Jumalan ansaitsematon hyvyys – älä jätä huomioon ottamatta sen tarkoitusta!

”USKONNOSTA puhuminen – – on oikeastaan papin asia”, selitti eräs kirkon jäsen. (Kursivointi meidän.) Toiset ovat myöntäneet: ”Suhteellisen harvat kristityt yrittävät tosissaan kertoa uskostaan toisille.” (Kursivointi meidän.) Tällaiset lausunnot tähdentävät selvästi sitä, että nykyään suurimmalle osalle kirkossakävijöistä kristillisyys ei merkitse juuri muuta kuin passiivista uskoa Jumalaan ja Kristukseen Messiaana.

Mitä mieltä sinä olet? Jeesuksen opetuslapset kertoivat uskostaan toisille. (Luukas 8:1) Pitäisikö nykyajan kristittyjen tehdä samoin? Tai jos Jumala ei enää edellytä kristityiksi tunnustautuvien olevan evankelistoja, mitä hän sitten odottaa heiltä? Onko Jumalalla jokin tehtävä kristityille nykyään? Kyllä on, ja siksi meitäkin koskee apostoli Paavalin korinttolaiskristityille antama varoitus, etteivät he ’ottaisi vastaan Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä ja jättäisi huomioon ottamatta sen tarkoitusta’. (2. Korinttolaisille 6:1) Otetaanpa selvää miksi.

Jumalan tarkoitus paljastui

Korinton kristityt olivat Paavalin tavoin ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrin. Koska he uskoivat tähän järjestelyyn, Jehova julisti heidät vanhurskaiksi. Paavali esitti palveluksessaan Messiaaseen liittyviä totuuksia ja he hyväksyivät ne ja vapautuivat näin niiden väärien, pakanallisten ja moraalittomien tapojen orjuudesta, joista muinainen Korintto oli tunnettu. Jehovan ansaitsematon hyvyys merkitsi heille vapautusta. Mutta oliko tämä ansaitsematon hyvyys vailla tarkoitusta?

Ei ollut. Jehova vapautti heidät samasta syystä kuin hän oli vapauttanut Paavalinkin tämän esi-isien epäraamatullisten perinteiden kahleista. Paavali tekee itse tuon tarkoituksen täysin selväksi: ”Minusta tuli tämän palvelija Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden ilmaisen lahjan mukaisesti, joka annettiin minulle – – julistaakseni kansoille hyvää uutista Kristuksen käsittämättömästä rikkaudesta.” (Efesolaisille 3:7, 8; vrt. Galatalaisille 1:15, 16.) Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden tarkoitus siis oli, että hänen palvelijoidensa tuli tarttua tosi palvontaan, ylistää hänen nimeään Jehova ja tehdä sitä tunnetuksi kristillisessä palveluksessaan, aivan kuten Paavali teki. – Roomalaisille 10:10.

Kuitenkin kun Paavali kirjoitti ensimmäisen kirjeensä korinttolaisille, oli ilmeistä, että monet heistä olivat jättäneet huomioon ottamatta Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden tarkoituksen. Kuinka niin? Sen sijaan että he olisivat ylläpitäneet Jumalan silmissä puhdasta ja hyväksyttävää palvontamuotoa, he olivat antaneet Korinton asukkaiden moraalittoman vaikutuksen turruttaa havaintokykyään. Kerrottiin, että heidän keskuudessaan oli sekä erimielisyyksiä että haureutta. (1. Korinttolaisille 1:11; 5:1, 2) Paavalin neuvo palautti kohdalleen useimmat niistä, jotka olivat seurakunnan yhteydessä. Joka tapauksessa Paavali ei halunnut, että enää mikään häiritsevä seikka saisi heidät kääntymään pois kristillisestä palveluksesta. Tästä syystä hän myöhemmin muistutti heitä, etteivät he ’ota vastaan Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä ja jätä huomioon ottamatta sen tarkoitusta’. – 2. Korinttolaisille 6:1.

