SEITSEMÄNKYMMENTÄ VIIKKOA

Danielin 9:24–27:ssä mainittu profeetallinen ajanjakso, jonka aikana Jerusalem rakennettaisiin uudelleen ja Messias ilmaantuisi ja hänet raivattaisiin pois; tuon ajanjakson jälkeen sekä tämä kaupunki että pyhä paikka autioitettaisiin.

”Meedialaisten siemeneen kuuluvan Ahasveroksen pojan” Dareioksen ensimmäisenä vuonna profeetta Daniel havaitsi Jeremian profetiasta, että oli lähestymässä aika, jolloin juutalaiset vapautuisivat Babylonista ja palaisivat Jerusalemiin. Daniel etsi sitten Jehovaa hartaasti rukouksessa Jeremian sanojen mukaisesti: ”’Ja varmasti te kutsutte minua ja tulette ja rukoilette minua, ja minä olen kuunteleva teitä. Ja te todella etsitte minua ja löydätte minut, sillä te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja minä annan teidän löytää itseni’, lausuu Jehova. – – ’Ja minä tuon teidät takaisin siihen paikkaan, josta annoin teidän joutua pakkosiirtolaisuuteen.’” (Jer 29:10–14; Da 9:1–4.)

Danielin rukoillessa Jehova lähetti enkelinsä Gabrielin tuomaan profetian, jota lähes kaikki raamatunselittäjät pitävät messiaanisena, vaikka he tulkitsevatkin sen monella eri tavalla. Gabriel sanoi:

”Seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi rikkomuksen lakkauttamiseksi ja synnin lopettamiseksi ja erheen sovittamiseksi ja vanhurskauden tuomiseksi aikojen hämärään asti ja näyn ja profeetan sinetöimiseksi ja kaikkeinpyhimmän voitelemiseksi. Ja sinun tulee tietää ja ymmärtää, että Jerusalemin ennallistamista ja uudelleen rakentamista koskevan sanan lähtemisestä on Messiaaseen, Johtajaan, asti seitsemän viikkoa, lisäksi kuusikymmentäkaksi viikkoa. Se tulee palaamaan ja on tuleva uudelleen rakennetuksi toreineen ja vallihautoineen, mutta aikojen ahdingossa. Ja kuudenkymmenenkahden viikon jälkeen Messias raivataan pois, eikä hänelle jää mitään. Ja kaupungin ja pyhän paikan saattaa tulevan johtajan kansa turmioon. Ja sen loppu aiheutuu tulvasta. Ja loppuun saakka on sotaa; autioituksista on tehty päätös. Ja hänen on pidettävä liitto voimassa monille yhden viikon ajan, ja viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja uhrilahjan. Ja autioittaja tulee olemaan iljetysten siivellä, ja perinpohjaiseen hävitykseen asti virtaa se, mistä on tehty päätös, myös autiona olevan ylle.” (Da 9:24–27.)

Messiaaninen profetia. Tämä profetia on selvästikin tavattoman arvokas Messiaan tunnistamisessa. On erittäin tärkeää saada selville näiden 70 viikon alkamisajankohta, samoin kuin niiden pituus. Jos nämä kaikki olisivat kirjaimellisia seitsenpäiväisiä viikkoja, niin joko profetia ei olisi täyttynyt, mikä on mahdotonta (Jes 55:10, 11; Hpr 6:18), tai Messias olisi tullut yli 2400 vuotta sitten Persian maailmanvallan aikaan eikä häntä olisi tunnistettu. Jälkimmäisessä tapauksessa eivät olisi täyttyneet ne lukemattomat piirteet, joiden Raamatussa kuvailtiin yksityiskohtaisesti liittyvän Messiaaseen. Nuo 70 viikkoa kuvasivat siis selvästikin paljon pitempää aikaa. Profetiassa kuvaillut tapahtumat olivat jo sinänsä sellaisia, etteivät ne olisi voineet täyttyä kirjaimellisissa 70 viikossa eli runsaan vuoden ja neljän kuukauden kuluessa. Suurin osa raamatunoppineista on yhtä mieltä siitä, että tämän profetian ”viikot” ovat vuosiviikkoja. Joissakin käännöksissä sanotaan ”seitsemänkymmentä vuosiviikkoa” (KR-92, Mo, RS), ja myös Juutalaisen julkaisuseuran vuonna 1985 julkaisemassa Tanakh-nimisessä uudessa raamatunkäännöksessä tämä käännös on alaviitteessä (ks. Da 9:24, Rbi8, alav.).

