Opetusta Raamatusta: Valitusvirret 1:1–5:22
Jehova antaa toivoa murheen keskellä
JEHOVA on ”Jumala, joka antaa toivoa” murheenkin keskellä. (Roomalaisille 15:13) Tämä asia tehdään selväksi Valitusvirsien kirjassa, jonka Jehovan profeetta ja todistaja Jeremia sai valmiiksi vuonna 607 eaa. Mutta tarkastelkaamme nyt joitakin sen sisältämiä opetuksia.
Jerusalemin ahdinko
Synti ei tuota iloa. Katso! Syntinen Jerusalem, joka kerran oli Juudan vilkas pääkaupunki, istuu yksinään. Juuda itse on kuin itkevä, leskeksi jäänyt ruhtinatar, koska se on hävitetty. Egyptin kaltaiset ”rakastajat” eivät pelastaneet sitä Babylonian suorittamalta valloitukselta vuonna 607 eaa. Ihmisiä ei enää virtaa juhlille Siioniin. Sen lapset ovat vankeja, ja viholliset nauravat sen sortumiselle. Epäpuhtaat ulkomaalaiset ovat häpäisseet temppelin, ja sen kansan on täytynyt antaa arvoesineitä saadakseen ruokaa. Kaikki tämä on tapahtunut synnin tähden! – 1:1–11.
Jehova on vanhurskas rangaistessaan väärintekijöitä. Jerusalem itse myöntää tämän puhuessaan. Se kysyy, onko olemassa sen kivun vertaista murhetta, jonka Jumala on sille aiheuttanut. Hän lähetti tulen, joka autioitti temppelin. Kaupungin synnit tulivat ikeeksi, ja verta virtasi kuin rypälemehua, kun Jumala polki sen ”viinikuurnan”. Siion levitti kätensä murehtien ja anoen, mutta ei löytänyt lohduttajaa, ja Jehova oli vanhurskas rangaistessaan kapinallista Jerusalemia. Kohdelkoon hän yhtä ankarasti sen iloitsevia vihollisia. – 1:12–22.
”Herran viha”
Vastuussa olevat ovat syyllisiä, jos he eivät tuomitse syntiä. Jumala heitti Jerusalemin ”taivaasta maahan” ja salli sen ja ”jalkainsa astinlaudan”, temppelin, tuhon. (Psalmi 132:7) Näin hän ’häpäisi’ Juudan valtakunnan. Viholliset, joiden voitonhuudot olivat kuin juhlissa esitettyjä huutoja, tuhosivat temppelin kuin pelkän lehtimajan. Kuolevat lapset pyytävät äideiltään ruokaa. Mutta ketkä olivat pääasiassa syyllisiä? Väärät profeetat, jotka esittivät eksyttäviä julistuksia, sen sijaan että olisivat tuominneet Jerusalemin synnin. (Jeremia 14:13) On sopivaa rukoilla, sillä hyvin monet ovat kuolleet tänä ”Herran vihan päivänä”! – 2:1–22.
Jehovan armo pysyy
Meidän pitäisi panna kärsivällisesti toivomme Jehovaan. Jeremia viittaa tähän puhuessaan ahdistetun kansan puolesta. Jumala vaientaa hänen rukouksensa, ja hänestä on tullut hänen vihollistensa ivalaulun aihe. Se mitä hän toivoi Jehovalta, näyttää joutuneen hukkaan. Mutta hän ilmaisee ”odottavaa asennetta”, koska ”hyvä on Jehova häneen toivonsa panevalle”. – 3:1–27, UM.
Jumala osoittaa armoa todella katuvalle. Tästä vakuuttuneena Jeremia kehottaa: ”Palatkaamme Herran tykö.” Jumala on ikään kuin vihan pilvellä estänyt lähestymästä häntä rukouksessa kansan syntien tähden. Mutta Jeremia rukoilee: ”Minä olen huutanut nimeäsi, Jehova. – – Älä tuki korvaasi helpotuksen pyynnöltäni.” (UM) Kapinalliset viholliset tietenkin hävitetään. – 3:28–66.
”Palauta meidät”
Tekemällä tahallamme syntiä voimme aiheuttaa itsellemme tuhon. Juudan synnin takia ”Siionin poikia, noita kalliita” pidettiin arvottomina, rikkoutuneina saviastioina. Ne jotka piirityksen aikana saivat surmansa miekasta, olivat paremmassa asemassa kuin toiset, jotka kuolivat hitaasti nälkään. Jumala oli tosiaankin ”vuodattanut vihansa hehkun”. Saastuneet profeetat ja papit harhailivat sokeina, ja kuningas Sidkia – ”Herran voideltu” – oli vangittu. Nyt Jumala kiinnittäisi huomionsa syntiseen Edomiin. – 4:1–22.
