Jäljittele Jehovan armoa

”Tulkaa jatkuvasti armollisiksi, niin kuin teidän Isänne on armollinen.” (LUUKAS 6:36)

1. Miten fariseukset osoittivat olevansa armottomia?

VAIKKA ihmiset luotiin Jumalan kuvaksi, he eivät useinkaan jäljittele hänen armoaan (1. Mooseksen kirja 1:27). Ajatellaanpa vaikka fariseuksia. Ryhmänä he eivät pystyneet iloitsemaan, kun Jeesus paransi armollisesti erään miehen surkastuneen käden sapattina. Sen sijaan he pitivät neuvottelun Jeesusta vastaan ”surmatakseen hänet”. (Matteus 12:9–14.) Erään toisen kerran Jeesus paransi miehen, joka oli ollut sokea syntymästään saakka. Jälleen ”jotkut fariseuksista” eivät nähneet Jeesuksen säälissä mitään syytä iloon. Sen sijaan he valittivat: ”Ei tämä ole ihminen Jumalan luota, sillä hän ei noudata sapattia.” (Johannes 9:1–7, 16.)

2, 3. Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Varokaa fariseusten – – hapatetta”?

² Fariseusten kylmä asenne oli rikos ihmisyyttä vastaan ja synti Jumalaa vastaan (Johannes 9:39–41). Jeesus kehotti aiheellisesti opetuslapsiaan varomaan näiden eliittiin kuuluvien ja muiden uskonnonharjoittajien, esimerkiksi saddukeusten, ”hapatetta” (Matteus 16:6). Hapate edustaa Raamatussa syntiä tai turmelusta. Näin ollen Jeesus sanoi, että ”kirjanoppineiden ja fariseusten” opetus voisi turmella puhtaan palvonnan. Miten? Siten, että se ohjasi ihmisiä näkemään Jumalan lain pelkästään heidän mielivaltaisten sääntöjensä ja muotomenojensa valossa ja jättämään huomioon ottamatta ”painavammat asiat”, muun muassa armon. (Matteus 23:23.) Tämä rituaaleihin painottuva uskonnon muoto teki Jumalan palvonnasta sietämättömän taakan.

³ Tuhlaajapoikavertauksensa toisessa osassa Jeesus paljasti juutalaisten uskonnollisten johtajien turmeltuneen ajattelun. Vertauksessa isä, joka edustaa Jehovaa, oli altis antamaan anteeksi katuvalle pojalleen. Mutta pojan vanhemmalla veljellä, joka edusti ’fariseuksia ja kirjanoppineita’, oli täysin erilaiset tunteet (Luukas 15:2).

Veljen viha

4, 5. Missä mielessä tuhlaajapojan veli oli ”kadoksissa”?

⁴ ”Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla, ja kun hän tuli ja lähestyi taloa, hän kuuli musiikkia ja tanssimista. Niin hän kutsui yhden palvelijoista luokseen ja tiedusteli, mitä nämä merkitsivät. Hän sanoi hänelle: ’Veljesi on tullut, ja isäsi teurasti syötetyn nuoren sonnin, koska sai hänet terveenä takaisin.’ Mutta hän vihastui eikä tahtonut mennä sisään.” (Luukas 15:25–28.)

⁵ Selvästikään tuhlaajapoika ei ollut Jeesuksen vertauksessa ainoa, jolla oli jokin ongelma. ”Molemmat tässä kuvaillut pojat ovat kadoksissa”, sanotaan eräässä hakuteoksessa, ”toinen epävanhurskauden vuoksi, joka turmelee hänet, ja toinen omavanhurskauden vuoksi, joka sokaisee hänet.” Huomaa, että tuhlaajapojan veli paitsi kieltäytyi iloitsemasta myös ”vihastui”. ’Vihaa’ merkitsevä kreikankielinen kantasana ei viittaa niinkään suuttumuksen purkaukseen kuin jatkuvaan mielentilaan. Ilmeisesti tuhlaajapojan veli hautoi mielessään syvään juurtunutta kaunaa, ja siksi hänestä tuntui sopimattomalta juhlia jonkun sellaisen paluuta, jonka ylipäätään ei olisi pitänyt lähteä kotoa.

