NAINEN

Täysikasvuinen naissukupuolta oleva ihminen. Naista tarkoittava heprealainen sana on ʼiš·šahʹ (kirjm. ’miehetär’), joka on käännetty myös ”vaimoksi”. Samoin kreikkalainen sana gy·nēʹ käännetään sekä ”naiseksi” että ”vaimoksi”.

Luominen. Ennen kuin ensimmäinen mies Aadam edes pyysi ihmistoveria, Jumala, hänen Luojansa, teki järjestelyjä sitä varten. Asetettuaan Aadamin Eedenin puutarhaan ja annettuaan hänelle hyvän ja pahan tiedon puuta koskevan lain Jehova sanoi: ”Ihmisen ei ole hyvä olla jatkuvasti yksin. Minä teen hänelle auttajan hänen täydennyksekseen.” (1Mo 2:18.) Hän ei pakottanut ihmistä etsimään itselleen toveria eläinten joukosta, vaan hän toi eläimet Aadamin luo, jotta tämä antaisi niille nimet. Aadam ei tuntenut seksuaalista vetoa eläimiin, ja hän pystyi toteamaan, ettei niiden keskuudesta löytynyt hänelle sopivaa toveria. (1Mo 2:19, 20.) ”Siksi Jehova Jumala vaivutti ihmisen sikeään uneen, ja hänen nukkuessaan hän otti yhden hänen kylkiluistaan ja sulki sitten lihan sen kohdalta. Sen jälkeen Jehova Jumala rakensi Aadamista ottamastaan kylkiluusta naisen ja toi hänet Aadamin luo. Silloin Aadam sanoi: ’Tämä on vihdoinkin luu minun luistani ja liha minun lihastani. Häntä tullaan kutsumaan ”miehettäreksi”, sillä miehestä hänet on otettu.’” (1Mo 2:21–23.)

Asema ja vastuutehtävät. Nainen luotiin miehestä, joten hänen olemassaolonsa riippui miehestä. Koska hän oli osa miehestä, ”yhtä lihaa” hänen kanssaan, hänen täydennyksensä ja auttajansa, hän oli alamainen miehelle, joka oli hänen päänsä. Nainenkin oli sen hyvän ja pahan tiedon puuta koskevan lain alaisuudessa, jonka Jumala oli antanut Aadamille. Hänen velvollisuutensa oli työskennellä miehen hyväksi. Yhdessä heidän oli määrä saada lapsia ja vallita eläimiä. (1Mo 1:28; 2:24.)

Koska Raamatun aikoina naisten normaaliin elämään kuului naimisiinmeno, naisen vastuutehtäviä käsittelevät raamatunkohdat liittyvät yleensä hänen asemaansa vaimona. Israelissa kaikkien naisten ensisijainen velvollisuus oli palvella Jehova Jumalan tosi palvonnan yhteydessä. Abigail, josta tuli kelvottoman aviomiehensä Nabalin kuoleman jälkeen Daavidin vaimo, oli hyvä esimerkki tästä. Vaikka Nabal menetteli väärin kieltäytyessään käyttämästä aineellista omaisuuttaan Daavidin, Jehovan voidellun, auttamiseksi, Abigail tajusi, ettei hänen Nabalin vaimona tarvinnut seurata miehensä esimerkkiä tuollaisessa Jehovan tahdon vastaisessa toiminnassa. Jehova siunasi Abigailia, joka osoitti pitävänsä kiinni tosi palvonnasta auttamalla Hänen voideltuaan. (1Sa 25:23–31, 39–42.)

Toiseksi naisen oli toteltava miestään. Hänen piti työskennellä kovasti huonekuntansa hyväksi ja tuottaa kunniaa aviomiespäälleen. Se toisi hänelle itselleen suurinta kunniaa. Sananlaskujen 14:1:ssä sanotaan: ”Todella viisas nainen on rakentanut taloaan, mutta tyhmä repii sen maahan omin käsin.” Hänen tulisi aina puhua hyvää miehestään ja lisätä muiden kunnioitusta häntä kohtaan, ja miehen tulisi voida olla ylpeä hänestä. ”Pystyvä vaimo on omistajansa kruunu, mutta häpeällisesti toimiva on kuin mätä hänen luissaan.” (San 12:4.) Sananlaskujen 31. luvussa kuvaillaan naisen kunniakasta asemaa ja niitä etuja, joita hänellä on vaimona, sekä niitä siunauksia, joita hän saa osakseen uskollisuutensa, uutteruutensa ja viisautensa vuoksi. (Ks. VAIMO.)

