Jerusalem Raamatun aikoina – mitä arkeologia paljastaa?
JERUSALEMISSA on tehty kiinnostavia ja tärkeitä arkeologisia kaivauksia varsinkin vuodesta 1967 lähtien. Monet kaivauspaikat ovat nykyään avoimia yleisölle, joten käydäänpä joissakin niistä nähdäksemme, miten arkeologia sopii yhteen Raamatun historian kanssa.
Kuningas Daavidin Jerusalem
Siioninvuoreksi Raamatussa kutsuttu alue, jolle muinainen Daavidin kaupunki rakennettiin, näyttää melko merkityksettömältä nykyisessä Jerusalemin suurkaupungissa. Vuosina 1978–85 tehdyt Daavidin kaupungin kaivaukset, joita johti edesmennyt professori Yigal Shiloh, toivat esille jyhkeän porrasmaisen kivirakennelman eli tukimuurin kukkulan itäpuolella.
Professori Shiloh väitti, että kyseessä täytyy olla sen valtavan, pengermuurin muodostaneen perustuksen jäännökset, jonka varaan jebusilaiset (paikan asukkaita ennen kuin Daavid valloitti sen) rakensivat linnoituksen. Hän selitti, että se porrasmainen kivirakennelma, jonka hän löysi näiden pengermuurien yläpäästä, oli osa uutta linnoitusta, jonka Daavid rakensi jebusilaisten linnoituksen paikalle. Toisen Samuelin kirjan 5:9:ssä kerrotaan: ”Daavid asettui asumaan linnoitukseen, ja sitä alettiin kutsua Daavidin kaupungiksi, ja Daavid alkoi rakentaa ympäriinsä, Vallista lähtien ja sisäänpäin.”
Tämän rakennelman lähellä ovat kaupungin muinaisten vesijohtojen suuaukot; osa tästä vesijohtojärjestelmästä näyttää olevan peräisin Daavidin ajalta. Jotkin Raamatun maininnat Jerusalemin vesitunnelijärjestelmästä ovat herättäneet kysymyksiä. Esimerkiksi Daavid sanoi miehilleen, että ”pääsköön kuka tahansa, joka lyö jebusilaiset, vesitunnelin kautta kosketukseen” vihollisen kanssa (2. Samuelin kirja 5:8). Daavidin sotapäällikkö Joab teki tämän. Mitä ”vesitunnelilla” oikeastaan tarkoitetaan?
Lisää kysymyksiä on herännyt myös kuuluisasta Siloamin tunnelista, jonka louhivat todennäköisesti kuningas Hiskian insinöörit 700-luvulla eaa. ja josta puhutaan 2. Kuninkaiden kirjan 20:20:ssä ja 2. Aikakirjan 32:30:ssä. Miten kaksi tunnelintekijöiden ryhmää, jotka louhivat vastakkaisista suunnista, onnistuivat kohtaamaan toisensa? Miksi he päättivät tehdä reitistä kiemuraisen, vaikka siten tunnelista tuli huomattavasti pitempi kuin suora tunneli olisi ollut? Miten he saivat riittävästi ilmaa hengittämiseen, varsinkin kun he käyttivät todennäköisesti öljylamppuja?
Lehdessä Biblical Archaeology Review on esitetty mahdollisia vastauksia tällaisiin kysymyksiin. Siinä lainataan Dan Gilliä, joka toimi kaivausten neuvoa antavana geologina: ”Daavidin kaupungin alla on pitkälle kehittyneitä luonnon karstimuodostumia. Geologinen termi karsti merkitsee epätasaista maata, jossa on vajoamia, luolia ja kanavia, jotka pohjavesi on muovannut suodattuessaan ja virratessaan maanalaisten kalliomuodostumien läpi. – – Daavidin kaupungin alla olevan maanalaisen vesijärjestelmän geologiset tutkimukset osoittavat sen muodostuneen pohjimmiltaan siten, että ihminen laajensi taitavasti luonnollisen syöpymisen (karstiutumisen) vaikutuksesta syntyneitä kanavia ja kuiluja, jotka yhdistettiin toimivaan vesijohtojärjestelmään.”