Yksin Jehova antaa todellista toivoa murheen keskellä. Jeremia tajusi tämän, sillä hän anoi: ”Muista, Herra, mitä meille on tapahtunut.” ’Talomme ovat muukalaisten hallussa. Me kannamme esi-isiemme erheen seurauksia, ja poikaset kantavat polttopuita pakkotyössä.’ Jeremia kuitenkin toivoo armoa rukoillessaan: ”Palauta meidät, Herra, tykösi, niin me palajamme [”halukkaasti”, UM].” – 5:1–22.
Mieti sitten näitä Valitusvirsissä opetettuja asioita: Synti ei tuota iloa, Jumala on vanhurskas rangaistessaan syntisiä, ja vastuussa olevat ovat syyllisiä, jos he eivät tuomitse väärintekemistä. Meidän pitäisi panna kärsivällisesti toivomme Jehovaan, luottaa siihen, että Jumala osoittaa armoa todellisen katumuksen vuoksi, kun taas tekemällä tahallamme syntiä voimme aiheuttaa itsellemme tuhon. Tämä henkeytetty kirja saa meidät vakuuttuneiksi myös siitä, että yksin Jehova antaa todellista toivoa murheen keskellä.
[Tekstiruutu s. 30]
TARKASTELTAVIA RAAMATUNKOHTIA
◻ 1:15: – ”Herra polki viinikuurnan neitsyelle, tytär Juudalle”, koska hän oli antanut määräyksensä ja suostumuksensa sille, mitä tapahtui. ”Neitsyt, tytär Juuda”, oli Jerusalem, jonka ajateltiin olevan kuin turmeltumaton nainen. Kun babylonialaiset tuhosivat tuon Juudan pääkaupungin vuonna 607 eaa., vuodatettiin paljon verta, aivan kuin viinikuurnassa viinirypäleistä puristuvaa rypälemehua. Jehova huolehtii siitä, että Jerusalemin vastakuva, kristikunta, murskataan samalla tavoin.
◻ 2:6 (UM) – Jumalan ”lehtimaja” oli Jerusalemin temppeli. Kun babylonialaiset hävittivät tuon pyhäkön hän salli ’kohdella sitä väkivaltaisesti’ kuin mitätöntä puutarhassa olevaa majaa. Sellainen väliaikainen, kuumalta auringolta suojaava rakennelma revitään maahan.
◻ 3:16 – Sanoissa ”hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan” kuvaillaan yhtä niistä onnettomuuksista, joiden Jehova salli kohdata uskotonta Jerusalemia, kun kaupunki kukistui babylonialaisten edessä. Ollessaan matkalla pakkosiirtolaisuuteen israelilaisten täytyi ilmeisesti leipoa leipää maahan kaivetuissa kuopissa. Leipään joutui siksi kiviä, ja sellaista leipää syövältä saattaisi murtua hampaita.
◻ 4:3 (UM) – Äitien julmuus lapsiaan kohtaan asetetaan tässä sakaalien ilmaiseman äidillisen huolenpidon vastakohdaksi. Vaikka sakaaleja voidaankin pitää villipetoina, nekin ’tarjoavat nisää ja imettävät pentujaan’. Koska piiritetyssä Jerusalemissa ruoasta oli kova puute, nälkiintyneet juutalaisnaiset tulivat julmiksi siten, ettei heillä ollut antaa maitoa jälkeläisilleen ja että he jopa söivät omia lapsiaan pysyäkseen hengissä. (Valitusvirret 2:20) Siten naiset olivat myös strutsien kaltaisia, jotka munivat munansa ja hylkäävät ne.
◻ 5:7 – Jeremian ajan juutalaisten täytyi kantaa esi-isiensä erheitä, mutta se ei merkitse sitä, että Jehova suoranaisesti rankaisee lapsia heidän vanhempiensa syntien vuoksi. Todellisuudessa myöhemmät sukupolvet saavat kokea väärinteon huonot seuraukset. (Jeremia 31:29, 30) Meidän on sen vuoksi viisasta muistaa, että meidän jokaisen täytyy tehdä itsestämme tili Jumalalle. – Roomalaisille 14:12.