Heprealaisnaisella, joka oli äiti, oli kädet täynnä työtä, kun hän opetti lapsilleen vanhurskautta, kohteliaisuutta ja ahkeruutta, ja usein hän näki paljon vaivaa neuvoessaan varttuneempia poikiaan ja ohjatessaan heitä hyvään suuntaan (1Mo 27:5–10; 2Mo 2:7–10; San 1:8; 31:1; 2Ti 1:5; 3:14, 15). Tyttöjä valmennettiin ennen kaikkea hyviksi vaimoiksi, minkä vuoksi heidän äitinsä opetti heille ruoanlaittoa, kutomista ja yleistä taloudenhoitoa; isä puolestaan opetti pojalleen jonkin ammatin. Vaimot saattoivat vapaasti ilmaista ajatuksiaan miehelleen (1Mo 16:5, 6), ja toisinaan he auttoivat miestään tekemään oikeita ratkaisuja (1Mo 21:9–13; 27:46–28:4).

Tavallisesti vanhemmat valitsivat pojalleen vaimon. Mutta niin kuin aiemmin Rebekan tapauksessa epäilemättä myös Lain alaisuudessa tytöllä oli mahdollisuus tuoda julki tunteensa ja toiveensa tässä asiassa (1Mo 24:57, 58). Vaikka moniavioisuutta harjoitettiin – Jumala palautti alkuperäisen yksiavioisuuden normin vasta, kun kristillinen seurakunta perustettiin (1Mo 2:23, 24; Mt 19:4–6; 1Ti 3:2) – moniavioisia suhteita säädeltiin.

Jopa sotalait ottivat huomioon sekä vaimon että miehen edun vapauttamalla vastanaineen miehen palveluksesta yhdeksi vuodeksi. Tämä antoi avioparille mahdollisuuden hankkia lapsi, mihin sillä oli oikeus. Lapsi toisi suurta lohtua äidille, kun hänen miehensä olisi poissa, etenkin jos tämä kuolisi taistelussa. (5Mo 20:7; 24:5.)

Lait soveltuivat yhtä lailla sekä miehiin että naisiin, jotka olivat syyllistyneet aviorikokseen, insestiin, eläimeen sekaantumiseen ja muihin rikoksiin (3Mo 18:6, 23; 20:10–12; 5Mo 22:22). Naisten ei tullut käyttää miestenvaatteita eikä miesten naistenvaatteita, koska se saattaisi johtaa moraalittomuuteen, mm. homoseksuaalisuuteen (5Mo 22:5). Sapattien siunaukset, nasiirilait, juhlat ja yleensä kaikki muutkin Lain järjestelyt koituivat myös naisten hyödyksi (2Mo 20:10; 4Mo 6:2; 5Mo 12:18; 16:11, 14). Sekä äitiä että isää piti kunnioittaa ja totella (3Mo 19:3; 20:9; 5Mo 5:16; 27:16).

Etuja kristillisessä seurakunnassa. Niiden keskuudessa, joille Jumala on esittänyt taivaallisen kutsun (Hpr 3:1) tulla Jeesuksen Kristuksen perijätovereiksi, ei tehdä mitään eroa miesten ja naisten välillä hengellisessä merkityksessä. Apostoli kirjoittaa: ”Te olette näet kaikki Jumalan poikia Kristukseen Jeesukseen kohdistuvan uskonne välityksellä. – – ei ole miespuolista eikä naispuolista, sillä te olette kaikki yhtä Kristuksen Jeesuksen yhteydessä.” (Ga 3:26–28.) Heidän kaikkien on muututtava luonnoltaan ylösnousemuksessa, kun heistä kaikista tehdään osallisia ”jumalallisesta luonnosta”. Tuossa tilassa kukaan ei ole nainen, koska henkiluomusten keskuudessa ei ole naissukupuolta; eri sukupuolten avulla Jumala on järjestänyt maallisten luomusten lisääntymisen. (2Pi 1:4.)