Tämä saattaa osaltaan selittää, miten Siloamin tunneli louhittiin. Se on voinut seurata kukkulan alla kulkevan luonnonkanavan kiemuraista reittiä. Vastakkaisista päistä työnsä aloittaneet ryhmät ovat voineet louhia väliaikaisen tunnelin ja tehdä muutoksia olemassa olleisiin luoliin. Sitten louhittiin alaspäin viettävä kanava, jota pitkin vesi voisi virrata Gihonin lähteestä Siloaminlammikkoon, joka sijaitsi todennäköisesti kaupungin muurien sisällä. Tämä oli todellinen insinööritaidon mestarinäyte, sillä korkeusero tunnelin molempien päiden välillä on vain 32 senttimetriä, vaikka tunneli on 533 metriä pitkä.
Tutkijat ovat jo kauan tienneet, että tämä muinainen kaupunki sai vetensä pääasiassa Gihonin lähteestä. Lähde sijaitsi kaupungin muurien ulkopuolella mutta sen verran lähellä niitä, että voitiin louhia tunneli ja 11 metriä syvä kuilu, josta asukkaat saattoivat ammentaa vettä menemättä suojamuurien ulkopuolelle. Se tunnetaan Warrenin kuiluna; nimi on annettu Charles Warrenin mukaan, joka löysi rakennelman vuonna 1867. Mutta milloin tunneli ja kuilu tehtiin? Olivatko ne olemassa Daavidin aikana? Oliko tämä se vesitunneli, jota Joab käytti? Dan Gill vastaa: ”Jotta olisimme saaneet selville, onko Warrenin kuilu itse asiassa luonnon karstivajoama, analysoimme sen epätasaisten seinien kalkkipitoisesta pintakerroksesta otetun palasen radiohiilipitoisuutta. Radiohiiltä ei ollut yhtään, mikä osoittaa, että pintakerros on yli 40 000 vuotta vanha. Tämä todistaa kiistattomasti, ettei ihminen ole voinut louhia kuilua.”
Jäännöksiä Hiskian ajalta
Kuningas Hiskia eli aikana, jolloin Assyrian kansakunta hävitti kaiken tiellään olevan. Hänen kuudentena hallitusvuotenaan assyrialaiset valtasivat Samarian, kymmenen heimon valtakunnan pääkaupungin. Kahdeksan vuotta myöhemmin (732 eaa.) assyrialaiset palasivat ja uhkailivat Juudaa ja Jerusalemia. Toisen aikakirjan 32:1–8:ssa kuvaillaan Hiskian puolustusstrategiaa. Onko tältä ajalta mitään näkyviä todisteita?
Kyllä on. Vuonna 1969 professori Nahman Avigad löysi tältä aikakaudelta peräisin olevia jäännöksiä. Kaivauksissa paljastui osa jyhkeästä muurista, jonka ensimmäinen osuus oli 40 metriä pitkä, 7 metriä leveä ja arviolta 8 metriä korkea. Muuri oli osaksi peruskallion, osaksi äskettäin rakennettujen talojen päällä. Kuka rakensi muurin ja milloin? ”Kaksi raamatunkohtaa auttoi Avigadia selvittämään tarkasti, milloin muuri rakennettiin ja mikä oli sen tarkoitus”, kerrotaan eräässä arkeologiaa käsittelevässä lehdessä. Noissa kohdissa sanotaan: ”Lisäksi hän rohkaisi itsensä ja rakensi koko murretun muurin ja pystytti siihen torneja ja ulkopuolelle toisen muurin.” (2. Aikakirja 32:5.) ”Revitte maahan taloja tehdäksenne muurin ylipääsemättömäksi.” (Jesaja 22:10.) Nykyään vierailijat voivat nähdä osan tästä niin sanotusta Leveästämuurista vanhankaupungin juutalaiskorttelissa.
