JOHANNES
(suomalainen muoto hepr. nimestä Jehohanan, joka merkitsee ’Jehova on osoittanut suopeutta; Jehova on ollut suosiollinen’).
1. Johannes Kastaja, Sakarjan ja Elisabetin poika; Jeesuksen edelläkävijä. Johanneksen molemmat vanhemmat kuuluivat Aaronin pappishuoneeseen. Sakarja oli Abian osaston pappi. (Lu 1:5, 6.)
Syntymä ihmeen avulla. Vuonna 3 eaa. Abian osastolle määrättynä palvelusaikana tuli Sakarjan vuoro iloita harvinaislaatuisesta edusta: suitsuttamisesta pyhäkössä. Hänen seisoessaan suitsutusalttarin edessä enkeli Gabriel näyttäytyi ja ilmoitti, että hän saisi pojan, jolle pitäisi antaa nimi Johannes. Tämä poika olisi elinikäinen nasiiri niin kuin Simson oli ollut. Hänen oli määrä olla suuri Jehovan edessä ja kulkea hänen edellään ”toimittaakseen Jehovalle valmistetun kansan”. Johanneksen syntymä olisi Jumalan ihme, sillä Sakarja ja Elisabet olivat kumpikin jo iäkkäitä. (Lu 1:7–17.)
Kun Elisabet oli kuudetta kuukautta raskaana, hänen luokseen tuli hänen sukulaisensa Maria, joka oli tuolloin raskaana pyhästä hengestä. Heti kun Elisabet kuuli sukulaisensa tervehdyksen, hänen syntymätön lapsensa hypähti hänen kohdussaan ja hän täyttyi pyhällä hengellä ja tunnusti, että Marialle syntyvä lapsi olisi hänen ’Herransa’. (Lu 1:26, 36, 39–45.)
Elisabetin synnytettyä lapsensa naapurit ja sukulaiset halusivat antaa sille nimen sen isän mukaan, mutta Elisabet sanoi: ”Ei toki, vaan hänelle on annettava nimeksi Johannes.” Sitten lapsen isältä kysyttiin, minkä nimen hän tahtoi sille annettavan. Kuten enkeli Gabriel oli sanonut, Sakarja ei ollut pystynyt puhumaan enkelin ilmoituksen jälkeen, joten hän kirjoitti tauluun: ”Johannes on sen nimi.” Silloin Sakarjan suu avautui niin että hän alkoi puhua. Tästä kaikki tajusivat, että Jehovan käsi oli lapsukaisen kanssa. (Lu 1:18–20, 57–66.)
Hänen palveluksensa alku. Johannes vietti ensimmäiset elinvuotensa Juudean vuorimaassa, missä hänen vanhempansa asuivat. Hän ”kasvoi ja vahvistui jatkuvasti hengessä, ja hän pysytteli aavikoilla siihen päivään asti, jona hän näyttäytyi julkisesti Israelille”. (Lu 1:39, 80.) Luukkaan mukaan Johannes aloitti palveluksensa keisari Tiberiuksen 15. hallitusvuotena. Johannes oli tuolloin noin 30-vuotias. Vaikkei Johanneksen kerrota palvelleen pappina temppelissä, niin juuri tämänikäisinä papit astuivat varsinaiseen temppelipalvelukseen (4Mo 4:2, 3). Augustus kuoli 17. elokuuta vuonna 14, ja Rooman senaatti nimitti Tiberiuksen keisariksi 15. syyskuuta, joten hänen 15. hallitusvuotensa kesti vuoden 28 jälkipuoliskolta vuoden 29 elo- tai syyskuuhun. Koska Jeesus (myös n. 30-vuotiaana) tarjoutui kasteelle syksyllä, Johanneksen, joka oli häntä puoli vuotta vanhempi, oli täytynyt aloittaa palveluksensa keväällä vuonna 29. (Lu 3:1–3, 23.)
Johannes aloitti saarnaamisensa Juudean erämaassa ja sanoi: ”Katukaa, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” (Mt 3:1, 2.) Hänellä oli samanlainen asu kuin profeetta Elialla: kamelinkarvavaatteet ja nahkavyö kupeillaan. Johanneksen ruokana olivat kulkusirkat ja luonnonhunaja. (2Ku 1:8; Mt 3:4; Mr 1:6.) Hän oli opettaja, ja niinpä hänen opetuslapsensa kutsuivat häntä ”rabbiksi” (Joh 3:26).