Hyvän uutisen julistajia. Naisia – ”tyttäriä” ja ”orjattaria”, kuten Joelin profetiassa sanotaan – oli niiden joukossa, jotka saivat pyhän hengen lahjoja helluntaipäivänä vuonna 33. Tuosta päivästä lähtien kristityt naiset, joille oli suotu näitä lahjoja, puhuivat vierailla kielillä, joita he eivät olleet aiemmin ymmärtäneet, ja he ”profetoivat”, mikä ei välttämättä tarkoittanut tärkeiden tulevien tapahtumien ennustamista vaan Raamatun totuuksien julistamista. (Jl 2:28, 29; Ap 1:13–15; 2:1–4, 13–18; ks. NAISPROFEETTA.)

He eivät puhuneet Raamatun totuuksista ainoastaan toisille uskoville. Jeesus oli sanonut seuraajilleen ennen taivaaseen nousemistaan: ”Te saatte voimaa, kun pyhä henki tulee päällenne, ja te tulette olemaan todistajiani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin asti.” (Ap 1:8.) Kun pyhä henki vuodatettiin myöhemmin helluntaipäivänä vuonna 33 noin 120 opetuslapsen päälle (joukossa oli naisiakin), koko ryhmä valtuutettiin toimimaan hänen todistajinaan (Ap 1:14, 15; 2:3, 4); Joelin profetia (2:28, 29), jota Pietari lainasi tuossa tilaisuudessa, viittasi näihin naisiin. Heidät luettiin niiden joukkoon, joilla oli vastuu olla Jeesuksen todistajia ”sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin asti”. Tämän mukaisesti apostoli Paavali kertoi myöhemmin, että Euodia ja Syntyke olivat Filippissä ”ponnistelleet rinta rinnan – – [hänen kanssaan] hyvässä uutisessa”, ja Luukas sanoi Priscillan osallistuneen miehensä Aquilan kanssa ’Jumalan tien selittämiseen’ Efesoksessa (Fil 4:2, 3; Ap 18:26).

Seurakunnan kokouksissa. Joissakin kokouksissa naiset saattoivat rukoilla tai profetoida, kunhan he käyttivät päänpeitettä (1Ko 11:3–16; ks. PÄÄN PEITTÄMINEN). Kuitenkin varsinaisissa julkisissa kokouksissa, joissa ”koko seurakunta” ja ”ei-uskovat” kokoontuivat yhteen paikkaan (1Ko 14:23–25), naisten oli määrä ’pysyä vaiti’. Jos he ’tahtoivat oppia jotakin’, he voivat kysyä ’omalta mieheltään kotona, sillä naisen oli häpeällistä puhua seurakunnassa’. (1Ko 14:31–35.)

Vaikka nainen ei saanut opettaa seurakunnan kokouksessa, hän saattoi opettaa sellaisia seurakunnan ulkopuolella olevia, jotka halusivat oppia tuntemaan Raamatun totuuden ja Jeesusta Kristusta koskevan hyvän uutisen (vrt. Ps 68:11), sekä olla ’hyvän opettaja’ seurakunnan sisäpuolella oleville nuoremmille naisille (ja lapsille) (Tit 2:3–5). Hänen ei kuitenkaan tullut vallita miestä eikä väitellä miesten kanssa esim. seurakunnan kokouksissa. Hänen piti muistaa, mitä tapahtui Eevalle ja mitä Jumala sanoi naisen asemasta sen jälkeen kun Aadam ja Eeva olivat tehneet syntiä (1Ti 2:11–14; 1Mo 3:16).

Miehet toimivat valvojina ja avustavina palvelijoina. Naisia ei mainita, kun puhutaan niistä ”lahjoista ihmisinä”, joita Kristus antoi seurakunnalle. Sanat ”apostolit”, ”profeetat”, ”evankelistat”, ”paimenet” ja ”opettajat” ovat kaikki maskuliinisukuisia. (Ef 4:8, 11.) American Translation kääntää Efesolaiskirjeen 4:11:n: ”Ja hän on antanut meille joitakin miehiä apostoleiksi, joitakin profeetoiksi, joitakin lähetystyöntekijöiksi, joitakin pastoreiksi ja opettajiksi.” (Vrt. UM, Mo; myös Ps 68:18.)

Kirjoittaessaan Timoteukselle niistä pätevyysvaatimuksista, jotka oli asetettu seurakunnan palvelustehtävissä toimiville ”valvojille” (e·piʹsko·poi), jotka olivat myös ”vanhimpia” (pre·sbyʹte·roi), ja ”avustaville palvelijoille” (di·aʹko·noi), apostoli Paavali toteaa nimenomaan täysin sopusoinnussa edellä mainitun kanssa, että heidän täytyy olla miehiä ja että, jos tällainen mies on naimisissa, hänen on oltava ”yhden vaimon mies”. Kukaan apostoleista ei mainitse diakonissan (di·a·koʹnis·sa) tehtävää. (1Ti 3:1–13; Tit 1:5–9; vrt. Ap 20:17, 28; Fil 1:1.)