Milloin profeetalliset ”seitsemänkymmentä viikkoa” alkoivat?

Noiden 70 viikon alkuun liittyy läheisesti se lupa, jonka Persian kuningas Artakserkses antoi 20. hallitusvuotensa nisankuussa Nehemialle Jerusalemin muurin ja kaupungin jälleenrakentamisesta (Ne 2:1, 5, 7, 8). Laskiessaan Artakserkseen hallitusvuosia Nehemia käytti ilmeisesti kalenterivuotta, joka alkoi tisrikuusta (syys-lokakuu), kuten juutalaisten maallinen kalenteri alkaa nykyäänkin, ja päättyi elulkuuhun (elo-syyskuu), joka oli sen 12. kuukausi. Ei tiedetä, oliko tämä hänen oma laskutapansa vai laskutapa, jota Persiassa käytettiin joihinkin tarkoituksiin.

Jotkut saattavat vastustaa edellä esitettyä ja viitata Nehemian 7:73:een, missä Nehemia sanoo, että israelilaiset olivat kokoontuneet kaupunkeihinsa seitsemännessä kuussa; kuukausien järjestys perustuu tässä nisanista nisaniin kestäneeseen vuoteen. Nehemia lainasi tässä kuitenkin ”sukuluettelomerkintöjen kirjaa niistä, jotka tulivat ensimmäisinä” Serubbabelin kanssa 537 eaa. (Ne 7:5). Nehemia sanoo myös oman aikansa lehtimajanjuhlan olleen seitsemännessä kuussa (Ne 8:9, 13–18). Tämä oli varsin sopivaa, koska kertomuksessa esitetään, mitä he havaitsivat ”lakiin kirjoitetun” Jehovan käskystä, ja tuossa laissa sanotaan 3. Mooseksen kirjan 23:39–43:ssa, että lehtimajanjuhlan tuli olla ”seitsemännessä kuussa” (pyhän kalenterin mukaan, joka laskettiin nisanista nisaniin).

Sen tueksi, että Nehemia on saattanut käyttää syksystä syksyyn ulottunutta vuotta kuvaillessaan joitakin tapahtumia, voidaan kuitenkin verrata keskenään Nehemian 1:1–3:a ja 2:1–8:aa. Ensimmäisessä raamatunkohdassa hän kertoo kuulleensa huonoja uutisia Jerusalemin tilasta kislevkuussa (maallisen kalenterin mukaan kolmas kuukausi, pyhän kalenterin mukaan yhdeksäs) Artakserkseen 20. vuonna. Toisessa raamatunkohdassa hän pyytää kuninkaalta, että hänen annettaisiin mennä jälleenrakentamaan Jerusalemia, ja hänelle annetaan siihen lupa nisankuussa (maallisen kalenterin mukaan seitsemäs kuukausi, pyhän kalenterin mukaan ensimmäinen), mutta edelleenkin Artakserkseen 20. vuonna. Nehemia ei siis selvästikään laskenut Artakserkseen hallitusvuosia nisanista nisaniin.

Artakserkseen 20. vuoden ajankohdan määrittämiseksi täytyy palata hänen vuoden 475 eaa. jälkipuoliskolla kuolleen isänsä ja edeltäjänsä Kserkseen hallituskauden loppuun. Artakserkseen valtaannousuvuosi alkoi siis 475 eaa., ja hänen ensimmäinen hallitusvuotensa lasketaan vuodesta 474 eaa., kuten muut historialliset todisteet osoittavat. Näin ollen Artakserkseen 20. hallitusvuosi oli 455 eaa. (Ks. PERSIA, PERSIALAISET: Kserkseen ja Artakserkseen hallituskaudet.)

