ULKOKULLATTU

Henkilö, joka teeskentelee olevansa jotakin sellaista, mitä hän ei ole; henkilö, jonka teot eivät ole sopusoinnussa hänen sanojensa kanssa.

Vaikka joissakin käännöksissä, esim. vuoden 1776 kirkkoraamatussa, Kuningas Jaakon käännöksessä sekä Douay- ja Leeser-käännöksissä, käytetään heprealaisen sanajuuren ḥa·nefʹ vastineina sanoja ”ulkokultainen” ja ”ulkokultaisuus”, niin toiset käännökset ovat kääntäneet sen mm. vastineilla ”epäpyhä” (Yg), ”epäkunnioittava” (Ro), ”jumalaton” (KR-92, KR-38, RS) ja ”luopio” (UM). Brownin, Driverin ja Briggsin teoksen A Hebrew and English Lexicon of the Old Testament (1980, s. 337, 338) mukaan sana ḥa·nefʹ voi tarkoittaa adjektiivina ”epäpyhää, uskonnotonta – –, jumalatonta” tai verbinä ”saastua, häpäistä – –, poiketa pois oikeasta”. Raamatussa sana ḥa·nefʹ rinnastetaan ilmauksiin ’ne, jotka unohtavat Jumalan’ (Job 8:13), ”jumalattomat” (Job 20:5) ja ”pahantekijät” (Jes 9:17) ja sitä käytetään oikeamielisten ja viattomien vastakohtana (Job 17:8). (Ks. LUOPUMUS.)

”Ulkokullatuksi” käännetty kreikan kielen sana (hy·po·kri·tēsʹ) merkitsee ’sitä joka antaa vastauksen’ ja myös ’näyttelijää’. Kreikkalaiset ja roomalaiset näyttelijät käyttivät suuria naamioita, joissa oli mekaanisia laitteita äänen vahvistamiseksi. Kreikan sanaa hy·po·kri·tēsʹ alettiinkin siksi käyttää metaforisesti sellaisesta, joka pettää tai teeskentelee. Sama sana esiintyy kreikkalaisessa Septuagintassa Jobin 34:30:ssä ja 36:13:ssa. Ulkokullatut ovat ”uskottomia” (vrt. Lu 12:46:ta Mt 24:51:een), ja ”ulkokultaisuus” (hy·poʹkri·sis) voi merkitä Raamatussa myös ’pahuutta’ ja ’viekkautta’. (Vrt. Mt 22:18; Mr 12:15; Lu 20:23; ks. myös Ga 2:13, jossa sana hy·poʹkri·sis käännetään vastineella ”teeskentely”.)

Jeesus Kristus paljasti ulkokullatuiksi sellaiset ihmiset, jotka esiintyvät komeilevasti antaessaan armonlahjoja, jotka rukoilevat ja paastoavat ollakseen ihmisten nähtävillä ja jotka huomauttelevat veljiensä korren kaltaisista virheistä mutta eivät tee mitään poistaakseen omia hirren kaltaisia virheitään. Kristus luokitteli sellaisiksi ne, jotka väittivät olevansa Jumalan palvelijoita mutta eivät tajunneet, mikä merkitys oli ajalla, jota he elivät, ja silloisilla tapahtumilla, vaikka päättelivätkin helposti maan ja taivaan ulkonäön perusteella, millainen ilma tulisi. (Mt 6:2, 5, 16; 7:1–5; Lu 6:42; 12:54–56.)

Maan päällä ollessaan Jumalan Poika ei ainoastaan julistanut Israelin uskonnollisia johtajia ulkokullatuiksi, vaan hän esitti myös syyn tuohon julistukseensa. He palvelivat Luojaa vain huulillaan ja tekivät Jumalan sanan pätemättömäksi perinteittensä takia. (Mt 15:1, 6–9; Mr 7:6, 7.) Heidän tekonsa eivät olleet sopusoinnussa heidän sanojensa kanssa (Mt 23:1–3). Sen lisäksi että kirjanoppineet ja fariseukset jättivät tahallaan käyttämättä tilaisuuden mennä taivasten valtakuntaan, he lisäsivät syntisyyttään yrittämällä estää toisia menemästä sinne. He tekivät kaikkensa käännyttääkseen jonkun – vain tehdäkseen hänet Gehennan alaiseksi kaksin verroin enemmän kuin he itse olivat. He takertuivat Lain pieniin asioihin mutta jättivät huomioon ottamatta sen painavammat asiat: oikeuden, armon ja uskollisuuden. Ulkokullattuina he vain näyttivät puhtailta ulkopuolelta; sisältä he olivat täynnä kohtuuttomuutta. Valkoisiksi kalkittujen, ulkonaisesti kauniilta näyttävien hautojen tavoin he näyttivät ihmisten silmissä vanhurskailta, mutta sisältä he olivat ”täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta”. He rakensivat profeettojen hautoja, koristivat vanhurskaiden muistohautoja ja väittivät, etteivät he olleet vuodattaneet heidän vertaan. Heidän menettelytapansa kuitenkin osoitti heidän olevan aivan murhanhimoisten esi-isiensä kaltaisia. (Mt 23:13–36.) Fariseusten ja saddukeusten opetus oli todellisuudessa ulkokultaisuutta (Mt 16:6, 12; Lu 12:1). (Ks. myös Lu 13:11–17.)

Hätkähdyttävä esimerkki fariseusten opetuslasten ja Herodeksen puoluelaisten ulkokultaisuudesta nähtiin, kun he lähestyivät Jeesusta kysyäkseen verojen maksamisesta. Ensin he turvautuivat imarteluun sanomalla: ”Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totuudellinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa.” Sitten he tekivät juonikkaan kysymyksen: ”Onko luvallista maksaa henkilöveroa keisarille vai ei?” Jeesus nimitti heitä osuvasti ulkokullatuiksi, koska he eivät todellisuudessa halunneet saada vastausta kysymykseensä vaan herättivät sen ainoastaan saadakseen Jeesuksen puheestaan ansaan. (Mt 22:15–22; Lu 20:19–26; kuva, 2. osa, s. 544.)

Ulkokultainen menettely ei voi pysyä kätkössä loputtomasti (Lu 12:1–3). Jumala tuomitsee ulkokullatut arvottomiksi ikuiseen elämään (Mt 24:48–51). Kristityn rakkauden ja uskon täytyy siksi olla vailla ulkokultaisuutta (Ro 12:9; 2Ko 6:4, 6; 1Ti 1:5). Ylhäältä tuleva viisaus ei ole ulkokultainen (Ja 3:17).