Ihmisen valta vaa’alla punnittuna

Osa 8: Poliittinen raudan ja saven seos

Nationalismi: kansallistietoisuuden synnyttämä tunne, joka korottaa yhden kansakunnan kaikkien muitten kansakuntien yläpuolelle ja panee sen kulttuurin ja edut muiden kansakuntien kulttuurin ja etujen edelle; käsite, joka ensi kerran ilmaantui 1700-luvun lopussa mutta joka on kehittynyt huippuunsa 1900-luvulla.

KRIISISTÄ toiseen avuttomina hoippuvat ihmisten hallitukset eivät ole kyenneet saattamaan ihmisyhteiskuntaa tasapainoon. Zbigniew Brzezinskin, Yhdysvaltain entisen presidentin Jimmy Carterin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan, mukaan tilanne ei tule pikapuoliin muuttumaan.

Brzezinski oli yksi niistä maailmanpolitiikan asiantuntijoista, joita toimittaja Georgie Anne Geyer haastatteli valmistaessaan kirjoitusta, joka julkaistiin vuonna 1985 nimellä ”Hajoava maailmamme” (Our Disintegrating World). Siinä hän lainasi Brzezinskiä seuraavasti: ”Tekijät, jotka edistävät kansainvälistä epävakaisuutta, ovat saamassa historiallisen yliotteen voimista, jotka haluaisivat kehittää yhteistoimintaa nykyistä pitemmälle. Eri puolilla maailmaa vallitsevien suuntausten ennakkoluuloton tutkiminen vie väistämättä siihen johtopäätökseen, että yhteiskunnallista ja poliittista kuohuntaa, taloudellista lamaa ja kansojen välistä hankausta tulee todennäköisesti esiintymään entistä yleisemmin vuosisatamme loppuosan aikana.”

Tämänkaltaiset synkeät ennustukset eivät tule minään yllätyksenä Raamattua tutkiville. Olosuhteitten oli jo kauan sitten ennustettu muuttuvan tällaisiksi. Milloin? Missä?

Uni joka vei mielenrauhan

Eräs uni oli häirinnyt vuosina 624–582 eaa. Babyloniaa hallinneen kuningas Nebukadnessarin mielenrauhaa. Hän oli nähnyt siinä valtavan suuren kuvapatsaan, jonka pää oli kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja reidet kuparia, sääret rautaa ja jalat ja varpaat savensekaista rautaa. Jumalan profeetta Daniel selitti kuvapatsaan merkityksen Nebukadnessarille seuraavasti: ”Sinä, kuningas, – – olet se kultainen pää. Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun; ja sitten kolmas valtakunta, joka on vaskea ja joka hallitsee kaikkea maata.” Kuvapatsas selvästikin liittyi ihmisten hallituksiin. – Daniel 2:37–39.

Ennen Danielin aikaa olivat Egypti ja Assyria kumpikin sortaneet israelilaisia, Raamatun Tekijän valittua kansaa. (2. Mooseksen kirja 19:5) Näin niistä Raamatun yhteydessä tuli maailmanvaltoja – itse asiassa ensimmäiset niistä seitsemästä perättäisestä maailmanvallasta, joista Raamatussa puhutaan. (Ilmestys 17:10) Seuraavaksi Danielin päivinä Babylonia valloitti Jerusalemin ja teki israelilaisista pakkosiirtolaisia. Tällä tavoin Babyloniasta tuli kolmas näistä maailmanvalloista, ja siitä puhutaan tässä tapauksessa sopivasti ”kultaisena päänä”. Siihen aikaan vielä tulemistaan odottaneet maailmanvallat on Raamatun ja maallisen historian avulla voitu tunnistaa Meedo-Persiaksi, Kreikaksi, Roomaksi ja viimeinen niistä Anglo-amerikkalaiseksi kaksoismaailmanvallaksi.a

