SOTILAS

Armeijassa palveleva henkilö. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa sotilashenkilöistä käytetään usein heidän nimenomaisen tehtävänsä mukaisia täsmällisiä nimityksiä: ratsumiehet (2Mo 14:9), juoksijat (1Sa 22:17), linkoojat (2Ku 3:25), pistokeihästä ja kilpeä käyttävät miehet (2Ai 25:5), ampujat (2Ai 35:23), jousiampujat (Job 16:13) tai jousimiehet (Jes 21:17). ’Sotilasta’ tarkoittava kreikkalainen sana on stra·ti·ōʹtēs. (Ks. ARMEIJA.)

Roomalaisten herruuden aikana sotilaat olivat tavanomainen näky Juudeassa. Koska Kapernaumissa toiminut upseeri saattoi sanoa: ”Sillä – – minulla on sotilaita alaisinani”, sinne oli ilmeisesti sijoitettu sotilaita hänen alaisuuteensa. (Mt 8:5–9.) Roomalaisia joukkoja oli sijoitettu Jerusalemiin Antonian linnaan, josta käsin voitiin pitää juutalaisia silmällä. Sotapäällikkö, joka toimi siellä Paavalin viimeisen Jerusalemissa käynnin aikaan, pelasti hänet ensin mellakoivan väkijoukon ja seuraavana päivänä riehuvien fariseusten ja saddukeusten kynsistä (Ap 21:30–35; 22:23, 24; 23:10). Kun Paavalin tappamiseksi tehty salajuoni paljastui, tuo sotapäällikkö määräsi 70 ratsumiestä, 200 sotilasta ja 200 keihäsmiestä saattamaan Paavalin Antipatrikseen asti, mistä ratsumiehet jatkoivat hänen kanssaan matkaa Kesareaan. (Ap 23:12–33.)

Juutalaiset sotilaat. Myös juutalaiset palvelivat sotilaina, ja joitakuita heistä oli niiden joukossa, jotka menivät kysymään Johannes Kastajalta: ”Mitä meidän pitää tehdä?” He olivat ehkä mukana jonkinlaisessa poliisitarkastuksessa, joka koski varsinkin tapoja tai veronkantoa. (Lu 3:12–14.)

Jeesuksen teloitus ja hautaaminen. Roomalaisia sotilaita käytettiin teloittamaan Jeesus, koska hänet oli luovutettu roomalaiselle käskynhaltijalle syytettynä kapinan lietsomisesta Roomaa vastaan. Nämä sotilaat nöyryyttivät häntä suuresti, pilkkasivat häntä, sylkivät hänen päälleen ja löivät häntä, ennen kuin he veivät hänet paaluun pantavaksi. (Mt 27:27–36; Joh 18:3, 12; 19:32–34.) He jakoivat keskenään hänen päällysvaippansa ja heittivät arpaa hänen aluspukineestaan. Sotilasosastoon, joka pani Jeesuksen paaluun, kuului ilmeisesti neljä sotilasta. (Joh 19:23, 24.) Teloitusta valvonut upseeri, joka näki Jeesuksen kuolemaan liittyvän erikoisen ilmiön ja hänen kuolemansa olosuhteet, sanoi: ”Varmasti tämä ihminen oli Jumalan Poika.” (Mr 15:33–39.) Roomalaisia sotilaita asetettiin myös vartioimaan Jeesuksen hautaa (Mt 27:62–66). Jos nämä vartijat olisivat olleet juutalaisia temppelipoliiseja, juutalaisten ei olisi tarvinnut pyytää tätä järjestelyä Pilatukselta. Lisäksi ylipapit lupasivat selvittää asian käskynhaltijan kanssa, jos tämä saisi tietää Jeesuksen ruumiin kadonneen (Mt 28:14).

Ensimmäinen ei-juutalainen kristitty. Noin kolme ja puoli vuotta myöhemmin nimenomaan roomalainen sotilas, sadanpäämies, lähetti kaksi palvelijaansa ja ”erään harrasmielisen sotilaan” kutsumaan Pietarin Kesareaan. Pietarin saarnatessa Corneliuksen ja hänen huonekuntansa päälle (tähän huonekuntaan kuului epäilemättä myös tuo hänen palveluksessaan oleva ”harrasmielinen sotilas”) vuodatettiin pyhää henkeä ja heistä tuli ensimmäisiä ei-juutalaisten keskuudesta otettuja kristillisen seurakunnan jäseniä. (Ap 10:1, 7, 44–48.)

Pietarin vapautus. Myöhemmin apostoli Pietari pidätettiin Herodes Agrippa I:n käskystä ja häntä pidettiin vankilassa, missä häntä vartioitiin neljässä vuorossa, joista kuhunkin kuului neljä sotilasta. Kussakin vuorossa kaksi sotilasta vartioi vankilan ovea ja kaksi itse Pietaria, joka oli kytketty heihin kahleilla siten, että toinen vartija oli hänen toisella puolellaan ja toinen toisella. Yöllä Pietarille ilmestyi enkeli, joka päästi hänet kahleista ja vapautti hänet vankilasta. Tämä synnytti hälinää sotilaiden keskuudessa, ja kuulusteltuaan vastuussa olleita vartijoita Herodes ”käski viedä heidät rangaistaviksi”, mikä roomalaisen tavan mukaan merkitsi todennäköisesti kuolemantuomiota. (Ap 12:4–10, 18, 19.)

