”Jehova, armollinen ja suosiollinen Jumala”

”Jehova, Jehova, armollinen ja suosiollinen Jumala, hidas vihastumaan ja runsas rakkaudellisessa huomaavaisuudessa ja totuudessa.” (2. MOOSEKSEN KIRJA 34:6)

1. a) Miten Raamattu lohduttaa niitä, jotka ovat nähneet jonkun heille rakkaan ihmisen eksyvän pois puhtaasta palvonnasta? b) Miten Jehova suhtautuu hairahtuneisiin ihmisiin?

”TYTTÄRENI sanoi minulle, ettei hän halunnut enää kuulua kristilliseen seurakuntaan”, kertoo eräs kristitty isä. ”Päiviä, viikkoja, jopa kuukausia sen jälkeen tunsin ruumiissani jäytävää tuskaa. Se oli pahempaa kuin kuolema.” On todella ahdistavaa nähdä, miten joku meille rakas ihminen eksyy pois puhtaan palvonnan tieltä. Oletko sinä kokenut tällaista? Jos olet, niin sinua varmasti lohduttaa tieto siitä, että Jehova tuntee empatiaa sinua kohtaan (2. Mooseksen kirja 3:7; Jesaja 63:9). Mutta miten hän suhtautuu tällaisiin hairahtuneisiin ihmisiin? Raamatussa osoitetaan, että Jehova kehottaa armollisesti heitä hankkimaan takaisin hänen hyväksyntänsä. Hän pyysi Malakian ajan kapinallisia juutalaisia: ”Palatkaa minun luokseni, niin minä tahdon palata teidän luoksenne.” (Malakia 3:7.)

2. Miten Raamatussa osoitetaan, että armo kuuluu olennaisena osana Jehovan persoonallisuuteen?

² Jumalan armoa tähdennettiin Moosekselle Siinainvuorella. Siellä Jehova paljasti olevansa ”armollinen ja suosiollinen Jumala, hidas vihastumaan ja runsas rakkaudellisessa huomaavaisuudessa ja totuudessa”. (2. Mooseksen kirja 34:6.) Tämä julistus korostaa sitä, että armo kuuluu olennaisena osana Jehovan persoonallisuuteen. Hän ”haluaa kaikkien pääsevän katumukseen”, kirjoitti kristitty apostoli Pietari (2. Pietarin kirje 3:9). Jumalan armo ei tietenkään ole rajatonta. Hän ”ei suinkaan vapauta rangaistuksesta”, sanottiin Moosekselle. (2. Mooseksen kirja 34:7; 2. Pietarin kirje 2:9.) Silti ”Jumala on rakkaus”, ja armo on tuon ominaisuuden tärkeä piirre (1. Johanneksen kirje 4:8; Jaakobin kirje 3:17). Jehova ei ”pidä suuttumuksestaan kiinni ikuisesti”, ja hän ”saa iloa rakkaudellisesta huomaavaisuudesta” (Miika 7:18, 19).

3. Miten Jeesuksen näkemys armosta poikkesi täysin kirjanoppineiden ja fariseusten näkemyksestä?

³ Jeesus heijasti täydellisesti taivaallista Isäänsä (Johannes 5:19). Hänen armollisuutensa väärintekijöitä kohtaan ei merkinnyt sitä, että hän olisi katsonut heidän syntejään läpi sormien, vaan sitä, että hän ilmaisi tällä tavalla samaa hellyyttä, jota hän osoitti fyysisesti sairaitakin kohtaan (vrt. Markus 1:40, 41). Jeesus tosiaan katsoi armon kuuluvan Jumalan lain ”painavampien asioiden” joukkoon (Matteus 23:23). Ajattele toisaalta kirjanoppineita ja fariseuksia, joiden ankarasti lain vaatimuksia korostavat oikeuskäsitykset eivät yleensä jättäneet lainkaan sijaa armolle. Nähdessään, että Jeesus oli tekemisissä syntisten kanssa, he valittivat: ”Tämä mies ottaa syntisiä tervetulleina vastaan ja syö heidän kanssaan.” (Luukas 15:1, 2.) Jeesus vastasi syyttäjilleen kolmella kuvauksella, joista jokainen korostaa Jumalan armoa.