Hänen työnsä tarkoitus. Johannes saarnasi kastetta syntien anteeksi antamiseksi niille, jotka katuivat, mutta hän kastoi vain juutalaisia ja juutalaisten uskontoon kääntyneitä (Mr 1:1–5; Ap 13:24). Johanneksen lähettäminen oli Jumalan rakkaudellisen huomaavaisuuden ilmaus juutalaisia kohtaan. He olivat liittosuhteessa Jehovan kanssa, mutta he olivat syyllistyneet lakiliiton vastaisiin synteihin. Johannes kiinnitti heidän huomionsa siihen, että he olivat rikkoneet liiton, ja kehotti rehellissydämisiä ihmisiä katumaan. Heidän vesikasteensa oli katumuksen vertauskuva. Sen jälkeen he olivat valmiit tunnustamaan Messiaan. (Ap 19:4.) Kaikenlaisia ihmisiä tuli Johanneksen luo kastettavaksi, mm. porttoja ja veronkantajia (Mt 21:32). Kasteelle tuli myös fariseuksia ja saddukeuksia, joille Johannes kohdisti purevan tuomiojulistuksen ja puhui pian käsillä olevasta tuomiosta. Hän ei säästänyt heitä vaan nimitti heitä ”kyykäärmeiden jälkeläisiksi” ja huomautti, että heidän oli turha panna luottamustaan lihalliseen polveutumiseen Abrahamista. (Mt 3:7–12.)
Johannes opetti luokseen tuleville, että heidän pitäisi jakaa omastaan eikä syyllistyä kiristykseen ja että heidän pitäisi tyytyä ylläpitoonsa eikä ahdistella ketään (Lu 3:10–14). Lisäksi hän opetti kastettuja seuraajiaan rukoilemaan Jumalaa (Lu 11:1). Tuohon aikaan ”kansa oli odotuksen vallassa ja kaikki pohdiskelivat sydämessään Johanneksesta: ’Voisikohan hän olla Kristus?’” Johannes kielsi olevansa Kristus ja julisti, että Se, joka tulisi hänen jälkeensä, olisi paljon suurempi kuin hän. (Lu 3:15–17.) Kun pappeja ja leeviläisiä tuli hänen luokseen Jordanin toiselle puolelle Betaniaan kysymään, oliko hän Elia tai ”se Profeetta”, hän tunnusti, ettei ollut (Joh 1:19–28).
Vaikka Johannes ei tehnyt Elian tavoin ihmeitä (Joh 10:40–42), hän tuli silti Elian hengessä ja voimassa. Hän teki voimallisen teon ’kääntäessään isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskaiden käytännölliseen viisauteen’. Hän täytti sen tarkoituksen, jota varten hänet oli lähetetty: hän toimitti ”Jehovalle valmistetun kansan”. Tosiaan ’monet Israelin pojista hän käänsi takaisin Jehovan, heidän Jumalansa, puoleen’. (Lu 1:16, 17.) Hän kulki Jehovan edustajan, Jeesuksen Kristuksen, edellä.
Johannes esittelee ”Jumalan Karitsan”. Vuoden 29 syksyllä Jeesus tuli Johanneksen luo kastettavaksi. Johannes vastusteli aluksi, koska hän tajusi oman syntisyytensä ja Jeesuksen vanhurskauden. Mutta Jeesus ei antanut periksi. Jumala oli luvannut Johannekselle merkin, jotta hän voisi tunnistaa Jumalan Pojan. (Mt 3:13; Mr 1:9; Lu 3:21; Joh 1:33.) Jeesuksen kasteen yhteydessä tunnusmerkki oli havaittavissa: Johannes näki Jumalan hengen laskeutuvan Jeesuksen päälle ja kuuli Jumalan oman äänen julistavan, että Jeesus oli Hänen Poikansa. Ilmeisesti keitään muita ei ollut paikalla, kun Jeesus kastettiin. (Mt 3:16, 17; Mr 1:9–11; Joh 1:32–34; 5:31, 37.)
Kasteensa jälkeen Jeesus oli noin 40 päivää erämaassa. Kun hän palasi sieltä, Johannes osoitti opetuslapsilleen Jeesuksen olevan ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh 1:29). Seuraavana päivänä Jumalan Pojalle esiteltiin Andreas ja eräs toinen opetuslapsi, luultavasti Johannes, Sebedeuksen poika (Joh 1:35–40). Israelin lammastarhan uskollisena ”ovenvartijana” Johannes Kastaja alkoi tällä tavalla luovuttaa opetuslapsiaan ”hyvälle paimenelle” (Joh 10:1–3, 11).
