NIMI

Sana tai sanaliitto, jota käytetään ilmaisemaan mm. jotakin persoonaa, paikkaa, eläintä tai kasvia. ”Nimi” voi tarkoittaa myös jonkun mainetta tai häntä itseään.

”Jokainen suku taivaassa ja maan päällä on kiitollisuudenvelassa nimestään” Jehova Jumalalle (Ef 3:14, 15). Hän perusti ensimmäisen ihmisperheen ja salli Aadamin ja Eevan saada lapsia. Sen tähden maalliset suvut ovat kiitollisuudenvelassa nimestään hänelle. Hän on myös taivaallisen perheensä Isä. Ja samoin kuin hän kutsuu nimeltä lukemattomia tähtiä (Ps 147:4), hän antoi epäilemättä nimet myös enkeleille (Tu 13:18).

Ihmeen välityksellä tuotettu manna on kiintoisa esimerkki siitä, miten jollekin täysin uudelle annettiin nimi. Kun israelilaiset ensi kerran näkivät sitä, he huudahtivat: ”Mitä se on?” (man huʼ?) (2Mo 16:15.) Nähtävästi tästä syystä he nimittivät sitä ”mannaksi”, joka luultavasti merkitsee ’mitä se on?’ (2Mo 16:31).

Kaikki tutkijat eivät ole samaa mieltä eräiden nimien alkuperästä, juurista ja merkityksestä. Tästä syystä Raamatun nimistä esitetyt merkitykset vaihtelevat eri hakuteoksissa. Tässä julkaisussa pääauktoriteettina nimien merkityksen ratkaisemisessa on itse Raamattu. Esimerkkinä on Babel-nimen merkitys. 1. Mooseksen kirjan 11:9:ssä Mooses kirjoitti: ”Sen vuoksi sille annettiin nimeksi Babel, koska Jehova oli siellä sekoittanut koko maan kielen.” Mooses yhdistää tässä ”Babelin” verbijuureen ba·lalʹ (sekoittaa) ja osoittaa siten, että ”Babel” merkitsee ’sekaannusta’.

Raamatun nimet voivat koostua yhdestä tai useammasta sanasta tai kokonaisista lauseista. Nimistä, joissa on useampi kuin yksi tavu, on usein lyhennettyjä muotoja. Jos Raamattu ei itse selitä nimen alkuperää, nimen juuri tai yhdysosat on yritetty saada selville nykyään arvossa pidetyistä sanakirjoista. Heprealaisten ja aramealaisten nimien juurien selville saamiseksi on käytetty L. Koehlerin ja W. Baumgartnerin teosta Lexicon in Veteris Testamenti Libros (Leiden 1958) ja sen tarkistettua laitosta. Kreikkalaisten nimien osalta on pääasiallisena lähdesanakirjana ollut H. G. Liddellin ja R. Scottin teoksen A Greek-English Lexicon yhdeksäs painos (tark. H. S. Jones, Oxford 1968). Näille juurille on sitten annettu merkitykset Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöksen vastineiden perusteella. Esimerkiksi nimi Elnatan muodostuu juurista ʼEl (Jumala) ja na·tanʹ (antaa) ja merkitsee siten ’Jumala on antanut’ (vrt. 1Mo 28:4, jossa na·tanʹ on käännetty ”on antanut”).

Eläinten ja kasvien nimet. Jehova Jumala soi ensimmäiselle ihmiselle Aadamille edun antaa nimet alemmille luomuksille (1Mo 2:19). Niille annetut nimet olivat epäilemättä kuvailevia. Näin voidaan päätellä joistakin hepreankielisistä eläinten ja myös kasvien nimistä. ”Aasia” tarkoittava heprealainen sana (ḥamōrʹ) tulee ilmeisesti juuresta, jonka merkitys on ’punertua’, mikä viittaa tämän eläimen tavalliseen väriin. Turturikyyhkyn heprealainen nimi (tōr tai tor) jäljittelee ilmeisesti tämän linnun surumielistä turr-turr-ääntelyä. ’Heräävä’ tarkoittaa mantelipuuta, nähtävästi siksi, että se kuuluu ensimmäisinä kukkiviin puihin.