Paavalille osoitettu huomaavaisuus. Kun apostoli Paavali vietiin laivalla Roomaan, koska hän oli vedonnut keisariin, hänet luovutettiin sellaisen sotilasosaston huostaan, jota johti keisarilliseen joukko-osastoon kuuluva Julius-niminen upseeri. Tämä mies kohteli Paavalia huomaavaisesti ja salli hänen mennä ystäviensä luo nauttimaan huolenpidosta. Aluksi hän ei ilmeisesti uskonut siihen, että Paavali sai ohjausta Jumalalta, ja siksi hän kuunteli ennemmin laivan omistajaa ja sen kapteenia. Mutta kun raju myrsky oli ajanut laivaa ja riepotellut sitä päiväkausia ja Paavali kertoi näystä, jossa hänelle oli sanottu kaikkien laivassa olevien hengen säästyvän, upseeri ja hänen miehensä kuuntelivat Paavalia. Kun laiva alkoi hajota lähellä Maltaa, sotilaat valmistautuivat tappamaan kaikki vangit, mutta upseeri Julius, joka halusi viedä Paavalin turvallisesti perille, esti heitä. (Ap 27:1, 3, 9–11, 20–26, 30, 31, 39–44.) Roomassa Paavalin annettiin asua omassa vuokratalossaan sotilaan vartioimana (Ap 28:16, 30).

Kuvaannollista käyttöä. Puolustaessaan apostoliuttaan Korintin seurakunnalle lähettämässään kirjeessä Paavali kirjoitti: ”Kuka palvelee milloinkaan sotilaana omalla kustannuksellaan?” (1Ko 9:7.) Vaikka Paavali ei ollutkaan ottanut korinttilaisilta vastaan aineellista apua, hän totesi tässä, että Isäntänsä Kristuksen palveluksessa olevana sotilaana hänellä olisi toki ollut oikeus siihen. Paavali piti Kristuksen sotilaina myös niitä, jotka työskentelivät hänen kanssaan hyvän uutisen saarnaamisessa, ja hän nimitti heitä ’soturitovereikseen’ (Fil 2:25; Flm 2).

Timoteukselle, jolle apostoli Paavali oli uskonut raskaan vastuun, hän kirjoitti: ”Ota osaa pahan kärsimiseen hyvänä Kristuksen Jeesuksen sotilaana. Ei kukaan sotilaana palveleva sekaannu elämän kaupallisiin toimiin, jotta hän saisi sen hyväksynnän, joka pestasi hänet sotilaaksi.” (2Ti 2:3, 4.) Hyvä sotilas on varautunut kärsimyksiin, ja hän tietää, että hänen täytyy olla valmis palvelemaan kaikkina aikoina ja kestämään koettelevimmissakin olosuhteissa. Niin kauan kuin hän on sodassa, hän ei tavoittele mukavuutta eikä sitä, mikä häntä itseään miellyttää. Hänen aikansa ja voimansa ovat hänen esimiehensä käskyvallassa. Lisäksi sotilas luopuu palveluksensa vuoksi liiketoimista, maanviljelystä, ammatistaan tai kutsumuksestaan. Hän ei sekaannu muihin toimiin, jotka veisivät hänen mielensä ja voimansa pois kaikkein tärkeimmästä, siitä taistelusta, jota hän käy. Muunlainen toiminta maksaisi todennäköisesti hänen oman henkensä tai häneen luottavien hengen. Historioitsijoiden mukaan roomalaiset sotilaat eivät saaneet harjoittaa mitään ammattia ja heitä kiellettiin toimimasta holhoojina tai tilanhoitajina, jottei heidän huomionsa hajaantuisi heidän sotilaallisista päämääristään. Jopa Mooseksen lain alaisuudessa vastanainut mies tai mies, joka ei ollut vielä ehtinyt vihkiä taloaan tai saada hedelmää viinitarhastaan, vapautettiin sotapalveluksesta. Ja koska pelokas mies olisi varmasti huono sotilas ja heikentäisi toisten sotilaiden moraalia, hänet vapautettiin Lain alaisuudessa palveluksesta. (5Mo 20:5–8.) Näin ollen sekä juutalaiset että ei-juutalaiset kristityt ymmärsivät hyvin Paavalin kuvauksen ytimen.

Efesolaisille kirjoittamassaan kirjeessä Paavali sanoi selvästi, että kristityn sotilaan taistelua ei käydä verta ja lihaa vastaan vaan ”taivaallisissa olevia pahoja henkivoimia vastaan”. Sen vuoksi tässä taistelussa tarvittavaa sota-asua ei voinut hankkia maailmallisista lähteistä, vaan tuon sota-asun täytyi tulla Jehova Jumalalta, joka antaa voiton armeijansa Komentajan, Jeesuksen Kristuksen, johdolla. (Ef 6:11–17.)