Jäljittele heidän uskoaan

Hän oppi osoittamaan armoa

JOONALLA olisi paljon aikaa ajatella. Häntä odotti yli 800 kilometrin pituinen taival, jonka taittamiseen menisi kuukauden päivät ellei vieläkin kauemmin. Hänen oli ensiksi valittava joko lyhyempi tai turvallisempi joskin pitempi reitti ja kuljettava sitten verkalleen halki laaksojen ja läpi lukemattomien vuorisolien. Hänen täytyi kiertää suuri Syyrian aavikko, ylittää sellaisia jokia kuin mahtava Eufrat ja majoittua vierasmaalaisten luona Syyrian, Mesopotamian ja Assyrian alueella sijaitsevissa kylissä ja kaupungeissa. Päivien mittaan hänen mieleensä palautui yhä uudelleen pelottava määränpää, kaupunki jota hän lähestyi askel askeleelta – Ninive.

Yhdestä asiasta Joona oli varma: hän ei voisi kääntyä takaisin ja paeta saamaansa tehtävää. Sitä hän oli jo yrittänyt. Kun Jehova oli ensimmäisen kerran käskenyt Joonaa viemään tuomiosanoman assyrialaisten mahtavaa kaupunkia vastaan, hän oli viipymättä astunut laivaan, joka purjehti vastakkaiseen suuntaan. Sitten Jehova oli lähettänyt rajun myrskyn, ja Joona oli pian tajunnut, että hänen kapinansa voisi maksaa kaikkien laivassa olevien hengen. Pelastaakseen nämä urheat merenkulkijat Joona oli pyytänyt heitä heittämään hänet yli laidan. Vastahakoisesti he olivat suostuneet, ja Joona oli luullut saavansa surmansa. Jehova oli kuitenkin pannut suuren kalan nielaisemaan Joonan ja kolme päivää myöhemmin oksentamaan hänet vahingoittumattomana rannalle. Tämän kokemuksen jälkeen Joona tunsi kunnioittavaa pelkoa ja oli nyt halukkaampi tottelemaan.a (Joona, luvut 1 ja 2.)

Kun Jehova toistamiseen käski Joonan mennä Niniveen, tämä lähti kuuliaisesti pitkälle matkalle kohti itää (Joona 3:1–3). Mutta oliko hän antanut Jehovalta saamansa kurin muuttaa häntä perin pohjin? Jehova oli esimerkiksi osoittanut armoa pelastaessaan hänet hukkumasta, pidättyessään rankaisemasta häntä hänen kapinansa vuoksi ja suodessaan hänelle toisen mahdollisuuden tehtävän suorittamiseen. Oliko Joona tämän kaiken koettuaan oppinut olemaan armollinen toisille? Epätäydellisten ihmisten on usein vaikea oppia osoittamaan armoa. Katsotaanpa, mitä Joonan käymä kamppailu voi opettaa meille.

Tuomiosanoma saa yllättävän vastaanoton

Joonalla ei ollut Ninivestä samanlaista näkemystä kuin Jehovalla. Raamattu kertoo: ”Ninive osoittautui olevan suuri kaupunki Jumalan edessä.” (Joona 3:3.) Joonan kirjan mukaan Jehova sanoi Niniveä kolme kertaa ”suureksi kaupungiksi” (Joona 1:2; 3:2; 4:11). Miksi se oli Jehovan silmissä suuri, toisin sanoen tärkeä?

Ninive oli ikivanha, sillä se oli ensimmäisiä kaupunkeja, jotka Nimrod oli perustanut vedenpaisumuksen jälkeen. Se oli laaja suurkaupunkialue, johon ilmeisesti kuului monia kaupunkeja, niin että käveleminen sen yhdeltä laidalta toiselle kesti kolme päivää. (1. Mooseksen kirja 10:11; Joona 3:3.) Ninive oli varmastikin vaikuttava komeine temppeleineen, jyhkeine muureineen ja muine mahtavine rakennelmineen. Mutta mikään näistä seikoista ei tehnyt siitä tärkeää Jehova Jumalan silmissä. Hän oli kiinnostunut ihmisistä. Siihen aikaan Ninivessä asui valtavasti väkeä. Heidän pahuudestaan huolimatta Jehova välitti heistä. Hän pitää arvossa ihmiselämää ja tietää, että jokaisella on mahdollisuus katua ja oppia toimimaan oikein.