”Sanan lähteminen”. Profetiassa sanotaan, että ”Jerusalemin ennallistamista ja uudelleen rakentamista koskevan sanan lähtemisestä on Messiaaseen, Johtajaan, asti” 69 vuosiviikkoa (Da 9:25). Maallinen historia todistaa Raamatun ohella, että Jeesus tuli Johanneksen luo ja hänet kastettiin varhaissyksyllä vuonna 29, jolloin hänestä tuli Voideltu, Messias, Johtaja, (ks. JEESUS KRISTUS: Syntymän ajankohta, palveluksen pituus). Laskemalla tästä historiallisesta ajankohdasta taaksepäin voidaan päätellä, että nuo 69 vuosiviikkoa alkoivat 455 eaa. Tuona vuonna tapahtui merkittävä ”Jerusalemin ennallistamista ja uudelleen rakentamista koskevan sanan lähteminen”.

Artakserkseen 20. hallitusvuoden (455 eaa.) nisankuussa (maalis-huhtikuu) Nehemia pyysi kuninkaalta: ”Jos palvelijasi näyttää hyväksyttävältä edessäsi, niin pyydän, että lähettäisit minut Juudaan, esi-isieni hautapaikkojen kaupunkiin, rakentaakseni sen uudelleen.” (Ne 2:1, 5.) Kuningas suostui pyyntöön, ja Nehemia teki pitkän matkan Susasta Jerusalemiin. Noin 4. abkuuta (heinä-elokuu) tarkastettuaan yöllä muurit Nehemia käski juutalaisia: ”Tulkaa ja rakentakaamme Jerusalemin muuri uudelleen, ettemme olisi enää häväistyksen alaisina.” (Ne 2:11–18.) Näin Nehemia pani Artakserkseen valtuuttaman Jerusalemin jälleenrakentamista koskevan ”sanan lähtemisen” täytäntöön Jerusalemissa tuona samana vuonna. Tämän perusteella 455 eaa. on selvästikin se vuosi, josta 70:tä viikkoa alettiin laskea.

Muurien korjaustyö saatiin valmiiksi 25. elulkuuta (elo-syyskuu), vain 52 päivässä (Ne 6:15). Muurien korjauksen jälkeen jatkettiin muun Jerusalemin jälleenrakentamista. Ensimmäiset seitsemän ”viikkoa” (49 vuotta) Nehemia ja häntä avustanut Esra ja sen jälkeen heidän mahdolliset seuraajansa työskentelivät ”aikojen ahdingossa”, sillä he kokivat vaikeuksia sisältä, juutalaisten omasta keskuudesta, ja ulkoa päin, mm. samarialaisten taholta (Da 9:25). Malakian kirjassa, joka kirjoitettiin vuoden 443 eaa. jälkeen, tuomitaan se huono tila, johon juutalainen papisto oli siihen mennessä vajonnut. Nehemian arvellaan tämän jälkeen palanneen Jerusalemiin, kun hän oli ensin käynyt Artakserkseen luona (vrt. Ne 5:14; 13:6, 7). Raamatussa ei paljasteta, miten kauan hän itse jatkoi Jerusalemin rakennustyötä vuoden 455 eaa. jälkeen. Työ saatiin ilmeisesti kuitenkin riittävän valmiiksi 49 vuoden (seitsemän vuosiviikon) kuluessa, ja Jerusalem sekä sen temppeli säilyivät Messiaan tulemiseen asti. (Ks. MALAKIAN KIRJA: Kirjoitusaika.)

Messiaan tuleminen ’kuudenkymmenen yhdeksän viikon’ kuluttua. Seuraavat ”kuusikymmentäkaksi viikkoa” (Da 9:25), jotka olivat osa 70 viikosta ja jotka mainitaan järjestyksessä toisena, jatkuivat ”seitsemän viikon” päättymisen jälkeen. Näin ollen aika Jerusalemin jälleenrakentamista koskevan ”sanan lähtemisestä” ”Messiaaseen, Johtajaan” on 7 plus 62 ”viikkoa” eli 69 ”viikkoa” – 483 vuotta – vuodesta 455 eaa. vuoteen 29 ya. Kuten edellä mainittiin, syksyllä vuonna 29 Jeesus kastettiin vedessä ja voideltiin pyhällä hengellä ja hän aloitti palveluksensa ”Messiaana, Johtajana”. (Lu 3:1, 2, 21, 22.)