Vaikka Foiben sanotaan (Ro 16:1) olleen ”palvelija” (di·aʹko·nos, ilman kreikan määräistä artikkelia), on selvää, ettei häntä ollut nimitetty seurakuntaan naispuoliseksi avustavaksi palvelijaksi, koska Raamattu ei tunne tällaista järjestelyä. Apostoli ei käskenyt seurakunnan jäseniä kuuntelemaan hänen ohjeitaan vaan sen sijaan ottamaan hänet tervetulleena vastaan ja ’auttamaan häntä, missä asiassa hän sitten heitä kenties tarvitsikin’ (Ro 16:2). Se että Paavali nimittää Foibea palvelijaksi, liittyy ilmeisesti jotenkin hänen toimintaansa hyvän uutisen levittäjänä, ja Paavali puhuukin hänestä naispuolisena palvelijana, joka oli Kenkrean seurakunnan yhteydessä. (Vrt. Ap 2:17, 18.)

Kodissa. Raamatussa kuvaillaan naisen olevan ”heikompi astia, naispuolinen”, ja hänen miehensä pitää kohdella häntä sen mukaan (1Pi 3:7). Naisella on monia etuja: hän mm. osallistuu lasten opettamiseen ja hoitaa yleensä kotitalouteen liittyviä asioita miehensä suostumuksella ja ohjauksessa (1Ti 5:14; 1Pi 3:1, 2; San 1:8; 6:20; luku 31). Hänen velvollisuutensa on olla alamainen miehelleen (Ef 5:22–24). Hänen on täytettävä aviovelvollisuutensa miestään kohtaan (1Ko 7:3–5).

Kaunistautuminen. Raamattu ei missään tuomitse kauniita vaatteita eikä korujen käyttöä, mutta se muistuttaa häveliäisyyden ja säädyllisyyden tärkeydestä. Apostoli neuvoo, että naisten tulisi pukeutua huolitellusti ja kaunistaa itseään ”häveliäästi ja tervemielisesti”. Pääpainoa ei tulisi panna kampauksiin, koristeisiin eikä kalliisiin vaatteisiin vaan pikemminkin siihen, mikä edistää hengellistä kauneutta, nimittäin ”hyviin tekoihin” ja ”sydämen salaiseen ihmiseen – – hiljaisen ja lempeän hengen turmeltumattomassa puvussa”. (1Ti 2:9, 10; 1Pi 3:3, 4; vrt. San 11:16, 22; 31:30.)

Apostoli Pietari sanoo sellaisille alistuvaisille naisille, joiden käytös on siveellisesti puhdasta, kunnioittavaa ja jumalista: ”Teistä on tullut hänen [Saaran] lapsiaan, edellyttäen että teette jatkuvasti hyvää ettekä pelkää mitään kauhun aihetta.” Näiden vaimojen eteen avautuu siis suurenmoinen tilaisuus siksi, että he jäljittelevät uskollista Saaraa, ei siksi, että he polveutuisivat hänestä lihan mukaan. Saaralla oli etu synnyttää Iisak ja tulla Jeesuksen Kristuksen, ensisijaisen ’Abrahamin siemen’, esiäidiksi (Ga 3:16). Näin ollen jos kristityt vaimot osoittautuvat Saaran kuvaannollisiksi tyttäriksi jopa ei-uskovaa aviomiestään kohtaan, he voivat olla varmoja siitä, että Jumala palkitsee heidät runsaasti. (1Pi 3:6; 1Mo 18:11, 12; 1Ko 7:12–16.)

Naiset palvelivat Jeesusta. Naiset saivat hienoja etuja Jeesuksen maallisen palveluksen yhteydessä mutta eivät samanlaisia etuja kuin 12 apostolia ja 70 evankelistaa (Mt 10:1–8; Lu 10:1–7). Jotkut naiset palvelivat Jeesusta omista varoistaan (Lu 8:1–3). Muuan nainen voiteli Jeesuksen vähän ennen hänen kuolemaansa, minkä johdosta Jeesus lupasi hänelle: ”Missä tätä hyvää uutista saarnataankin kaikessa maailmassa, myös se, mitä tämä nainen teki, on kerrottava hänen muistokseen.” (Mt 26:6–13; Joh 12:1–8.) Niiden joukossa, joille Jeesus näyttäytyi erikseen ylösnousemuspäivänään, oli naisia samoin kuin niiden joukossa, joille hän näyttäytyi myöhemmin (Mt 28:1–10; Joh 20:1–18).

