RASKAUS
Naisen hedelmöitymisen ja synnytyksen välinen tila.
Käskiessään Aadamia ja Eevaa: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa” Jehova osoitti, että raskaudentilan oli määrä olla luonnollinen osa naisen elämää (1Mo 1:28). Epätäydellisyyden astuessa ihmisperheeseen Jumala selitti, että raskauden vaivaa lisättäisiin (1Mo 3:16; ks. SYNNYTYSPOLTOT). Heprean sana ha·rahʹ merkitsee ’siitä, tulla raskaaksi’ (1Ai 4:17; 7:23). Kreikan kielessä vastaava ajatus ilmaistiin useimmiten idiomilla ”olla vatsassa”, joka tarkoittaa ’odottaa lasta’ eli ’olla raskaana’ (Mt 1:18, 23).
Juutalaisten keskuudessa lapsia, etenkin poikalapsia, pidettiin siunauksena (Ps 127:3; 128:3; 1Mo 29:32–35; 30:5, 6) ja hedelmättömyyttä häpeänä ja häväistyksenä (Lu 1:24, 25; 1Mo 25:21; 30:1). Naimisissa oleva nainen toivoi siksi tulevansa raskaaksi (1Sa 1:2, 11, 20). Hedelmöitymisen jälkeen kehittyvää alkiota tai sikiötä pidettiin sieluna. Tekoon, joka johti kohdussa kehittyvän lapsen kuolemaan, sovellettiin sääntöä ”sielu sielusta” (2Mo 21:22, 23). Oli kauhistuttavaa, jos vihollinen halkaisi tai viilsi auki raskaana olevan naisen (Ho 13:16; Am 1:13; 2Ku 8:12; 15:16).
Raskaus päättyy kivuliaasti (Ps 48:6; 1Te 5:3), mutta tuo tilapäinen murhe loppuu lapsen syntymään, ja näin ollen raskausajan päättyminen on normaalisti onnellinen ja tyydytystä tuottava kokemus (Joh 16:21, 22).
”Voi raskaana olevia naisia”. Kun Jeesus vastasi asiainjärjestelmän päättymistä koskevaan apostolien kysymykseen, hän puhui Juudeasta pakenemisesta ja sanoi: ”Voi raskaana olevia naisia ja imettäviä noina päivinä!” (Mt 24:19; Mr 13:17; Lu 21:23.) Nuo sanat täyttyivät Jerusalemin tuhoa edeltävissä ja sen aikaisissa tapahtumissa vuonna 70. Tavallisesti nainen pystyy raskaana ollessaan toimimaan ja liikkumaan kohtuullisessa määrin (Lu 1:39, 56; 2:5), mutta pitkähkö pakomatka jalkaisin vuoristoisen maaston halki tuottaisi hänelle vaikeuksia, varsinkin jos hänen synnyttämisensä aika olisi lähellä. Raskaana olevat ja imettävät naiset kohtasivat erittäin ankaria vastoinkäymisiä Rooman sotajoukkojen piirittäessä Jerusalemia. Oli nälänhätää. Raskauden aikana naisen on tärkeää saada kunnollista ravintoa. Jos hän ei esimerkiksi saa riittävästi kalsiumia, hänen hampaansa voivat lähteä, koska elimistö käyttää kalsiumia kehittyvän lapsen luuston muodostamiseen. Sitä paitsi naisen äidinvaistot lisäisivät hänen kärsimystään, kun hän näkisi pikkulasten nääntyvän nälkään ja kuolevan, samalla kun hän tietäisi pian itse synnyttävänsä lapsen sellaisiin oloihin. Josefus kirjoitti joistakuista, jotka riutuivat piiritetyssä Jerusalemissa: ”Sääliä ei tunnettu harmaahapsisia eikä pienokaisia kohtaan: lapset nostettiin ylös mukanaan muruset, joista he pitivät tiukasti kiinni, ja paiskattiin maahan.” (The Jewish War, V, 433 [x, 3]; vrt. Lu 23:29.)