Paikannimet. Joskus ihmiset nimesivät paikkoja itsensä, jälkeläistensä tai esi-isiensä mukaan. Murhaaja Kain rakensi kaupungin ja antoi sille nimen poikansa Hanokin mukaan (1Mo 4:17). Nobah ryhtyi kutsumaan valloittamaansa Kenatin kaupunkia omalla nimellään (4Mo 32:42). Valloitettuaan Lesemin danilaiset antoivat tälle kaupungille nimeksi Dan, joka oli heidän esi-isänsä nimi (Jos 19:47; ks. myös 5Mo 3:14).

Paikkoja samoin kuin alttareita (2Mo 17:14–16), kaivoja (1Mo 26:19–22) ja lähteitäkin (Tu 15:19) nimitettiin usein niissä tai niiden luona sattuneiden tapahtumien mukaan. Esimerkkejä tästä ovat Babel (1Mo 11:9), Jehova-Jire (1Mo 22:13, 14), Beerseba (1Mo 26:28–33), Betel (1Mo 28:10–19), Galed (1Mo 31:44–47), Sukkot (1Mo 33:17), Abel-Misraim (1Mo 50:11), Massa, Meriba (2Mo 17:7), Tabera (4Mo 11:3), Kibrot-Hattaava (4Mo 11:34), Horma (4Mo 21:3), Gilgal (Jos 5:9), Akorin alatasanko (Jos 7:26) ja Baal-Perasim (2Sa 5:20).

Toisinaan paikkakuntien, vuorten ja jokien nimien perustana olivat maantieteelliset piirteet. Kaupungit Geba ja Gibea (kumpikin merkitsee ’kukkulaa’) saivat epäilemättä nimensä siitä, että ne sijaitsivat kukkulalla. Libanon (’valkoinen [vuori]’) on voinut saada nimensä kalkkikivikallioittensa ja -huippujensa valkeasta väristä tai siitä, että sen ylemmät rinteet ovat suurimman osan vuodesta lumen peittämät. Jos paikkakunnat tai kaupungit olivat kaivojen, lähteiden tai vesiväylien läheisyydessä, niiden nimissä oli usein etuliite ”en” (lähde), ”beer” (kaivo) tai ”abel” (vesiväylä).

Toiset nimet juonsivat alkunsa sellaisista tunnuspiirteistä kuin paikkakunnan koosta, siellä harjoitetusta ammatista tai sikäläisistä tuotteista. Esimerkkejä tästä ovat Betlehem (’leipähuone’), Betsaida (’metsästäjän [tai: kalastajan] huone’), Gat (’viinikuurna’) ja Beser (’luoksepääsemätön paikka’).

Paikkakuntia nimitettiin myös eläinten ja kasvien mukaan, jolloin monet näistä nimistä olivat yhdyssanoja. Tällaisia nimiä olivat mm. Aijalon (’jalohirven paikka’), En-Gedi (’vohlan lähde’), En-Eglaim (’kahden vasikan lähde’), Akrabbim (’skorpionit’), Baal-Tamar (’palmun omistaja’) ja En-Tappuah (’omena[puu]n lähde’).

Sanat ”bet” (huone [tai: talo]), ”baal” (omistaja, herra) ja ”kirjat” (kaupunki) muodostivat usein yhdysnimien ensimmäisen osan.

Henkilönnimet. Raamatun historian varhaisempina aikoina lapsille annettiin nimet heidän syntyessään. Mutta myöhemmin heprealaisille pojille annettiin nimi, kun heidät ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisinä (Lu 1:59; 2:21). Lapselle antoi tavallisesti nimen joko isä tai äiti (1Mo 4:25; 5:29; 16:15; 19:37, 38; 29:32). Poika, jonka Ruut synnytti Boasille, oli kuitenkin huomattava poikkeus. Tämä poika sai näet nimensä Obed (’palvelija, palveleva’) Ruutin anopin Noomin naapurin naisilta. (Ru 4:13–17.) Joskus vanhemmat saivat myös Jumalalta ohjeita siitä, mikä nimi heidän tuli antaa lapselleen. Niihin, jotka saivat nimensä tällä tavoin, kuuluivat Ismael (’Jumala kuulee [kuuntelee]’) (1Mo 16:11), Iisak (’nauru’) (1Mo 17:19), Salomo (juuresta, joka merkitsee ’rauhaa’) (1Ai 22:9) ja Johannes (suomalainen muoto nimestä Jehohanan, joka merkitsee ’Jehova on osoittanut suopeutta, Jehova on ollut suosiollinen’) (Lu 1:13).