Kuvaannollista käyttöä. Useissa yhteyksissä ”naisilla” kuvataan ihmisten muodostamia seurakuntia tai järjestöjä. Tuota sanaa käytetään kuvaannollisesti myös kaupungeista. Kristuksen kirkastetusta seurakunnasta puhutaan hänen ’morsiamenaan’, jota sanotaan myös ”pyhäksi kaupungiksi, Uudeksi Jerusalemiksi” (Joh 3:29; Il 21:2, 9; 19:7; vrt. Ef 5:23–27; Mt 9:15; Mr 2:20; Lu 5:34, 35).

Jehova käytti Israelin seurakunnasta tai kansakunnasta nimitystä ”nainen”, ja hän sanoi olevansa sen ”aviomiesomistaja” heidän välisensä lakiliittosuhteen perusteella. Ennallistusprofetioissa hän puhuu tällä tavalla Israelista, ja joskus hän kohdistaa sanansa kansakunnan pääkaupungille Jerusalemille. Tämän naisen ”pojat” ja ”tyttäret” (Jes 43:5–7) olivat Israelin kansakunnan jäseniä. (Jes 51:17–23; 52:1, 2; 54:1, 5, 6, 11–13; 66:10–12; Jer 3:14; 31:31, 32.)

Muidenkin kansojen tai kaupunkien sanotaan monissa yhteyksissä olevan naispuolisia tai naisia. Sellaisia ovat esim. Moab (Jer 48:41), Egypti (Jer 46:11), Ammonin Rabba (Jer 49:2), Babylon (Jer 51:13) ja vertauskuvallinen Suuri Babylon (Il 17:1–6; ks. SUURI BABYLON; TYTÄR).

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 3:15:ssä mainittu ”nainen”. Kun Jumala tuomitsi ihmissuvun vanhemmat, Aadamin ja Eevan, hän lupasi, että ”nainen” tuottaisi siemenen, joka murskaisi käärmeen pään (1Mo 3:15). Tämä oli ”pyhä salaisuus”, jonka Jumala oli paljastava omana määräaikanaan (Kol 1:26). Jotkin tuon profeetallisen lupauksen esittämisen aikaan vallinneiden olosuhteiden piirteet antavat vihjeitä ”naisen” henkilöllisyydestä. Koska hänen siemenensä oli määrä murskata käärmeen pää, sen olisi oltava enemmän kuin ihmissiemen, sillä Raamatussa osoitetaan, ettei Jumalan sanoja kohdistettu kirjaimelliselle maassa matelevalle käärmeelle. Ilmestyksen 12:9:ssä ”käärmeen” paljastetaan olevan Saatana Panettelija, henkipersoona. Näin ollen profetian ”nainen” ei voinut olla kukaan ihminen, ei esim. Jeesuksen äiti Maria. Apostoli luo valoa asiaan Galatalaiskirjeen 4:21–31:ssä. (Ks. SIEMEN.)

Tässä raamatunkohdassa apostoli puhuu Abrahamin vapaasta vaimosta ja hänen sivuvaimostaan Hagarista ja sanoo, että Hagar vastaa kirjaimellista, lakiliiton alaista Jerusalemin kaupunkia ja hänen ’lapsensa’ ovat juutalaisen kansakunnan jäseniä. Paavali sanoo, että Abrahamin vaimo Saara vastaa ”ylhäällä olevaa Jerusalemia”, joka on Paavalin ja hänen hengellävoideltujen tovereittensa hengellinen äiti. Tämä taivaallinen ”äiti” olisi myös Kristuksen ”äiti”; Kristus on vanhin hengellisistä veljeksistä, joiden kaikkien Isä on Jumala (Hpr 2:11, 12). (Ks. VAPAA NAINEN.)