4. Mitkä kaksi kuvausta Jeesus kertoi, ja mikä oli kummankin ydinopetus?

⁴ Ensiksi Jeesus kertoi miehestä, joka jätti 99 lammasta voidakseen etsiä yhtä, joka oli kadonnut. Mikä oli tässä ydin? ”Näin on taivaassa enemmän iloa yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät tarvitse katumusta.” Seuraavaksi Jeesus kertoi naisesta, joka etsi kadonnutta drakhman kolikkoa ja iloitsi löytäessään sen. Miten Jeesus sovelsi kuvauksen? ”Näin nousee ilo Jumalan enkelien keskuudessa yhdestä syntisestä, joka katuu.” Jeesuksen kolmas kuvaus oli paraabeli eli vertauskertomus.a Monet ovat pitäneet sitä kaikkien aikojen parhaana novellina. Tämän vertauksen tarkasteleminen auttaa meitä arvostamaan ja jäljittelemään Jumalan armoa. (Luukas 15:3–10.)

Kapinallinen poika lähtee kotoa

5, 6. Miten Jeesuksen kolmannen kuvauksen nuorempi poika osoitti järkyttävää arvostuksen puutetta?

⁵ ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle se osa omaisuudesta, joka tulee minun osuudekseni.’ Silloin hän jakoi elatusvaransa heille. Eikä kulunut monta päivää, kun nuorempi poika kokosi kaiken ja matkusti pois kaukaiseen maahan ja tuhlasi siellä omaisuutensa viettämällä irstailevaa elämää.” (Luukas 15:11–13.)b

⁶ Nuorempi poika osoitti järkyttävää arvostuksen puutetta. Ensin hän vaati perintönsä, ja sitten hän tuhlasi sen ”viettämällä irstailevaa elämää”. Ilmaus ”irstaileva elämä” on käännetty ’hurjastelevaa elämää’ merkitsevästä kreikkalaisesta sanasta. Erään tutkijan mukaan tuo sana ”ilmaisee äärimmäistä siveellisyyden hylkäämistä”. Hyvällä syyllä Jeesuksen vertauksen nuortamiestä sanotaan usein tuhlaajapojaksi.

7. Ketkä muistuttavat nykyään tuhlaajapoikaa, ja miksi monet tällaiset yksilöt etsivät riippumattomuutta ”kaukaisessa maassa”?

⁷ Onko nykyään ihmisiä, jotka muistuttavat tuota tuhlaajapoikaa? On. Jotkut, vaikkakin suhteellisen harvat, ovat ikävä kyllä jättäneet taivaallisen Isämme Jehovan turvallisen ”kodin” (1. Timoteukselle 3:15). Jotkut näistä ajattelevat, että Jumalan huonekunnan ilmapiiri on liian rajoittava, että Jehovan valppaat silmät ovat pikemminkin este kuin suoja (vrt. Psalmit 32:8). Ajattelehan erästä kristittyä naista, joka oli kasvatettu Raamatun periaatteiden mukaisesti, mutta joka syyllistyi myöhemmin alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöön. Muistellessaan tuota elämänsä synkkää aikaa hän sanoo: ”Halusin todistaa, että voisin luoda itselleni paremman elämän. Halusin tehdä oman mieleni mukaan, enkä tahtonut kuulla yhtään poikkipuolista sanaa.” Tuhlaajapojan tavoin tämä nuori nainen etsi riippumattomuutta. Surullista kyllä hänet jouduttiin epäraamatullisten tapojensa vuoksi erottamaan kristillisestä seurakunnasta (1. Korinttilaisille 5:11–13).

8. a) Mitä apua voidaan tarjota niille, jotka haluavat elää Jumalan normien vastaisesti? b) Miksi jokaisen täytyy harkita tarkkaan, miten hän suhtautuu palvontaan?

