KOSTO

Vahingon tuottaminen vastavuoroisesti jollekulle kärsityn vääryyden tai loukkauksen johdosta; rankaisutoimi. Vastineella ”kostaa” käännetyn kreikan sanan ek·di·keʹō kirjaimellinen merkitys on ’oikeudenmukaisuudesta’, mikä tuo mieleen ajatuksen oikeuden toteutumisesta. Raamatussa käytetään sanaa ”kosto” tavallisesti tarkoitettaessa Jumalan takaisin maksamaa rangaistusta oikeuden voimaan saattamiseksi, mutta se voi viitata myös siihen, että joku panee toimeen sen, mikä on hänen mielestään oikeudenmukaista, tai saa aikaan häntä tyydyttävän tasauksen.

Kuuluu Jehovalle. Ellei Jehova tai hänen Sanansa ole valtuuttanut jotakuta kostajaksi, ihmisen olisi väärin yrittää kostaa itsensä tai toisten puolesta. ”Minun on kosto ja rankaisu”, sanoo Jehova (5Mo 32:35). Psalmista puhuttelee Jumalaa sanomalla: ”Oi kostotoimien Jumala, Jehova.” (Ps 94:1.) Jumala siis tuomitsee ihmisen, joka kantaa kaunaa tai pyrkii itse kostamaan hänelle itselleen tai jollekulle toiselle tehtyjä todellisia tai kuviteltuja vääryyksiä (3Mo 19:18; Ro 12:19; Hpr 10:30).

Raamatussa osoitetaan, että Jumalan suuttumus on kaikkien syntisten ja rikkojien yllä ja että synnintekijän ansaitsemaa rangaistusta voidaan lieventää tai se voidaan jättää antamatta vain Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrin perusteella, jonka Jumala järjesti ansaitsemattomassa hyvyydessään (Ro 5:19–21; 2Ko 5:19; Hpr 2:2, 3; ks. LUNNAAT). Antaessaan tällä tavalla synnit anteeksi Jumala toimii täysin sopusoinnussa vanhurskautensa kanssa, ja hän on myös vanhurskas langettaessaan tuomion syntisille, jotka hylkäävät hänen järjestelynsä; he eivät voi paeta Jumalan kostoa (Ro 3:3–6, 25, 26; vrt. Ps 99:8).

Jehovan kostolla on tarkoitus. Jehovan kostosta on hyötyä ja se tuo huojennusta, kun hän toimii häneen luottavien hyväksi; lisäksi se tuottaa ylistystä hänelle, oikeudenmukaiselle Tuomarille. Psalmista sanoo: ”Vanhurskas iloitsee, koska hän on nähnyt koston. – – Ja ihmiset sanovat: ’Totisesti vanhurskaalla on hedelmää. Totisesti on Jumala, joka tuomitsee maan päällä.’” (Ps 58:10, 11.) Jumalan koston ensisijainen tarkoitus on sen vuoksi pitää yllä hänen suvereeniuttaan ja kirkastaa hänen nimensä (2Mo 14:18; Ps 83:13–18; Jes 25:1–5; Hes 25:14, 17; 38:23). Hänen toimintansa vahvistaa myös sen, että hänen palvelijansa ovat todella hänen edustajiaan, ja vapauttaa heidät epämieluisista oloista (2Mo 14:31; 15:11–16; Hes 37:16, 21–23; Ps 135:14; 148:14; San 21:18).

Jumalan koston määräaika. Raamatussa osoitetaan, että Jumalalla on määräaika, jolloin hän panee toimeen laajamittaisen koston vihollisilleen. Profeetta Jesaja valtuutettiin julistamaan ”meidän Jumalamme kostonpäivää”. Muinainen Babylon, joka sorti Jumalan kansaa, joutui Jumalan kostotoimien kohteeksi, kun Meedo-Persian armeijat murskasivat sen mahdin 539 eaa. (Jes 61:1, 2; 13:1, 6, 9, 17.) Jeesus Kristus lainasi maan päällä ollessaan Jesajan profetiaa (61:1, 2) ja sovelsi sen itseensä (Lu 4:16–21). Vaikkei kertomuksessa mainitakaan hänen lainanneen kohtaa, jossa puhutaan ”kostonpäivästä”, niin todellisuudessa hän julisti tuota ”päivää”, joka kohtasi Jerusalemia vuonna 70. Jeesus ennusti (roomalaisten) armeijoiden leiriytymisen Jerusalemin ympärille ja käski seuraajiensa paeta kaupungista, kun he näkisivät sen, ”sillä nämä ovat oikeuden jakamisen päiviä [”koston päiviä”], jotta kaikki, mikä on kirjoitettu, täyttyisi”. (Lu 21:20–22, Int; vrt. KR-92, Sa, KR-38, Väl.)