On siis johdonmukaista ja sopusoinnussa Raamatun kanssa, että 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä mainittu ”nainen” on hengellinen ”nainen”. Samoin kuin Kristuksen ”morsian” eli ”vaimo” ei ole kukaan yksittäinen nainen vaan kollektiivinen nainen, ryhmä joka koostuu useista henkipersoonista (Il 21:9), niin myös se ”nainen”, joka tuottaa Jumalan hengestäsiinneitä poikia, Jumalan ”vaimo” (josta Jesaja ja Jeremia ennustivat edellä mainituin sanoin), koostuu useista henkipersoonista. Se on persoonien muodostama ryhmä, taivaallinen järjestö.

Tätä ”naista” kuvaillaan Johanneksen näyssä Ilmestyksen 12. luvussa. Naisen osoitetaan tuottavan pojan, hallitsijan, jonka on määrä ”paimentaa kaikkia kansakuntia rautasauvalla” (vrt. Ps 2:6–9; 110:1, 2). Johannes sai tämän näyn kauan sen jälkeen, kun Jeesus oli syntynyt ihmiseksi, ja senkin jälkeen, kun hänet oli voideltu Jumalan Messiaaksi. Koska on selvästikin kysymys samasta persoonasta, tässä ei voida tarkoittaa Jeesuksen syntymää ihmiseksi vaan jotakin muuta tapahtumaa, nimittäin hänen asettamistaan Valtakunnan valtaan. Näyssä kuvailtiin siis Jumalan messiaanisen valtakunnan syntymää.

Saatanan kerrotaan myöhemmin vainoavan ”naista” ja käyvän sotaa ”hänen siemenensä jäljellä olevia vastaan” (Il 12:13, 17). Koska ”nainen” oli taivaassa ja Saatana oli jo tuolloin heitetty alas maahan (Il 12:7–9), hän ei pystynyt tavoittamaan niitä taivaallisia persoonia, joista ”nainen” koostui, mutta hän pystyi tavoittamaan naisen ”siemenen” jäljellä olevat, hänen lapsensa, Jeesuksen Kristuksen yhä maan päällä olevat veljet. Sillä tavoin hän vainosi ”naista”.

Muuta käyttöä. Kun Jumala ennusti ravinnon puutteesta johtuvan hätätilan, joka kohtaisi Israelia, jos se olisi tottelematon ja rikkoisi hänen kanssaan tekemänsä liiton, hän sanoi: ”Kymmenen naista leipoo leipänne vain yhdessä uunissa ja antaa leipänne takaisin painon mukaan.” Nälänhätä olisi niin ankara, että kymmenelle naiselle riittäisi yksi ainoa uuni, kun normaalisti jokainen heistä tarvitsisi oman uunin. (3Mo 26:26.)

Varoitettuaan Israelia onnettomuuksista, jotka kohtaisivat sitä sen uskottomuuden vuoksi, Jehova sanoi profeetta Jesajan välityksellä: ”Ja sinä päivänä tarttuu seitsemän naista yhteen mieheen ja sanoo: ’Me syömme omaa leipäämme ja käytämme omia päällysvaippojamme, kunhan vain meitä kutsutaan sinun nimelläsi, jotta häväistyksemme otettaisiin pois.’” (Jes 4:1.) Kahdessa edellisessä jakeessa (Jes 3:25, 26) Jumala oli osoittanut, että Israelin miehet kaatuisivat sodassa. Hän kertoi siis Israelille, että tällaisten olojen vuoksi kansakunnan miesvahvuus hupenisi niin vähiin, että useita naisia takertuisi yhteen mieheen. He olisivat iloisia, jos he saisivat kantaa hänen nimeään ja jos hän miehenä soisi heille edes muutamia huomionosoituksia, vaikka he joutuisivatkin jakamaan hänet toisten naisten kanssa. He hyväksyisivät moniavioisuuden tai sivuvaimon osan, jotta heillä olisi vaikka vähäinenkin rooli miehen elämässä. Se poistaisi jossakin määrin leskeyden tai naimattomuuden ja lapsettomuuden häpeää.

