KREIKAN KIELI

Kieli, joka kuuluu indoeurooppalaiseen kielikuntaan. (Heprea kuuluu eri kielikuntaan, seemiläisiin kieliin.) Kreikka on se kieli, jolla Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset alun perin kirjoitettiin (lukuun ottamatta Matteuksen evankeliumia, joka kirjoitettiin ensin hepreaksi) ja jolla ilmestyi myös Raamatun heprealaisten kirjoitusten ensimmäinen täydellinen käännös, nimittäin kreikkalainen Septuaginta. Tyypiltään kreikka on ns. flekteeraava kieli, jossa sanoja taivutetaan sanan vartalossa tapahtuvin muutoksin sekä etu- ja jälkiliittein.

Koinee. Koinee eli yleiskreikka oli vallalla n. 300 eaa. – n. 500 ya. Koinee oli kreikan eri murteiden sekoitus, jossa attikan murteen vaikutus oli huomattavin. Koineesta tuli kansainvälinen kieli. Sillä oli sen ajan muihin kieliin verrattuna se huomattava etu, että sitä ymmärrettiin lähes kaikkialla maailmassa. Koinee merkitsee yleiskieltä tai kaikille yhteistä murretta. Koineen levinneisyys voidaan nähdä siitä, että Rooman imperiumin käskynhaltijoiden ja senaatin säädökset käännettiin koineekreikaksi ennen niiden lähettämistä imperiumin kaikkiin osiin. Niinpä se syytös, joka oli kiinnitetty Jeesuksen Kristuksen pään yläpuolelle hänen paaluun naulitsemisensa aikaan, oli kirjoitettu virallisen latinan kielen ja heprean lisäksi myös (koinee)kreikaksi (Mt 27:37; Joh 19:19, 20).

Eräs tutkija sanoo kreikan kielen käytöstä Israelissa: ”Vaikka suurin osa juutalaisista torjui hellenismin ja sen tavat, ei kanssakäymistä kreikkalaisten kanssa eikä kreikan kielen käyttöä millään muotoa kartettu. – – Palestiinalaiset opettajat suosivat Raamatun kreikankielistä käännöstä ja pitivät sitä välineenä, jonka avulla totuutta voitiin viedä pakanoille.” (N. Bentwich, Hellenism, 1919, s. 115.) Kreikkalainen Septuaginta oli tietenkin pääasiassa tarkoitettu hyödyttämään juutalaisia ja erityisesti niitä hajallaan olevia diasporajuutalaisia, jotka eivät enää osanneet puhdasta hepreaa mutta kylläkin kreikkaa. Vanhat juutalaisten palvontaa koskevat heprealaiset sanat korvattiin vähitellen kreikkalaista alkuperää olevilla termeillä. Sana sy·na·gō·gēʹ ’kokoontuminen’ on yksi esimerkki siitä, miten juutalaiset omaksuivat kreikkalaisia sanoja.

Henkeytettyjen raamatunkirjoittajien käyttämä koinee. Koska Raamatun henkeytettyjen kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat halusivat kaikkien ihmisten ymmärtävän heidän sanomansa, he eivät käyttäneet klassista kreikan kieltä vaan koineekreikkaa. Kaikki nämä raamatunkirjoittajat olivat itse juutalaisia. Vaikka he olivatkin seemiläisiä, he eivät olleet kiinnostuneita seemiläisen kulttuurin vaan puhtaan kristillisen totuuden levittämisestä, ja kreikan kielen avulla he saattoivat tavoittaa useampia ihmisiä. He pystyivät siten paremmin täyttämään heille annetun tehtävän: ”Tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä.” (Mt 28:19, 20.) Koinee oli lisäksi oivallinen väline niiden syvällisten ajatusten hienojenkin vivahteiden selkeään ilmaisemiseen, jotka he halusivat esittää.

Ylevällä sanomallaan nuo henkeytetyt raamatunkirjoittajat antoivat koineekreikalle voimaa, arvokkuutta ja lämpöä. Kreikkalaiset sanat saivat rikkaamman, täyteläisemmän ja hengellisemmän merkityksen henkeytetyn Raamatun tekstissä.