Sillä aikaa kun Jeesuksen opetuslapset kastoivat Juudean maaseudulla, Johannes kastoi Ainonissa lähellä Salimia (Joh 3:22–24). Kun Johannes sai kuulla, että Jeesus teki monia opetuslapsia, hän ei tullut mustasukkaiseksi vaan vastasi: ”Tämä minun iloni on tullut täydeksi. Hänen täytyy edelleen kasvaa, mutta minun edelleen vähetä.” (Joh 3:26–30.)
Hänen palveluksensa viimeiset päivät. Nämä Johanneksen sanat osoittautuivat paikkansapitäviksi. Johanneksen palveltua aktiivisesti vähintään vuoden hänen toimintansa lopetettiin väkivalloin. Herodes Antipas heitti hänet vankilaan, koska hän oli ojentanut Antipasta tämän aviorikossuhteesta Herodiaaseen; Antipas oli mennyt Herodiaan kanssa naimisiin, vaikka tämä oli ollut hänen veljensä Filippoksen vaimo. Antipas, joka oli nimellisesti juutalaiskäännynnäinen ja jonka olisi siksi pitänyt noudattaa Lakia, pelkäsi Johannesta, koska hän tiesi tämän olevan vanhurskas mies. (Mr 6:17–20; Lu 3:19, 20.)
Ollessaan vankilassa, ilmeisesti Tiberiaassa, Johannes kuuli Jeesuksen tehneen voimatekoja, mm. herättäneen erään lesken pojan Nainissa. Koska Johannes halusi kuulla vahvistuksen Jeesukselta itseltään, hän lähetti kaksi opetuslastaan kysymään Jeesukselta: ”Oletko sinä se Tuleva, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta toista?” Jeesus ei vastannut suoraan, mutta hän paransi Johanneksen opetuslasten nähden monia ihmisiä ja jopa ajoi ulos demoneja. Sitten hän käski näiden opetuslasten kertoa, että sokeita, kuuroja ja rampoja parannettiin ja että hyvää uutista saarnattiin. Ei siis pelkkien sanojen vaan Jeesuksen tekojen antaman todisteen perusteella Johannes sai lohtua sekä varmuuden siitä, että Jeesus oli todella Messias (Kristus). (Mt 11:2–6; Lu 7:18–23.) Johanneksen sanansaattajien lähdettyä Jeesus paljasti ihmisjoukoille, että Johannes oli enemmän kuin profeetta ja että juuri Johanneksesta Jehovan profeetta Malakia oli kirjoittanut. Hän sovelsi myös Jesajan 40:3:n profetian Johannekseen, kuten Johanneksen isä Sakarja oli aiemmin tehnyt. (Mal 3:1; Mt 11:7–10; Lu 1:67, 76; 7:24–27.)
Jeesus Kristus selitti opetuslapsilleen vielä, että Johanneksen tulo täytti Malakian 4:5, 6:n profetian, jonka mukaan Jumala lähettäisi profeetta Elian ennen Jehovan suuren ja pelottavan päivän tuloa. Niin suuri kuin Johannes olikin (”ei ole naisista syntyneiden joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja”), hän ei kuitenkaan kuuluisi ”morsian”-luokkaan, joka hallitsee Kristuksen kanssa hänen taivaallisessa Valtakunnassaan (Il 21:9–11; 22:3–5), sillä Jeesus sanoi, että ”vähäisempikin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän [Johannes]”. (Mt 11:11–15; 17:10–13; Lu 7:28–30.) Lisäksi Jeesus puolusti epäsuorasti Johannesta sitä syytöstä vastaan, että Johanneksessa oli demoni (Mt 11:16–19; Lu 7:31–35).
Vähän tämän tapauksen jälkeen Herodias purki kaunaansa Johannekseen. Herodeksen syntymäpäiväjuhlissa Herodiaan tytär miellytti tanssillaan Herodesta, jolloin Herodes vannoi antavansa hänelle, mitä tahansa hän pyytäisi. Äitinsä painostuksesta tyttö pyysi Johanneksen päätä. Valansa ja läsnäolijoiden tähden Herodes suostui hänen pyyntöönsä. Johannes mestattiin vankilassa, ja hänen päänsä luovutettiin lautasella tytölle, joka vei sen äidilleen. Johanneksen opetuslapset tulivat myöhemmin ja veivät hänen ruumiinsa pois, hautasivat hänet ja ilmoittivat asian Jeesukselle. (Mt 14:1–12; Mr 6:21–29.)