Danielin profetiassa osoitettiin siis Messiaan tarkka saapumisvuosi satoja vuosia etukäteen. Ei voida sanoa varmasti, että ensimmäisellä vuosisadalla eläneet juutalaiset olisivat tehneet laskelmia Messiaan ilmaantumisesta Danielin profetian perusteella. Raamatussa kuitenkin kerrotaan, että ”kansa oli odotuksen vallassa ja kaikki pohdiskelivat sydämessään Johanneksesta: ’Voisikohan hän olla Kristus?’” (Lu 3:15.) Vaikka he odottivatkin Messiasta, he eivät selvästikään tienneet täsmälleen, missä kuussa, millä viikolla tai minä päivänä hän saapuisi. Siksi he pohdiskelivat, olisiko Johannes Kristus, vaikka Johannes ilmeisesti aloittikin palveluksensa vuoden 29 keväällä, noin puoli vuotta ennen kuin Jeesus tarjoutui kasteelle.

”Raivataan pois” viikon puolivälissä. Gabriel sanoi edelleen Danielille: ”Kuudenkymmenenkahden viikon jälkeen Messias raivataan pois, eikä hänelle jää mitään.” (Da 9:26.) Jonkin aikaa ’seitsemän viikon ja kuudenkymmenenkahden viikon’ jälkeen, todellisuudessa noin kolme ja puoli vuotta myöhemmin, Kristus raivattiin pois siten, että hän kuoli kidutuspaalussa, ja hän antoi kaiken, mitä hänellä oli, lunnaiksi ihmiskunnan puolesta (Jes 53:8). Todisteet osoittavat, että Jeesus käytti tuon ”viikon” ensimmäisen puolikkaan sananpalvelukseen. Kerran, todennäköisesti vuoden 32 syksyllä, hän esitti kuvauksen, jossa hän ilmeisesti tarkoitti juutalaista kansakuntaa puhuessaan viikunapuusta (vrt. Mt 17:15–20; 21:18, 19, 43), joka ei ollut tuottanut hedelmää ”kolmeen vuoteen”. Viinitarhuri sanoi viinitarhan omistajalle: ”Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi, kunnes minä kaivan sen ympärystää ja panen lantaa, ja jos se sitten tuottaa hedelmää tulevaisuudessa, niin hyvä, mutta jos ei, niin sinun on kaadettava se.” (Lu 13:6–9.) Hän on saattanut tässä viitata ajanjaksoon, jonka hän oli itse käyttänyt tuon välinpitämättömän kansakunnan palvelemiseen; hänen palveluksensa oli tuolloin kestänyt kolmisen vuotta ja jatkuisi vielä neljännelle vuodelle.

Liitto voimassa ”yhden viikon ajan”. Danielin 9:27:ssä sanotaan: ”Ja hänen on pidettävä liitto voimassa monille yhden viikon [eli seitsemän vuoden] ajan, ja viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja uhrilahjan.” Tuo ”liitto” ei voinut tarkoittaa lakiliittoa, sillä Kristuksen uhri, joka annettiin kolme ja puoli vuotta 70. ”viikon” alkamisen jälkeen, johti siihen, että Jumala lakkautti sen: ”Hän on ottanut sen [Lain] pois tieltä naulitsemalla sen kidutuspaaluun.” (Kol 2:14.) Lisäksi ”Kristus osti meidät vapaiksi Lain kirouksesta – –. Tarkoitus oli, että Abrahamin siunaus tulisi Jeesuksen Kristuksen välityksellä kansakunnille.” (Ga 3:13, 14.) Jumala jakoikin Abrahamin kanssa tehdyn liiton siunaukset Kristuksen välityksellä Abrahamin luonnollisille jälkeläisille ja jätti pakanat niiden ulkopuolelle, kunnes evankeliumi vietiin heille siten, että Pietari saarnasi italialaiselle Corneliukselle (Ap 3:25, 26; 10:1–48). Cornelius ja hänen huonekuntansa kääntyivät tarsolaisen Saulin kääntymyksen jälkeen, minkä ajatellaan yleisesti tapahtuneen noin vuonna 34 ja minkä jälkeen seurakunta nautti rauhan kaudesta ja rakentui (Ap 9:1–16, 31). Nähtävästi Cornelius otettiin siis kristilliseen seurakuntaan vuoden 36 syksyn tienoilla, jolloin päättyi 70. ”viikko”, 490 vuotta vuodesta 455 eaa. lähtien.