Aakkoset. Kaikki nykyajan eurooppalaiset aakkoset juontuvat joko suoraan tai epäsuorasti kreikan kielen aakkosista. Kreikkalaiset eivät kuitenkaan itse luoneet aakkosiaan; he lainasivat ne seemiläisiltä. Tämä käy ilmi siitä, että kreikan kielen aakkoset (n. 600-luvulta eaa.) muistuttivat heprealaisia kirjaimia (n. 700-luvulta eaa.). Niillä oli myös yleensä sama järjestys muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Lisäksi joidenkin kirjainten nimet lausutaan hyvin samalla tavalla, esimerkiksi kreikan alʹfa ja heprean ʼaʹlef, kreikan bēʹta ja heprean bēt, kreikan delʹta ja heprean daʹlet sekä monet muut. Koineessa oli 24 aakkosta. Muokatessaan seemiläisiä aakkosia kreikan kieleen kreikkalaiset tekivät niihin arvokkaan lisäyksen siirtämällä ylimääräiset kirjaimet (ʼaʹlef, heʼ, ḥēt, ʽaʹjin, waw ja jōd), joille heillä ei ollut vastaavaa konsonanttia, vokaaliäänteiksi a, e, ē, o, y ja i.

Sanasto. Kreikan kielen sanasto on hyvin runsas ja täsmällinen. Kreikkaa kirjoittavalla on käytettävissään riittävästi sanoja, niin että hän voi ilmaista hiuksenhienoja vivahde-eroja ja välittää juuri haluamansa merkitysvivahteen. Kreikan kielessä tehdään esimerkiksi ero yleisen tiedon, gnōʹsis (1Ti 6:20), ja syvällisemmän, perusteellisemman tiedon, e·piʹgnō·sis (1Ti 2:4), välillä sekä ”toista” samanlaista tarkoittavan sanan alʹlos (Joh 14:16) ja ”toista” erilaista (”toisenlaista”) tarkoittavan sanan heʹte·ros välillä (Gal 1:6). Monet muiden kielten ilmaukset juontuvat kreikkalaisista sanoista tai näiden kantasanoista, minkä ansiosta noiden kielten ilmaukset ovat tulleet täsmällisemmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi.

Nominit. Substantiivit taipuvat sijamuodon, suvun ja luvun mukaan. Pronominit ja adjektiivit taipuvat samoin kuin niiden korrelaatit eli sanat, joita ne määrittävät.

Sijamuodot. Yleensä koineessa sanotaan olleen viisi sijamuotoa. (Jotkut oppineet laajentavat määrän kahdeksaan.) Jokainen sijamuoto vaatii oman muodon tai päätteen, kuten suomessakin.

Artikkeli. Toisin kuin suomessa koineekreikassa on määräinen artikkeli ὁ (ho), joka noudattaa pääsanansa sukua, lukua ja sijaa samaan tapaan kuin esimerkiksi saksan määräinen artikkeli (der, die, das). Epämääräistä artikkelia koineessa ei sitä vastoin ole.

Kreikan kielen artikkelia ei käytetä vain substantiivien vaan myös infinitiivien, adjektiivien, adverbien, lausekkeiden, lauseiden ja jopa kokonaisten virkkeiden määrittämiseen. Esimerkkinä artikkelin käytöstä adjektiivin yhteydessä kreikassa on Johanneksen 10:11, josta osa kuuluu kirjaimellisesti käännettynä: ”Minä olen se paimen, se hyvä.” (Kreikan kielessä se-sanan tilalla on määräinen artikkeli.) Tämä on voimakkaampi ilmaus kuin pelkästään ”minä olen se hyvä paimen”. Sana ”hyvä” on ikään kuin kirjoitettu kursiivilla.

Esimerkki kreikan kielen artikkelin käytöstä kokonaisen lauseen määrittämiseen löytyy Roomalaiskirjeen 8:26:sta, jossa lausetta ”mitä meidän tulisi tarvitessamme rukoilla” edeltää neutrisukuinen artikkeli. Kreikkalaisen lauseen alku kuuluisi sanasanaisesti käännettynä ”sitä, mitä meidän tulisi rukoilla” (Int), missä sanaa ”sitä” vastaa kreikassa määräinen artikkeli. Jotta ajatus kävisi selvemmin ilmi, artikkeli on tässäkin tapauksessa hyödyllistä ilmaista demonstratiivipronominilla ”se”, joka keskittää huomion juuri siihen pulmaan, mitä meidän pitäisi rukoilla. Tästä syystä käännös ”sitä, mitä meidän tulisi tarvitessamme rukoilla, emme tiedä” (UM) ilmaisee täsmällisemmin kirjoittajan ajatuksen.