6. Keitä tuhlaajapojan veli edustaa ja miksi?

⁶ Tuhlaajapojan veli edustaa sopivasti niitä, jotka paheksuivat sitä sääliä ja huomiota, jota Jeesus osoitti syntisiä kohtaan. Jeesuksen armo ei koskettanut näitä omavanhurskaita ihmisiä; he eivät myöskään heijastaneet sitä iloa, joka nousee taivaassa, kun syntiselle annetaan anteeksi. Sen sijaan he vihastuivat Jeesuksen armon vuoksi, ja he alkoivat ’ajatella pahaa’ sydämessään. (Matteus 9:2–4.) Erään kerran jotkut fariseukset olivat niin vihaisia, että he kutsuivat luokseen Jeesuksen parantaman miehen, minkä jälkeen he ”heittivät hänet ulos” synagogasta eli ilmeisesti erottivat hänet! (Johannes 9:22, 34.) Tuhlaajapojan veljen tavoin, joka ’ei tahtonut mennä sisään’, juutalaiset uskonnolliset johtajat kieltäytyivät, kun heillä oli tilaisuus ’iloita iloitsevien kanssa’ (Roomalaisille 12:15). Jeesus paljasti edelleen heidän jumalattoman järkeilynsä, kun hän jatkoi vertaustaan.

Virheellistä järkeilyä

7, 8. a) Millä tavoin tuhlaajapojan veljen käsitys poikana olemisesta oli virheellinen? b) Miten vanhempi poika oli erilainen kuin isänsä?

⁷ ”Silloin hänen isänsä tuli ulos ja alkoi hartaasti pyytää häntä. Vastaukseksi hän sanoi isälleen: ’Minä tässä olen näin monta vuotta raatanut sinun hyväksesi enkä kertaakaan ole rikkonut sinun käskyäsi, ja minulle et ole silti kertaakaan antanut vohlaa pitääkseni hauskaa ystävieni kanssa. Mutta heti kun tämä sinun poikasi, joka kulutti sinun elatusvarasi porttojen kanssa, saapui, hänelle sinä teurastit syötetyn nuoren sonnin.’” (Luukas 15:28–30.)

⁸ Näillä sanoilla tuhlaajapojan veli ilmaisi selvästi, ettei hän ymmärtänyt, mitä poikana oleminen todella merkitsi. Hän palveli isäänsä paljolti niin kuin työntekijä palvelee työnantajaansa. Hän sanoikin isälleen: ”Minä olen – – raatanut sinun hyväksesi.” Oli totta, että tämä vanhin poika ei ollut koskaan lähtenyt kotoa eikä rikkonut isänsä käskyjä. Mutta oliko hänen tottelevaisuutensa vaikuttimena rakkaus? Saiko hän todellista iloa isänsä palvelemisesta, vai oliko hänestä sen sijaan tullut itsetyytyväinen, koska hän uskoi olevansa hyvä poika pelkästään sen perusteella, että hän hoiti velvollisuutensa ”pellolla”? Jos hän todella oli uskollinen poika, niin miksi hän ei heijastanut isänsä mielenlaatua? Kun hänelle annettiin tilaisuus osoittaa armoa veljeään kohtaan, niin miksi hänen sydämessään ei ollut sijaa säälille? (Vrt. Psalmit 50:20–22.)