Johanneksen kuoleman jälkeen Herodes sai kuulla, että Jeesus saarnasi, paransi ja ajoi ulos demoneja. Hän säikähti, koska hän pelkäsi Jeesuksen olevan todellisuudessa kuolleista herätetty Johannes. Sen jälkeen hän halusi kovasti nähdä Jeesuksen, ei siksi että hän kuulisi hänen saarnaavan, vaan siksi ettei ollut varma päätelmästään. (Mt 14:1, 2; Mr 6:14–16; Lu 9:7–9.)
Johanneksen kaste loppuu. Johanneksen kaste jatkui vuoden 33 helluntaipäivään saakka, jolloin pyhä henki vuodatettiin. Siitä lähtien saarnattiin kastetta, joka tapahtuisi ”Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä” (Mt 28:19; Ap 2:21, 38). Ne jotka sen jälkeen kastettiin Johanneksen kasteeseen, täytyi kastaa uudelleen Herran Jeesuksen nimessä, jotta he saattoivat saada pyhän hengen (Ap 19:1–7).
2. Apostoli Simon Pietarin isä. Codex Sinaiticuksen ja vanhojen latinalaisten käännösten mukaan häntä sanotaan Johannekseksi Johanneksen 1:42:ssa ja 21:15–17:ssä. Joissakin käsikirjoituksissa ja käännöksissä häntä nimitetään Joonaksi. Jeesus kutsuu häntä Joonaksi Matteuksen 16:17:ssä.
3. Apostoli Johannes, Sebedeuksen ja nähtävästi Salomen poika (vrt. Mt 27:55, 56; Mr 15:40) sekä apostoli Jaakobin veli. Jaakob oli todennäköisesti veljeksistä vanhempi, koska hänet mainitaan tavallisesti ensimmäisenä heistä kahdesta. (Mt 10:2; Mr 1:19, 29; 3:17; 10:35, 41; Lu 6:14; 8:51; 9:28; Ap 1:13.) Sebedeus oli naimisissa Daavidin huoneeseen kuuluvan Salomen kanssa, joka oli mahdollisesti Jeesuksen äidin Marian lihallinen sisar.
Tausta. Johanneksen perhe oli nähtävästi melko hyvässä asemassa. Perheen omistamalla kalastusyrityksellä oli osakkaita ja palkattuja työntekijöitä (Mr 1:19, 20; Lu 5:9, 10). Sebedeuksen vaimo Salome oli niiden naisten joukossa, jotka seurasivat Jeesusta ja palvelivat häntä, kun hän oli Galileassa (vrt. Mt 27:55, 56; Mr 15:40, 41), ja Salome oli yksi niistä, jotka toivat tuoksuyrttejä Jeesuksen ruumiin valmistelemiseksi hautaamista varten (Mr 16:1). Johanneksella oli ilmeisesti oma talo (Joh 19:26, 27).
Sebedeus ja Salome olivat uskollisia heprealaisia, ja todisteet osoittavat, että he kasvattivat Johanneksen Raamatun opetuksen mukaan. Tavallisesti hänen ajatellaan olleen se Johannes Kastajan opetuslapsi, joka oli Andreaan kanssa, kun Johannes ilmoitti heille: ”Katso, Jumalan Karitsa!” Hän oli valmis hyväksymään Jeesuksen Kristukseksi, mikä paljastaa, että hän tunsi Raamatun heprealaiset kirjoitukset. (Joh 1:35, 36, 40–42.) Vaikkei missään mainitakaan, että Sebedeuksesta olisi tullut joko Johannes Kastajan tai Kristuksen opetuslapsi, hän ei ilmeisesti vastustanut sitä, että hänen kaksi poikaansa liittyivät Jeesuksen seuraan kokoaikaisina saarnaajina.