Verbit. Kreikan kielen verbit muodostetaan kantasanoista pääasiassa etu- ja jälkiliitteitä lisäämällä. Ne taipuvat pääluokan, moduksen, tempuksen, persoonamuodon ja luvun mukaan. Kreikan kielessä verbit muodostavat huomattavasti vaikeamman tutkimuskentän kuin nominit. Koska viime vuosina koineekreikkaa ja varsinkin sen verbimuotoja on opittu ymmärtämään paremmin, kääntäjät ovat voineet välittää Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten oikean sävyn ja todellisen merkityksen paremmin kuin mihin vanhemmissa käännöksissä pystyttiin. Seuraavissa kappaleissa käsitellään joitakin kreikan kielen verbien kiinnostavimpia piirteitä ja niiden vaikutusta Raamatun ymmärtämiseen.

Pääluokat. Suomen kielen verbeillä on vain kaksi pääluokkaa, aktiivi ja passiivi, mutta kreikan kielessä on näiden ”keskellä” lisäksi ns. mediumi. Tässä pääluokassa subjekti osallistuu tekemisen tuloksiin tai toisinaan aiheuttaa tekemisen. Mediumi korostaa tekijän osuutta verbin ilmaisemassa tekemisessä.

Lisäksi mediumia käytettiin dynaamisessa, vahvistavassa merkityksessä. Se synnytti saman vaikutelman kuin kursivointi synnyttää suomen kielessä. Sen jälkeen kun Paavalille oli kerrottu, että kahleet ja ahdistukset odottivat häntä Jerusalemissa, hän sanoi: ”En kuitenkaan pidä sieluani mistään syystä itselleni kalliina, jos vain voin viedä päätökseen juoksuni ja sen palveluksen, jonka sain Herralta Jeesukselta.” (Ap 20:22–24.) Verbi poi·ouʹmai, joka on tässä suomennettu sanalla ”pidä”, on mediumissa. Paavali ei sano, ettei hän arvostaisi elämäänsä vaan että hänen palveluksensa loppuun suorittaminen on paljon sitä tärkeämpää. Tämä on hänen päätelmänsä riippumatta siitä, mitä muut ehkä ajattelevat.

Mediumia käytetään myös Filippiläiskirjeen 1:27:ssä: ”Käyttäytykää [tai: ”toimikaa kansalaisina”] vain Kristusta koskevan hyvän uutisen arvon mukaisesti.” Verbi po·li·teuʹo·mai on tässä kohdassa mediumissa po·li·teuʹe·sthe ’toimikaa kansalaisina’, ts. osallistukaa kansalaisten toimintaan ottamalla osaa hyvän uutisen julistamiseen. Rooman kansalaiset osallistuivat yleensä aktiivisesti valtion asioiden hoitoon, sillä Rooman kansalaisuutta pidettiin suuressa arvossa, varsinkin niissä kaupungeissa (kuten Filippissä), joiden asukkaille Rooma oli myöntänyt kansalaisuutensa. Paavali siis sanoo tässä kristityille, etteivät he saa olla toimettomia ja tyytyä pelkästään asemaansa kristittyinä vaan että heidän täytyy myös osallistua kristilliseen toimintaan. Tämä on sopusoinnussa hänen heille myöhemmin esittämiensä sanojen kanssa: ”Mutta meidän kansalaisuutemme on taivaissa.” (Fil 3:20.)