9. Selitä, miten juutalaiset uskonnolliset johtajat muistuttivat vanhempaa poikaa.

⁹ Juutalaiset uskonnolliset johtajat muistuttivat tätä vanhempaa poikaa. He katsoivat olevansa uskollisia Jumalalle, koska he noudattivat tarkoin lakikokoelmaa. Tottelevaisuus tosin on hyvin tärkeää (1. Samuelin kirja 15:22). Mutta korostamalla ylen määrin tekoja he muuttivat Jumalan palvonnan teoreettiseksi rutiiniksi; heillä oli pelkästään antaumuksen ulkokuori, muttei todellista hengellisyyttä. Perinteistä oli tullut heille pakkomielle. Heidän sydämensä oli rakkaudeton. Heillehän tavallinen kansa oli kuin tomua heidän jalkojensa alla, ja he jopa ylenkatseellisesti sanoivat sitä ”kirotuksi” (Johannes 7:49). Miten tällaisten johtajien teot voisivatkaan koskettaa Jumalaa, kun heidän sydämensä oli hyvin kaukana hänestä? (Matteus 15:7, 8.)

10. a) Miksi sanat ”Armoa minä tahdon enkä teurasuhria” olivat sopiva neuvo? b) Miten vakava asia armon puute on?

¹⁰ Jeesus käski fariseuksia ’menemään ja oppimaan’, ”mitä tämä tarkoittaa: ’Armoa minä tahdon enkä teurasuhria.’” (Matteus 9:13; Hoosea 6:6.) Heidän arvojärjestelmänsä oli sekaisin, sillä ilman armoa kaikki heidän teurasuhrinsa olisivat arvottomia. Tämä on tosiaan vakava asia, sillä Raamatussa sanotaan, että ”armottomat” lasketaan niiden joukkoon, joiden Jumala katsoo ’ansaitsevan kuoleman’ (Roomalaisille 1:31, 32). Ei siksi ole yllättävää, että Jeesus sanoi uskonnollisten johtajien olevan luokkana menossa ikuiseen tuhoon. Ilmeisesti heidän armottomuutensa vaikutti suuresti siihen, että he ansaitsivat tämän tuomion. (Matteus 23:33.) Mutta kenties yksilöitä tästä luokasta voitaisiin auttaa. Vertauksensa lopussa Jeesus yritti saattaa näiden juutalaisten ajattelun kohdalleen sanoilla, jotka isä lausui vanhemmalle pojalleen. Katsotaanpa miten.

Isän armo

11, 12. Miten Jeesuksen vertauksen isä yrittää puhua järkeä vanhimmalle pojalleen, ja mitä merkityksellistä voisi olla siinä, että isä käyttää ilmausta ”sinun veljesi”?

¹¹ ”Silloin hän sanoi hänelle: ’Lapsi, sinä olet aina ollut minun kanssani, ja kaikki se, mikä on minun, on sinun, mutta täytyihän meidän pitää hauskaa ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja heräsi eloon, ja hän oli kadonnut ja on löytynyt.’” (Luukas 15:31, 32.)

¹² Huomaa, että isä käytti ilmausta ”sinun veljesi”. Miksi? Muistatko, että puhuessaan aiemmin isälleen vanhempi poika ei ollut sanonut tuhlaajapoikaa ’veljekseen’ vaan ”sinun pojaksesi”? Hän ei näyttänyt tunnustavan itsensä ja veljensä välistä perhesidettä. Nyt isä siis tosiasiassa sanoo vanhemmalle pojalleen: ”Tämä ei ole ainoastaan minun poikani. Hän on sinun veljesi, sinun omaa lihaasi ja vertasi. Sinulla on täysi syy iloita hänen paluustaan!” Jeesuksen sanoman olisi pitänyt olla selvä juutalaisille johtajille. Syntiset, joita he halveksivat, olivat todellisuudessa heidän ”veljiään”. Itse asiassa ”maan päällä ei ole vanhurskasta ihmistä, joka tekee jatkuvasti hyvää eikä tee syntiä” (Saarnaaja 7:20). Huomattavilla juutalaisilla oli siis täysi syy iloita, kun syntiset katuivat.