Eri kaivaukset paljastavat myös, että Jerusalem oli tuohon aikaan paljon ajateltua suurempi, todennäköisesti pakolaisvirran takia, joka tuli sinne pohjoisesta valtakunnasta Assyrian kukistettua sen. Professori Shiloh arvioi, että jebusilaisten aikana kaupunki oli pinta-alaltaan noin 6 hehtaaria. Salomon aikana se oli laajuudeltaan lähes 16 hehtaaria. Kuningas Hiskian aikana, 300 vuotta myöhemmin, kaupungin linnoitettu alue oli kasvanut noin 60 hehtaarin suuruiseksi.
Ensimmäisen temppelin aikaisia hautausmaita
Eräänä tietolähteenä ovat olleet hautausmaat, jotka ovat peräisin ensimmäisen temppelin ajalta eli ajalta ennen vuotta 607 eaa., jolloin babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin. Vaikuttavia löytöjä tehtiin vuosina 1979–80, jolloin Hinnomin laakson rinteiltä kaivettiin esiin joukko hautaluolia. ”Tämä on yksi niistä hyvin harvoista ensimmäisen temppelin aikaisista säilytyspaikoista, jotka on Jerusalemissa tehtyjen arkeologisten tutkimusten historiassa löydetty täysin koskemattomina. Siellä oli toista tuhatta esinettä”, kertoo arkeologi Gabriel Barkay. Hän jatkaa: ”Jokaisen Israelissa ja varsinkin Jerusalemissa työskentelevän arkeologin hartain toive on löytää kirjoitettua aineistoa.” Löydettiin kaksi pientä hopearullaa. Mitähän ne sisälsivät?
Barkay selittää: ”Kun näin auki levitetyn hopealiuskan ja panin sen suurennuslasin alle, näin sen pinnan olevan täynnä hentoja kirjaimia, jotka oli tehty jollakin terävällä välineellä tälle hyvin ohuelle ja hauraalle hopealevylle. – – Piirtokirjoituksessa selvästi näkyvä Jumalan nimi muodostuu neljästä heprealaisesta kirjaimesta, jotka on kirjoitettu muinaisheprealaisilla kirjaimilla: jod-he-waw-he.” Eräässä myöhemmässä julkaisussa Barkay sanoo vielä: ”Hämmästykseksemme molempiin hopealevyihin oli kirjoitettu siunaus, jonka sanamuoto on lähes sama kuin Raamatussa oleva pappien lausuma siunaus.” (4. Mooseksen kirja 6:24–26.) Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin Jehovan nimi ilmeni jossakin Jerusalemista löytyneessä piirtokirjoituksessa.
Miten tutkijat määrittivät hopearullien iän? Pääasiassa sen arkeologisen ympäristön perusteella, josta ne löydettiin. Säilytyspaikasta löydettiin yli 300 saviastian palasta, jotka pystyttiin ajoittamaan 600- ja 500-luvuille eaa. Kun kirjoitustyyliä verrataan muihin ajoitettuihin piirtokirjoituksiin, päädytään tuohon samaan ajanjaksoon. Rullat ovat nähtävillä Israel-museossa Jerusalemissa.
Jerusalemin tuho vuonna 607 eaa.
Raamatussa puhutaan vuonna 607 eaa. tapahtuneesta Jerusalemin tuhosta 2. Kuninkaiden kirjan 25. luvussa, 2. Aikakirjan 36. luvussa ja Jeremian 39. luvussa, joissa kerrotaan Nebukadnessarin sotajoukkojen sytyttäneen kaupungin tuleen. Ovatko viimeaikaiset kaivaukset vahvistaneet tämän historiallisen kertomuksen? Professori Yigal Shiloh toteaa, että ”Raamatussa – – olevia todisteita [babylonialaisten aiheuttamasta tuhosta] täydentävät selvät arkeologiset todisteet: monien rakenteiden täydellinen tuho sekä tulipalo, joka hävitti talojen monenlaiset puuosat”. Hän sanoo edelleen: ”Tuhon jälkiä on löydetty kaikissa Jerusalemissa tehdyissä kaivauksissa.”