Varsinkin niillä nimillä, jotka oli annettu Jumalan ohjauksesta, oli usein profeetallinen merkitys. Jesajan pojan nimi Maher-Salal-Has-Bas (merk. ’Kiirehdi, oi saalis! Hän on rientänyt ryöstämään’ tai ’Saaliille kiirehtien hän on rientänyt ryöstämään’) osoitti, että Assyrian kuningas kukistaisi Damaskoksen ja Samarian (Jes 8:3, 4). Hoosean pojan nimi Jisreel (’Jumala kylvää siementä’) viittasi tulevaan tilintekoon Jeehun huoneen kanssa (Ho 1:4). Hoosean vaimosta syntyneiden kahden muun lapsen nimet Lo-Ruhama (’[hänelle] ei osoitettu armoa’) ja Lo-Ammi (’ei minun kansani’) ilmaisivat, että Jehova hylkäisi Israelin (Ho 1:6–10). Jumalan Pojan nimi Jeesus (’Jehova on pelastus’) oli taas profeetallinen sikäli, että se viittasi hänen osaansa Jehovan nimittämänä Pelastajana eli pelastuskeinona (Mt 1:21; Lu 2:30).

Lapselle annettu nimi heijasti usein sen syntymään liittyneitä olosuhteita tai isän tai äidin tunteita (1Mo 29:32–30:13, 17–20, 22–24; 35:18; 41:51, 52; 2Mo 2:22; 1Sa 1:20; 4:20–22). Eeva antoi esikoiselleen nimen Kain (’jokin aikaansaatu’), sillä kuten hän sanoi: ”Olen saanut aikaan miehen Jehovan avulla.” (1Mo 4:1.) Koska Eeva ajatteli saaneensa Abelin murhan jälkeen syntyneen pojan Abelin sijaan, hän antoi pojalle nimen Set (’asetettu, pantu’) (1Mo 4:25). Iisak antoi nuoremmalle kaksospojalleen nimen Jaakob (’kantapäähän tarttuva; syrjäyttäjä’), koska tämä poika piti syntyessään kiinni veljensä Esaun kantapäästä (1Mo 25:26; vrt. Peresin tapaukseen 1Mo 38:28, 29:ssä).

Joskus vastasyntyneen ulkonäkö ratkaisi sen, mikä nimi hänelle annettiin. Iisakin esikoispoika sai nimen Esau (’karvainen’), sillä hän oli syntyessään epätavallisen karvainen (1Mo 25:25).

Lapsille annettuihin nimiin liitettiin usein El (’Jumala’) tai lyhenne Jumalan nimestä Jehova. Sellaiset nimet saattoivat ilmaista vanhempien toivetta, heijastaa heidän arvostustaan sen johdosta, että heitä oli siunattu jälkeläisellä, tai olla kiitollisuuden osoitus Jumalaa kohtaan. Tällaisia nimiä olivat esim. Jehdeja (mahd. ’iloitkoon Jehova’), Elnatan (’Jumala on antanut’), Jeberekja (’Jehova siunaa’), Jonatan (’Jehova on antanut’), Jehosabad (luult. ’Jehova on lahjoittanut’), Eldad (mahd. ’Jumala on rakastanut’), Abdiel (’Jumalan palvelija’), Daniel (’tuomarini on Jumala’), Josadak (luult. ’Jehova julistaa vanhurskaaksi’) ja Pelatja (’Jehova on avannut pääsyn turvaan’).

”Ab” (isä), ”ah” (veli), ”am” (kansa), ”bat” (tytär) ja ”ben” (poika) olivat osina sellaisissa yhdysnimissä kuin Abida (’isä on tuntenut [minut]’), Abia (’isäni on Jehova’), Ahieser (’veljeni on auttaja’), Ammihud (’kansani on arvokkuus’), Amminadab (’kansani on altis [jalo, antelias]’), Batseba (’yltäkylläisyyden tytär’; mahd. ’seitsemäntenä [päivänä syntynyt] tytär’) ja Ben-Hanan (’suopeutta osoittavan poika, suosiollisen poika’). Myös ”melek” (kuningas), ”adon” (herra) ja ”baal” (omistaja, herra) olivat toisiin sanoihin liittyneinä sellaisissa yhdysnimissä kuin Abimelek (’isäni on kuningas’), Adonia (’Jehova on herra’) ja Baal-Tamar (’palmun omistaja’).