13. Minkä vakavoittavan kysymyksen Jeesuksen vertauksen äkillinen päättyminen jättää meidän pohdittavaksemme?

¹³ Isän anomuksen jälkeen vertaus päättyy äkisti. Jeesus ikään kuin kehottaa kuuntelijoitaan kirjoittamaan kertomukseen oman loppunsa. Miten vanhempi poika sitten reagoikin, jokaisen kuulijan edessä oli kysymys: otanko minä osaa siihen iloon, jonka syntisen katuminen synnyttää taivaassa? Myös nykyajan kristityillä on tilaisuus osoittaa, kuinka he vastaavat tähän kysymykseen. Miten?

Jumalan armon jäljitteleminen nykyään

14. a) Miten voimme soveltaa Efesolaiskirjeen 5:1:ssä olevaa Paavalin neuvoa, kun on kysymys armosta? b) Missä suhteessa meidän täytyy varoa ymmärtämästä Jumalan armoa väärin?

¹⁴ Paavali kehotti efesolaisia: ”Tulkaa – – Jumalan jäljittelijöiksi niin kuin rakkaat lapset.” (Efesolaisille 5:1.) Siksi meidän pitäisi kristittyinä oppia arvostamaan Jumalan armoa, juurruttaa se syvälle sydämeemme ja sitten ilmaista tätä ominaisuutta ollessamme kanssakäymisissä toisten kanssa. Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan. Jumalan armoa ei pidä tulkita väärin synnin vähättelemiseksi. Esimerkiksi jotkut voisivat huolettomasti järkeillä, että jos he tekevät syntiä, he voivat aina rukoilla Jumalalta anteeksi, ja hän on armollinen. Sellainen asenne merkitsisi raamatunkirjoittaja Juudaan mukaan ’Jumalamme ansaitsemattoman hyvyyden vääntämistä irstauden puolusteluksi’ (Juudaan kirje 4). Vaikka Jehova on armollinen, hän ”ei suinkaan vapauta rangaistuksesta” ollessaan tekemisissä katumattomien väärintekijöiden kanssa (2. Mooseksen kirja 34:7; vrt. Joosua 24:19; 1. Johanneksen kirje 5:16).

15. a) Miksi erityisesti vanhinten on säilytettävä tasapainoinen näkemys armosta? b) Mitä vanhinten pitäisi pyrkiä tekemään, vaikka he eivät suvaitsekaan tahallista väärintekemistä, ja miksi?

¹⁵ Toisaalta meidän täytyy varoa aivan yhtä huolellisesti toista äärimmäisyyttä: taipumusta tulla joustamattomaksi ja tuomitsevaksi niitä kohtaan, jotka ilmaisevat aitoa katumusta ja jumalista murhetta syntiensä vuoksi (2. Korinttilaisille 7:11). Koska vanhimmille on uskottu huolenpito Jehovan lampaista, heidän on tärkeää säilyttää tässä asiassa tasapainoinen näkemys, erityisesti silloin, kun he käsittelevät oikeudellisia asioita. Kristillinen seurakunta täytyy pitää puhtaana, ja Raamatun mukaan on sopivaa ’poistaa paha ihminen’ erottamalla hänet (1. Korinttilaisille 5:11–13). Samanaikaisesti on hyvä osoittaa armoa, kun siihen on selvät perusteet. Vaikka vanhimmat eivät siis suvaitsekaan tahallista väärintekemistä, he yrittävät löytää rakkaudellisen ja armollisen menettelyn oikeuden rajojen sisäpuolella. He muistavat aina Raamatun periaatteen: ”Se, joka ei harjoita armoa, saa tuomionsa ilman armoa. Armo on voitonriemuinen tuomion rinnalla.” (Jaakobin kirje 2:13; Sananlaskut 19:17; Matteus 5:7.)

16. a) Osoita Raamatun avulla, miten Jehova tosiaankin haluaa hairahtuneiden palaavan hänen luokseen. b) Miten voimme osoittaa, että mekin olemme iloisia katuvien syntisten paluusta?

