PALVONTA

Syvän kunnioituksen osoittamista. Luojan tosi palvonta käsittää kaiken ihmisen elämään liittyvän. Apostoli Paavali kirjoitti korinttilaisille: ”Syöttepä tai juotte tai teette mitä muuta tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” (1Ko 10:31.)

Kun Jehova Jumala loi Aadamin, Hän ei määrännyt mitään tiettyä seremoniaa tai tapaa, jonka välityksellä täydellinen ihminen saattoi lähestyä ja palvoa Häntä. Aadam saattoi kuitenkin palvella eli palvoa Luojaansa tekemällä uskollisesti taivaallisen Isänsä tahdon. Myöhemmin Jehova tosin sääti Israelin kansakunnalle tietyt palvontatavat, joihin kuuluivat uhrit, papisto ja aineellinen pyhäkkö. (Ks. JUMALAN LÄHESTYMINEN.) Niissä oli kuitenkin vain ”tulevan hyvän varjo mutta ei itse asioiden todellista olemusta” (Hpr 10:1). Pääpaino on kautta aikojen ollut uskolla – Jehova Jumalan tahdon tekemisellä – ei seremonioilla eikä rituaaleilla (Mt 7:21; Ja 2:17–26).

Profeetta Miika sanoikin: ”Mitä tuoden minä kohtaan Jehovan, kumarran korkeuden Jumalaa? Kohtaanko hänet kokonaispolttouhrein, vuoden vanhoin vasikoin? Mielistyykö Jehova tuhansiin pässeihin, kymmeniintuhansiin öljypuroihin? Annanko esikoispoikani kapinastani, kohtuni hedelmän sieluni synnistä? Hän on ilmoittanut sinulle, oi ihminen, mikä on hyvää. Ja mitä muuta Jehova vaatii sinulta takaisin kuin että noudatat oikeutta ja rakastat huomaavaisuutta ja olet vaatimaton vaeltaessasi Jumalasi kanssa?” (Mi 6:6–8; vrt. Ps 50:8–15, 23.)

Heprean ja kreikan sanat. Useimpia heprean ja kreikan sanoja, jotka tarkoittavat palvontaa, voidaan käyttää myös muista kuin palvontateoista. Tekstiyhteys kuitenkin osoittaa, miten nuo sanat tulee kulloinkin ymmärtää.

Yksi heprealainen sana, joka välittää ajatuksen palvonnasta (ʽa·vadʹ), merkitsee pohjimmiltaan ’palvella’ (1Mo 14:4; 15:13; 29:15). Jehovan palveleminen eli palvominen vaati kaikkien hänen käskyjensä tottelemista, hänen tahtonsa tekemistä yksinomaan hänelle omistautuneena (2Mo 19:5; 5Mo 30:15–20; Jos 24:14, 15). Näin ollen jollekin muulle jumalalle osoitettuun rituaaliin tai palvontatekoon osallistuminen merkitsi tosi palvonnan hylkäämistä (5Mo 11:13–17; Tu 3:6, 7).

Toinen palvontaa tarkoittava heprealainen sana on hiš·ta·ḥawahʹ, jonka päämerkitys on ’kumartua’ (1Mo 18:2) eli osoittaa kunnioitusta (ks. KUNNIOITUKSEN OSOITTAMINEN). Vaikka tuollainen kumartuminen saattoi joskus yksinkertaisesti ilmaista kunnioitusta tai kohteliaisuutta toista ihmistä kohtaan (1Mo 19:1, 2; 33:1–6; 37:9, 10), se saattoi olla myös palvontateko, joka oli osoitus kunnioituksesta ja kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan ja alistumisesta hänen tahtoonsa. Kun sanaa hiš·ta·ḥawahʹ käytetään tosi Jumalan tai väärien jumalien yhteydessä, se voi toisinaan liittyä uhraamiseen tai rukoilemiseen (1Mo 22:5–7; 24:26, 27; Jes 44:17). Tämä viittaa siihen, että rukoiltaessa tai uhrattaessa oli tavanomaista kumartua. (Ks. RUKOUS.)

Heprealaisen sanajuuren sa·gadʹ (Jes 44:15, 17, 19; 46:6) perusmerkitys on ’heittäytyä maahan’. Sen aramealainen vastine yhdistetään tavallisesti palvontaan (Da 3:5–7, 10–15, 18, 28), mutta Danielin 2:46:ssa sitä käytetään kuningas Nebukadnessarin Danielille osoittamasta kunnioituksesta, siitä että hän heittäytyi maahan tuon profeetan edessä.

Kreikkalainen verbi la·treuʹō (Lu 1:74; 2:37; 4:8; Ap 7:7) ja substantiivi la·treiʹa (Joh 16:2; Ro 9:4) eivät viittaa pelkästään tavalliseen, maalliseen palvelukseen vaan pyhään palvelukseen.