Jehova sanoi eräässä profetiassa, jossa hän lohdutti Israelia: ”Kuinka kauan kääntyilet sinne tänne, oi uskoton tytär? Sillä Jehova on luonut uutta maahan: nainen voimakasta miestä piirittää.” (”Nainen kosiskelee miestä!”, AT.) (Jer 31:22.) Siihen saakka Israel, jonka kanssa Jumala oli aviosuhteessa lakiliiton perusteella, oli kääntyillyt ”sinne tänne” uskottomuudessaan. Nyt Jehova pyytää ”Israelin neitsyttä” pystyttämään tiemerkkejä ja tienviittoja, jotka opastaisivat sen takaisin ja kohdistaisivat sen sydämen valtatiehen, joka johtaa takaisin (Jer 31:21). Jehova panee henkensä siihen, niin että se kiiruhtaa takaisin. Niin kuin vaimo piirittäisi miestään voidakseen palauttaa hyvät suhteet häneen, niin Israelkin piirittäisi Jehova Jumalaa voidakseen palauttaa hyvät suhteet häneen aviomiehenään.

”Naisten halu”. Danielin profetiassa sanotaan ”pohjoisen kuninkaasta”: ”Eikä hän kiinnitä huomiota isiensä Jumalaan, eikä hän kiinnitä huomiota naisten haluun eikä mihinkään muuhunkaan jumalaan, vaan jokaisen yläpuolelle hän suurentaa itsensä. Mutta linnoitusten jumalalle hän antaa kunniaa asemassaan.” (Da 11:37, 38.) ”Naisilla” voidaan tässä tarkoittaa heikompia kansakuntia, joista heikompina astioina tulee ”pohjoisen kuninkaan” palvelijattaria. Niillä on omat jumalansa, joita ne kaipaavat ja palvovat, mutta ”pohjoisen kuningas” ei niistä piittaa vaan osoittaa kunnioitusta militarismin jumalalle.

Vertauskuvalliset ”kulkusirkat”. Vertauskuvallisia ”kulkusirkkoja” koskevassa näyssä Ilmestyksen 9:1–11:ssä näillä kulkusirkoilla kuvaillaan olevan ”hiukset kuin naisten hiukset”. Sopusoinnussa sen Raamatun periaatteen kanssa, jonka mukaan naisen pitkät hiukset ovat osoitus hänen alamaisuudestaan aviomiespäälleen, näiden vertauskuvallisten ”kulkusirkkojen” hiusten täytyy edustaa sitä, että ne, joita kulkusirkat kuvaavat, ovat alamaisia sille, joka profetian mukaan on niiden pää ja kuningas. (Ks. ABADDON.)

144000 ”eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa”. Ilmestyksen 14:1–4 sanoo niistä 144000:sta, joiden kuvataan seisovan Karitsan kanssa Siioninvuorella, että heidät on ”ostettu maasta. Nämä ovat niitä, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; he ovat näet neitsyitä.” Heillä ilmaistaan olevan läheisempi suhde Karitsaan kuin kenelläkään muulla, ja vain he osaavat ”uuden laulun”. (Il 14:1–4.) Tämä osoittaa, että he muodostavat Karitsan ”morsiamen” (Il 21:9). He ovat henkipersoonia, mikä käy ilmi siitä, että he seisovat Karitsan kanssa taivaallisella Siioninvuorella. Siksi se, että he ”eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa” ja että he ovat ”neitsyitä”, ei tarkoita sitä, ettei kukaan näistä 144000:sta ole koskaan ollut naimisissa, sillä Raamattu ei kiellä avioliittoa niiltä maan päällä eläviltä ihmisiltä, joista on määrä tulla Kristuksen perijätovereita (1Ti 3:2; 4:1, 3). Se ei myöskään merkitse sitä, että kaikki 144000 olisivat miehiä, sillä Kristuksen perijätovereiden hengellisessä suhteessa ”ei ole miespuolista eikä naispuolista” (Ga 3:28). Tässä mainittujen ”naisten” täytyy sen vuoksi olla kuvaannollisia naisia, epäilemättä sellaisia uskonnollisia järjestöjä kuin Suuri Babylon ja sen ”tyttäret”, vääriä uskonnollisia järjestöjä, joihin liittyminen ja joiden tukeminen tahraisi ihmisen (Il 17:5). Tämä kuvaannollinen esitys on yhdenmukainen sen Lain vaatimuksen kanssa, että Israelin ylimmäinen pappi sai ottaa vaimokseen vain neitsyen, sillä Jeesus Kristus on Jehovan suuri Ylimmäinen Pappi (3Mo 21:10, 14; 2Ko 11:2; Hpr 7:26).

Sitä, mitä Jeesus tarkoitti puhutellessaan Mariaa ”naiseksi”, tarkastellaan artikkelissa MARIA nro 1: Jeesuksen kunnioittama ja rakastama.