Toisinaan ihmisten nimet juonsivat alkunsa eläinten tai kasvien nimistä. Joitakin tällaisia nimiä olivat Debora (’mehiläinen’), Dorkas eli Tabita (’gaselli’), Joona (’kyyhkynen’), Raakel (’uuhi’), Safan (’tamaani’) ja Tamar (’palmu’).

Sukuluetteloissa toistuvista nimistä ilmenee, että jonkun sukulaisen nimen antaminen lapselle tuli nähtävästi yleiseksi tavaksi (ks. 1Ai 6:9–14, 34–36). Siitä syystä sukulaiset ja tuttavat vastustivat, kun Elisabet halusi antaa vastasyntyneelle pojalleen nimen Johannes (Lu 1:57–61). (Ks. SUKULUETTELO: Nimien toistuminen.)

Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla ei ollut epätavallista, että varsinkin niillä juutalaisilla, jotka asuivat Israelin ulkopuolella tai kaupungeissa, joissa oli sekä juutalaisia että pakanoita, oli sekä heprealainen tai aramealainen että myös latinalainen tai kreikkalainen nimi. Todennäköisesti juuri tästä syystä Dorkasta kutsuttiin myös Tabitaksi ja apostoli Paavalilla, jonka latinalainen nimi oli Paulus, oli lisäksi nimi Saul.

Toisinaan nimien ajateltiin kuvastavan kantajansa persoonallisuutta tai luonteenominaisuuksia. Esau huomautti veljestään: ”Eikö hänelle siksi olekin annettu nimi Jaakob [’kantapäähän tarttuva; syrjäyttäjä’], niin että hän syrjäyttäisi minut nämä kaksi kertaa? Esikoisoikeuteni hän on jo vienyt, ja katso, nyt hän on vienyt minun siunaukseni!” (1Mo 27:36.) Abigail sanoi miehestään: ”Hän on nimensä mukainen. Nabal [’mieletön, typerä’] on hänen nimensä, ja mielettömyys häntä seuraa.” (1Sa 25:25.) Koska Noomi ei häntä kohdanneiden onnettomuuksien takia enää pitänyt nimeään sopivana, hän sanoi: ”Älkää kutsuko minua Noomiksi [’miellyttävyyteni’]. Kutsukaa minua Maaraksi [’karvas, katkera’], sillä Kaikkivaltias on aiheuttanut minulle paljon katkeruutta.” (Ru 1:20.)

Nimenmuutokset tai uudet nimet. Jostain erityisestä syystä nimiä joskus muutettiin tai jollekulle annettiin lisänimi. Kun Raakel oli kuolemaisillaan, hän antoi vastasyntyneelle pojalleen nimen Ben-Oni (merk. ’suruni poika’), mutta hänen murehtiva miehensä Jaakob valitsi pojalle nimen Benjamin (’oikean käden poika’) (1Mo 35:16–18). Jehova muutti Abramin nimen Abrahamiksi (’väkijoukon [paljouden] isä’) ja Saarain (mahd. ’riitaisa’) nimen Saaraksi (’ruhtinatar’), ja nämä molemmat uudet nimet olivat profeetallisia (1Mo 17:5, 6, 15, 16). Koska Jaakob oli hellittämättä paininut enkelin kanssa, hänelle sanottiin: ”Sinua ei kutsuta enää nimellä Jaakob vaan Israel [’Jumalan kanssa otteleva (hellittämättömänä pysyvä)’ tai ’Jumala ottelee’], sillä sinä olet otellut Jumalan ja ihmisten kanssa, niin että olet viimein päässyt voitolle.” (1Mo 32:28.) Tämä nimen muuttaminen oli merkki Jumalan siunauksesta, ja se vahvistettiin myöhemmin (1Mo 35:10). Kun Raamatussa profeetallisesti puhutaan ”uudesta nimestä”, tällä tarkoitetaan siis ilmeisesti nimeä, joka sopivalla tavalla edustaa kantajaansa (Jes 62:2; 65:15; Il 3:12).