Tempukset. Eräs tärkeä kreikan kielelle ominainen piirre, joka myös osaltaan tekee siitä täsmällisen kielen, on sen verbien tempusten käyttö. Verbeihin ja niiden tempuksiin liittyy kaksi perusseikkaa: tekemisen luonne (tärkeämpi) ja tekemisen aika (vähemmän tärkeä). Kreikan kielessä voidaan tekemistä tarkastella kolmelta eri näkökannalta, ja kukin niistä määrää, mitä tempusta käytetään: 1) tekeminen on jatkuvaa (”teen, olen tekemässä”), mikä ilmaistaan yleensä preesensillä, jota pääasiassa käytetään etenevästä, tavanomaisesta tai toistuvasta tekemisestä; 2) tekeminen on päättynyttä (”olen tehnyt”), mikä yleensä ilmaistaan perfektillä; 3) tekeminen on hetkellistä (”teen, tein [hetkellisesti]”), mikä ilmaistaan aoristilla. Kreikan kielessä on tietenkin myös muita tempuksia, kuten imperfekti, pluskvamperfekti ja futuuri.

Seuraavat esimerkit valaisevat kreikan kielen tempusten eroja: 1. Johanneksen kirjeen 2:1:ssä apostoli Johannes sanoo: ”Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja.” (KR-92.) Kreikkalainen ’synnin tekemistä’ merkitsevä verbi on aoristimuodossa, joten tekeminen on hetkellistä. Tässä aoristi kiinnittää huomion yhteen synnintekoon, kun taas preesens tarkoittaisi synnintekijänä olemisen tilaa tai jatkuvaa tai etenevää synnin tekemistä. Johannes ei siis puhu jostakusta, joka harjoittaa syntiä, vaan sellaisesta, joka ’tekee synnin’. (Vrt. Mt 4:9, jossa aoristi ilmaisee, ettei Panettelija pyytänyt Jeesusta palvomaan häntä jatkuvasti vaan tekemään hänelle yhden ”palvontateon”.)

Mutta jos 1. Johanneksen kirjeen 3:6, 9:ää luettaessa ei oteta huomioon sitä, että näissä jakeissa verbi onkin preesensissä, niin Johanneksen aikaisemmin mainitut sanat tuntuvat olevan ristiriidassa tämän kohdan kanssa. Vuoden 1992 kirkkoraamattu sanoo: ”Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy” ja: ”Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä.” Nämä käännökset eivät välitä suomen kieleen yksiselitteisesti sitä tekemisen jatkuvuutta, jota vastaavien kreikkalaisten verbien preesens ilmaisee. Joissakin käännöksissä otetaan huomioon tekemisen jatkuvuus ja siksi niissä ei sanota: ”Ei tee syntiä”, vaan: ”ei harjoita syntiä” (UM, Sa), ”ei jatka synnin tekemistä” (UM, TEV). Jeesus käski seuraajiaan Matteuksen 6:33:ssa: ”Etsikää jatkuvasti ensin Jumalan valtakuntaa” ja ilmaisi näin, että se vaatii jatkuvaa ponnistelua; hän ei sanonut pelkästään: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa.” (KR-38.)

Myös kieltolauseissa preesens- ja aoristimuodot eroavat toisistaan selvästi. Preesensissä oleva kielto ilmaisee enemmän kuin vain sen, ettei jotakin pidä tehdä. Se ilmaisee, että tekeminen täytyy lopettaa. Matkalla Golgatalle Jeesus ei sanonut häntä seuraaville naisille pelkästään: ”Älkää minua itkekö”, vaan koska he jo itkivät, hän sanoi: ”Lakatkaa itkemästä minua.” (Lu 23:28.) Temppelissä oleville kyyhkysten myyjille Jeesus puolestaan sanoi: ”Lakatkaa tekemästä minun Isäni huoneesta kauppahuonetta!” (Joh 2:16.) Vuorisaarnassaan hän sanoi: ”Lakatkaa olemasta huolissanne” siitä, mitä söisitte, joisitte tai pitäisitte yllänne (Mt 6:25). Toisaalta aoristimuodossa oleva kielto oli käsky olla tekemättä jotakin minään ajankohtana. Jeesuksen kerrotaan sanoneen kuulijoilleen: ”Älkää siis olko koskaan huolissanne [ts. älkää olko huolissanne minään ajankohtana] seuraavasta päivästä.” (Mt 6:34.) Tässä on käytetty aoristia osoittamaan, ettei opetuslasten tulisi olla huolissaan minään aikana.