Teurasuhrit ja uhrilahjat ’lakkautetaan’. Teurasuhrin ja uhrilahjan yhteydessä käytetty ilmaus ”lakkauttaa” merkitsee kirjaimellisesti ’panna tai saada pitämään sapattia, lepäämään, luopumaan työnteosta’. ”Teurasuhri ja uhrilahja”, jotka Danielin 9:27:n mukaan ’lakkautetaan’, eivät voineet tarkoittaa Jeesuksen lunastusuhria eikä olisi johdonmukaista, että ne olisivat olleet hänen askeleitaan seuranneiden hengellisiä uhreja. Niiden täytyy tarkoittaa teurasuhreja ja uhrilahjoja, joita juutalaiset uhrasivat Mooseksen lain mukaisesti Jerusalemin temppelissä.

”Viikon puoliväli” olisi seitsemän vuoden keskellä eli kolmen ja puolen vuoden kuluttua tuon vuosiviikon alkamisesta. Koska 70. ”viikko” alkoi suunnilleen vuoden 29 syksyllä Jeesuksen kasteen ja Kristukseksi voitelun yhteydessä, tuon viikon puoliväli (kolme ja puoli vuotta) oli vuoden 33 keväällä eli tuon vuoden pesahin aikaan (14. nisankuuta). Tämä päivä on nähtävästi ollut 1. huhtikuuta vuonna 33 gregoriaanisen kalenterin mukaan. (Ks. HERRAN ILLALLINEN: Milloin asetettiin?) Apostoli Paavali kertoo, että Jeesus ’tuli tekemään Jumalan tahdon’, joka oli ’ottaa pois ensimmäinen [Lain mukaiset teurasuhrit ja uhrilahjat] toisen vahvistamiseksi’. Hän teki tämän esittämällä uhriksi oman ruumiinsa. (Hpr 10:1–10.)

Vaikka juutalaiset papit jatkoivat uhraamista Jerusalemin temppelissä, kunnes se tuhoutui vuonna 70, Jumala ei enää hyväksynyt noita syntien puolesta esitettyjä uhreja eikä niillä ollut merkitystä hänelle. Vähän ennen kuolemaansa Jeesus sanoi Jerusalemille: ”Teidän huoneenne jätetään hylättynä teille.” (Mt 23:38.) Kristus ”uhrasi yhden uhrin syntien edestä ainiaaksi – –. Sillä hän on yhdellä uhrilahjalla tehnyt ainiaaksi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” ”Mutta missä on näiden [syntien ja lainvastaisten tekojen] anteeksianto, siellä ei ole enää uhrilahjaa synnin edestä.” (Hpr 10:12–14, 18.) Apostoli Paavali osoittaa, että Jeremian profetiassa puhuttiin uudesta liitosta ja tehtiin siten aikaisempi liitto (lakiliitto) vanhentuneeksi, jolloin se kävi iälliseksi ja oli ”lähellä häviämistään” (Hpr 8:7–13).

Rikkomus ja synti lakkautetaan. Kun Jeesus oli raivattu pois kuolemaan, hänen ylösnousemuksensa ja taivaaseen ilmaantumisensa johtivat ”rikkomuksen lakkauttamiseen ja synnin lopettamiseen ja erheen sovittamiseen” (Da 9:24). Lakiliitto oli paljastanut juutalaiset syntisiksi ja siksi tuominnut heidät ja saattanut heidän päälleen liiton rikkojia kohtaavan kirouksen. Mutta siinä missä synti ”tuli runsaaksi”, kun Mooseksen laki paljasti sen eli teki sen ilmeiseksi, Jumalan armo ja suosio olivat vielä runsaampia hänen Messiaansa välityksellä. (Ro 5:20.) Messiaan uhrin ansiosta katuvien synnintekijöiden rikkomukset ja synnit voidaan antaa anteeksi ja niistä johtuvasta rangaistuksesta voidaan luopua.

