LUKIJOIDEN KYSYMYKSIÄ

Tämä hengellinen vankeus kesti 100-luvulta aina vuoteen 1919. Mikä on saanut meidät tarkistamaan näkemystämme tästä asiasta?

Kaikki todisteet viittaavat siihen, että Jumalan kansan hengellinen vankeus päättyi vuonna 1919 ja että voideltuja kristittyjä on siitä lähtien koottu puhdistettuun seurakuntaan. Kuten tiedämme, Jumalan kansaa koeteltiin ja puhdistettiin vuotta 1914 seuranneina vuosina, sen jälkeen kun Jumalan valtakunta oli perustettu taivaassa (Mal. 3:1–4).a Sitten vuonna 1919 Jeesus asetti ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” huolehtimaan Jumalan puhdistetusta kansasta ja antamaan sille hengellistä ”ruokaa oikeaan aikaan” (Matt. 24:45–47). Tuona vuonna Jumalan kansa vapautettiin Suuren Babylonin vankeudesta ja se alkoi palata Jumalalta saamaansa hengelliseen tilaan (Ilm. 18:4). Mutta milloin vankeus alkoi?

Vuosien ajan selitimme, että tämä vankeus alkoi vuonna 1918 ja että Jumalan kansa joutui silloin lyhyeksi aikaa Suuren Babylonin alaisuuteen. Esimerkiksi Vartiotornissa 15.3.1992 sanottiin: ”Samoin kuin Jumalan muinainen kansa vietiin joksikin aikaa Babylonin orjuuteen, niin vuonna 1918 Jehovan palvelijat joutuivat jossain määrin Suuren Babylonin orjuuteen.” Kun asiaa on tutkittu enemmän, on kuitenkin ymmärretty, että tämä vankeus alkoi jo kauan ennen vuotta 1918.

Yksi ennustus, jossa kerrottiin etukäteen Jumalan kansan vankeudesta ja vapautuksesta, on Hesekielin 37:1–14:ssä. Hesekiel näkee näyssä laakson, joka on täynnä luita. Jehova selittää hänelle, että luut edustavat ”koko Israelin huonetta”. Tämän ennallistusprofetian suurempi täyttymys koskee ”Jumalan Israelia” (Gal. 6:16; Apt. 3:21). Seuraavaksi Hesekiel näkee, että luut heräävät eloon ja niistä tulee suuri sotajoukko. Tämä on todella osuva kuvaus Jumalan kansan hengellisestä ylösnousemuksesta, joka huipentui vuoden 1919 tapahtumiin. Mutta mitä tämä näky osoittaa meille vankeusajan pituudesta?

Ensinnäkin luita sanotaan ”hyvin kuiviksi” (Hes. 37:2, 11). Se osoittaa, että kyse oli kauan sitten kuolleiden ihmisten luista. Toiseksi luiden eloon heräämisen kuvaillaan tapahtuvan vähitellen, ei yhtäkkiä. Aluksi kuului kalinaa ja ”luut alkoivat lähestyä, luu luutaan”. Sitten niiden päälle tuli ”jänteet ja liha”. Seuraavaksi luiden, jänteiden ja lihan päälle tuli ”nahka”. Myöhemmin ”niihin tuli henki, ja ne alkoivat elää”. Lopulta Jehova sijoitti henkiin heränneet ihmiset heidän omaan maahansa. Kaikkeen tähän kuluisi aikaa. (Hes. 37:7–10, 14.)

Muinaisen Israelin kansan vankeus kesti pitkään. Se alkoi vuonna 740 eaa., kun pohjoinen kymmenen heimon valtakunta kukistui ja monet vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Vuonna 607 eaa. Jerusalem tuhottiin ja eteläisen Juudan valtakunnan asukkaat joutuivat pakkosiirtolaisuuteen. Vankeus päättyi vuonna 537 eaa., jolloin juutalaisten jäännös palasi Jerusalemiin rakentamaan uudelleen temppeliä ja ennallistamaan puhdasta palvontaa.

Kun otetaan huomioon nämä raamatulliset perusteet, on selvää, että Jumalan kansa oli Suuren Babylonin vankina paljon pitempään kuin vuodet 1918–1919. Vankeusaika on sama ajanjakso, jolloin vertauskuvalliset rikkakasvit kasvoivat yhdessä vehnänkaltaisten ”valtakunnan poikien” kanssa (Matt. 13:36–43). Tuon kasvukauden aikana luopiokristittyjä oli paljon enemmän kuin aitoja kristittyjä. Suuri Babylon oikeastaan piti kristillistä seurakuntaa vankinaan. Tämä vankeus alkoi jolloinkin 100-luvulla ja jatkui siihen asti, kun hengellinen temppeli puhdistettiin lopun aikana. (Apt. 20:29, 30; 2. Tess. 2:3, 6; 1. Joh. 2:18, 19.)