Vierailijat voivat nähdä tämän yli 2 500 vuotta sitten tapahtuneen tuhon jälkiä. Israelin torni, Palanut huone ja Sinettien talo ovat tunnettuja arkeologisia paikkoja, jotka ovat säilyneet ja jotka ovat avoimia yleisölle. Arkeologit Jane M. Cahill ja David Tarler esittävät seuraavan tiivistelmän kirjassa Ancient Jerusalem Revealed: ”Babylonialaisten aiheuttama valtava Jerusalemin tuho näkyy selvästi paksuissa kerroksissa hiiltyneitä jäännöksiä, joita on löytynyt esimerkiksi Palaneesta huoneesta ja Sinettien talosta, sekä itärinteen peittävässä syvässä kivimurskakerroksessa, joka on peräisin luhistuneista rakennuksista. Raamatun kertomukset kaupungin tuhosta – – täydentävät arkeologisia todisteita.”
Kahdenkymmenenviiden viime vuoden aikana tehdyt arkeologiset kaivaukset ovat siis monin tavoin vahvistaneet Raamatun esittämää kuvaa siitä, millainen Jerusalem oli Daavidin ajasta sen vuonna 607 eaa. tapahtuneeseen tuhoon saakka. Mutta mitä voidaan sanoa ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan aikaisesta Jerusalemista?
Jerusalem Jeesuksen päivinä
Kaivaukset, Raamattu, ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus ja muut lähteet auttavat tutkijoita luomaan kuvaa siitä, millainen Jerusalem oli Jeesuksen päivinä, ennen kuin roomalaiset tuhosivat sen vuonna 70. Pienoismallia, joka on nähtävillä erään suuren hotellin takana Jerusalemissa, ajantasaistetaan säännöllisesti sen mukaan, mitä uudet kaivaukset paljastavat. Kaupungin huomattavin piirre oli temppelivuori, jonka Herodes oli laajentanut kaksinkertaiseksi verrattuna siihen, millainen se oli ollut Salomon aikana. Se oli muinaisen maailman suurin ihmisen tekemä koroke, pinta-alaltaan noin 480 metriä kertaa 280 metriä. Jotkin rakennuskivet painoivat suunnilleen 50 tonnia; yksi kivistä painoi peräti noin 400 tonnia, ja se oli erään tutkijan mukaan kooltaan sellainen, ettei ”sen vertaista ollut missään muualla muinaisessa maailmassa”.
Ei ihme, että jotkut ihmiset järkyttyivät kuullessaan Jeesuksen sanovan: ”Hajottakaa tämä temppeli, niin pystytän sen kolmessa päivässä.” He ajattelivat hänen tarkoittaneen valtavaa temppelirakennusta, vaikka hän puhui ”ruumiinsa temppelistä”. Siksi he sanoivat: ”Tätä temppeliä rakennettiin neljäkymmentäkuusi vuotta, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?” (Johannes 2:19–21.) Temppelivuoren ympäristössä tehtyjen kaivausten ansiosta vierailijat voivat nykyään nähdä osia muureista sekä muita arkkitehtonisia piirteitä Jeesuksen ajalta ja jopa kulkea samoja askeleita, joita hän todennäköisesti kulki mennessään temppelin eteläporteille.
Lähellä temppelivuoren länsimuuria vanhankaupungin juutalaiskorttelissa on kaksi hyvin restauroitua kaivauspaikkaa, jotka ovat peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta: toinen tunnetaan Poltettuna talona, toinen Herodeksen korttelina. Poltetun talon löytymisen jälkeen arkeologi Nahman Avigad kirjoitti: ”Nyt oli täysin selvää, että roomalaiset polttivat tämän rakennuksen Jerusalemin tuhon aikana vuonna 70. Ensimmäistä kertaa kaupungissa tehtyjen kaivausten historiassa päivänvaloon oli tullut voimakkaita ja selviä arkeologisia todisteita kaupungin polttamisesta.” (Ks. sivun 12 valokuvia.)
Jotkin näistä löydöistä luovat valoa Jeesuksen elämän tapahtumiin. Nämä rakennukset sijaitsivat yläkaupungissa, missä asuivat Jerusalemin varakkaat ihmiset, muun muassa ylimmäiset papit. Taloista löydettiin paljon rituaalikylpyaltaita. Eräs tutkija sanoo: ”Suuri kylpyaltaiden määrä todistaa, että toisen temppelin aikana yläkaupungin asukkaat noudattivat tarkasti rituaalista puhtautta koskevia lakeja. (Nämä lait on merkitty muistiin Mišnaan, jossa omistetaan kymmenen lukua miqwen yksityiskohdille.) Tämän tietäminen auttaa ymmärtämään paremmin sitä, mitä Jeesus sanoi fariseuksille ja kirjanoppineille näistä rituaaleista (Matteus 15:1–20; Markus 7:1–15).