Kun Joona viimein saapui Niniveen, tämän yli 120000 asukkaan kaupungin suunnaton väenpaljous on saattanut kasvattaa hänen pelkoaan entisestään.b Hän käveli päivän verran yhä syvemmälle täpötäyden suurkaupungin sydämeen, ehkä etsien keskeistä paikkaa, josta käsin voisi alkaa levittää sanomaansa. Miten hän saisi kosketuksen näihin ihmisiin? Oliko hän opetellut puhumaan assyrian kieltä, tai antoiko Jehova hänelle tuon kyvyn ihmeen avulla? Sitä emme tiedä. Joona on saattanut puhua omaa äidinkieltään hepreaa ja esittää julistuksensa niniveläisille tulkin välityksellä. Joka tapauksessa hänellä oli yksinkertainen sanoma, joka ei ollut omiaan kasvattamaan hänen suosiotaan: ”Enää neljäkymmentä päivää, ja Ninive hävitetään.” (Joona 3:4.) Hän puhui suoraan, rohkeasti ja hellittämättömästi. Näin toimiessaan hän osoitti huomattavaa rohkeutta ja uskoa, ominaisuuksia joita kristityt tarvitsevat nykyään enemmän kuin koskaan.

Joonan sanoma herätti huomiota niniveläisten keskuudessa. Hän epäilemättä varautui siihen, että saisi vihamielisen ja väkivaltaisen vastaanoton. Mutta sen sijaan tapahtuikin jotain erikoista: ihmiset kuuntelivat! Hänen sanomansa levisi kulovalkean tavoin. Ennen pitkää koko kaupunki puhui Joonan ennustamasta tuhosta. Joonan kirjassa sanotaan: ”Niniven miehet alkoivat uskoa Jumalaan, ja sitten he julistivat paaston ja pukeutuivat säkkikankaaseen suurimmastaan aina vähäisimpäänsä asti.” (Joona 3:5.) Saman katuvan asenteen omaksuivat kaikki – rikkaat ja köyhät, vahvat ja heikot, nuoret ja vanhat. Pian uutinen kansan ilmaisemasta katumuksesta kantautui kuninkaan korviin.

Kuningaskin kääntyi pelkäämään Jumalaa. Hän nousi valtaistuimeltaan, riisui yltään ylellisen asunsa, pukeutui samanlaisiin karheisiin vaatteisiin kuin alamaisensa ja jopa ”istuutui tuhkaan”. Yhdessä ”suurtensa” eli jalosukuisten kanssa hän antoi asetuksen, joka teki kansan vapaaehtoisesti aloittamasta paastosta virallisen. Kuningas määräsi, että kotieläimistä lähtien kaikkien tuli verhoutua säkkikankaaseen.c Hän tunnusti nöyrästi, että hänen kansansa oli syyllistynyt pahuuteen ja väkivaltaan. Hän ilmaisi lisäksi toivovansa, että tosi Jumala heltyisi nähdessään heidän katumuksensa, kun hän sanoi: ”Kukapa tietää, kääntyykö tosi Jumala kenties – – pois suuttumuksensa hehkusta, niin ettemme tuhoudu?” (Joona 3:6–9.)

Jotkut kriitikot epäilevät sitä, että niniveläisten asenteessa olisi voinut tapahtua niin merkittävä muutos niin lyhyessä ajassa. Raamatunoppineet ovat kuitenkin huomauttaneet, ettei se olisi ristiriidassa sen taikauskoisen ja ailahtelevaisen luonteenlaadun kanssa, joka oli yleinen noissa entisaikojen kulttuureissa. Jopa itse Jeesus Kristus viittasi myöhemmin niniveläisten ilmaisemaan katumukseen (Matteus 12:41). Hän tiesi mistä puhui, sillä hän oli voinut seurata näitä tapahtumia eläessään taivaassa (Johannes 8:57, 58). Mutta miten Jehova reagoi siihen, että niniveläiset katuivat?

Jumalan armollisuus ja ihmisen kovuus vastakkain

Joona kirjoitti myöhemmin: ”Tosi Jumala sai nähdä heidän tekonsa, että he olivat kääntyneet pois pahalta tieltään, ja niin tosi Jumala tunsi mielipahaa sen onnettomuuden vuoksi, jonka hän oli sanonut aiheuttavansa heille, eikä hän aiheuttanut sitä.” (Joona 3:10.)