Lisäksi Jeesus Kristus sanoi ennen kuolemaansa ja ylösnousemustaan: ”Siitä päivästä ja hetkestä [jolloin tuomio langetetaan nykyiselle asiainjärjestelmälle] ei tiedä kukaan, eivät taivaiden enkelit eikä Poika, vaan ainoastaan Isä.” (Mt 24:36.) Hän paljasti täten, että kosto pantaisiin varmasti toimeen aikana, jonka Jumala tiesi ja jonka hän oli määrännyt. Hän havainnollisti sitä, että Jumala toimisi varmasti omana määräaikanaan nimensä ja palvelijoittensa puolesta, kertomalla tuomarista, joka erään lesken pyydettyä häneltä hellittämättä oikeutta päätti: ”Minä katson että hän saa oikeutta [”minä kostan hänen puolestaan”].” Jeesus sovelsi kuvauksen Jumalaan sanomalla: ”Eikö sitten Jumala toimita varmasti oikeuden valituilleen [”valittujensa koston”], jotka huutavat hänen puoleensa päivin ja öin, vaikka hän onkin pitkämielinen heitä kohtaan?” (Lu 18:2–8, Int.)

Apostoli Johannes näki Ilmestyskirjaan muistiinmerkityssä näyssään niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan vuoksi ja sen todistustyön vuoksi, joka heillä oli ollut, ja hän kuuli heidän huutavan: ”Mihin asti, Suvereeni Herra, pyhä ja totuudellinen, sinä pidätyt tuomitsemasta ja kostamasta meidän vertamme niille, jotka asuvat maan päällä?” Heidän saamansa vastaus osoittaa, että kosto tapahtuisi määräaikana, nimittäin kun ”täyttyisi myös heidän orjatovereittensa ja heidän veljiensä luku, jotka olivat joutumaisillaan tapettaviksi niin kuin hekin”. (Il 6:9–11.)

Raamattu paljastaa, että ensin kostetaan Suurelle Babylonille ja sitten ”pedolle ja maan kuninkaille ja heidän armeijoilleen” (Il 19:1, 2, 19–21).

Nimitettyjä kostajia. Herra Jeesus Kristus on Jumalan Pääkostaja. Apostoli Paavali lohduttaa kristittyjä seuraavin sanoin: ”Jumalan puolelta on vanhurskasta maksaa takaisin ahdistusta niille, jotka aiheuttavat ahdistusta teille, mutta teille ahdistusta kärsiville huojennusta meidän kanssamme Herran Jeesuksen ilmestyessä taivaasta voimallisten enkeliensä kanssa liekehtivässä tulessa, kun hän tuottaa koston niille, jotka eivät tunne Jumalaa, ja niille, jotka eivät tottele Herraamme Jeesusta koskevaa hyvää uutista. Juuri nämä joutuvat kärsimään ikuisen tuhon rangaistustuomion pois Herran edestä ja hänen voimansa kirkkaudesta.” (2Te 1:6–9.)

Kristillisessä seurakunnassa. Apostolit asetettiin Jeesuksen Kristuksen alaisuuteen huolehtimaan kristillisestä seurakunnasta, suojelemaan sitä epäpuhtaudelta ja Jehovan epäsuosioon joutumiselta. Jumalalta saamiensa valtuuksien nojalla apostoli Paavali kirjoitti Korintin seurakunnalle, jonka keskuudessa oli jakaumia ja vaikeuksia ”väärien apostolien” vuoksi: ”Me pidämme itsemme valmiina määräämään rangaistuksen jokaisesta tottelemattomuudesta [”kostamaan jokaisen tottelemattomuuden”].” (2Ko 10:6, Int; 11:13; 13:10.)

