun heidät toivotettiin tervetulleeksi jonkun telttaan. Kun Ilmestyksen 7:15:ssä sanotaan suuresta joukosta, että Jumala ”levittää telttansa heidän ylitseen”, siinä viitataan siis suojaavaan huolenpitoon ja turvallisuuteen (Ps 61:3, 4). Jesaja kertoo valmisteluista, joita Jumalan vaimon, Siionin, on määrä tehdä niitä poikia varten, joita se tuottaa. Hänen käsketään ’avartamaan telttansa sijaa’ (Jes 54:2). Hän siis laajentaa lastensa suojapaikkaa.

Ilmestyksen 21:1–3:ssa Jumala ulotti Johanneksen näyn Kristuksen tuhatvuotiseen valtakuntaan ja sanoi: ”Katso! Jumalan teltta on ihmisten luona, ja hän asuu heidän kanssaan [tai: asuu teltassa heidän kanssaan].” Jumala asuu ihmisten kanssa tavalla, jota esikuvasi erämaassa ollut teltta eli tabernaakkeli, ts. ei henkilökohtaisesti vaan edustajansa kautta, kun hän on heidän kanssaan tekemisissä ”Jumalan Karitsan” välityksellä, joka on myös suuri ylimmäinen pappi (2Mo 25:8; 33:20; Joh 1:29; Hpr 4:14).