Tarkoitetaanko näillä sanoilla sitä, että Jehova huomasi antaneensa Ninivelle vääränlaisen tuomion? Ei, koska Raamatussa sanotaan Jehovasta: ”Täydellistä on hänen työnsä, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeutta. Uskollisuuden Jumala, jossa ei ole epäoikeudenmukaisuutta.” (5. Mooseksen kirja 32:4.) Jehovan vanhurskas suuttumus Niniveä kohtaan yksinkertaisesti laantui. Hän näki niniveläisissä tapahtuneen muutoksen ja sen, ettei enää ollut paikallaan antaa heille rangaistusta, jonka hän oli aikonut antaa. Jumalalla oli nyt tilaisuus osoittaa armoa.

Jehova on aivan toisenlainen kuin se joustamaton, kylmä ja jopa ankara Jumala, joksi uskonnolliset johtajat hänet usein kuvailevat. Hän on päinvastoin järkevä, joustava ja armollinen. Kun hän päättää rangaista jumalattomia, hän antaa ensin varoituksia maan päällä olevien edustajiensa välityksellä, sillä hän haluaa, että jumalattomat toimivat kuten niniveläiset – katuvat ja muuttavat menettelytapojaan. (Hesekiel 33:11.) Jehova sanoi profeetalleen Jeremialle: ”Jos jonakin hetkenä puhun jotakin kansakuntaa ja jotakin valtakuntaa vastaan repiäkseni sen juurineen pois ja hajottaakseni sen ja tuhotakseni sen ja se kansakunta todella kääntyy pois siitä pahuudestaan, jota vastaan minä puhuin, niin minä olen tunteva mielipahaa sen onnettomuuden takia, jonka olin aikonut panna täytäntöön sille.” (Jeremia 18:7, 8.)

Esittikö Joona siis valheellisen profetian? Ei, vaan hänen sanomansa toimi varoituksena ja täytti siten tarkoituksensa. Tämä varoitus annettiin niniveläisille, koska he tekivät pahaa, mutta lopulta he muuttuivat. Jos niniveläiset palaisivat jälleen pahoille teilleen, Jumala panisi täytäntöön tuomionsa heitä vastaan. Juuri näin tapahtui myöhemmin. (Sefanja 2:13–15.)

Miten Joona suhtautui siihen, että tuho ei tullutkaan hänen odottamanaan ajankohtana? Raamatussa sanotaan: ”Joonalle tämä oli kuitenkin hyvin epämieluista, ja hän suuttui.” (Joona 4:1.) Joona jopa esitti rukouksen, jossa hän tuntuu nuhtelevan Kaikkivaltiasta! Joona antoi ymmärtää, että hänen olisi pitänyt jäädä kotiin, omaan maahansa. Hän väitti tienneensä kaiken aikaa, että Jehova ei tuottaisi onnettomuutta Ninivelle, ja selitteli tällä sitä, että oli aluksi paennut Tarsisiin. Sitten hän pyysi saada kuolla, sillä hänen mukaansa kuolema oli parempi kuin elämä. (Joona 4:2, 3.)

Mikä Joonaa oikein vaivasi? Emme tiedä tarkkaan, mitä hänen mielessään liikkui, mutta sen tiedämme, että hän oli kaikkien kuullen julistanut tuhoa Ninivelle. He olivat uskoneet häntä. Ja nyt tuhoa ei tulisikaan. Pelkäsikö hän pilkkaa tai sitä, että hänet leimattaisiin vääräksi profeetaksi? Oli syy mikä hyvänsä, hän ei iloinnut niniveläisten katumuksesta eikä Jehovan armosta. Sen sijaan hän näyttää vajonneen yhä syvemmälle katkeruuden, itsesäälin ja loukatun ylpeyden kurimukseen. Ilmeisesti Joonan armollinen Jumala kuitenkin edelleen näki tässä ahdistuneessa miehessä jotain hyvää. Jehova ei rangaissut Joonaa hänen osoittamansa epäkunnioituksen vuoksi vaan yksinkertaisesti esitti hänelle yhden lempeän, tutkivan kysymyksen: ”Oletko suuttunut aiheellisesti?” (Joona 4:4.) Vastasiko Joona tähän kysymykseen? Raamattu ei kerro sitä.

Jehova antaa Joonalle opetuksen

Epätoivoinen profeetta lähti Ninivestä, mutta hän ei suunnannut kulkuaan kotia kohti vaan idässä kohoaville vuorille, joilta avautui näkymä kaupunkiin. Hän pystytti pienen katoksen ja asettui aloilleen odottamaan ja katselemaan Niniveä. Ehkä hän edelleen toivoi pääsevänsä näkemään sen tuhon. Miten Jehova opettaisi tätä itsepäistä miestä olemaan armollinen?