Nämä kansakunnat luokitellaan Raamatussa maailmanvalloiksi sen takia, että ne ovat olleet tekemisissä Jumalan kansan kanssa ja vastustaneet Jumalan valtaa, jota taas nämä Jumalan palvelijat ovat puolustaneet. Nebukadnessarin näkemä patsas oli siis sopiva kuvaus siitä, miten ihmisen valta tulisi jatkumaan ja edelleen vastustamaan Jumalan suvereenisuutta senkin jälkeen, kun hänen valtakuntansa oli lakannut olemasta. Maailmanvaltojen sarja, jota kuvapatsaan eri osat kuvasivat, alkoi päästä ja jatkui alaspäin. On siksi johdonmukaista ajatella, että jalat ja varpaat kuvaisivat ihmisen vallan viimeisiä ilmentymiä, jotka esiintyisivät ”lopun aikana”, kuten Daniel asian ilmaisi. Mitä silloin olisi odotettavissa? – Daniel 2:41, 42; 12:4.

’Kymmenen varvasta’

Koska Jumalan palvelijoita ei ole nykyään vain yhdessä maassa tai vain yhdellä paikkakunnalla, yksi maailmanvalta ei kykene sortamaan heitä kaikkia. (Apostolien teot 1:8; 10:34, 35) Kaikkien kansojen jäseninä, kaikenlaisten ihmisjohtoisten hallitusmuotojen kansalaisina he julistavat innokkaasti, että lopun aika on alkanut, että ihmisen vallan aika on jo ohi ja että jälkimmäinen tulee pian väistymään Jumalan vallan tieltä.b Heidän julistamansa rohkea sanoma on siis huono uutinen kaikille nykyisille poliittisille valloille. Luku ”kymmenen” merkitseekin Raamatussa käytettynä sopivasti maallisiin asioihin liittyvää täydellisyyttä. On siksi johdonmukaista päätellä, että kuvapatsaan ’kymmenen varvasta’ kuvaavat kokonaisuudessaan ihmisen poliittista valtaa, joka lopun aikana on yksimielisesti asettunut vastustamaan Jumalan suvereenisuutta.

Millainen oli poliittinen tilanne tämän ennustetun aikakauden alkaessa? Vuonna 1800 Euroopan valtioilla oli hallussaan 35 prosenttia maapallon pinta-alasta, mutta vuoteen 1914 mennessä tämä luku oli kasvanut jo yli 84 prosenttiin. Kirjassa The Collins Atlas of World History todetaan, että ”vuoden 1914 sodan kynnyksellä näytti siltä, kuin joukko suurvaltoja olisi saanut lähes koko maailman jaetuksi keskenään”. Hugh Brogan, historian dosentti englantilaisesta Essexin yliopistosta, sanoo näyttäneen siltä, että ”ennen pitkää puolen tusinaa valtiota hallitsisi koko maailmaa”.

Ei vaikuttaisi kuitenkaan kovin järkevältä käyttää ’kymmentä varvasta’ kuvaamaan kaikkia maailman valtioita, jos niitä olisi kirjaimellisesti vain ’puoli tusinaa’. Vuonna 1914 vallinneen poliittisen tilanteen olisi siis muututtava, ennen kuin ’kymmenen varvasta’ alkaisivat profetian täyttymyksessä todella merkitä jotakin.

Vuoden 1900 sarastaessa Brittiläinen imperiumi – suurin maailmanvalta mitä maailma siihen mennessä oli nähnyt – hallitsi neljäsosaa maapallon väestöstä. Euroopan mantereella keisarikunnat hallitsivat myös miljoonia ihmisiä. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin johti nationalismin voittoon. Historian professori Paul Kennedy Yalen yliopistosta selittää: ”Silmiinpistävin alueellinen ja juridinen muutos Euroopassa oli se, että Habsburg-, Romanov- ja Hohenzollern-sukujen keisarien aiemmin hallitsemille alueille syntyi suuri joukko kansallisvaltioita: Puola, Tšekkoslovakia, Itävalta, Unkari, Jugoslavia, Suomi, Viro, Latvia ja Liettua.”