Tuona pitkänä hengellisen vankeuden aikana papit ja heidän poliittiset kumppaninsa estivät ihmisiä tutustumasta Jumalan sanaan, koska he halusivat pitää tiukasti kiinni vallastaan. Oli aikoja, jolloin kansankielisen Raamatun lukeminen oli rikos. Jotkut, jotka lukivat Raamattua, jopa poltettiin roviolla. Jos joku ilmaisi mielipiteen, joka poikkesi pappien opetuksesta, hän sai osakseen kovaa kohtelua. Näin kaikki yritykset levittää totuuden valoa tukahdutettiin.

Milloin ja miten hengellinen elpyminen sitten tapahtui? Se oli vähittäinen prosessi. Hesekielin näyssä mainitaan ”kalina”. Tällaista ääntä alkoi kuulua lopun aikaa edeltävinä vuosisatoina. Vaikka väärät uskonnolliset opetukset olivat tuolloin vallalla, jotkut uskolliset yksilöt nousivat puolustamaan Raamatun opetuksia siinä määrin kuin se oli mahdollista. Jotkut heistä pyrkivät kääntämään Raamattua kielille, joita tavallinen kansa puhui. Toiset julistivat totuuksia, joita he olivat löytäneet Jumalan sanan sivuilta.

1800-luvun loppupuolella Charles Taze Russell ja hänen toverinsa näkivät kovasti vaivaa ymmärtääkseen Raamatun opetukset. Tällä tavoin hengellisten luurankojen ympärille alkoi ikään kuin tulla lihaa ja nahkaa. ”Siionin Vartiotorni” ja muut julkaisut auttoivat vilpittömiä ihmisiä ymmärtämään hengellisiä totuuksia. Jumalan kansan uskoa vahvistivat myös vuonna 1914 valmistunut ”Kuvanäytös Luominen” ja vuonna 1917 julkaistu kirja Täyttynyt salaisuus (suom. 1919). Vihdoin vuonna 1919 Jumalan kansa heräsi hengellisesti eloon ja se asettui uuteen hengelliseen maahansa. Ajan myötä tämän voidellun jäännöksen rinnalle on liittynyt monia ihmisiä, joilla on maanpäällisen elämän toivo, ja yhdessä heistä on tullut ”erittäin suuri sotajoukko” (Hes. 37:10; Sak. 8:20–23).b

Näiden tosiasioiden valossa on selvää, että Jumalan kansa joutui Suuren Babylonin vankeuteen, kun luopumus alkoi levitä 100-luvulla. Tämä oli synkkää aikaa, aivan niin kuin oli muinaisen Israelin pakkosiirtolaisuudessa viettämä aika. On mahtavaa, että vuosisatoja kestäneen hengellisen sorron jälkeen Jumalan kansa saa nyt nauttia ajasta, jolloin ”ymmärtäväiset loistavat” kirkkaasti ja ”monet puhdistautuvat ja – – heidät jalostetaan”! (Dan. 12:3, 10.)

Emme voi olla varmoja siitä, oliko Jeesus temppelissä fyysisesti vai ainoastaan näyssä. Julkaisuissamme on vuosien varrella esitetty molemmat mahdollisuudet.

Katsotaan aluksi, mitä Raamattu kertoo tästä tilanteesta. Matteus kirjoittaa evankeliumissaan: ”Sitten Panettelija otti hänet [Jeesuksen] mukaansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelin sakaraharjalle [tai: muurin korkeimmalle kohdalle].” (Matt. 4:5.) Luukkaan rinnakkaiskertomuksessa sanotaan: ”Niin hän johdatti hänet Jerusalemiin ja asetti hänet temppelin sakaraharjalle.” (Luuk. 4:9.)

Julkaisuissamme on aiemmin selitetty, että Saatana ei välttämättä vienyt Jeesusta temppeliin kirjaimellisesti. Esimerkiksi Vartiotornissa 15.1.1962 todettiin: ”Ei näytä järkevältä antaa kirjaimellista tulkintaa kaikelle, mitä esiintyy tässä kertomuksessa autiomaassa tapahtuneesta Jeesuksen kiusaamisesta. Varmastikaan ei ole mitään vuorta, miltä kenellekään voitaisiin näyttää ’kaikki maailman valtakunnat ja niiden loisto’. Samoin meidän täytyy päätellä järkevästi, että Saatana ei vienyt Jeesusta kirjaimellisesti, ruumiissa, aistimin havaittavasti ’kanssansa pyhään kaupunkiin’ eikä asettanut häntä ’pyhäkön harjalle’. Se ei ollut lainkaan välttämätöntä voiman antamiseksi kiusaukselle.” Toisaalta myöhemmissä Vartiotornin numeroissa on sanottu, että jos Jeesus olisi suostunut Saatanan ehdotukseen ja heittäytynyt alas temppelin sakaraharjalta, hän olisi voinut menettää henkensä.