Kun Johannes ja Pietari vietiin juutalaisten hallitusmiesten eteen, heitä pidettiin ”koulunkäymättöminä ja tavallisina ihmisinä”. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteivät he olisi saaneet mitään koulutusta tai etteivät he olisi osanneet lukea ja kirjoittaa, vaan se tarkoitti sitä, etteivät he olleet opiskelleet rabbiinien kouluissa. Niinpä selitetäänkin, että ”he alkoivat tuntea heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa”. (Ap 4:13.)
Tulee Kristuksen opetuslapseksi. Sen jälkeen kun Johannes oli esitelty Jeesukselle Kristukselle vuoden 29 syksyllä, hän epäilemättä seurasi Jeesusta Galileaan ja näki omin silmin hänen ensimmäisen ihmeensä Kaanassa (Joh 2:1–11). Hän on saattanut seurata Jeesusta Galileasta Jerusalemiin ja taas paluumatkalla Samarian halki Galileaan, sillä hänen kertomuksensa eloisuuden perusteella syntyy vaikutelma tapahtumien silminnäkijän kuvauksesta. Kertomuksessa ei kuitenkaan sanota sitä suoraan. (Joh, luvut 2–5.) Johannes jatkoi kaikesta huolimatta kalastajan työtään vielä jonkin aikaa. Kun Jeesus seuraavana vuonna käveli pitkin Galileanmeren rantaa, Jaakob ja Johannes olivat isänsä Sebedeuksen kanssa veneessä kunnostamassa verkkojaan. Hän kutsui heidät kokoaikaiseen työhön ”ihmisten kalastajiksi”, ja Luukkaan kertomuksessa sanotaan: ”Niin he toivat veneet takaisin maihin ja jättivät kaiken ja seurasivat häntä.” (Mt 4:18–22; Lu 5:10, 11; Mr 1:19, 20.) Myöhemmin heidät valittiin Herran Jeesuksen Kristuksen apostoleiksi (Mt 10:2–4).
Johannes oli yksi kolmesta Jeesuksen läheisimmästä seuralaisesta. Pietari, Jaakob ja Johannes vietiin vuorelle, jolla Jeesuksen muoto muuttui (Mt 17:1, 2; Mr 9:2; Lu 9:28, 29). He olivat ainoat apostolit, joiden sallittiin tulla Jeesuksen kanssa Jairoksen taloon (Mr 5:37; Lu 8:51). Juuri heidät Jeesus vei kavaltamisyönään muita kauemmas Getsemanen puutarhaan, vaikka eivät hekään tuolloin täysin tajunneet tilanteen merkitystä vaan nukahtivat kolme kertaa ja Jeesuksen täytyi herättää heidät (Mt 26:37, 40–45; Mr 14:33, 37–41). Johanneksen paikka oli lähinnä Jeesusta tämän viettäessä viimeistä kertaa pesahia ja asettaessa Herran illallisen (Joh 13:23). Hän oli se opetuslapsi, jolle uskottiin Jeesuksen kuollessa erityisen kunniakas tehtävä huolehtia Jeesuksen äidistä (Joh 21:7, 20; 19:26, 27).
Johanneksen tunnistaminen hänen evankeliumistaan. Johannes ei evankeliumissaan kertaakaan käytä itsestään nimeä Johannes. Häntä sanotaan joko Sebedeuksen pojaksi tai siksi opetuslapseksi, jota Jeesus rakasti. Kun hän puhuu Johannes Kastajasta, hän nimittää Kastajaa vain ”Johannekseksi” toisin kuin muut evankeliuminkirjoittajat. Oli varsin luonnollista, että joku samanniminen teki näin, koska kaikki ymmärsivät ilman muuta, kenestä hän puhui. Toisten täytyi käyttää jotakin lisänimeä, arvonimeä tai muita kuvailevia sanoja tehdäkseen selväksi, ketä he tarkoittivat, niin kuin Johannes itsekin tekee puhuessaan Maria-nimisistä naisista (Joh 11:1, 2; 19:25; 20:1).
Kun Johanneksen kirjoitusta tarkastellaan tässä valossa, käy ilmi, että hän itse oli se nimeltä mainitsematon Andreaan toveri, jolle Johannes Kastaja esitteli Jeesuksen Kristuksen (Joh 1:35–40). Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Johannes ohitti Pietarin heidän juostessaan haudalle ottamaan selvää siitä, oliko Jeesus todella noussut ylös (Joh 20:2–8). Hän sai nähdä kuolleista herätetyn Jeesuksen tuona samana iltana (Joh 20:19; Lu 24:36) ja jälleen seuraavalla viikolla (Joh 20:26). Hän oli yksi niistä seitsemästä, jotka menivät takaisin kalastamaan ja joille Jeesus näyttäytyi (Joh 21:1–14). Johannes oli Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen myös eräällä vuorella Galileassa, ja hän kuuli omin korvin käskyn: ”Tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä.” (Mt 28:16–20.)