Toisinaan annettiin uusia nimiä sellaisille henkilöille, jotka oli asetettu korkeisiin hallitusasemiin tai joille oli annettu erikoisetuja. Koska tällaisia nimiä antoivat tavallisesti ylemmässä asemassa olevat, nimenmuutos saattoi merkitä myös sitä, että uuden nimen kantaja oli nimen antajan alamainen. Sen jälkeen kun Joosefista oli tullut Egyptin elintarvikevirkamies, hänelle annettiin nimi Safenat-Paneah (1Mo 41:44, 45). Kun farao Neko teki Eljakimista Juudan vasallikuninkaan, hän muutti hänen nimensä Jojakimiksi (2Ku 23:34). Samoin Nebukadnessar muutti Mattanjan nimen Sidkiaksi tehdessään hänestä vasallinsa (2Ku 24:17). Danielille ja hänen kolmelle heprealaiselle toverilleen, Hananjalle, Misaelille ja Asarjalle, annettiin babylonialaiset nimet sen jälkeen kun heidät oli valittu saamaan erityistä valmennusta Babylonissa (Da 1:3–7).

Joskus perusteena uuden nimen antamiselle saattoi olla jokin ihmisen myöhemmässä elämässä sattunut tapahtuma. Esimerkiksi Esau sai nimensä Edom (’punainen’) siitä punaisesta linssimuhennoksesta, josta hän myi esikoisoikeutensa (1Mo 25:30–34).

Enkelien nimet. Raamatussa mainitaan ainoastaan kahden enkelin nimet; ne ovat Gabriel (’Jumalan voimakas’) ja Mikael (’Kuka on Jumalan kaltainen?’). Toisinaan enkelit eivät paljastaneet nimeään niille, joille he näyttäytyivät, ehkä siksi, etteivät he olisi saaneet asiaankuulumatonta kunniaa (1Mo 32:29; Tu 13:17, 18).

Mitä sisältyy Jumalan nimen tuntemiseen?

Aineellinen luomakunta todistaa Jumalan olemassaolosta, mutta se ei paljasta Jumalan nimeä (Ps 19:1; Ro 1:20). Jumalan nimen tunteminen merkitsee enemmän kuin vain sen tietämistä, mikä tuo nimi on (2Ai 6:33). Se merkitsee todellisuudessa Jumalan tuntemista persoonana – hänen tarkoitustensa, tekojensa ja ominaisuuksiensa tuntemista sellaisina kuin hänen Sanansa ne paljastaa (vrt. 1Ku 8:41–43; 9:3, 7; Ne 9:10). Tätä valaisee Mooseksen tapaus, miehen jonka Jehova ’tunsi nimeltä’, ts. läheisesti (2Mo 33:12). Mooseksella oli etu nähdä Jehovan kirkkauden ilmentymä ja kuulla ’julistettavan Jehovan nimeä’ (2Mo 34:5). Tämä julistaminen ei ollut vain nimen Jehova toistamista, vaan se merkitsi Jumalan ominaisuuksien ja tekojen julistusta: ”Jehova, Jehova, armollinen ja suosiollinen Jumala, hidas vihastumaan ja runsas rakkaudellisessa huomaavaisuudessa ja totuudessa, joka säilyttää rakkaudellisen huomaavaisuuden tuhansille, antaa anteeksi erheen ja rikkomuksen ja synnin, mutta ei suinkaan vapauta rangaistuksesta, koska hän aiheuttaa rangaistuksen isien erheestä pojille ja pojanpojille kolmanteen ja neljänteen sukupolveen.” (2Mo 34:6, 7.) Samaan tapaan Mooseksen laulussa, joka sisältää sanat: ”Sillä minä julistan Jehovan nimeä”, kerrotaan Jehovan menettelyistä Israelin suhteen ja kuvaillaan hänen persoonallisuuttaan (5Mo 32:3–44).

Kun Jeesus Kristus oli maan päällä, hän ’teki Isänsä nimen ilmeiseksi’ opetuslapsilleen (Joh 17:6, 26). Opetuslapset tosin tunsivat jo entuudestaan tämän nimen ja sen, mitä Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa kerrottiin Jumalan teoista, mutta nyt he tulivat tuntemaan Jehovan paljon paremmin ja suurenmoisemmalla tavalla hänen kauttaan, ”joka on Isän poven edessä” (Joh 1:18). Kristus Jeesus edusti Isäänsä täydellisesti tehden Isänsä tekoja ja puhuen, ei omasta aloitteestaan, vaan Isänsä sanoja (Joh 10:37, 38; 12:50; 14:10, 11, 24). Siitä syystä Jeesus saattoi sanoa: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt myös Isän.” (Joh 14:9.)

