Toisten edessä rukoileminen nöyrin sydämin
SE OLI ihastuttava päivä Israelin kansan historiassa. Kuningas Daavid oli järjestänyt Jehovan arkin tuotavaksi uuteen pääkaupunkiin Jerusalemiin. Hän ylisti onnellisena Jehovaa kaiken kansan edessä ja päätti sydämestä lähtevän rukouksensa seuraavin sanoin: ”Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.” Kuuntelemassa olleet sanoivat täydestä sydämestään: ’”Amen” ja ylistivät Herraa’. – 1. Aikakirja 16:36.
Muinaisina aikoina ei ollut mitenkään epätavallista, että joku Jumalan kansaan kuuluva pätevä henkilö edusti toisia tällä tavoin rukouksessa. Näin tapahtuu Jehovan palvelijoiden keskuudessa myös nykyään. Kristityillä miehillä – ja joskus myös naisilla – on etu edustaa toisia rukouksessa esimerkiksi seurakunnan kokouksissa, konventeissa, aterioilla ja Raamatun kotitutkisteluissa. (1. Korinttolaisille 11:4, 5) Tällaisten rukousten ansiosta ne, jotka kuuntelevat ja sanovat ”aamen”, rakentuvat ja tuntevat suhteensa Jehovaan lujittuvan, aivan kuten tapahtui Daavidin päivinä.
Toisten edustaminen rukouksessa on raskas vastuu. Rukoilevan täytyy esittää rukouksessa ajatuksia, jotka heijastavat sopivasti sitä, mitä kuuntelijoiden sydämessä on. Hänen rukouksensa vaikuttaa heidän hengellisyyteensä. Näin ollen ne, jotka saavat tämän edun, tekevät hyvin jäljitellessään Daavidin pyyntöä: ”Minun rukoukseni olkoon suitsutusuhri [kuin suitsutus, UM] sinun kasvojesi edessä.” – Psalmi 141:2.
Miten voimme valmistaa rukouksemme niin, että ne ovat yhtä hyväntuoksuisia kuin suitsutus Jehovan edessä? Ajattelemalla etukäteen, mitä aiomme sanoa Jehovan antamien ohjeiden valossa. Raamatussa on lukuisia esimerkillisiä rukouksia sekä paljon erinomaisia neuvoja rukoilemisesta. Niiden tarkasteleminen opettaa meille tärkeitä periaatteita, jotka ovat erityisen hyödyllisiä silloin kun rukoilemme toisten kuullen ja heidän puolestaan.
Nöyrin sydämin
Yksi tällainen periaate on, että Jehova kuulee nöyrien ihmisten esittämät rukoukset. (2. Aikakirja 7:13, 14) Psalmista sanoo: ”Sillä Jehova on korkea, ja kuitenkin hän näkee nöyrän, mutta ylvään hän tuntee ainoastaan kaukaa.” (Psalmi 138:6, UM) Ajattelehan esimerkkinä tästä kuningas Salomon nöyryyttä hänen esittäessään rukoustaan temppelin vihkiäisissä. Yksi upeimmista rakennuksista, mitä maan päällä on koskaan nähty, oli juuri valmistunut, ja se oli hänen rakennuttamansa. Se ei kuitenkaan saanut häntä ylpistymään, vaan hän rukoili sen sijaan: ”Asuuko todella Jumala maan päällä ihmisten seassa? Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä et mahdu; kuinka sitten tähän temppeliin, jonka minä olen rakentanut!” – 2. Aikakirja 6:18.
Meidänkin pitäisi olla nöyriä varsinkin rukoillessamme toisten puolesta. Nöyryys ilmenee osittain äänensävystä. Kristittyjen pitäisi tietenkin välttää teennäistä nöyryyttä ja tekopyhyyttä. Mutta nöyrät rukoukset eivät kuulosta mahtipontisilta eivätkä teatraalisilta. (Matteus 6:5) Nöyryys näkyy myös siitä, mitä me sanomme. Jos me rukoilemme nöyrästi, me emme vaadi Jehovaa tekemään mitään. Sen sijaan me anomme, että hän suostuisi toimimaan jollakin nimenomaisella tavalla sopusoinnussa hänen tahtonsa kanssa. – Vrt. Psalmi 118:25.
Lisäksi nöyryys estää meitä käyttämästä rukouksia jonkin asian todistamiseen tai henkilökohtaisten neuvojen antamiseen jollekulle. Muutoin me ilmaisisimme samanlaista henkeä kuin erään Jeesuksen vertauksen fariseus osoitti. Jeesus puhui fariseuksesta ja veronkantajasta, jotka kumpikin rukoilivat samaan aikaan temppelissä. Fariseus sanoi: ”Oi Jumala, minä kiitän sinua, etten ole niin kuin muut ihmiset, kiristäjät, epävanhurskaat, avionrikkojat, enkä myöskään niin kuin tämä veronkantaja. Minä paastoan kahdesti viikossa, minä annan kymmenesosan kaikesta, mitä omakseni hankin.” Mutta veronkantaja löi toistuvasti rintaansa ja sanoi: ”Oi Jumala, ole suosiollinen minulle syntiselle.” Jeesuksen johtopäätös oli, että ”tämä [veronkantaja] meni alas kotiinsa vanhurskaammaksi todistettuna kuin tuo [fariseus]”. – Luukas 18:9–14.