Kuvaannollista käyttöä. Lapsen syntymään huipentuvaa raskausaikaa käytetään monta kertaa kuvaannollisessa merkityksessä. Israel menetti Jumalan suosion, koska tuo uskoton kansa ’siitti vaivaa ja synnytti vahingollista’ (Jes 59:2–8; vrt. Ps 7:14). Tuo tapahtumasarja alkoi siten, että israelilaiset antoivat ”vahingollisten ajatusten” ja väärien halujen siitä mielessään ja sydämessään ja kehittyä siellä, minkä väistämättömänä seurauksena syntyi ”vahingollisia töitä” (vrt. Ja 1:14, 15).
Toisaalla Jesaja kuvailee Israelin olevan kuin nainen, joka huutaa synnytystuskissaan ja sanoo Jumalalle: ”Niin on meille käynyt sinun tähtesi, oi Jehova. Me olimme raskaana, meillä on ollut polttoja, me olemme synnyttäneet ikään kuin tuulta. Mitään todellista pelastusta emme saa aikaan maalle, eikä asukkaita tuottoisaan maahan tule ilmoille [”tule elämään”, JP].” (Jes 26:17, 18.) Tämä voi viitata siihen, että vaikka Jumala oli siunannut Israelia (vrt. Jes 26:15) ja asettanut sen eteen mahdollisuuden tulla ”pappisvaltakunnaksi ja pyhäksi kansakunnaksi” (2Mo 19:6), Israel ei ollut vielä nähnyt Siementä koskevan lupauksen kauan kaivattua täyttymystä, Siementä jonka kautta virtaisi siunauksia (1Mo 22:15–18). Israelin omat ponnistelut pelastuksen saamiseksi eivät olleet tuottaneet tulosta, ne olivat jääneet hedelmättömiksi; se ei pystynyt kansakuntana saamaan aikaan vapautusta ”turmeltuvuuden orjuudesta”, jonka vuoksi koko luomakunta ”on yhdessä huokaillut ja ollut jatkuvassa tuskassa” (Ro 8:19–22; vrt. 10:3; 11:7). Babylonialaisten vallattua maan se ’lakastui’, koska se oli saastunut Jumalan liiton rikkomisen vuoksi, ja ’maan asukkaiden luku vähentyi’ (Jes 24:4–6).
Mutta kun Jehova toi kansansa pois pakkosiirtolaisuudesta, hän teki Jerusalemista kuin naisen, joka oli tullut raskaaksi aviomiehestään ja joka synnytti lukuisia lapsia (Jes 54:1–8).
Apostoli Paavali lainaa tätä Jesajan 54. luvun profetiaa ja soveltaa sen ”ylhäällä olevaan Jerusalemiin”, jonka hän sanoo olevan vapaa ja ”meidän äitimme” (Ga 4:26, 27). Tästä saadaan ilmeisestikin avain Ilmestyksen 12:1–5:een muistiin merkityn näyn ymmärtämiseen. Näyssä raskaana oleva taivaallinen ”nainen” synnyttää ”pojan, poikalapsen, jonka on määrä paimentaa kaikkia kansakuntia rautasauvalla”. Kansakuntien paimentaminen rautasauvalla yhdistetään suoranaisesti Jumalan messiaaniseen valtakuntaan, ja näin ollen näyn täytyy liittyä tuon Valtakunnan tuottamiseen, minkä vuoksi sen jälkeen kun Saatanan hyökkäys vastasyntyneen ”lapsen” kimppuun epäonnistuu, kuuluu huuto: ”Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Kristuksensa valta.” (Il 12:10.) Raskaana olevan taivaallisen ”naisen” synnytystä edeltävä ahdinko tuo mieleen Galatalaiskirjeen 4:19:ssä Paavalin käyttämän ilmauksen ”synnytystuskat”, joilla tarkoitetaan nähtävästi syvää kiinnostusta ja palavaa halua nähdä kehityksen lopputulos (Paavalin tapauksessa galatalaisuskovien edistyminen kypsiksi kristityiksi saakka).