Tämä osoittaa selvästi, että ainoastaan Jumalan tottelevaiset palvelijat todella tuntevat hänen nimensä (vrt. 1Jo 4:8; 5:2, 3). Näihin ihmisiin soveltuu siksi se, mitä Jehova vakuuttaa psalmissa 91:14: ”Minä suojelen häntä, koska hän on tullut tuntemaan nimeni.” Nimi itse ei ole mikään taikasana, mutta Hän, jota sillä nimellä kutsutaan, voi suojella hänelle omistautuneen kansan. Nimi edustaa siten itse Jumalaa. Sen tähden sananlasku sanoo: ”Jehovan nimi on vahva torni. Sinne vanhurskas juoksee ja saa suojan.” (San 18:10.) Näin toimivat ne, jotka heittävät taakkansa Jehovalle (Ps 55:22). Samoin tämän nimen rakastaminen (Ps 5:11), sille laulaminen (Ps 7:17), sen avuksi huutaminen (1Mo 12:8), sen kiittäminen (1Ai 16:35), siihen vannominen (5Mo 6:13), sen muistaminen (Ps 119:55), sen pelkääminen (Ps 61:5), sen etsiminen (Ps 83:16), siihen luottaminen (Ps 33:21), sen ylistäminen (Ps 34:3) ja siihen toivonsa paneminen (Ps 52:9) merkitsevät tämän kaiken tekemistä Jehovalle itselleen. Jumalan nimen herjaaminen on Jumalan rienaamista (3Mo 24:11, 15, 16).

Jehova on mustasukkainen nimensä puolesta eikä suvaitse kilpailua eikä uskottomuutta palvontaa koskevissa asioissa (2Mo 34:14; Hes 5:13). Israelilaisia kiellettiin edes mainitsemasta muiden jumalien nimiä (2Mo 23:13). Koska Raamatussa kuitenkin esiintyy väärien jumalien nimiä, viittaus ilmeisesti tarkoittaa väärien jumalien nimien mainitsemista palvontaan liittyvällä tavalla.

Israelilaiset eivät onnistuneet Jumalan nimikkokansana elämään hänen vanhurskaiden käskyjensä mukaan, ja siksi he häpäisivät eli saastuttivat Jumalan nimen (Hes 43:8; Am 2:7). Heidän uskottomuutensa johti siihen, että Jumala rankaisi heitä, mikä antoi myös muille kansakunnille tilaisuuden puhua epäkunnioittavasti hänen nimestään (vrt. Ps 74:10, 18; Jes 52:5). Nämä kansakunnat eivät nähneet, että kuritus tuli Jehovalta, ja sen tähden ne ajattelivat virheellisesti Israelia kohdanneiden onnettomuuksien olevan merkki siitä, ettei Jehova kyennyt suojelemaan kansaansa. Puhdistaakseen nimensä tällaisesta häväistyksestä Jehova toimi nimensä tähden ja palautti israelilaisten jäännöksen heidän omaan maahansa. (Hes 36:22–24.)

Tekemällä itsensä ilmeiseksi erikoisilla tavoilla Jehova saattoi nimensä muistettavaksi. Paikkoihin, joissa tällaista tapahtui, pystytettiin alttareita. (2Mo 20:24; vrt. 2Sa 24:16–18; ks. JEHOVA.)

Jumalan pojan nimi. Koska Jeesus Kristus pysyi uskollisena kuolemaan asti, hänen Isänsä palkitsi hänet antamalla hänelle ylemmän aseman ja ”nimen, joka on jokaisen muun nimen yläpuolella” (Fil 2:5–11). Kaikkien elämää haluavien on tunnustettava se, mitä tämä nimi edustaa (Ap 4:12), mm. Jeesuksen asema Tuomarina (Joh 5:22), Kuninkaana (Il 19:16), Ylimmäisenä Pappina (Hpr 6:20), Lunastajana (Mt 20:28) ja pelastuksen Pääedustajana (Hpr 2:10). (Ks. JEESUS KRISTUS.)

”Kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana” Kristus Jeesus on myös johtava taivaallisia armeijoita käymään sotaa vanhurskaudessa. Jumalan koston Toimeenpanijana hän ilmaisee kykyjä ja ominaisuuksia, jotka ovat täysin tuntemattomia häntä vastaan taisteleville. Hänestä sanotaankin siksi sopivasti: ”Hänellä on kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse.” (Il 19:11–16.)

Sanan ”nimi” erilaisia käyttötapoja. Ihminen, kaupunki tai rakennus voidaan ’ottaa jonkun nimiin’. Kun Jaakob otti Joosefin pojat omikseen, hän sanoi: ”Otettakoon heidät minun nimiini sekä isieni Abrahamin ja Iisakin nimiin.” (1Mo 48:16; ks. myös Jes 4:1; 44:5.) Se että israelilaiset otettiin Jehovan nimiin, osoitti heidän olevan hänen kansansa (5Mo 28:10; 2Ai 7:14; Jes 43:7; 63:19; Da 9:19). Jehova liitti nimensä myös Jerusalemiin ja siellä olevaan temppeliin ja hyväksyi ne siten palvontansa oikeaksi keskuspaikaksi (2Ku 21:4, 7). Joab ei halunnut saattaa loppuun Rabban valloitusta, jottei tuota kaupunkia olisi otettu hänen nimiinsä, ts. jottei sen valloitusta olisi luettu hänen ansiokseen (2Sa 12:28).

Jos joku kuoli ilman miespuolista jälkeläistä, hänen nimensä ikään kuin ’otettiin pois’ (4Mo 27:4; 2Sa 18:18). Mooseksen lakiin sisällytetyn lankousavioliittojärjestelyn tarkoitus oli sen tähden säilyttää kuolleen miehen nimi (5Mo 25:5, 6). Toisaalta taas jonkin kansan, kansakunnan tai suvun tuhoaminen merkitsi sen nimen pois pyyhkimistä (5Mo 7:24; 9:14; Jos 7:9; 1Sa 24:21; Ps 9:5).

Jonkun ’nimessä’ puhuminen tai toimiminen merkitsi sen tekemistä hänen edustajanaan (2Mo 5:23; 5Mo 10:8; 18:5, 7, 19–22; 1Sa 17:45; Est 3:12; 8:8, 10). Vastaavasti jonkun vastaanottaminen jonkun nimessä merkitsi hänen tunnustamistaan. Sen vuoksi ’profeetan ottaminen vastaan profeetan nimessä’ merkitsi hänen ottamistaan vastaan, koska hän oli profeetta (Mt 10:41, KJ, UM; vrt. KR-38). ”Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä” kastaminen merkitsi puolestaan Isän, Pojan ja pyhän hengen tunnustamista kasteen yhteydessä (Mt 28:19).

Maine. Raamatullisessa käytössä ”nimi” tarkoittaa usein mainetta (1Ai 14:17, Rbi8, alav.). Huonon nimen aiheuttaminen jollekulle merkitsi väärän syytöksen esittämistä häntä vastaan ja siten hänen maineensa pilaamista (5Mo 22:19). Jos jonkun nimi ’heitettiin pahana pois’, se merkitsi hyvän maineen menettämistä (Lu 6:22). Uhmatakseen Jehovaa ja tehdäkseen itselleen ”kuuluisan nimen” ihmiset alkoivat vedenpaisumuksen jälkeen rakentaa tornia ja kaupunkia (1Mo 11:3, 4). Jehova lupasi toisaalta tehdä Abramin nimen suureksi, jos hän jättäisi maansa ja sukulaisensa ja lähtisi toiseen maahan (1Mo 12:1, 2). Tämän lupauksen täyttymystä todistaa se, että meidän päiviimme asti on vanhoilta ajoilta säilynyt vain harvoja nimiä, joista on tullut yhtä suuria kuin Abrahamin nimi, varsinkaan huomattavan uskon esimerkkinä. On yhä miljoonia, jotka väittävät olevansa lihallisen polveutumisensa vuoksi Abrahamille annetun siunauksen perillisiä. Jehova teki myös Daavidin nimen suureksi siunaamalla häntä ja suomalla hänelle voittoja Israelin vihollisista (1Sa 18:30; 2Sa 7:9).