Ikuinen vanhurskaus tuodaan. Kristuksen kidutuspaalussa kokeman kuoleman arvon ansiosta katuvat uskovat saivat mahdollisuuden tulla sovitetuiksi. Heidän syntiensä päälle pantiin sovituskansi, ja Jumala saattoi ’julistaa heidät vanhurskaiksi’. Tämä vanhurskaus kestää ikuisesti ja tuo vanhurskaiksi julistettaville ikuisen elämän. (Ro 3:21–25.)

Kaikkeinpyhimmän voiteleminen. Jeesus voideltiin kasteensa yhteydessä pyhällä hengellä, joka laskeutui hänen päälleen näkyvästi kyyhkysen muodossa. Mutta ”kaikkeinpyhimmän” voiteleminen tarkoittaa enemmän kuin Messiaan voitelemista, sillä ilmausta ”kaikkeinpyhin” ei käytetä persoonasta vaan sitä käytetään Jehova Jumalan pyhäköstä. (2Mo 26:33, 34; 1Ku 6:16; 7:50.) Sen vuoksi Danielin kirjassa mainitun ”kaikkeinpyhimmän” voitelun täytyy liittyä siihen ”suurempaan ja täydellisempään telttaan – –, joka ei ole käsin tehty” ja johon Jeesus Kristus meni Ylimmäisenä Pappina ”oma verensä mukanaan” (Da 9:24; Hpr 9:11, 12). Kun Jeesus esitti ihmisuhrinsa arvon Isälleen, itse taivas oli se hengellinen todellisuus, jota tabernaakkelin ja sittemmin temppelin kaikkeinpyhin edusti. Jumalan taivaallinen asuinsija oli siis todella voideltu eli asetettu erilleen sen suuren hengellisen temppelijärjestelyn ”kaikkeinpyhimmäksi”, joka tuli olemassaoloon, kun Jeesus voideltiin pyhällä hengellä vuonna 29. (Mt 3:16; Lu 4:18–21; Ap 10:37, 38; Hpr 9:24.)

”Näyn ja profeetan sinetöiminen”. Kaikki se, mitä Messiaan yhteydessä tapahtui – hänen uhrinsa, hänen ylösnousemuksensa, hänen ilmaantumisensa uhrinsa arvo mukanaan taivaallisen Isänsä eteen ja kaikki muu tuohon 70. viikkoon liittyvä – ’sinetöi näyn ja profeetan’ osoittamalla niiden olevan tosia ja tulleen Jumalalta. Se lyö niihin Jumalan tuen sinetin, mikä osoittaa niiden tulleen yhdestä jumalallisesta lähteestä eikä erehtyvältä ihmiseltä. Se sinetöi näyn koskemaan vain Messiasta, koska se täyttyy hänessä ja siinä, mitä Jumala tekee hänen kauttaan (Il 19:10). Sen selitys on löydettävissä hänestä, emmekä voi odottaa sen täyttyvän kenessäkään muussa. Mikään muu ei avaa sen merkityksen sinettiä. (Da 9:24.)

Kaupungin ja pyhän paikan autioitukset. Noiden 70 ”viikon” kuluttua mutta suoranaisena seurauksena siitä, että juutalaiset hylkäsivät Kristuksen tuon 70. ”viikon” aikana, täyttyivät Danielin 9:26:n ja 27:n loppuosien tapahtumat. Historia kertoo, että Rooman keisarin Vespasianuksen poika Titus oli niiden roomalaisten joukkojen päällikkö, jotka hyökkäsivät Jerusalemia vastaan. Nämä armeijat todella menivät Jerusalemiin ja itse temppeliin kuin tulva ja autioittivat tuon kaupungin ja sen temppelin. Tämä pakana-armeijoiden seisominen pyhässä paikassa teki niistä ”iljetyksen” (Mt 24:15). Kaikki yritykset rauhoittaa tilanne ennen Jerusalemin loppua epäonnistuivat, koska Jumalan säädös kuului: ”Autioituksista on tehty päätös”, ja ”perinpohjaiseen hävitykseen asti virtaa se, mistä on tehty päätös, myös autiona olevan ylle”.