Todella nöyrät Jehovan palvelijat tajuavat myös, millaisessa asemassa he ovat hänen edessään. He ovat vähän enkeleitä alhaisempia, kun taas Jehova on iankaikkinen, korkein kaikkeuden Suvereeni. (Psalmi 8:4–6, 10; 90:1–4) Kun ihmisille tarjoutuu tilaisuus puhua tämän maailman kuninkaille tai hallitsijoille, he puhuvat yleensä kunnioittavasti ja arvokkaasti arvostaen suuresti saamaansa etua. Tulisiko meidän olla vähemmän kunnioittavia ja arvostavia puhuessamme ”elävälle Jumalalle ja iankaikkiselle kuninkaalle”? (Jeremia 10:10) Ei tietenkään. Siksi sellaiset ilmaukset kuin ”Hyvää päivää, Jehova” tai ”Haluaisimme vähän jutella kanssasi, Jehova”, eivät ole sopivia rukouksessa eivätkä myöskään sellaiset keskustelumaiset huomautukset kuin ”Mitä kuuluu?”, ”Terveisiä Jeesukselle” tai ”Hyvää jatkoa.” – Vrt. Saarnaaja 5: alkujae, jae 1.
Mutta eikö apostoli Paavali sanonut, että meidän tulisi lähestyä Jehovaa ”vapaasti puhuen”? (Heprealaisille 4:16; vrt. 1. Johannes 3:21, 22.) Eikö tämä osoita, että voimme vapaasti puhua sopivaksi katsomallamme tavalla? Itse asiassa ei. Paavali tarkoitti tässä sitä, että Jeesuksen uhrin ansiosta me voimme lähestyä Jehovaa syntisestä tilastamme huolimatta. Me voimme lähestyä häntä rukouksessa milloin tahansa ja puhua mistä aiheesta tahansa. Mutta vaikka voimmekin rukoilla ”vapaasti puhuen”, meidän täytyy kuitenkin nöyrästi tunnustaa oma merkityksettömyytemme. Siksi Jehova sanoikin: ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” – Jesaja 66:2.
Varoituksen sana
Jeesus Kristus antoi vuorisaarnassaan lisäneuvoja rukoilemisesta. Hän varoitti siinä, ettei meidän tulisi rukoillessamme ’sanoa samoja asioita yhä uudelleen niin kuin kansojen ihmiset’. (Matteus 6:7) Tämä ei merkitse sitä, ettei meidän tulisi toistuvasti rukoilla samasta aiheesta (kunhan vain olemme varmoja, että meidän on oikein rukoilla sitä). Meille sanotaan: ”Pyytäkää jatkuvasti, niin teille annetaan; etsikää herkeämättä, niin te löydätte; kolkuttakaa lakkaamatta, niin teille avataan.” (Matteus 7:7) Jeesuksen varoitus merkitsi pikemminkin sitä, että meidän ei tulisi toistaa asioita siinä määrin, että ne menettävät merkityksensä. Toisin sanoen: ”Älkää lausuko tyhjiä hokemia.” – Matteus 6:7, Viiteraamatun alaviite.
Joillakin ihmisillä on tapana vain toistaa rukouskaavoja yhä uudelleen ajattelematta lainkaan sanoja. Toisinaan rukouskaavat ovat vielä sellaisella kielellä, jota rukoileva ei edes ymmärrä. Sellainen on yhdenlaista ’tyhjää hokemista’. Myös seuraava olisi sellaista: Kuvittelehan kristittyä, jolle huolimattomasti tulee tavaksi käyttää automaattisesti samoja ilmaisuja joka päivä hänen esittäessään kiitosta Jehovalle. Lopulta hänen sanansa menettävät merkityksensä. Jopa Jumalan nimeä Jehova voidaan käyttää tällä tavalla. Meitä tosin kehotetaan huutamaan avuksi Jehovan nimeä. (Psalmi 105:1, ”julistakaa” = ”huutakaa avuksi”, UM) Mutta jos käytämme rukouksessa tuota nimeä melkein jokaisen lauseen lopussa, niin siitä tulee vain totunnaistapa ja ’tyhjää hokemista’.
Paavali mainitsi vielä erään tärkeän periaatteen kirjoittaessaan: ”Jos rukoilen jollakin kielellä, niin minun hengen lahjani rukoilee, mutta mieleni on hedelmätön. – – Miten muussa tapauksessa, jos annat ylistystä hengen lahjalla, tavallisen ihmisen paikalla istuva sanoo ’aamen’ sinun kiitokseesi, koska hän ei tiedä mitä sanot?” (1. Korinttolaisille 14:14–16) Paavalin päivinä muutamat kristityt saivat ihmeellisen kielilläpuhumisen lahjan, ja ilmeisesti jotkut heistä rukoilivat kielillä seurakunnan edessä. Mutta kuten Paavali osoitti, muu seurakunta ei ymmärtänyt näitä rukouksia.