Kreikkalainen sana pro·sky·neʹō vastaa läheisesti heprean sanaa hiš·ta·ḥawahʹ, sillä se välittää ajatuksen kunnioituksesta ja joskus palvonnasta. Sanaa pro·sky·neʹō käytetään orjan kuningasta kohtaan osoittamasta kunnioituksesta (Mt 18:26) ja siitä teosta, jota Saatana vaati tarjotessaan Jeesukselle kaikkia maailman valtakuntia ja niiden loistoa (Mt 4:8, 9). Jos Jeesus olisi osoittanut kunnioitusta Panettelijaa kohtaan, hän olisi ilmaissut alistuvansa Saatanan valtaan ja tehnyt itsestään Panettelijan palvelijan. Mutta Jeesus kieltäytyi sanomalla: ”Mene pois, Saatana! Sillä on kirjoitettu: ’Jehovaa, Jumalaasi, sinun on palvottava [eräs muoto kreikk. sanasta pro·sky·neʹō tai siinä 5. Mooseksen kirjan kohdassa, jota Jeesus lainasi, hepr. sana hiš·ta·ḥawahʹ] ja yksin hänelle sinun on suoritettava pyhää palvelusta [eräs muoto kreikan sanasta la·treuʹō; hepr. ʽa·vadʹ].’” (Mt 4:10; 5Mo 5:9; 6:13.) Myös palvonnan tai kunnioituksen osoittaminen ”pedolle” ja sen ”kuvalle” tai niiden kumartaminen yhdistetään palvelukseen, sillä nuo palvojat tunnistetaan ”pedon” ja sen ”kuvan” kannattajiksi siten, että heillä on merkki joko kädessään (jolla palvelusta suoritetaan) tai otsassaan (kaikkien nähtävillä). Koska peto saa valtansa Panettelijalta, pedon palveleminen merkitsee todellisuudessa Panettelijan palvomista eli palvelemista. (Il 13:4, 15–17; 14:9–11.)

Muita kreikan sanoja, jotka yhdistetään palvontaan, on johdettu sanoista eu·se·beʹō, thrē·skeuʹō ja seʹbo·mai. Eu·se·beʹō tarkoittaa ’osoittaa jumalista antaumusta’ eli ’osoittaa uskonnollista kunnioitusta, kunnioittaa syvästi’ (ks. JUMALINEN ANTAUMUS). Apostolien tekojen 17:23:ssa tätä sanaa käytetään siitä jumalisesta antaumuksesta eli uskonnollisesta kunnioituksesta, jota Ateenan miehet osoittivat ”Tuntematonta Jumalaa” kohtaan. Verbistä thrē·skeuʹō on johdettu substantiivi thrē·skeiʹa, jonka katsotaan tarkoittavan ’palvontamuotoa’, olipa se oikea tai väärä (Ap 26:5; Kol 2:18). Kristittyjen harjoittamalle tosi palvonnalle oli tunnusomaista aito huoli köyhistä ja täydellinen erottautuminen jumalattomasta maailmasta (Ja 1:26, 27). Seʹbo·mai (Mt 15:9; Mr 7:7; Ap 18:7; 19:27) ja sen sukulaissana se·baʹzo·mai (Ro 1:25) tarkoittavat ’kunnioittaa syvästi; osoittaa uskonnollista kunnioitusta; palvoa’. Palvonnan tai antaumuksen kohteista käytetään substantiivia seʹba·sma (Ap 17:23; 2Te 2:4). Samasta kantaverbistä on johdettu kaksi muutakin sanaa, joissa on etuliitteenä The·osʹ ’Jumala’. Ne ovat the·o·se·bēsʹ ’Jumalaa kunnioittava, Jumalaa pelkäävä’ (Joh 9:31) ja the·o·seʹbei·a ’Jumalan kunnioittaminen’ (1Ti 2:10). Nämä kaksi sanaa vastaavat jossain määrin suomalaista yhdyssanaa ”jumalanpalvelus”.

Palvonta, jonka Jumala hyväksyy. Jehova Jumala hyväksyy vain niiden palvonnan, jotka toimivat sopusoinnussa hänen tahtonsa kanssa (Mt 15:9; Mr 7:7). Kristus Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle: ”Tulee hetki, jolloin ette palvo Isää tällä vuorella [Garisiminvuorella] ettekä Jerusalemissa. Te palvotte sitä, mitä ette tunne; me palvomme sitä, minkä tunnemme – –. Tulee kuitenkin hetki, ja se on nyt, jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tosiaan etsii senkaltaisia palvomaan häntä. Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” (Joh 4:21–24.)

Jeesuksen sanat osoittivat selvästi, että tosi palvonta ei olisi riippuvainen minkään näkyvien esineiden paikalla olosta tai käytöstä eikä maantieteellisistä paikoista. Sen sijaan että tosi palvoja turvautuisi näkemiseen tai koskettamiseen, hän osoittaa uskoa, ja riippumatta siitä, missä hän on tai mitä esineitä hänen ympärillään on, hänellä on palvova asenne. Näin ollen hän palvoo hengessä, ei minkään sellaisen välityksellä, minkä hän voi nähdä tai mitä hän voi koskettaa. Hänellä on Jumalan ilmoittama totuus, joten hänen palvontansa on sopusoinnussa totuuden kanssa. Koska ihminen, joka palvoo hengessä ja totuudessa, on oppinut tuntemaan Jumalan Raamatun kautta ja siten, että hän on nähnyt omassa elämässään todisteita Jumalan hengen vaikutuksesta, hän tosiaan ’tuntee sen, mitä hän palvoo’.