Johanneksen myöhemmät elämänvaiheet. Jeesuksen taivaaseennousemisen jälkeen Johannes oli noin 120 opetuslapsen kanssa koolla Jerusalemissa, kun Mattias valittiin arvalla ja luettiin niiden 11:n ohella apostolien joukkoon (Ap 1:12–26). Hän oli paikalla, kun henki vuodatettiin helluntaipäivänä, ja hän näki tuona päivänä seurakuntaan tulevan lisää 3000 uutta (Ap 2:1–13, 41). Hän esitti Pietarin kanssa juutalaisille hallitusmiehille Jumalan kansan seurakunnan noudattaman periaatteen: ”Ratkaiskaa itse, onko Jumalan silmissä vanhurskasta kuunnella ennemmin teitä kuin Jumalaa. Mutta me emme voi lakata puhumasta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.” (Ap 4:19, 20.) Edelleen hän sanoi yhdessä toisten apostolien kanssa sanhedrinille: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (Ap 5:27–32.)
Raivostuneiden juutalaisten surmattua Stefanoksen nousi Jerusalemin seurakuntaa vastaan suuri vaino ja opetuslapset hajaantuivat. Johannes jäi kuitenkin muiden apostolien kanssa Jerusalemiin. Kun monet samarialaiset ottivat Jumalan sanan vastaan evankelista Filippoksen saarnaamisen ansiosta, hallintoelin lähetti Pietarin ja Johanneksen auttamaan näitä uusia opetuslapsia, jotta he saisivat pyhän hengen. (Ap 8:1–5, 14–17.) Paavali sanoi myöhemmin, että Johannes oli yksi niistä Jerusalemissa olevista, ”jotka näyttivät olevan [seurakunnan] pylväitä”. Hallintoelimen jäsenenä Johannes ojensi Paavalille ja Barnabaalle ”yhteisen osallisuuden oikean käden”, kun heidät lähetettiin saarnaamaan kansakunnille (pakanoille). (Ga 2:9.) Vuoden 49 tienoilla Johannes oli mukana hallintoelimen neuvotellessa pakanakäännynnäisten ympärileikkausta koskevasta kiistakysymyksestä (Ap 15:5, 6, 28, 29).
Jeesus Kristus oli vielä maan päällä ollessaan osoittanut, että Johannes eläisi kauemmin kuin muut apostolit (Joh 21:20–22). Johannes palvelikin uskollisesti Jehovaa noin 70 vuotta. Elämänsä loppupuolella hänet karkotettiin Patmoksen saarelle ”Jumalasta puhumisen ja Jeesuksesta todistamisen vuoksi” (Il 1:9). Tämä osoittaa, että hän saarnasi tarmokkaasti hyvää uutista vielä varsin iäkkäänäkin (n. v. 96).
Patmoksessa ollessaan Johannes sai hämmästyttävän ilmestysnäyn, jonka hän uskollisesti kirjoitti muistiin (Il 1:1, 2). Yleisesti otaksutaan, että keisari Domitianus karkotti hänet ja että Domitianuksen seuraaja keisari Nerva (v. 96–98) vapautti hänet. Perimätieto kertoo, että hän meni Efesokseen, missä hän vuoden 98 vaiheilla kirjoitti evankeliuminsa ja kolme kirjettään: 1., 2. ja 3. Johanneksen kirjeen. Perinteisen käsityksen mukaan hän kuoli Efesoksessa keisari Trajanuksen hallituskaudella noin vuonna 100.
Persoonallisuus. Oppineet ovat tavallisesti päätelleet, että Johannes oli passiivinen, tunteellinen ja itsetutkisteluun taipuvainen. Eräs kommentaattori sanookin: ”Johannes, joka oli mietiskelevä, juhlallinen ja idealistinen, eli elämänsä enkelin kaltaisena.” (Lange, Commentary on the Holy Scriptures, saksasta käänt. ja toim. P. Schaff, 1976, 9. osa, s. 6.) Nämä tutkijat perustavat Johanneksen persoonallisuutta koskevan arvionsa siihen, että Johannes puhuu hyvin paljon rakkaudesta eikä hän ole yhtä näkyvästi esillä Apostolien tekojen kertomuksessa kuin Pietari ja Paavali. Lisäksi he huomauttavat, että hän näyttää antaneen Pietarin johtaa puhetta heidän ollessaan yhdessä.