¹⁶ Tuhlaajapoikavertaus osoittaa selvästi, että Jehova haluaa hairahtuneiden palaavan hänen luokseen. Hän tosiaankin pitää heille tarjolla kutsua, kunnes he itse osoittavat, ettei heistä ole toivoa. (Hesekiel 33:11; Malakia 3:7; Roomalaisille 2:4, 5; 2. Pietarin kirje 3:9.) Tuhlaajapojan isän tavoin Jehova kohtelee arvokkaasti niitä, jotka palaavat, ja ottaa heidät takaisin perheen täysikelpoisiksi jäseniksi. Jäljitteletkö sinä Jehovaa tässä suhteessa? Miten suhtaudut, kun uskonveli, joka on ollut jonkin aikaa erotettuna, otetaan takaisin? Tiedämme jo, että silloin ’taivaassa iloitaan’ (Luukas 15:7). Mutta iloitaanko maan päällä ja seurakunnassanne, ja iloitseeko myös sinun sydämesi? Vai onko joillakuilla vertauksen vanhemman pojan tavoin kaunantunteita, ikään kuin ei olisi aiheellista toivottaa tervetulleeksi ihmistä, jonka ei ylipäätään olisi pitänyt lähteä Jumalan laumasta?

17. a) Millainen tilanne kehittyi ensimmäisellä vuosisadalla Korintissa, ja miten Paavali neuvoi seurakuntaan kuuluvia hoitamaan asian? b) Miksi Paavalin kehotus oli käytännöllinen, ja miten voimme soveltaa sitä nykyään? (Ks. myös oikealla olevaa tekstiruutua.)

¹⁷ Meidän on helpompi tutkia itseämme tässä suhteessa, jos mietimme, mitä tapahtui noin vuonna 55 Korintissa. Eräs sikäläinen mies, joka oli ollut erotettuna seurakunnasta, puhdisti lopulta elämänsä. Mitä veljien piti tehdä? Tuliko heidän suhtautua epäluuloisesti hänen katumukseensa ja karttaa häntä edelleen? Päinvastoin, Paavali kehotti korinttilaisia: ”Teidän – – tulisi nyt huomaavaisesti antaa anteeksi ja lohduttaa häntä, jottei sellaisen miehen liiallinen murhe vain nielaisisi häntä. Siksi kehotan teitä vahvistamaan rakkautenne häneen.” (2. Korinttilaisille 2:7, 8.) Katuvat väärintekijät tuntevat usein erityisen herkästi häpeää ja epätoivoa. Siksi heille on tarpeellista vakuuttaa, että heidän uskonveljensä ja Jehova rakastavat heitä (Jeremia 31:3; Roomalaisille 1:12). Tämä on hyvin tärkeää. Miksi?

18, 19. a) Miten korinttilaiset olivat aiemmin osoittautuneet liian suvaitsevaisiksi? b) Miten armoton asenne katuvia kohtaan olisi voinut saada aikaan sen, että ’Saatana olisi päässyt korinttilaisista voitolle’?

¹⁸ Kehottaessaan korinttilaisia harjoittamaan anteeksiantavaisuutta Paavali esitti yhdeksi syyksi sen, ettei ”Saatana pääsisi meistä voitolle, sillä me emme ole tietämättömiä hänen suunnitelmistaan” (2. Korinttilaisille 2:11). Mitä hän tarkoitti? Aiemmin Paavalin piti ojentaa Korintin seurakuntaa liiasta suvaitsevaisuudesta. Se oli antanut tuon saman miehen jatkaa synnin tekemistään rangaistuksetta. Toimiessaan näin seurakunta – varsinkin sen vanhimmat – edistivät Saatanan tarkoitusperiä, sillä hän olisi kernaasti saattanut tuon seurakunnan huonoon maineeseen. (1. Korinttilaisille 5:1–5.)