Toisen maailmansodan jälkeen tällainen suuntaus sai lisää vauhtia. Nationalismi puhkesi täyteen kukkaansa. Etenkin 1950-luvun puolivälin jälkeen tätä kehitystä on ollut mahdotonta kääntää enää toiseen suuntaan. 500 vuotta jatkunut eurooppalaisten valtioitten laajentuminen muualle maailmaan oli päättymässä siirtomaavaltojen sortumiseen. Afrikkaan, Aasiaan ja Lähi-itään syntyi nopeasti paljon uusia valtioita.

The New Encyclopædia Britannican mukaan tällainen ”kehitys soti niitä käsityksiä vastaan, jotka sitä ennen olivat hallinneet poliittista ajattelua 2000 vuotta”. Kun ”siihen asti ihminen oli yleensä tähdentänyt yhtäläisyyksiä ja yleismaailmallisia arvoja ja pitänyt yhtenäisyyttä sopivana tavoitteena”, nationalismi korosti nyt kansojen eroavuuksia. Se ei ollut omiaan yhdistämään, vaan hajottamaan.

Rautaa ja savea

On merkille pantavaa, että Raamatun kuvauksessa kuvapatsaan jalkojen ja varpaiden sanotaan olleen ”osaksi rautaa, osaksi savea”. Edelleen siinä todetaan: ”Se on oleva hajanainen valtakunta; – – osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa sitä on oleva hauras. – – ne eivät yhdisty toinen toiseensa.” (Daniel 2:33, 41–43) Tällainen koossapysymättömyys kävi ilmeiseksi siirtomaavaltojen hajoamisen jatkuessa, kun nationalismi kukoisti ja kun kehitysmaiden koko kasvoi. Maailma oli kokeva nopean poliittisen pirstoutumisen.

Kuvapatsaan jalkojen ja varpaitten raudan ja saven huteran seoksen tavoin jotkin aikamme valtioista ovat olleet kuin rautaa – autoritaarisia eli tyrannimaisia – ja toiset kuin savea – taipuisampia eli demokraattisia. Ymmärrettävistä syistä ne eivät ole kyenneet pysymään koossa ja luomaan maailmaan yhtenäisyyttä. Saksalaisessa kirjassa Unsere Welt – Gestern, Heute, Morgen; 1800–2000 todetaan meidän ajastamme tässä yhteydessä näin: ”1800-luvulla lähes kaikissa sivistysvaltioissa vallitsi demokraattinen vapaus, ja ensimmäisen maailmansodan päättyessä näytti siltä kuin vapausaate olisi jo lähellä lopullista voittoaan. – – Vuonna 1917 tapahtuneen Venäjän vallankumouksen mukana diktatuurivalta nousi esiin uudelleen. Siitä pitäen tälle vuosisadalle on ollut tunnusomaista diktatuurien ja demokratioitten rinnakkainelo ja vastakkainolo.” – Kursivointi lisätty.

Kansan voima

Tulee myös huomata, että ’kymmenen varpaan’ hallitessa tavallinen kansa, ”ihmissiemen”, osallistuisi myös itse enenevässä määrin hallitsemiseen. Osoittavatko historialliset tosiasiat tämän ennustuksen osan toteutuneen? – Daniel 2:43.

Demokratia, kansanvalta, nautti erittäin suurta suosiota ensimmäisen maailmansodan päätyttyä, vaikka demokraattiset hallitukset joutuivatkin 1920–1930-luvuilla eri puolilla maailmaa väistymään diktatuurien tieltä. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut siirtomaaimperiumien hajoaminen synnytti suuren joukon uusia demokratioita. Myöhemmin, 1960–1970-luvuilla, alettiin monissa entisissä siirtomaissa kuitenkin käyttää autoritaarisempia hallitusmuotoja.

Joka tapauksessa tällä vuosisadalla suuntaus on ollut se, että monarkiat ja autokraattiset hallitukset ovat saaneet tehdä tilaa demokratioille eli kansanhallituksille. Viikkolehti Time antoi Itä-Eurooppaa viime vuonna järkyttäneille poliittisille mullistuksille nimen ”Kansan vuosi”. Ja kun Berliinin muuri lopulta sortui, saksalaisen Der Spiegel -viikkolehden kannessa luki suurin kirjaimin ”Das Volk siegt” – kansa voittaa.