⁸ On todella sydäntä särkevää havaita, että uskonveljemme tai -sisaremme ilmaisee haluavansa elää Jumalan normien vastaisesti (Filippiläisille 3:18). Kun näin käy, vanhimmat ja muut, joilla on hengellisiä edellytyksiä, yrittävät palauttaa hairahtuneen kohdalleen (Galatalaisille 6:1). Ketään ei kuitenkaan pakoteta kantamaan kristillisen opetuslapseuden iestä (Matteus 11:28–30; 16:24). Nuortenkin täytyy täysi-ikäisiksi tullessaan ratkaista itse suhtautumisensa palvontaan. Loppujen lopuksi jokaisella meistä on tahdonvapaus, ja me teemme itsestämme tilin Jumalalle (Roomalaisille 14:12). Tietysti me myös ’niitämme, mitä kylvämme’, ja Jeesuksen vertauksen tuhlaajapojan oli määrä pian oppia tämä läksy (Galatalaisille 6:7, 8).

Epätoivoa kaukaisessa maassa

9, 10. a) Miten tuhlaajapojan olosuhteet muuttuivat, ja miten hän suhtautui siihen? b) Valaise sitä, miten jotkut, jotka hylkäävät nykyään tosi palvonnan, joutuvat samankaltaiseen surkeaan tilaan kuin tuhlaajapoika.

⁹ ”Kun hän oli kuluttanut kaiken, tuli kaikkialle siihen maahan ankara nälänhätä, ja hän rupesi olemaan puutteessa. Hän jopa meni ja liittyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen paimentamaan sikoja. Ja hän halusi tulla kylläiseksi palkohedelmistä, joita siat söivät, eikä kukaan antanut hänelle niitäkään.” (Luukas 15:14–16.)

¹⁰ Vaikka tuhlaajapoika kärsi puutetta, hän ei vielä harkinnut kotiinpaluuta. Sen sijaan hän tapasi erään tuon maan kansalaisen, joka antoi hänelle työtä sikopaimenena. Koska siat ovat Mooseksen lain mukaan epäpuhtaita eläimiä, juutalaisen ei olisi todennäköisesti sopinut ottaa tällaista työpaikkaa (3. Mooseksen kirja 11:7, 8). Mutta jos tuhlaajapojan omatunto vaivasi häntä, hänen piti vaientaa sen ääni. Eihän hän voinut odottaa työnantajansa, paikallisen kansalaisen, välittävän jonkun köyhtyneen ulkomaalaisen tunteista. Tuhlaajapojan surkea tila tuo mieleen sen, mitä tapahtuu monille nykyään elävistä ihmisistä, jotka hylkäävät puhtaan palvonnan suoran tien. Usein he tekevät sellaista, mitä he olisivat aiemmin pitäneet alentavana. Eräskin poika kapinoi 17-vuotiaana kristillistä kasvatustaan vastaan. ”Moraalittomuus ja huumeidenkäyttö tekivät tyhjäksi vuodet, joina olin omaksunut Raamattuun perustuvia opetuksia”, hän myöntää. Pian tämä nuorimies totesi olevansa vankilassa aseellisesta ryöstöstä ja murhasta. Vaikka hän myöhemmin toipuikin hengellisesti, niin miten kovan hinnan hän joutuikaan maksamaan ”synnistä saatavan tilapäisen nautinnon” vuoksi! (Vrt. Heprealaisille 11:24–26.)

11. Mikä pahensi tuhlaajapojan pulmallista tilannetta, ja miten jotkut ovat nykyään havainneet maailman houkutusten olevan ”tyhjää petosta”?