Kellään ei vielä syntyessään ole mainetta, joten nimi on silloin lähinnä nimilapun kaltainen. Tästä syystä Saarnaajan 7:1:ssä sanotaan: ”Nimi on parempi kuin hyvä öljy ja kuolinpäivä parempi kuin synnyinpäivä.” Ihmisen ”nimi” ei ole vielä hänen syntyessään saanut todellista merkitystä vaan se saa sen vasta hänen täyden elämänkaarensa aikana siinä mielessä, että nimestään hänet tunnistetaan joko ihmiseksi, joka harjoittaa vanhurskautta, tai ihmiseksi, joka harjoittaa pahuutta (San 22:1). Koska Jeesus oli uskollinen kuolemaan asti, hänen nimestään tuli se ”ihmisten keskuudessa annettu nimi, jonka välityksellä meidän täytyy pelastautua”, ja samasta syystä Jeesus ”on perinyt nimen, joka on oivallisempi kuin” enkelien (Ap 4:12; Hpr 1:3, 4). Mutta Salomolla, jonka nimen toivottiin tulevan ”loistavammaksi” kuin Daavidin nimen, oli kuollessaan tosi palvonnasta luopuneen nimi (1Ku 1:47; 11:6, 9–11). ”Jumalattomien nimi mätänee”, ts. tulee inhottavaksi löyhkäksi (San 10:7). Tästä syystä ”parempi on valita [hyvä] nimi kuin runsaasti rikkautta” (San 22:1).

”Elämän kirjaan” kirjoitetut nimet. Näyttää siltä, että Jehova Jumala on kuvaannollisesti puhuen kirjoittanut nimiä elämän kirjaan ”maailman perustamisesta asti” (Il 17:8). Koska Kristus Jeesus sanoi Abelin eläneen ”maailman perustamisen” aikaan, tässä tarkoitettaneen lunastuskelpoista ihmismaailmaa, jonka olemassaolo alkoi, kun Aadamille ja Eevalle syntyi lapsia (Lu 11:48–51). Abelin nimi oli ilmeisesti ensimmäinen, joka kirjoitettiin tähän kuvaannolliseen kirjakääröön.

Elämän kirjakäärössä esiintyvät nimet eivät ole kuitenkaan sellaisten ihmisten nimiä, jotka olisi ennalta määrätty saamaan Jumalan hyväksymys ja elämä. Tämä ilmenee siitä, että Raamatussa puhutaan nimien ’pyyhkimisestä pois’ ”elämän kirjasta”. Nähtävästi jonkun nimi siis kirjoitetaan ”elämän kirjaan” vasta silloin, kun hänestä tulee Jehovan palvelija, ja hänen nimensä pysyy tuossa kirjassa vain jos hän pysyy uskollisena. (Il 3:5; 17:8; vrt. 2Mo 32:32, 33; Lu 10:20; Fil 4:3; ks. myös ELÄMÄ.)

Karitsan kirjakääröön kirjoitetut nimet. Vastaavasti ei kuvaannollista petoa palvovien nimiä ole kirjoitettu Karitsan kirjakääröön (Il 13:8). Tuo peto sai valtansa, voimansa ja valtaistuimensa lohikäärmeeltä, Saatana Panettelijalta. Ne, jotka palvovat petoa, ovat sen tähden osa ’käärmeen siementä’. (Il 13:2; vrt. Joh 8:44; Il 12:9.) Jo ennen kuin Aadamille ja Eevalle syntyi lapsia, Jehova Jumala osoitti, että ’naisen siemenen’ ja ’käärmeen siemenen’ välillä tulisi vallitsemaan vihollisuus (1Mo 3:15). Siten jo maailman perustamisesta asti oli päätetty, ettei kenenkään pedon palvojan nimeä kirjoitettaisi Karitsan kirjakääröön. Tuo etu suotaisiin vain niille, jotka olivat pyhiä Jumalan näkökannalta. (Il 21:27.)

Koska tämä kirjakäärö kuuluu Karitsalle, on johdonmukaista, että siinä olevat nimet ovat niiden nimiä, jotka Jumala on antanut Karitsalle (Il 13:8; Joh 17:9, 24). On siksi merkille pantavaa, että seuraava Karitsaa koskeva maininta Ilmestyskirjassa kuvaa hänet seisomassa Siioninvuorella niiden 144000:n kanssa, jotka on ostettu ihmiskunnasta (Il 14:1–5).