Eräs juutalainen näkemys. Masoreettinen teksti, jossa on oma vokaalimerkkijärjestelmänsä, laadittiin ensimmäisen vuosituhannen jälkipuoliskolla. Ilmeisesti siksi, että masoreetit eivät hyväksyneet Jeesusta Kristusta Messiaaksi, he panivat Danielin 9:25:n heprealaiseen tekstiin ”seitsemän viikon” jälkeen korkomerkin ʼat·naḥʹ, joka merkitsee taukoa, ja erottivat sen tällä tavoin ”kuudestakymmenestäkahdesta viikosta”, niin että profetian 62 viikkoa eli 434 vuotta näyttävät koskevan muinaisen Jerusalemin jälleenrakentamisen aikaa. Isaac Leeserin käännös kuuluu: ”Tiedä siis ja käsitä, että siitä ajasta, jolloin tuli sana Jerusalemin ennallistamisesta ja rakentamisesta, voideltuun ruhtinaaseen on oleva seitsemän viikkoa: [kaksoispiste edustaa tässä taukoa] ja kuudenkymmenenkahden viikon kuluessa se on oleva jälleen rakennettu katuineen ja (ympärillään olevine) vallihautoineen, mutta aikojen ahdingossa.” Amerikan juutalaisen julkaisuseuran käännöksessä lukee samaan tapaan: ”On seitsemän viikkoa; ja kuudessakymmenessä kahdessa viikossa se jälleen rakennetaan.” Näiden käännösten sana kuluessa ja pääte -ssa on pantu käännöksiin ilmeisesti kääntäjän tulkinnan tueksi. (Ks. myös KR-92, Väl, KR-1776.)

Professori E. B. Pusey esittää erääseen Oxfordin yliopistossa pitämäänsä luentoon (Daniel the Prophet, 1885, s. 190) liitetyssä alaviitteessä seuraavan huomautuksen masoreettien korkomerkeistä: ”Juutalaiset panevat jakeen päätaukomerkin luvun שִׁבְעָה [seitsemän] alle, ja sen tarkoitus on erottaa nuo kaksi lukua, 7 ja 62. Tämän he ovat varmasti tehneet epärehellisesti, למען המינים (kuten Raši [huomattava 1000- ja 1100-luvuilla elänyt juutalainen rabbi] sanoo hylätessään kirjaimelliset selitykset,‏ jotka suosivat kristittyjä) ’harhaoppisten [ts. kristittyjen] vuoksi’. Sillä jälkimmäinen lause saattoi näin erotettuna merkitä ainoastaan ’ja kuudenkymmenenkahden viikon kuluessa katu ja muuri ennallistetaan ja rakennetaan’, ts. että Jerusalemin jälleenrakentamista kestäisi 434 vuotta, mikä olisi järjetöntä.”

Danielin 9:26 (Le) kuuluu osittain: ”Ja kuudenkymmenenkahden viikon jälkeen raivataan voideltu pois ilman seuraajaa.” Juutalaiset kommentaattorit soveltavat nuo 62 viikkoa ajanjaksoon, joka ulottui makkabilaiskaudelle, ja ilmauksen ”voideltu” kuningas Agrippa II:een, joka eli Jerusalemin tuhon aikaan vuonna 70. Jotkut taas sanovat, että voideltu oli ylimmäinen pappi Onias, jonka Antiokhos Epifanes pani viralta 175 eaa. Tämän profetian soveltaminen jompaankumpaan näistä miehistä ei jätä sille mitään todellista merkitystä, ja ajanlaskun yhteensopimattomuuden vuoksi nuo 62 viikkoa eivät olisi mikään täsmällistä aikaa koskeva profetia. (Ks. Soncino Books of the Bible, [Da 9:25, 26:n kommentaari], toim. A. Cohen, Lontoo 1951.)

