BELIAL
(hepreasta, merk. ’kelvoton’; yhdistelmä sanoista beliʹ ’ei, ilman’ ja ja·ʽalʹ ’olla hyötyä, olla hyödyllinen’).
Hyödyttömyyden, halpamaisuuden, kelvottomuuden ominaisuus tai tila. Heprealaista sanaa beli·jaʹʽal käytetään ajatuksista, sanoista ja neuvoista (5Mo 15:9; Ps 101:3; Na 1:11) sekä onnettomista olosuhteista (Ps 41:8), useimmiten kuitenkin kelvottomista, kaikkein halpamaisimmista ihmisistä. Heistä ovat esimerkkejä miehet, jotka taivuttelivat palvomaan muita jumalia (5Mo 13:13); ne benjaminilaiset, jotka syyllistyivät sukupuolirikokseen Gibeassa (Tu 19:22–27; 20:13); Eelin jumalattomat pojat (1Sa 2:12); röyhkeä Nabal (1Sa 25:17, 25); Jumalan voidellun, Daavidin, vastustajat (2Sa 20:1; 22:5; 23:6; Ps 18:4); Jerobeamin kelvottomat toverit (2Ai 13:7); ne jotka olivat Isebelin kanssa salaliitossa Nabotia vastaan (1Ku 21:10, 13); yleensä ihmiset, jotka kylvävät riitaa (San 6:12–14; 16:27; 19:28). Jehova osoitti, että hänen kansansa saisi harjoittaa tosi palvontaa omassa maassaan vihollisvaltojen enää puuttumatta asiaan, ja julisti profeettansa kautta: ”Enää ei kukaan kelvoton kulje kauttasi. Hänet karsitaan pois kokonaan.” (Na 1:15; ks. myös 1Sa 1:16; 10:27; 30:22; Job 34:18.)
Kun Raamatun kirjoittamista jatkettiin ensimmäisellä vuosisadalla, ”Belialia” käytettiin Saatanan nimityksenä. Siksi päätelläänkin tavallisesti, että luetellessaan 2. Korinttilaiskirjeen 6:15:ssä useita vastakohtapareja ja kirjoittaessaan: ”Miten sopivat yhteen Kristus ja Belial?” Paavali tarkoitti ”Belialilla” Saatanaa. Syyrialaisessa Pešittassa lukeekin tuossa kohdassa ”Saatana”.