Muinainen esimerkki

Vastaavanlainen tilanne oli kehittynyt vuosisatoja aiemmin. Keväällä vuonna 537 eaa. Jehova Jumala vapautti valitun kansansa Israelin Babylonian vankeudesta Persian kuninkaan Kyyroksen avulla. Kyyros itse totesi tämän vapautuksen tarkoituksen julistaessaan: ”Kuka vain teidän joukossanne on hänen kansaansa, sen kanssa olkoon hänen Jumalansa, ja hän menköön Jerusalemiin, joka on Juudassa, rakentamaan Herran, Israelin Jumalan, temppeliä.” – Esra 1:1–3.

Nyt oli tosiaankin Jehovan määräaika saada puhdas palvonta ennallistettua Juudan maahan. Jehovan ansaitsemattoman hyvyyden ansiosta noilla kotimaahansa palaavilla juutalaisilla oli etu rakentaa uudelleen Jehovan temppeli Jerusalemiin. Palanneet pakkosiirtolaiset ottivat haasteen vastaan, asettuivat asumaan entiseen kotimaahansa ja aloittivat temppelin jälleenrakennustyöt. – Esra 1:5–11.

Lyhyen ajan kuluttua nämä takaisin palanneet juutalaiset antoivat kuitenkin ulkopuolelta tulevan vastustuksen häiritä heidän työtään. Sen sijaan että he olisivat pitäneet kiinteästi mielessään vapautuksensa tarkoituksen, he alkoivat sanoa: ”Aika ei ole tullut rakentaa Herran huonetta.” (Haggai 1:2) Sen vuoksi jälleenrakennustyö keskeytyi täysin noin 16 vuoden ajaksi.

Sillä välin he uppoutuivat itsekkäisiin pyrkimyksiin keskittyen enemmän aineellisiin ja lihaa miellyttäviin mukavuuksiin kuin Jehovan pyhän huoneen jälleenrakentamiseen. (Haggai 1:3–9) Haggain 1:4:stä luemme: ”Onko sitten aika teidän asua panelilla kaunistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on rauniona?” Jehovan palvontapaikka oli ”rauniona”, pelkkä perustus oli pystyssä, samalla kun juutalaiset itse asuivat huolella katetuissa taloissaan, joiden seinät oli kauniisti paneloitu hyvälaatuisella puulla.

Profeettojensa Haggain ja Sakarjan kautta Jehova muistutti juutalaisia heidän vapautuksensa tarkoituksesta, ja jälleenrakennustyö saatiin lopulta päätökseen. Mutta jokainen, joka piti edelleenkin aineellista omaisuutta tärkeämpänä kuin etua nähdä tosi palvonnan elvyttäminen Jerusalemiin, jätti selvästi huomioon ottamatta Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden tarkoituksen.

Meidän vapautuksemme tarkoitus

Mitä me nykyään voimme oppia vuonna 537 eaa. kotimaahansa palanneiden juutalaisten ja Paavalin päivien korinttolaiskristittyjen esimerkeistä? Jehova Jumalan vihkiytyneinä palvelijoina mekin olemme kokeneet vapautuksen. Hänen ansaitsemattoman hyvyytensä ansiosta me emme enää ole väärien opetusten ja Suuren Babylonin perinteitten tai tämän vanhan asiainjärjestelmän pahuuden orjuuttamia. (Johannes 8:32; 2. Korinttolaisille 4:4–6) Tällainen irtautuminen sekä sen mukanaan tuoma vapaus antavat meille tilaisuuden osoittaa Jumalalle, että arvostamme hänen meitä kohtaan osoittamaansa rakkautta. (1. Johannes 4:9) Miten?

Siten, ettemme jätä huomioon ottamatta Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden tarkoitusta. Jehovan muinaisten palvelijoiden tavoin meidänkin tulee ottaa tosi palvonta sydämenasiaksemme. Samoin kuin Paavalin aikana nykyäänkin tämä merkitsee sitä, että meidän tulee ’julistaa kansoille hyvää uutista Kristuksesta’. (Efesolaisille 3:8) Siksi kaikkien, jotka ottavat vastaan Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden, täytyy osallistua kristilliseen palvelukseen. Näin ollen Jehova Jumalan vihkiytyneinä palvelijoina meillä on vastuu tehdä totuutta tunnetuksi toisille, ylistää ja kiittää Jumalan nimeä ja palvella häntä puhtaan ja pyhän palvontamuodon mukaan. – Matteus 28:19, 20; Heprealaisille 13:15; Jaakob 1:27.