¹¹ Tuhlaajapojan pulmallista tilannetta pahensi se, ettei ”kukaan antanut hänelle” syötävää. Missä olivat hänen vasta löytämänsä ystävät? Ollessaan nyt pennitön hän oli heille ”vihan kohteena” (Sananlaskut 14:20). Nykyäänkin monet, jotka harhautuvat pois uskosta, toteavat tämän maailman houkutukset ja näkemykset ”tyhjäksi petokseksi” (Kolossalaisille 2:8). ”Ilman Jehovan ohjausta koin paljon tuskaa ja sydänsurua”, sanoo eräs nuori nainen, joka jätti joksikin aikaa Jumalan järjestön. ”Yritin mukautua maailmaan, mutta koska en ollut todellisuudessa toisten kaltainen, he eivät hyväksyneet minua joukkoonsa. Tunsin olevani kuin eksynyt lapsi, joka kaipasi isän opastusta. Silloin tajusin, että tarvitsin Jehovaa. En halunnut enää koskaan elää riippumattomana hänestä.” Jeesuksen kuvauksen tuhlaajapoika tajusi saman asian.

Tuhlaajapoika tulee järkiinsä

12, 13. Mikä on auttanut joitakuita nykyään tulemaan järkiinsä? (Ks. tekstiruutua.)

¹² ”Kun hän tuli järkiinsä, hän sanoi: ’Kuinka monella isäni palkkalaisella on runsaasti leipää, kun taas minä olen menehtymässä täällä nälkään! Minä tahdon nousta ja lähteä matkaan isäni luo ja sanoa hänelle: ”Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan sinun pojaksesi. Tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.”’ Niin hän nousi ja meni isänsä luo.” (Luukas 15:17–20.)

¹³ Tuhlaajapoika ”tuli järkiinsä”. Jonkin aikaa hän oli ollut uppoutuneena nautintojen tavoitteluun, ikään kuin hän olisi elänyt unelmamaailmassa. Mutta nyt hän tajusi selvästi todellisen hengellisen tilansa. Vaikka tämä nuorimies oli langennut, hänellä oli tosiaan vielä toivoa. Hänessä voitiin havaita jotain hyvää. (Sananlaskut 24:16; vrt. 2. Aikakirja 19:2, 3.) Entä ne, jotka jättävät Jumalan lauman nykyään? Olisiko järkevää päätellä, että he kaikki ovat vailla toivoa, että heidän kapinallisuutensa osoittaa heidän kaikkien tehneen syntiä Jumalan pyhää henkeä vastaan? (Matteus 12:31, 32.) Ei välttämättä. Joitakuita heidän omapäinen menettelynsä piinaa, ja aikanaan monet heistä tulevat järkiinsä. ”En koskaan, en edes yhdeksi päiväksi, unohtanut Jehovaa”, sanoo eräs sisar muistellessaan aikaa, jonka hän oli Jumalan järjestön ulkopuolella. ”Rukoilin aina, että jotenkin, jonakin päivänä, hän hyväksyisi minut takaisin totuuden yhteyteen.” (Psalmit 119:176.)

14. Mitä tuhlaajapoika päätti tehdä, ja miten hän osoitti tässä nöyryyttä?

¹⁴ Mutta mitä ne, jotka ovat harhateillä, voivat tehdä tilanteensa suhteen? Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapoika päätti palata takaisin kotiin ja pyytää isältään anteeksi. ”Tee minut yhdeksi palkkalaisistasi”, päätti tuhlaajapoika sanoa. Palkattu palvelija oli päivätyöläinen, jolla oli vain päivän irtisanomisaika. Hän oli jopa alhaisempi kuin orja, joka oli jossain mielessä kuin perheenjäsen. Tuhlaajapoika ei siis ajatellut pyytää päästä takaisin entiseen pojan asemaansa. Hän olisi täysin halukas ottamaan vastaan alhaisimmankin aseman todistaakseen uudistuneen uskollisuutensa isälleen päivästä päivään. Tuhlaajapoikaa odotti kuitenkin yllätys.

Sydäntä lämmittävä vastaanotto

15–17. a) Miten isä reagoi nähdessään poikansa? b) Mitä ilmaistaan pitkällä vaatteella, sormuksella ja sandaaleilla, jotka isä antoi pojalleen? c) Mitä osoitetaan sillä, että isä järjesti pidot?