Yrittäessään perustella näkemystään nämä juutalaiset oppineet sanovat, että nuo ”seitsemän viikkoa” eivät ole 7 × 7 eli 49 vuotta, vaan 70 vuotta; 62 viikon he kuitenkin katsovat tarkoittavan 7 × 62 vuotta. 70 viikkoa viittasi heidän mukaansa Babylonin pakkosiirtolaisuuden aikaan. Heidän mielestään tässä jakeessa (Da 9:25) mainittu ”voideltu” oli Kyyros tai Serubbabel tai ylimmäinen pappi Jesua, kun taas Danielin 9:26:n ”voideltu” oli eri ihminen.

Useimmissa englantilaisissa ja mm. joissakin saksalaisissa käännöksissä ei tässä kohdin noudateta masoreettien mukaista välimerkkien käyttötapaa. Niissä on ilmauksen ”seitsemän viikkoa” jälkeen pilkku tai ei mitään välimerkkiä, tai niiden sanamuoto osoittaa, että nuo 62 viikkoa seuraavat 7:ää viikkoa ja kuuluvat 70 viikkoon, eivätkä ne viittaa siihen, että nuo 62 viikkoa koskisivat aikaa, jona Jerusalem jälleenrakennettiin. (Vrt. Da 9:25, UM, KJ, AT, Dy, Ro, Yg, Allioli [1937], Loch–Reischl [1899].) Toimituksen kommentissa, jonka James Strong kirjoitti Langen teokseen Commentary on the Holy Scriptures (käänt. ja toim. P. Schaff, 1976, Da 9:25, alav., s. 198), sanotaan: ”Tätä käännöstä, jossa nuo kaksi ajanjaksoa, seitsemän viikkoa ja kuusikymmentäkaksi viikkoa, erotetaan toisistaan siten, että edellinen on Voidellun Ruhtinaan terminus ad quem ja jälkimmäinen jälleenrakentamisen aika, voidaan perustella vain masoreettien mukaisella välimerkkien käytöllä, jossa atnah (tauko) sijoitetaan niiden väliin. – – ja kyseinen käännös sisältää toisen jäsenen kankean rakenteen, koska siinä ei ole prepositiota. Sen vuoksi on parempi ja yksinkertaisempaa pitäytyä Kuningas Jaakon käännöksessä, joka seuraa kaikkia vanhempia käännöksiä.”

Tämän profetian merkityksestä on esitetty monia muitakin näkemyksiä, joista joidenkin mukaan se koskee Messiasta ja toisten mukaan ei. Tässä yhteydessä voidaan huomauttaa, että vanhimmassa käytettävissä olevassa Septuaginta-käännöksessä vääristellään räikeästi heprealaista tekstiä. Kuten professori Pusey selittää kirjassa Daniel the Prophet (s. 328, 329), kääntäjä vääristi esitetyn ajanjakson sekä lisäsi, muutti ja vaihtoi sanoja saadakseen profetian tukemaan makkabilaisten kamppailua. Tämän selvästi vääristellyn käännöksen tilalla on useimmissa nykyisissä Septuagintan laitoksissa Theodotionin, 100-luvulla eläneen juutalaisen oppineen, käännös, joka noudattaa heprealaista tekstiä.

Jotkut yrittävät muuttaa tämän profetian ajanjaksojen järjestystä, kun taas toiset panevat ne rinnakkain tai kieltävät, että ne todella täyttyisivät jonain aikana. Tällaisia näkemyksiä esittävät kuitenkin sotkeutuvat toivottomasti, ja heidän yrityksensä irrottautua tuosta sotkusta johtavat järjettömyyksiin tai sen suoranaiseen kieltämiseen, että tuo profetia on henkeytetty ja tosi. Varsinkin jälkimmäisistä ajatuksista, jotka synnyttävät enemmän ongelmia kuin ratkaisevat, em. oppinut E. B. Pusey toteaa (s. 206): ”Nämä olivat mahdottomia ongelmia, jotka epäuskon piti ratkaista; sen täytyi ratkaista ne itselleen sopivalla tavalla, mikä oli sikäli helpompaa, että epäuskon ei ole mahdotonta uskoa mihinkään paitsi siihen, mitä Jumala paljastaa.”