Jerusalemista on löydetty myös hämmästyttävän paljon kiviastioita. Nahman Avigad sanoo: ”Miksi ne sitten ilmaantuivat niin yhtäkkiä Jerusalemin talouksiin, ja miksi niitä oli niin paljon? Vastaus saadaan halakhan alueelta, juutalaisten rituaalista puhtautta koskevista laeista. Mišnassa kerrotaan, että kiviastiat kuuluvat esineisiin, jotka eivät tule herkästi epäpuhtaiksi – – Kivi ei yksinkertaisesti tullut herkästi rituaaliselta kannalta saastaiseksi.” Tämän arvellaan selittävän, miksi sitä vettä, jonka Jeesus muutti viiniksi, säilytettiin saviastioiden sijasta kiviastioissa. (3. Mooseksen kirja 11:33; Johannes 2:6.)
Israel-museossa on nähtävillä kaksi harvinaista luiden säilytykseen tarkoitettua arkkua, niin sanottua luuarkkua eli ossuaaria. Lehdessä Biblical Archaeology Review selitetään: ”Luuarkkuja käytettiin pääasiassa satakunta vuotta ennen kuin roomalaiset tuhosivat Jerusalemin vuonna 70 – – Kuollut pantiin hautaluolan seinään hakattuun syvennykseen; kun liha oli hajonnut, luut kerättiin luuarkkuun, laatikkoon joka oli tavallisesti koristeellinen ja tehty kalkkikivestä.” Kaksi näytteillä olevaa arkkua löydettiin marraskuussa 1990 eräästä hautaluolasta. Arkeologi Zvi Greenhut kertoo: ”Poikkeuksellisimmat ja merkittävimmät löydöt olivat ne kaksi luuarkkua, jotka ensimmäistä kertaa arkeologisessa yhteydessä sisälsivät muodon nimestä Qafa’ eli Kaifas.” Arkeologi Greenhut sanoo edelleen: ”Nimi kuului luultavasti sen ylimmäisen papin Kaifaan perheelle, joka mainitaan – – Uudessa testamentissa – – Hänen Jerusalemissa sijainneesta talostaan Jeesus luovutettiin prokuraattori Pontius Pilatukselle.” Yhdessä luuarkussa oli noin 60-vuotiaan miehen luut. Jotkut tutkijat olettavat, että nämä ovat todellisuudessa Kaifaan luut. Eräs tutkija sijoittaa löydöt Jeesuksen aikaan: ”Kolikko, joka löydettiin eräästä toisesta luuarkusta, oli Herodes Agrippan (37–44) lyöttämä. Nämä kaksi Kaifaan nimellä varustettua luuarkkua saattaisivat olla peräisin niinkin varhaiselta ajalta kuin vuosisadan alusta.”
Arizonan yliopiston professori William G. Dever, joka on erikoistunut Lähi-idän arkeologiaan, esitti Jerusalemista seuraavan ajatuksen: ”Ei ole liioiteltua sanoa, että olemme 15:n viime vuoden aikana oppineet tämän tärkeän paikan arkeologisesta historiasta enemmän kuin edeltäneinä 150 vuotena yhteensä.” Monet viime vuosikymmeninä Jerusalemissa tehdyistä tärkeimmistä arkeologisista kaivauksista ovat todellakin tuoneet päivänvaloon löytöjä, jotka valaisevat Raamatun historiaa.
[Kuvan lähdemerkintä s. 9]
Toisen temppelin aikaisen Jerusalemin kaupungin jäljennös, joka on Holyland-hotellin alueella
[Kuvat s. 10]
Yllä: Jerusalemin temppelivuoren lounaiskulma
Oikealla: laskeutuminen Warrenin kuiluun