¹⁵ ”Kun hän oli vielä pitkän matkan päässä, hänen isänsä näki hänet ja liikuttui säälistä, ja hän juoksi ja lankesi pojan kaulaan ja suuteli häntä hellästi. Silloin poika sanoi hänelle: ’Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan sinun pojaksesi. Tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.’ Mutta isä sanoi orjilleen: ’Nopeasti! Tuokaa pitkä vaate, paras, ja pukekaa hänet siihen, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja sandaalit hänen jalkaansa. Ja tuokaa syötetty nuori sonni, teurastakaa se, ja syödään ja pidetään hauskaa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja heräsi jälleen eloon; hän oli kadonnut ja on löytynyt.’ Ja he rupesivat pitämään hauskaa.” (Luukas 15:20–24.)

¹⁶ Kuka tahansa rakastava isä tai äiti toivoisi hartaasti lapsensa hengellistä toipumista. Siksi voimme vain kuvitella, miten tuhlaajapojan isä katseli joka päivä talonsa edessä kulkevalle tielle toivoen hartaasti poikansa paluuta. Nyt hän näkeekin poikansa tulevan tietä pitkin! Nuorukaisen ulkonäkö oli epäilemättä muuttunut. Silti isä tunnistaa hänet, kun hän on ”vielä pitkän matkan päässä”. Hän näkee enemmän kuin tulijan repaleiset vaatteet ja alakuloisen ilmeen: hän näkee poikansa ja juoksee häntä vastaan!

¹⁷ Päästyään poikansa luo isä lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. Sitten hän käski orjiaan tuomaan hänen pojalleen pitkän vaatteen, sormuksen ja sandaalit. Tämä pitkä vaate ei ollut vain yksinkertainen vaatekappale, vaan ”paras” – kenties runsaasti kirjailtu pukine, joka annettiin kunniavieraalle. Koska orjilla ei yleensä nähty sormusta eikä sandaaleja, isä ilmaisi selvästi, että hänen poikansa otettiin tervetulleena vastaan täysivaltaiseksi perheenjäseneksi. Mutta isä teki muutakin. Hän määräsi poikansa paluun kunniaksi pidot. On selvää, että tämä mies ei antanut anteeksi pojalleen vastahakoisesti eikä vain siksi, että hänen poikansa paluu teki sen välttämättömäksi, vaan sen vuoksi, että hän halusi antaa anteeksi. Se sai hänet iloitsemaan.

18, 19. a) Mitä tuhlaajapoikavertaus opettaa sinulle Jehovasta? b) Miten Jehova ”odottaa” syntisen paluuta, kuten käy ilmi hänen toiminnastaan Juudan ja Jerusalemin suhteen?

¹⁸ Mitä tuhlaajapoikavertaus on tähän mennessä opettanut meille Jumalasta, jota saamme palvella? Ensinnäkin sen, että Jehova on ”armollinen ja suosiollinen Jumala, hidas vihastumaan ja runsas rakkaudellisessa huomaavaisuudessa ja totuudessa” (2. Mooseksen kirja 34:6). Armo on tosiaan Jumalan huomattava ominaisuus. Se on hänen normaali tapansa suhtautua tarpeessa oleviin. Sitten Jeesuksen vertaus opettaa meille, että Jehova on ”altis antamaan anteeksi” (Psalmit 86:5). Hän ikään kuin tähyilee nähdäkseen minkä tahansa syntisten ihmisten sydämessä tapahtuvan muutoksen, jonka perusteella hän voisi osoittaa armoa (2. Aikakirja 12:12; 16:9).

¹⁹ Ajatellaanpa esimerkiksi sitä, miten Jumala toimi Israelin suhteen. Jehova henkeytti profeetta Jesajan kuvailemaan Juudaa ja Jerusalemia ’kipeiksi päästä jalkoihin saakka’. Silti hän sanoi myös: ”Jehova odottaa osoittaakseen teille suopeutta, ja sen tähden hän nousee osoittamaan teille armoa.” (Jesaja 1:5, 6; 30:18; 55:7; Hesekiel 33:11.) Jeesuksen vertauksen isän tavoin Jehova ikään kuin tähyilee tielle. Hän toivoo kovasti jokaisen hänen talostaan lähteneen paluuta. Emmekö odottaisikin sitä rakkaudelliselta isältä? (Psalmit 103:13.)