Yksi esimerkki siitä, miten kreikan kielen tempukset on käännettäessä otettava huomioon, on myös Heprealaiskirjeen 11:17. Joissakin käännöksissä jätetään huomioon ottamatta verbin tempuksen erikoismerkitys. Vuoden 1938 kirkkoraamattu sanoo Abrahamista, että hän ”uhrasi ainoan poikansa”. Kreikkalainen verbi, joka on tässä käännetty ”uhrasi”, on imperfektissä, mikä voi ilmaista ajatuksen, että teko aiottiin tai yritettiin tehdä, mutta sitä ei toteutettu eli suoritettu. Niinpä sen mukaan, mitä todella tapahtui, kreikkalainen verbimuoto voidaan paremmin kääntää sanoilla ”yritti uhrata” (UM) tai ”oli valmis uhraamaan” (KR-92). Myös Luukkaan 1:59:ssä, jossa puhutaan Sakarjan ja Elisabetin pojan ympärileikkaamisen ajasta, on käytetty imperfektiä, mikä osoittaa, että tuo kohta pitäisi kääntää: ”He aikoivat antaa [tai: ”tahtoivat antaa”, KR-92] sille nimen Sakarja sen isän nimen mukaan” (UM) eikä: ”kutsuivat häntä isänsä mukaan Sakariaksi” (Sa). Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, mitä todella tapahtui, sillä enkeli Gabrielin ohjeiden mukaisesti hänelle annettiin nimeksi Johannes (Lu 1:13).

Translitterointi. Kreikkalaisissa sanoissa tällä tarkoitetaan kirjainten siirtämistä merkki merkiltä toiseen kirjoitusjärjestelmään. Latinalaiseen kirjaimistoon siirryttäessä β korvataan b:llä, γ g:llä jne. Vokaaleissa α korvataan a:lla, ε e:llä, η ē:llä, ι i:llä, ο o:lla, υ y:llä ja ω ō:lla.

Diftongit. Edellä mainittu yleissääntö kirjain kirjaimelta tapahtuvasta korvaamisesta pätee myös useimpiin diftongeihin: αι korvataan ai:lla, ει ei:llä ja οι oi:lla. Kreikkalainen kirjain yʹpsi·lon (υ) tekee kuitenkin poikkeuksen seuraavissa tapauksissa: αυ on au eikä ay; ευ on eu, ei ey; ου on ou (lue: uu), ei oy; ηυ on ēu, ei ēy. Sen sijaan υι on yi.

On kuitenkin tapauksia, joissa diftongilta näyttävän vokaaliparin jälkimmäisen kirjaimen päällä on ns. treema ( ͏̈). Tällaisia pareja ovat αϋ, εϋ, οϋ, ηϋ, ωϋ, αϊ ja οϊ. I·ōʹtan tai yʹpsi·lonin yläpuolella oleva treema ilmaisee, etteivät ne (ϊ ja ϋ) oikeastaan muodosta diftongia niitä edeltävän vokaalin kanssa vaan kuuluvat eri tavuihin. Näin ollen yʹpsi·lon, jonka päällä on treema, translitteroidaan y:ksi eikä u:ksi. Edellä esitetyt vokaaliparit näyttäisivät samassa järjestyksessä translitteroituina siis tällaisilta: ay, ey, oy, ēy, ōy, ai ja oi.

Joidenkin vokaalien (α, η, ω) alla on pieni i·ōʹta (ι) (ns. i·ōʹta subscriptum). Näitä vokaaleja translitteroitaessa i·ōʹtaa (eli i:tä) ei kirjoiteta tekstirivin alle vaan heti sen kirjaimen jälkeen, jonka alla se on kreikkalaisessa tekstissä. Näin siis ᾳ on ai, ῃ on ēi ja ῳ on ōi. (Lausuttaessa tämä i ei kuitenkaan kuulu.)

Korkomerkit. Kreikan kielessä on kolmenlaisia aksentteja eli korkomerkkejä: akuutti (ʹ), gravis (‵) ja sirkumfleksi ( ͏̑). Kreikan kielessä ne sijaitsevat painollisen tavun vokaalin (diftongeissa jälkimmäisen vokaalin) yläpuolella. Tämän julkaisun translitteroinneissa käytetään kuitenkin pelkästään akuuttia vastaamaan kaikkia kolmea kreikan kielen korkomerkkiä, ja se pannaan aina painollisen tavun perään. Λόγος kirjoitetaan siis loʹgos, ja ζῷον zōiʹon.

