VIIKUNA

(hepr. teʼe·nahʹ; kreik. sy·kēʹ, syʹkon).

Viikunapuu (Ficus carica) kuuluu oliivipuun ja viiniköynnöksen ohella Raamatun huomattavimpiin kasveihin, ja se mainitaan yli 50 raamatunkohdassa (Tu 9:8–13; Hab 3:17). Viikuna on Lounais-Aasian, mm. Israelin, Syyrian ja Egyptin, kotoperäinen kasvi, ja se on huomattavan pitkäikäinen. Vaikka puu kasvaakin luonnonvaraisena, sitä täytyy jalostaa, jotta se tuottaisi hyviä hedelmiä (Lu 13:6–9). Se sopeutuu melko hyvin erilaisiin maaperiin ja menestyy jopa kallioisessa maassa. Se voi kasvaa n. 9 m:n korkuiseksi, sen rungon läpimitta voi olla n. 60 cm, ja sen oksisto on laaja. Sitä arvostetaan pääasiassa sen hedelmän vuoksi, mutta myös sen tarjoamaa varjoa pidetään suuressa arvossa (Joh 1:48–50). Lehdet ovat suuria, jopa 20 cm leveitä tai vieläkin leveämpiä. Viikuna mainitaan ensimmäisen kerran siinä yhteydessä, kun Aadam ja Eeva ompelivat sen lehtiä yhteen tehdäkseen itselleen lanneverhot (1Mo 3:7). Joissakin Lähi-idän osissa viikunanlehtiä ommellaan vielä nykyäänkin yhteen ja niihin kääritään hedelmiä tai niitä käytetään muihin tarkoituksiin. (Ks. SYKOMORIPUU.)

Varhais- ja myöhäissadot. Puut tuottavat yleensä kaksi viikunasatoa vuodessa: ensimmäiset kypsät viikunat eli varhaisviikunat (hepr. bik·ku·rahʹ), jotka kypsyvät kesäkuussa tai heinäkuun alussa (Jes 28:4; Jer 24:2; Ho 9:10), ja myöhäisviikunat, jotka kasvavat uuteen puuosaan ja muodostavat pääasiallisen sadon ja jotka kypsyvät tavallisesti elokuusta eteenpäin. Kypsiä varhaisviikunoita voidaan helposti ravistella puusta, ja niitä arvostetaan niiden hienon maun vuoksi (Na 3:12).

Ensimmäiset nuput ilmaantuvat edelliseltä satokaudelta jääneisiin oksiin helmikuun tienoilla, pari kuukautta ennen lehtiä, sillä lehdet tulevat tavallisesti vasta huhtikuun loppupuolella tai toukokuussa (Mt 24:32). Laulujen laulun 2:13:ssa mainitaan ensimmäiset kypsymisen merkit uusissa vihreissä viikunoissa (hepr. pag) viiniköynnösten kukkimisen yhteydessä, mikä alkaa huhtikuun tienoilla. Kun puu siis on täydessä lehdessä, sen pitäisi myös kantaa hedelmää. Nähtävästi viikunapuussa, jonka Jeesus Kristus kirosi, oli lehtiä epätavallisen aikaisin, koska silloin oli 10. nisankuuta vuonna 33. Sen ulkonäön perusteella voitiin odottaa, että siinä olisi myös epätavallisen varhaisia, syötäväksi kelpaavia hedelmiä, ja Markuksen 11:12–14:n kertomuksen mukaan Jeesus meni puun luo tämä ajatus mielessään, vaikka ”ei ollut viikunoiden aika”, ts. hedelmien korjuun aika. Koska puussa oli vain lehtiä, se ei tuottaisi satoa ja sen ulkonäkö oli siksi petollinen. Jeesus kirosi sen, koska se ei tuottanut mitään, ja niinpä se kuihtui (vrt. Mt 7:19; 21:43; Lu 13:6–9).

Käyttö ruokana ja lääkkeenä. Viikunat olivat Raamatun aikoina erittäin tärkeä ravinnonlähde, ja niin ne ovat edelleenkin monissa Lähi-idän maissa. Niistä tehtiin ”puristeviikunakakkuja” (hepr. deve·limʹ), joita oli helppo kuljettaa mukana (1Sa 25:18; 30:12; 1Ai 12:40). Tällaista kakkua käytettiin parantavana hauteena kuningas Hiskian paiseen päällä, ja tällaisia kakkuja käytetään vielä nykyäänkin sillä tavoin Lähi-idässä (2Ku 20:7).

Kuvaannollista ja profeetallista käyttöä. Viikuna ja viiniköynnös mainitaan yhdessä useissa raamatunkohdissa, ja Jeesuksen sanat Luukkaan 13:6:ssa osoittavat, että viikunapuita istutettiin usein viinitarhoihin (2Ku 18:31; Jl 2:22). Ilmaus ’oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla istuminen’ kuvasi rauhaisia, vauraita ja turvallisia oloja (1Ku 4:25; Mi 4:4; Sak 3:10).

Kun otetaan huomioon viikunapuun huomattava asema ihmisten elämässä, on ymmärrettävää, miksi sitä käytettiin niin usein profetioissa. Koska viikunasadosta saatiin merkittävä osa kansakunnan ravintoa, sen täydellinen menettäminen oli onnettomuus. Tämän vuoksi viikunapuu mainittiin erikseen, kun maahan ennustettiin tuhoa tai turmiota (Jer 5:17; 8:13; Ho 2:12; Jl 1:7, 12; Am 4:9; Hab 3:17).

Jehova vertasi Israelin kansakuntaa kahdenlaisiin viikunoihin (Jer 24:1–10). Valaistakseen sitä, että väärät profeetat voitiin tunnistaa heidän huonoista hedelmistään, Jeesus totesi, että on mahdotonta saada ”ohdakkeista viikunoita” (Mt 7:15, 16; vrt. Ja 3:12). Kaikki tiesivät, että viikunapuu ”työntää esiin lehtiä” kevään keskivaiheilla, joten Jeesus viittasi tähän ajan merkkiin (Mt 24:32–34). Lopuksi Ilmestyskirjan kirjoittaja käyttää kuvauksena sitä, miten helposti kovat tuulet ravistavat ’raa’an viikunan’ (kreik. oʹlyn·thos) maahan (Il 6:13).