20, 21. a) Miten Jumalan armo vetää nykyään monia puoleensa? b) Mitä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa?

²⁰ Joka vuosi Jehovan armo saa monet tulemaan järkiinsä ja palaamaan tosi palvonnan yhteyteen. Millaista iloa tämä tuottaakaan heidän sukulaisilleen ja läheisille ystävilleen! Ajatellaanpa vaikka alussa mainittua kristittyä isää. Onneksi hänen tyttärensä toipui hengellisesti ja toimii nyt kokoaikaisena sananpalvelijana. ”Olen niin onnellinen kuin tässä vanhassa asiainjärjestelmässä vain voi olla”, isä sanoo. ”Surun kyyneleeni ovat vaihtuneet ilon kyyneliin.” Varmasti myös Jehova iloitsee! (Sananlaskut 27:11.)

²¹ Tuhlaajapoikavertaukseen liittyy vielä muutakin. Jeesus jatkoi kertomustaan voidakseen asettaa Jehovan armon sen joustamattoman ja tuomitsevan asenteen vastakohdaksi, joka oli yleinen kirjanoppineiden ja fariseusten keskuudessa. Sitä miten hän sen teki – ja mitä tämä merkitsee meille – käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviitteet]

Kertaukseksi

◻ Miten Jeesuksen suhtautuminen armoon poikkesi täysin fariseusten suhtautumisesta?

◻ Ketkä muistuttavat nykyään tuhlaajapoikaa ja miten?

◻ Millaiset olosuhteet saivat tuhlaajapojan tulemaan järkiinsä?

◻ Miten isä osoitti armoa katuvaa poikaansa kohtaan?

[Tekstiruutu s. 11]

HE TULIVAT JÄRKIINSÄ

Mikä on auttanut joitakuita, jotka aikoinaan erotettiin kristillisestä seurakunnasta, tulemaan järkiinsä? Seuraavat kommentit valaisevat asiaa.

”Tiesin yhä sisimmässäni, missä totuus oli. Vuodet, jotka olin tutkinut Raamattua ja käynyt kristillisissä kokouksissa, olivat vaikuttaneet minuun suuresti. Miten voisin aina vaan kääntää selkäni Jehovalle? Hän ei ollut jättänyt minua; minä olin jättänyt hänet. Lopulta myönsin, miten väärin olin menetellyt ja miten uppiniskainen olin ollut. Jehovan sana oli ollut kaiken aikaa oikeassa: ’mitä kylvää, sitä niittää’.” (C. W.)

”Pikkutyttöni oppi puhumaan, ja se kosketti sydäntäni, sillä halusin opettaa hänelle, kuka Jehova on, miten rukoilla häntä ja muuta sellaista. En saanut unta, ja myöhään eräänä iltana ajoin puistoon ja itkin. Itkin ja rukoilin Jehovaa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Tiesin vain, että minun piti saada Jehova takaisin elämääni. Toivoin, että hän voisi antaa minulle anteeksi.” (G. H.)

”Kun tuli puheeksi uskonto, tapasin sanoa, että jos minun olisi valittava uskonto, joka opetti totuutta, minun pitäisi olla Jehovan todistaja. Sitten sanoin, että olin aikaisemmin ollut todistaja, mutta en pystynyt elämään sen mukaisesti, ja siksi jätin asian. Kun tajusin tämän, tunsin usein syyllisyyttä ja olin onneton. Lopulta myönsin itselleni, että elämäni oli kurjaa ja että minun piti tehdä jyrkkiä muutoksia.” (C. N.)

”Kolmekymmentäviisi vuotta sitten mieheni ja minut erotettiin. Sitten vuonna 1991 koimme iloisen yllätyksen: luonamme kävi kaksi vanhinta, jotka kertoivat meille mahdollisuudesta palata Jehovan luo. Puolen vuoden kuluttua meidät otettiin suureksi iloksemme takaisin. Aviomieheni on 79-vuotias, ja minä olen 63-vuotias.” (C. A.)