On totta, että kun Pietari ja Johannes olivat yhdessä, Pietari johti aina puhetta. Kertomuksissa ei kuitenkaan sanota, että Johannes oli vaiti. Sen sijaan sekä Pietari että Johannes puhuivat pelottomasti ollessaan hallitusmiesten ja vanhinten edessä (Ap 4:13, 19). Samoin sanhedrinin edessä Johannes ja muut apostolit puhuivat rohkeasti, vaikka Pietari mainitaankin erikseen nimeltä (Ap 5:29). Ja eikö Johannes toimeliaana, energisenä miehenä juossut kovempaa kuin Pietari ehtiäkseen ennen häntä Jeesuksen haudalle? (Joh 20:2–8.)
Johanneksen ja hänen veljensä Jaakobin aloitellessa palvelustaan apostoleina Jeesus antoi heille lisänimen Boanerges (merk. ’ukkosenjylinän pojat’) (Mr 3:17). Tämä nimi ei missään tapauksessa viittaa liikatunteellisuuteen tai tarmottomuuteen vaan pikemminkin persoonallisuuden dynaamisuuteen. Kun muuan samarialaiskylä kieltäytyi ottamasta vastaan Jeesusta, nämä ”ukkosenjylinän pojat” olivat valmiita käskemään tulen alas taivaasta tuhoamaan kylän asukkaat. Aiemmin Johannes oli yrittänyt estää erästä miestä ajamasta ulos demoneja Jeesuksen nimessä. Kummassakin tapauksessa Jeesus antoi ojennusta ja oikaisua. (Lu 9:49–56.)
Noissa tilanteissa veljeksillä ei ollut tarpeeksi ymmärrystä, eivätkä he olleet vielä tässä vaiheessa läheskään niin tasapainoisia, rakkaudellisia ja armollisia kuin myöhemmin. Näissä kahdessa tilanteessa kävi kuitenkin ilmi veljesten lojaalius, päättäväisyys ja tarmokkuus, ja oikeaan suuntaan ohjattuina nämä ominaisuudet tekivät heistä vahvoja, energisiä ja uskollisia todistajia. Jaakob kuoli marttyyrina Herodes Agrippa I:n käsissä (Ap 12:1, 2), ja Johannes, viimeinen elossa oleva apostoli, pysyi pylväänä, joka oli ”osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kestävyyteen Jeesuksen seurassa” (Il 1:9).
Kun Jaakob ja Johannes saivat ilmeisesti äitinsä pyytämään, että he pääsisivät istumaan Kristuksen viereen hänen Valtakunnassaan, he ilmaisivat kunnianhimoista henkeä, joka närkästytti muita apostoleita. Tämä tarjosi kuitenkin Jeesukselle oivan tilaisuuden selittää, että suurin heidän keskuudessaan olisi se, joka palvelisi toisia. Sitten hän kohdisti huomion siihen, että hänkin oli tullut palvelemaan ja antamaan elämänsä lunnaiksi monien puolesta. (Mt 20:20–28; Mr 10:35–45.) Vaikka heidän toiveensa olikin itsekäs, tämä tapaus paljastaa heidän uskoneen Valtakunnan todellisuuteen.
Jos Johanneksen persoonallisuus olisi todella ollut sellainen kuin uskonnolliset raamatunselittäjät antavat ymmärtää – heikko, epäkäytännöllinen, veltto, sulkeutunut – Jeesus Kristus ei olisi todennäköisesti käyttänyt häntä kirjoittamaan sävähdyttävää, voimakasta Ilmestyskirjaa, jossa Kristus kannustaa toistuvasti kristittyjä voittamaan maailman, kertoo hyvän uutisen maailmanlaajuisesta saarnaamisesta ja julistaa Jumalan jyliseviä tuomioita.