¹⁹ Jos he menisivät nyt toiseen äärimmäisyyteen ja kieltäytyisivät antamasta anteeksi katuvalle miehelle, Saatana pääsisi heistä voitolle toisella tavalla. Miten? Siten, että hän voisi käyttää hyväkseen heidän ankaruuttaan ja armottomuuttaan. Jos ”liiallinen murhe – – nielaisisi” katuvan syntisen – tai, kuten Today’s English Version sen kääntää, jos hän tulisi ”niin murheelliseksi, että luovuttaisi kokonaan” – niin miten raskaan vastuun vanhimmat kantaisivatkaan Jehovan edessä! (Vrt. Hesekiel 34:6; Jaakobin kirje 3:1.) Varoitettuaan seuraajiaan kompastuttamasta ”yhtä näistä pienistä” Jeesus sanoi siksi aiheellisesti: ”Kiinnittäkää huomiota itseenne. Jos veljesi tekee synnin, anna hänelle nuhde, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.”a (Luukas 17:1–4.)

20. Miten sekä taivaassa että maan päällä iloitaan, kun syntinen katuu?

²⁰ Joka vuosi palaa puhtaan palvonnan yhteyteen tuhansia ihmisiä kiitollisina Jehovan heitä kohtaan osoittamasta armosta. ”En muista, että olisin eläessäni ollut mistään yhtä onnellinen”, sanoo eräs kristitty sisar takaisin ottamisestaan. Tietysti sama ilo kaikuu enkelien keskuudessa. Yhtykäämme mekin siihen ’iloon, joka vallitsee taivaassa’, kun syntinen katuu (Luukas 15:7). Näin tehdessämme jäljittelemme Jehovan armoa.

[Alaviite]

Kertaukseksi

◻ Miten tuhlaajapojan veli muistutti juutalaisia uskonnollisia johtajia?

◻ Millä tavoin tuhlaajapojan veljen käsitys poikana olemisen todellisesta merkityksestä oli virheellinen?

◻ Mitä kahta äärimmäisyyttä meidän täytyy välttää heijastaessamme Jumalan armoa?

◻ Miten voimme jäljitellä Jumalan armoa nykyään?

[Tekstiruutu s. 17]

’VAHVISTAKAA RAKKAUTENNE HÄNEEN’

Puhuessaan erotetusta väärintekijästä, joka oli ilmaissut katumusta, Paavali sanoi Korintin seurakunnalle: ”Kehotan teitä vahvistamaan rakkautenne häneen.” (2. Korinttilaisille 2:8.) Ilmauksella ”vahvistamaan” käännetty kreikkalainen sana on lakitermi, jonka merkitys on ’saattaa voimaan’. Takaisin otettujen katuvien täytyy tosiaan voida tuntea, että heitä rakastetaan ja että heidät otetaan taas tervetulleina vastaan seurakunnan jäseniksi.

Meidän täytyy kuitenkin muistaa, että useimmat seurakunnan jäsenet eivät ole selvillä nimenomaisista olosuhteista, jotka johtivat henkilön erottamiseen tai hänen takaisin ottamiseensa. Joukossa voi myös olla joitakuita, joihin katuvan henkilön väärinteko on vaikuttanut tai jotka ovat kärsineet sen vuoksi, ehkä pitkänkin aikaa. Haluamme ottaa huomioon toisten tunteet tällaisissa asioissa, ja sen vuoksi kun takaisin ottamisesta ilmoitetaan, säästämme ymmärrettävistä syistä tervetulotoivotuksemme, kunnes voimme esittää ne yksityisesti.

Takaisin otetuille on uskoa vahvistavaa tietää, että heidät otetaan taas tervetulleina vastaan kristillisen seurakunnan jäseniksi! Voimme rohkaista näitä katuvia veljiä ja sisaria keskustelemalla heidän kanssaan ja nauttimalla heidän toveruudestaan valtakunnansalissa, sananpalveluksessa ja muissa sopivissa tilaisuuksissa. Vahvistamalla eli saattamalla näin voimaan rakkautemme näihin ystäviin emme mitenkään vähättele heidän tekemiensä syntien vakavuutta. Sen sijaan me yhdessä taivaallisten joukkojen kanssa iloitsemme siitä, että he ovat hylänneet syntisen tiensä ja palanneet Jehovan luo (Luukas 15:7).

[Kuva s. 15]

Vanhempi poika kieltäytyi iloitsemasta veljensä paluusta