’Älä jätä huomioon ottamatta sen tarkoitusta’

Saattaisiko joku meistä noiden varhaiskristittyjen tavoin ’jättää huomioon ottamatta’ Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden ’tarkoituksen’? Kyllä. Kuten heidän aikanaan täytyi, myös monien meistä täytyy olla läheisissä tekemisissä työpaikalla tai koulussa sellaisten ihmisten kanssa, jotka harjoittavat sukupuolista moraalittomuutta, varastavat, valehtelevat ja pettävät sekä tekevät muutakin Jehova Jumalan mielestä iljettävää. (1. Korinttolaisille 6:9, 10; Galatalaisille 5:19–21) Niinpä on aivan välttämätöntä, että kartamme tällaisten ihmisten seuraa, jotta emme vähitellen alkaisi mieltyä siihen, mikä on pahaa. (1. Korinttolaisille 15:33) Tällaisella seuralla voi olla ainoastaan uskoamme heikentävä vaikutus. Paavali kirjoitti Tiitukselle sopivasti: ”Sillä Jumalan ansaitsematon hyvyys, joka tuo pelastuksen kaikenlaisille ihmisille, on tullut ilmeiseksi ja opettaa meitä torjumaan jumalattomuuden ja maailmalliset halut ja elämään nykyisessä asiainjärjestelmässä tervemielisesti ja vanhurskaasti ja jumalista antaumusta osoittaen.” – Tiitukselle 2:11, 12.

Jotkut saattavat ajatella, että heidän palveluksensa on riittävää, jos he käyvät kokouksissa valtakunnansalissa, osallistuvat säännöllisesti hyvän uutisen julistamiseen Jumalan valtakunnasta eivätkä käyttäydy millään lailla moraalittomasti. Mutta on muutakin harkinnan arvoista. Jeesus sanoi: ”Kukaan ei voi olla kahden isännän orja.” (Matteus 6:24) Mitä hän tarkoitti? Sitä, että vaikka omistammekin jossain määrin aikaamme hyvän uutisen edistämiseen, tärkein kiinnostuksen kohde elämässämme voi olla kuitenkin se, että tavoittelemme koko ajan kiihkeästi lisää aineellista. Saatamme tosin pitää odotetta uudesta asiainjärjestelmästä, jossa Kristus Jeesus hallitsee, kerrassaan viehättävänä, mutta kuitenkin samaan aikaan haluamme ehkä saada irti kaiken mahdollisen nykyisestä järjestelmästä nyt, kun se on vielä olemassa. Sellainen asenne voi viedä meidät syrjään vapautuksemme todellisesta tarkoituksesta. Eikö juuri samanlainen suhtautuminen aineellisiin pyrkimyksiin saanutkin kotimaahansa palanneet juutalaiset harhateille niin, etteivät he täyttäneet vapautuksensa tarkoitusta?

Ilmaisevatko tekomme, että olemme jättäneet huomioon ottamatta tästä pahasta vanhasta järjestelmästä ja sen väärästä uskonnosta saamamme vapautuksen tarkoituksen? Paavali sanoi korinttolaisille, että ”nyt on erityisen otollinen aika” auttaa toisia saamaan pelastus. (2. Korinttolaisille 6:2) Nykyään Paavalin sanat ovat vielä tähdellisemmät, koska tätä pahaa järjestelmää uhkaava tuho on pian käsillä. Samalla, kun on ilmeistä, että enemmistö kirkossakävijöistä ei halua kertoa uskostaan toisille, kristityt osoittavat sydämestä lähtevää rakkautta Jehova Jumalaa kohtaan ja pitävät etunaan osallistua täysin määrin kristilliseen palvelukseen, jonka hän on antanut heidän tehtäväkseen. Kaikki ne, jotka julistavat uskollisesti hyvää uutista tänä otollisena aikana ja palvelevat Jehovaa puhtaalla ja pyhällä tavalla, voivat tehdä niin vakuuttuneina siitä, että he ovat ’ottaneet vastaan Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden eivätkä ole jättäneet huomioon ottamatta sen tarkoitusta’. – 2. Korinttolaisille 6:1.