On totta, että Johannes puhuu rakkaudesta enemmän kuin muut evankeliuminkirjoittajat. Tämä ei todista mistään liikatunteellisuudesta. Päinvastoin rakkaus on voimakas ominaisuus. Koko Laki ja Profeetat perustuivat rakkauteen (Mt 22:36–40). ”Rakkaus ei koskaan häviä.” (1Ko 13:8.) Rakkaus ”on täydellinen yhdysside” (Kol 3:14). Sellainen rakkaus, jonka puolesta Johannes puhuu, pitää kiinni periaatteesta, ja se voi ilmetä voimakkaana ojennuksena, oikaisuna ja kurina sekä huomaavaisuutena ja armollisuutena.
Aina kun Johanneksesta puhutaan kolmessa synoptisessa evankeliumikertomuksessa tai hänen omissa kirjoituksissaan, hän ilmaisee samaa voimakasta rakkautta ja uskollisuutta Jeesusta Kristusta ja hänen Isäänsä Jehovaa kohtaan. Uskollisuus ja pahan vihaaminen näkyvät siinä, että hän panee merkille toisten ihmisten tekojen takana olevat väärät vaikuttimet tai ominaisuudet. Vain hän kertoo, että nimenomaan Juudas nurisi Marian käyttäessä kallista voidetta Jeesuksen jalkojen voitelemiseen ja että Juudaksen valitus johtui siitä, että hän kuljetti mukanaan kassalipasta ja oli varas (Joh 12:4–6). Hän huomauttaa, että Nikodemos tuli Jeesuksen luo yön pimeyden turvin (Joh 3:2). Hän kiinnittää huomiota Arimatiasta olevan Joosefin vakavaan heikkouteen, siihen että hän oli ”Jeesuksen opetuslapsi, vaikkakin juutalaisten pelosta salaa” (Joh 19:38). Johannes ei voinut hyväksyä sitä, että joku saattoi väittää olevansa hänen Herransa opetuslapsi ja kuitenkin samalla hävetä sitä.
Kirjoittaessaan evankeliuminsa ja kirjeensä Johannes pystyi jo ilmaisemaan hengen hedelmiä paljon paremmin kuin nuorena miehenä, jolloin hän oli vasta alkanut olla Jeesuksen yhteydessä. Enää hänen käytöksessään ei todellakaan ilmennyt samoja piirteitä kuin silloin kun hän oli pyytänyt erikoisasemaa Valtakunnassa. Hänen kypsyytensä näkyy hänen kirjoituksistaan, ja voimme löytää niistä hyviä neuvoja, jotka auttavat meitä jäljittelemään hänen uskollista, kuuliaista, tarmokasta vaellustaan.
4. Johannes Markus. Yksi Jeesuksen opetuslapsista ja Markuksen evankeliumin kirjoittaja. Häntä sanotaan usein evankelista Markukseksi. Markus oli hänen lisänimensä. Opetuslapset kokoontuivat hänen äitinsä Marian talossa Jerusalemissa (Ap 12:12). Markus oli Paavalin ja Barnabaan mukana Paavalin ensimmäisellä lähetysmatkalla (Ap 12:25; 13:5), mutta hän jätti heidät Pamfylian Pergessä ja palasi Jerusalemiin (Ap 13:13). Tämän takia Paavali kieltäytyi myöhemmin ottamasta Markusta mukaansa seuraavalle matkalleen, joten Barnabas lähti toiseen suuntaan ja otti Markuksen mukaansa (Ap 15:36–41). Markus osoittautui kuitenkin ilmeisesti myöhemmin luotettavaksi ja ahkeraksi työntekijäksi, sillä Paavali kirjoitti Timoteukselle Roomasta, missä hän oli vankina: ”Ota Markus ja tuo hänet mukanasi, sillä hän on minulle hyödyllinen palvelukseen.” (2Ti 4:11.) (Ks. MARKUS.)
5. Juutalainen hallitusmies (mahd. ylipappi Hannaan sukulainen), joka yhdessä Hannaan ja Kaifaan kanssa pidätti apostoli Pietarin ja Johanneksen ja tuotatti heidät eteensä. Vaikka heillä oli todiste siitä, että Pietari oli ihmeen välityksellä parantanut erään ramman miehen, he käskivät Pietarin ja Johanneksen lakata saarnaamasta, ja lisäksi he uhkailivat heitä. Mutta koska heillä ei ollut mitään syytä, jonka perusteella he olisivat voineet ryhtyä toimiin apostoleita vastaan, ja koska he pelkäsivät kansaa, he päästivät heidät vapaiksi. (Ap 3:1–8; 4:5–22.)