Meillä ei nykyään ole tällaista ihmelahjaa. Toisten puolesta rukoilevien kristittyjen tulisi kuitenkin rukoilla sillä tavalla, että se ymmärretään. Esimerkiksi esitelmän alussa me kehotamme kuulijoita yhtymään kanssamme rukoukseen. Sellaisessa rukouksessa on varmasti järkevää välttää sellaisen sanaston käyttämistä tai sellaisia aiheita, joita vieraiden olisi vaikea ymmärtää.
Kuinka pitkiä rukousten pitäisi olla?
Yksityiset rukoukset voivat olla juuri niin pitkiä kuin haluamme niiden olevan. Ennen kahdentoista apostolinsa valitsemista Jeesus rukoili koko yön. (Luukas 6:12) Kuinka pitkä julkisen rukouksen sitten pitäisi olla? Muistonviettoa asettaessaan Jeesus esitti ennen vertauskuvien ojentamista eteenpäin ”siunauksen” ja ”kiitoksen”, ja hän teki sen ilmeisesti lyhyissä rukouksissa. (Matteus 26:26–28) Toisaalta Salomon esittämä rukous temppelin vihkiäisissä oli melko pitkä. Samoin oli se Jeesuksen rukous, jonka hän esitti kuolemaansa edeltäneenä iltana. – 2. Aikakirja 6:14–42; Johannes 17:1–26.
Näin ollen siitä, miten pitkä julkisen rukouksen tulisi olla, ei ole mitään sääntöä. Pitkistä rukouksista ei kuitenkaan ole mitään erityistä hyötyä. Jeesus itse asiassa arvosteli kirjanoppineita, jotka ’ahmivat leskien talot ja näön vuoksi pitivät pitkiä rukouksia’. (Luukas 20:46, 47) Toisten puolesta esitettävissä rukouksissa tulisi selvästi mainita heidän olosuhteensa tai tarpeensa ja niiden tulisi olla tilaisuuteen nähden sopivan pituisia. Meidän ei tarvitse esittää pitkiä, hajanaisia rukouksia, joissa käsitellään monia asiaan kuulumattomia aiheita. Aterialla esitettävän kiitosrukouksen tulisi olla melko lyhyt. Kristillisen kokouksen alkurukouksen ei myöskään tarvitse olla pitkä. Aamulla tai illalla pidettävässä perherukouksessa tai konventin loppurukouksessa voidaan haluta käsitellä useampia tilaisuuteen sopivia asioita.
Toisten puolesta esitettävällä rukouksella on hyvä vaikutus, kun se tulee nöyrästä sydämestä ja esitetään asianmukaista tasapainoa ja huomaavaisuutta osoittaen. Se vahvistaa kuuntelevien hengellisyyttä ja lujittaa heidän suhdettaan Jehovaan. Sen johdosta kaikki kuulijat haluavat niiden tavoin, jotka osallistuivat Daavidin sydämestä lähtevään rukoukseen silloin kun liitonarkki tuotiin Jerusalemiin, ’sanoa: ”Amen” ja ylistää Jehovaa’. – 1. Aikakirja 16:36.
[Tekstiruutu s. 11]
Onko kuulijoiden sopivaa sanoa ääneen ”aamen” julkisen rukouksen lopussa?
Se on sopivaa, jos he haluavat tehdä niin tai tuntevat, että heidän täytyy tehdä niin. Paavali puhui siitä, että rukousta kuunnelleet sanoivat ”aamen”, vaikka hän ei nimenomaan maininnutkaan, sanottiinko se ääneen vai hiljaa sydämessä. (1. Korinttolaisille 14:16) Mooseksen lain alaisuudessa oli kuitenkin tilaisuus, jossa israelilaisia nimenomaan käskettiin sanomaan ”aamen” ääneen. (5. Mooseksen kirja 27:14–26) Näin ollen kun rukouksen pitäjä osoittaa rukouksensa loppuneen sanomalla ”aamen”, kuulijoiden on sopivaa sanoa ”aamen” joko sydämessään tai ääneen hiljaisella äänellä. Vanhempien tulisi opettaa lapsiaan osoittamaan asianmukaista arvostusta tavassa, jolla he lausuvat ”aamen” vaimealla äänellä.
[Tekstiruutu s. 12]
Jos lapsi alkaa itkeä, puhelin soi tai jotakin muuta häiritsevää tapahtuu seurakunnan rukouksen aikana, niin onko kuulijan epäkunnioittavaa hoitaa tilanne?
Ei. Itse asiassa avustava palvelija ilmaisisi rakkautta siinä, että hän hoitaisi tilanteen hiljaa ja järjestyksellisesti. (1. Korinttolaisille 14:40) Näin muu seurakunta voisi häiriöttä jatkaa rukoilemista. Se joka lähtee hoitamaan tilannetta voi jälleen yhtyä rukoukseen, kun asia on järjestyksessä.