Vanhimmilla, jotka oli nimitetty huolehtimaan seurakunnasta, oli valta ”kostaa” siinä mielessä, että he voivat ryhtyä toimiin oikeuden saattamiseksi voimaan ja seurakunnan palauttamiseksi vanhurskaaseen asemaan Jumalan edessä, kun he oikaisivat tehdyt vääryydet. Saatuaan oikaisua Paavalilta Korintin seurakunnan johtavat jäsenet toimivat juuri tällä tavalla, ja siksi Paavali kirjoitti heille toisessa kirjeessään: ”Mitä suurta hartautta juuri tämä – – on saanut teissä aikaan, – – niin, vääryyden oikaisua [”kostoa”]!” Nämä miehet ilmaisivat jumalista katumusta Paavalin ensimmäisen kirjeen jälkeen, poistivat pahan ihmisen, johon siinä viitattiin, ja tekivät voitavansa oikaistakseen asiat Jehovan edessä. (2Ko 7:8–12, Int.) Näitä miehiä ei ollut kuitenkaan valtuutettu toimeenpanemaan koko väärintekijän ansaitsemaa rangaistusta, täyttä kostoa, mikä olisi merkinnyt hänen surmaamistaan ja mihin tuomareilla oli valtuudet Mooseksen lain alaisuudessa (3Mo 20:10; Hpr 10:28). He vain erottivat sellaiset katumattomat, pahat ihmiset seurakunnasta (1Ko 5:13). Jos nämä eivät katuisi myöhemminkään, he saisivat lopulta osakseen rikoksistaan täysin ansaitsemansa rangaistuksen: ikuisen kuoleman (Hpr 10:29, 30). Kristitty, joka ryhtyy harjoittamaan epävanhurskautta, esim. haureutta, on vaarassa, ”sillä Jehova on se, joka vaatii tästä kaikesta rangaistuksen [kirjm. on ”kostaja”]” (1Te 4:3–6, Int).

Hallitsijat. Hallitukset tai hallitsijat, joiden tehtävänä on huolehtia siitä, että oikeus tapahtuu, saattavat tuottaa koston pahantekijöille, myös kristityille, jos nämä rikkovat sellaisia maan lakeja, jotka ovat sopusoinnussa sen kanssa, mikä on oikein, ja jotka kuuluvat Jumalan näille hallitsijoille suomien valtuuksien piiriin. Tällöin nämä hallitsijat langettavat epäsuorasti Jumalan koston, kuten apostoli Paavali kirjoittaa: ”Sillä hallitsevat eivät ole hyvän teon pelkona, vaan pahan. – – se on Jumalan palvelija, kostaja vihastuksen ilmaisemiseksi sille, joka harjoittaa pahaa.” (Ro 13:3, 4; 1Pi 2:13, 14; vrt. 1Mo 9:6.)

Epätäydellisen ihmisen kostonhalu. Langenneet, epätäydelliset ihmiset haluavat kostaa niille, jotka ovat tehneet heille vääryyttä tai joita he vihaavat. Mies, joka syyllistyy aviorikokseen toisen miehen vaimon kanssa, on vaarassa joutua aviomiehen kostotoimien kohteeksi, kuten Sananlaskuissa sanotaan: ”Sillä voimakkaan miehen raivo on mustasukkaisuutta, eikä hän sääli koston päivänä. Hän ei ota huomioon minkäänlaisia lunnaita, eikä hän myönny, teetpä lahjan miten suureksi tahansa.” (San 6:32–35.) Kostonhaluinen ihminen kostaa kuitenkin tavallisesti hillittömän vihan vallassa, eikä kosto johda hyvään lopputulokseen vaan sytyttää Jumalan suuttumuksen häntä kohtaan (Ja 1:19, 20).

Jumalan ja hänen palvelijoittensa viholliset. Ne jotka vihaavat Jumalaa, ovat ilmaisseet vihamielisyyttä Jumalan palvelijoita kohtaan ja pyrkineet kostamaan heille. Tällaiset ihmiset eivät todellisuudessa saata voimaan oikeutta, vaan heidän halunsa tai toimintansa kumpuaa vihamielisyydestä sitä kohtaan, mikä on oikeaa ja vanhurskasta, ja he yrittävät päästä eroon vanhurskaista ihmisistä, joiden sanat ja teot tuomitsevat heidät jumalattomiksi. (Ps 8:2; 44:15, 16.) Jumalan palvelijoita on joissakin tapauksissa surmattu siinä kieroutuneessa käsityksessä, että oikeus on tapahtunut (Joh 16:2). Toimiessaan näennäisen ”kostavan oikeuden” hyväksi tällaiset ihmiset eivät ole kuitenkaan miellyttäneet Jumalaa vaan pikemminkin joutuneet itse koston kohteiksi. Toisinaan Jehova kyllä käytti kansakuntia, esim. Babyloniaa, kostamaan puolestaan kansalleen Israelille, kun se rikkoi hänen kanssaan tekemänsä liiton (3Mo 26:25). Mutta nuo kansakunnat toimivat vihastuksissaan ja ilkeyksissään ja ilmaisivat näin oman kostonhimoisuutensa, minkä vuoksi Jehova kosti vuorostaan niille (Va 3:60; Hes 25:12–17).

Ks. myös TURVAKAUPUNGIT; VERENKOSTAJA.