Paljon puhetta, vähän tekoja

Kaikissa Itä-Euroopan maissa, joissa kansa on voimallaan pakottanut ryhtymään poliittisiin uudistuksiin, on vaadittu vapaita vaaleja ja monipuoluejärjestelmää. Nykyisessä muodossaan poliittiset puolueet ovat eurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista perua 1800-luvulta. Vuosisatamme puolivälin jälkeen ne ovat levinneet kaikkialle maailmaan. Nykyään ne ovat suurempia, voimakkaampia ja paremmin organisoituja kuin koskaan ennen. Sekä niiden että myös ammattiyhdistysten, painostusryhmien, ympäristöliikkeiden ja lukemattomien muiden kansalais- ja yhdenasianliikkeiden avulla kansa saa nykyään äänensä kuuluville useammin ja voimakkaampana kuin koskaan ennen.

Mitä useammat ihmiset pääsevät vaikuttamaan yhteiskunnan asioitten hoitoon, sitä vaikeammaksi kuitenkin käy poliittisen yhteisymmärryksen saavuttaminen. Kun vastakkaisia mielipiteitä ja eturistiriitoja on paljon, seurauksena on usein, että joudutaan tyytymään vähemmistöhallituksiin, umpikujaan ajautuviin hallituksiin, jotka puhuvat paljon mutta tekevät vain vähän.

Raudan ja saven tavoin koko maailman poliittinen seos on ollut vuoden 1914 jälkeen haurasta. Takanapäin ovat ne ajat, jolloin ihmisiä saattoi kiinnostaa se, millaisia ohjeita Jumala antaa hallintokysymyksissä. ”Länsimaissa ihmiset ovat näin ollen luottaneet siis vain omaan itseensä, ja he havaitsevat olevansa vajavaisia”, todetaan kirjassa The Columbia History of the World.

Aihetta optimismiin?

”Miksi kaikkien näiden selvästi erillisten mutta samalla kuitenkin toisiinsa liittyvien tapahtumien on pitänyt sattua nimenomaan vuosisatamme jälkipuoliskolla? Miksi kaikki tällaiset maailman luhistumista enteilevät merkit ovat ilmaantuneet tarkalleen sinä aikakautena, jolloin ihminen on ottanut enemmän tieteellisiä edistysaskeleita ja hänellä on enemmän tieteellistä tietoa kuin koko aiemman historiansa aikana?” Nämä toimittaja Geyerin tekemät kysymykset ovat ajatuksia herättäviä. Pystyykö kukaan vastaamaan niihin?

Lähes kymmenen vuotta sitten totesi The World Book Encyclopedia optimistisesti: ”Meillä on todennäköisesti paremmat mahdollisuudet aikamme ongelmien ratkaisemiseen kuin millään aiemmin eläneellä sukupolvella.” Mutta onko nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, uuden vuosikymmenen alkaessa, edelleen aihetta optimismiin? Lukija saattaa vastata tähän kysymykseen myönteisesti ja viitata kylmän sodan päättymiseen, idän ja lännen yhteistoiminnan lisääntymiseen ja maailman aseidenriisunnassa parhaillaan tapahtuvaan huomattavaan edistymiseen.

Raamattu oli ennustanut, että näin tulisi käymään. Se ilmaisee, että Raamatun historian seitsemännen maailmanvallan hallitessa perustettaisiin kahdeksas maailmanvalta, joka toimisi samanaikaisesti ja jonka nimenomaisena päämääränä olisi kaikkien kansojen yhdistäminen. (Ilmestys 17:11) Tuleeko se onnistumaan siinä? Vastauksen saamme kirjoitussarjamme ”Ihmisen valta vaa’alla punnittuna” yhdeksännessä osassa.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 18]

”Jokainen valtakunta, joka on jakautunut itseään vastaan, autioituu.” – Matteus 12:25

[Huomioteksti s. 18]

”Pakanat pauhaavat, valtakunnat horjuvat.” – Psalmi 46:7