Jotkut ovat sanoneet, että koska Jeesus ei ollut leeviläinen, hänellä ei ollut lupaa mennä temppelipyhäkön katolle. Sen vuoksi he päättelevät, että kyse oli näystä. Myös profeetta Hesekiel vietiin satoja vuosia aikaisemmin temppeliin näyssä, ei fyysisesti (Hes. 8:3, 7–10; 11:1, 24; 37:1, 2).

Jos Saatana esitti tämän kiusauksen vain näyssä, herää kuitenkin seuraavanlaisia kysymyksiä:

• Olisiko Saatanan ehdotus ollut Jeesukselle todellinen kiusaus?

• Saatana yritti kahdella muulla kiusauksellaan houkutella Jeesusta fyysisiin tekoihin: muuttamaan kirjaimelliset kivet leiviksi ja suorittamaan hänelle todellisen palvontateon. Eikö tämäkin kiusaus olisi samoin voinut vaatia fyysistä toimintaa, hyppäämistä temppelin katolta?

Toisaalta jos Jeesus seisoi fyysisesti temppelin sakaraharjalla, herää muita kysymyksiä:

• Rikkoiko Jeesus Mooseksen lakia menemällä pyhäkön katolle?

• Miten Jeesus pääsi erämaasta Jerusalemiin?

Seuraavaksi esitettävä aineisto antaa meille joitakin näkökulmia kahteen viimeiseen kysymykseen.

Professori D. A. Carson toteaa, että kreikkalainen sana hi·e·ron’, joka on sekä Matteuksen että Luukkaan kertomuksessa käännetty ”temppeliksi”, ”viittaa luultavasti koko rakennukseen eikä itse pyhäkköön”. Jeesuksen ei siis välttämättä tarvinnut seistä juuri pyhäkön katolla. Hän olisi voinut olla esimerkiksi temppelialueen kaakkoiskulmassa. Siellä olevan pylväskäytävän tasakattoa reunusti muuri, jolta oli pitkälti yli sadan metrin pudotus Kidroninlaakson pohjalle – pisin pudotus koko temppelialueella. Historioitsija Josefus kertoo, että jos joku seisoi siellä ja katsoi alas, häntä alkoi korkeuden vuoksi huimata. Ei-leeviläisetkin saivat olla tuolla alueella, joten Jeesus olisi voinut seistä siellä ilman että se olisi aiheuttanut minkäänlaista hämminkiä.

Mutta miten Jeesus olisi päässyt erämaasta temppeliin? Emme tiedä sitä varmuudella. Raamatun kertomus on lyhyt, eikä siitä ilmene, miten pitkään Saatana kiusasi Jeesusta tai missä päin erämaata Jeesus oli. On mahdollista, että Jeesus käveli Jerusalemiin, vaikka siihen olisikin kulunut aikaa. Kertomuksessa ei mainita, että Jeesus olisi ollut erämaassa koko sen ajan, kun häntä koeteltiin. Siinä sanotaan vain, että ”Panettelija otti hänet mukaansa” Jerusalemiin.

Entä sitten se kiusaus, jossa Saatana näytti Jeesukselle ”kaikki maailman valtakunnat”? Jeesus ei tietenkään kirjaimellisesti nähnyt kaikkia valtakuntia; ei ole olemassa kirjaimellista vuorta, jolta ne kaikki voisi nähdä. Saatana näytti ne Jeesukselle ehkä jonkinlaisen näyn välityksellä, samaan tapaan kuin joku voi näyttää kuvia eri puolilta maailmaa projektorin ja valkokankaan avulla. Palvontateko, jota Saatana pyysi Jeesukselta, oli kuitenkin todellinen eikä kuvitteellinen. (Matt. 4:8, 9.) Voisi siis ajatella, että kun Saatana kehotti Jeesusta hyppäämään temppelin sakaraharjalta, hän yllytti Jeesusta todelliseen tekoon, jolla oli todelliset seuraukset. Näin kiusaus olisi ollut houkuttelevampi kuin siinä tapauksessa, että kyse olisi ollut vain näystä.

Kuten alussa todettiin, emme voi olla varmoja siitä, oliko Jeesus temppelialueella fyysisesti vai ainoastaan näyssä. On mahdollista, että Jeesus meni fyysisesti Jerusalemiin ja seisoi siellä temppelin sakaraharjalla. Varmaa on se, että Saatanan esittämät kiusaukset olivat todellisia ja että Jeesus torjui päättäväisesti jokaisen niistä.