Tavut. Ääntämisen ja tavujaon helpottamiseksi translitteroinneissa on käytetty tavujen erottamiseen joko keskipistettä tai akuuttia. Kreikan kielen sanoissa on yhtä monta tavua kuin niissä on vokaaleja tai diftongeja. Sanassa λόγος (loʹgos) on kaksi vokaalia ja siis kaksi tavua. Diftongin kaksi vokaalia ovat aina samassa tavussa. Sanassa πνεῦμα (pneuʹma) on yksi diftongi (eu) ja yksi muu vokaali (a), joten siinä on kaksi tavua.

Kreikan kielen tavujaossa noudatetaan seuraavia sääntöjä: 1) Vokaalien välinen yksinäinen konsonantti kuuluu seuraavan vokaalin kanssa samaan tavuun. Πατήρ olisi siis pa·tērʹ. 2) Joskus kreikankielisessä sanassa on vokaalien välissä konsonanttiyhtymä. Jos tämä konsonanttiyhtymä voi aloittaa kreikankielisen sanan, se voi aloittaa myös tavun. Esimerkiksi κόσμος jaetaan koʹsmos. Tässä sm aloittaa jälkimmäisen tavun, koska monet kreikkalaiset sanat, kuten Smyrʹna, alkavat tuolla samalla konsonanttiyhtymällä. Mutta jos vokaalien välissä on konsonanttiyhtymä, jolla alkavaa sanaa ei kreikan kielessä ole, tuon yhtymän konsonantit erotetaan eri tavuihin. Näin ollen βύσσος translitteroidaan bysʹsos, koska kreikan kielessä ei ole ss-yhtymällä alkavaa sanaa.

Henkäysmerkit. Sanan alussa oleva vokaali vaatii joko heikon (᾿) tai vahvan (῾) henkäysmerkin. Translitteroitaessa voi heikon henkäysmerkin (᾿) jättää pois, kun taas vahva henkäysmerkki (῾) translitteroidaan sanan alussa h:ksi. Jos sana alkaa isolla kirjaimella, henkäysmerkki on sen edessä. Silloin ᾿I:stä tulee I ja ῾I translitteroidaan Hi. Kun sana alkaa pienellä kirjaimella, henkäysmerkki on ensimmäisen kirjaimen yläpuolella, useimmissa diftongeissa toisen kirjaimen yläpuolella. Näin ollen sanasta αἰών tulee ai·ōnʹ, kun taas sanasta ἁγνός tulee ha·gnosʹ ja sanasta αἱρέομαι tulee hai·reʹo·mai.

Lisäksi kreikkalainen kirjain rhō (ρ), joka translitteroidaan r:ksi, vaatii aina sanan ensimmäisenä kirjaimena vahvan henkäysmerkin (῾). Niinpä ῥαββεί on rhab·beiʹ.

[Taulukko s. 1326]

KREIKKALAISET AAKKOSET

Kirjain

Nimi

Translitteraatio ja lausuminen¹

Α α

alʹfa

a

Β β

bēʹta

b

Γ γ

gamʹma

g²

Δ δ

delʹta

d

Ε ε

eʹpsi·lon

e

Ζ ζ

zēʹta

z, kuten soinnillinen s

Η η

ēʹta

ē, kuten ee

Θ θ

thēʹta

th

Ι ι

i·ōʹta

i

Κ κ

kapʹpa

k

Λ λ

lamʹbda

l

Μ μ

my

m

Ν ν

ny

n

Ξ ξ

ksi

ks

Ο ο

oʹmi·kron

o

Π π

pi

p

Ρ ρ

rhō

r

Σ σ, ς³

sigʹma

s

Τ τ

tau

t

Υ υ

yʹpsi·lon

y tai u⁴

Φ φ

fi

f

Χ χ

khi

kh

Ψ ψ

psi

ps

Ω ω

ō·meʹga

ō, kuten oo

¹ Tässä esitetty lausuminen eroaa nykykreikasta.

² Kirjainten κ, ξ ja χ tai toisen γ-kirjaimen edellä äng-äänne.

³ Esiintyy vain sanan lopussa.

⁴ Yʹpsi·lon on u, kun se on diftongin jälkimmäisenä kirjaimena. Diftongi ou luetaan uu.