Jehova sai aikaan sen, että yhdessä yössä maasta kasvoi pullokurpitsakasvi. Herättyään Joona huomasi rehevän kasvin, jonka suuret lehdet antoivat paljon enemmän varjoa kuin hänen hatara katoksensa. Hänen mielialansa koheni. ”Joona alkoi suuresti iloita” kasvista ja ehkä piti sen ihmeellistä ilmaantumista merkkinä Jumalan siunauksesta ja hyväksymyksestä. Jehova kuitenkin halusi tehdä Joonan hyväksi paljon enemmän kuin vain tuoda helpotusta kuumuuteen ja taltuttaa hänen kiukkunsa. Hän halusi tavoittaa Joonan sydämen. Niinpä Jumala pani madon iskemään kasviin ja tappamaan sen. Sitten hän sai ”korventavan itätuulen” puhaltamaan, kunnes Joona kärsi kuumuudesta ”niin että häntä pyörrytti”. Joona joutui jälleen epätoivon valtaan ja pyysi Jumalalta, että saisi kuolla. (Joona 4:6–8.)

Taas Jehova kysyi Joonalta, oliko tämä suuttunut aiheellisesti – tällä kertaa pullokurpitsakasvin kuoleman vuoksi. Sen sijaan että Joona olisi katunut, hän intti: ”Olen suuttunut aiheellisesti, kuolemaan asti.” Nyt Jehovalla oli otollinen hetki tehdä opetuksensa täysin selväksi. (Joona 4:9.)

Jumala puhui Joonalle järkeä. Joona oli pahoillaan siitä, että pelkkä yhdessä yössä kasvanut kasvi kuoli, vaikka hän ei ollut istuttanut sitä eikä saanut sitä kasvamaan. Tähän viitattuaan Jumala kysyi: ”Enkö minä puolestani säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia, jossa on yli satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät edes tiedä eroa oikean ja vasemman kätensä välillä, sekä paljon kotieläimiä?” (Joona 4:10, 11.)d

Huomaatko, miten syvällinen Jehovan antama havainto-opetus oli? Joona ei ollut tehnyt kerrassaan mitään huolehtiakseen tuosta kasvista. Jehova taas oli antanut niniveläisille elämän ja pitänyt huolta heistä samoin kuin kaikista maan päällä olevista luomuksista. Miten Joona saattoi pitää mitään kasvia suuremmassa arvossa kuin 120000 ihmisen ja heidän kotieläintensä elämää? Eikö Joona ollutkin alkanut ajatella itsekkäästi? Hänhän sääli kasvia vain siksi, että siitä oli ollut hänelle itselleen hyötyä. Eikö hänen suuttumuksensa Niniveä kohtaan kummunnutkin samanlaisista itsekkäistä vaikuttimista – ylpeästä halusta pelastaa omat kasvonsa ja osoittaa olevansa oikeassa?

Mikä syvällinen opetus! Saiko se Joonan ottamaan opikseen? Hänen mukaansa nimetty Raamatun kirja päättyy Jehovan kysymykseen, joka jää kaipaamaan vastausta. Jotkut kriitikot ovat ehkä pahoillaan siitä, että Joona ei sano mitään vastaukseksi. Mutta todellisuudessa hän vastaa tähän kysymykseen. Vastaus on hänen kirjansa. Todisteet nimittäin osoittavat, että Joona kirjoitti tämän itsensä mukaan nimetyn kirjan. Kuvittele mielessäsi tuota profeettaa, kun hän on taas turvallisesti kotimaansa kamaralla ja kirjoittaa muistiin tätä kertomusta. Voimme melkein nähdä iäkkään, aiempaa viisaamman ja nöyremmän miehen pudistelevan katuvasti päätään, kun hän kuvailee omia erehdyksiään, kapinointiaan ja sitä, miten hän itsepintaisesti kieltäytyi osoittamasta armoa. Joona selvästikin otti varteen Jehovalta saamansa viisaat neuvot. Hän oppi olemaan armollinen. Opimmeko me?

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 16]

Jumala haluaa, että jumalattomat katuvat ja muuttavat menettelytapojaan kuten niniveläiset.

[Huomioteksti s. 17]

Jumala antoi pullokurpitsakasvin avulla Joonalle opetuksen armosta.