”Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta”

KUN Jeesus Kristus lausui nämä sanat runsaat 1 900 vuotta sitten, hän varoitti opetuslapsiaan vahingollisista uskonnollisista opetuksista ja tavoista. (Matteus 16:6, 12.) Markuksen 8:15:ssä tarkennetaan: ”Varokaa fariseusten hapatusta ja Herodeksen hapatusta.” Miksi Herodeksen? Koska jotkut saddukeukset olivat poliittisesti Herodeksen puoluelaisia.

Miksi tällainen erityisvaroitus oli tarpeen? Eivätkö sekä fariseukset että saddukeukset vastustaneet Jeesusta avoimesti? (Matteus 16:21; Johannes 11:45–50.) Kyllä vastustivat. Jotkut heistä omaksuisivat kuitenkin myöhemmin kristillisyyden ja yrittäisivät sitten kristillisessä seurakunnassa saada läpi omia ajatuksiaan (Apostolien teot 15:5).

Oli myös sellainen vaara, että opetuslapset itse jäljittelisivät noita uskonnollisia johtajia, joiden vaikutuspiirissä he olivat kasvaneet. Toisinaan jo tuollainen tausta osoittautui esteeksi sille, että he olisivat tajunneet Jeesuksen opetuksia.

Mikä teki fariseusten ja saddukeusten opeista niin vaarallisia? Silmäys Jeesuksen päivien uskonnolliseen elämään antaa meille siitä jonkinlaisen käsityksen.

Uskonnollinen hajaantuneisuus

Historioitsija Max Radin on kirjoittanut ensimmäisen vuosisadan juutalaisyhteisöstä: ”Juutalaisten seurakuntien itsenäisyys suhteessa toisiinsa oli hyvin todellinen, ja sitä jopa vaadittiin ehdottomasti. – – siinä missä temppeliin ja pyhään kaupunkiin kohdistuvaa syvää kunnioitusta pidettiin erittäin tärkeänä, isänmaan ylimmän vallan kulloisiakin haltijoita saatettiin usein halveksia syvästi.”

Asioiden hengellinen tila oli totisesti surkea! Mitkä seikat siihen vaikuttivat? Kaikki juutalaiset eivät asuneet Palestiinassa. Kreikkalainen kulttuuri, jossa papit eivät olleet yhteisön johtajia, oli osaltaan jäytänyt kunnioitusta Jehovan pappisjärjestelyä kohtaan (2. Mooseksen kirja 28:29; 40:12–15). Eikä koulutettuja maallikkoja ja kirjanoppineitakaan saanut väheksyä.

Fariseukset

Nimi fariseukset eli peru·šimʹ tarkoitti luultavasti ’erottautuneita’. Fariseukset pitivät itseään Mooseksen seuraajina. He muodostivat oman liittonsa eli veljesseuransa (hepreaksi ḥavu·rahʹ). Jäsenyyttä anovan oli kolmen jäsenen edessä sitouduttava noudattamaan tiukasti leeviläistä puhtautta, karttamaan läheistä kanssakäymistä oppimattoman kansan (ʽam ha·ʼaʹrets) kanssa ja maksamaan pikkutarkasti kymmenykset. Markuksen 2:16:ssa puhutaan ”fariseusten kirjanoppineista”. Jotkut tämän puolueen jäsenet olivat ammatiltaan kirjanoppineita ja opettajia, kun taas toiset olivat maallikkoja. (Matteus 23:1–7.)

Fariseukset uskoivat, että Jumala on läsnä kaikkialla. He järkeilivät, että koska ”Jumala on kaikkialla, häntä voidaan palvoa niin temppelin sisä- kuin ulkopuolellakin eikä häntä tullut lähestyä pelkästään uhrien välityksellä. Näin he tekivät synagogasta palvonta-, tutkimis- ja rukouspaikan ja nostivat sen keskeiseen asemaan ihmisten elämässä niin että siitä tuli temppelin kilpailija.” (Encyclopaedia Judaica.)

Fariseukset eivät arvostaneet Jehovan temppeliä. Se voidaan nähdä Jeesuksen sanoista: ”Voi teitä, sokeat oppaat, jotka sanotte: ’Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään, mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on velvoituksen alainen’! Tyhmät ja sokeat! Kumpihan on suurempi, kultako vai temppeli, joka on kullan pyhittänyt? Myös: ’Jos joku vannoo alttarin kautta, niin se ei ole mitään, mutta jos joku vannoo sillä olevan lahjan kautta, niin hän on velvoituksen alainen.’ Sokeat! Kumpihan on suurempi, lahjako vai alttari, joka lahjan pyhittää? Siksi se, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sen ja kaiken sillä olevan kautta.” (Matteus 23:16–20.)

Miten fariseukset saattoivat eksyä niin pahoin ajattelussaan? Mitä he väheksyivät? Huomaa mitä Jeesus sanoo seuraavaksi: ”Ja se, joka vannoo temppelin kautta, vannoo sen ja siinä asuvan kautta.” (Matteus 23:21.) Oppinut E. P. Sanders on huomauttanut tästä jakeesta: ”Temppeli ei ollut pyhä ainoastaan sen vuoksi, että siellä palvottiin pyhää Jumalaa, vaan myös siksi, että hän oli siellä.” (Judaism: Practice and Belief, 63 BCE—66 CE.) Jehovan erityinen läsnäolo ei kuitenkaan merkinnyt paljoakaan noille miehille, jotka ajattelivat hänen olevan kaikkialla.

Fariseukset uskoivat myös ennaltamääräyksen ja tahdonvapauden yhdistelmään. Toisin sanoen ”kaikki on määrätty ennalta, mutta valinnanvapaus kuitenkin annetaan”. Silti heidän mielestään Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus oli ennalta määrätty samoin kuin jopa vähäinenkin haava sormessa.

Tällaiset väärät ajatukset ovat saattaneet olla Jeesuksen mielessä hänen puhuessaan siitä, miten eräs torni oli sortunut ja 18 henkeä oli saanut surmansa. Hän kysyi: ”Kuvitteletteko, että he [uhrit] osoittautuivat suuremmiksi velallisiksi kuin kaikki muut ihmiset, jotka asuvat Jerusalemissa?” (Luukas 13:4.) Useimpien onnettomuuksien tapaan tämä johtui ”ajasta ja sattumasta”, ei kohtalosta, kuten fariseukset opettivat (Saarnaaja 9:11, UM). Miten tällaiset oletetut tiedon haltijat käsittelivät Raamatun käskyjä?

Uskonnollisia uudistajia

Fariseukset väittivät, että kunkin sukupolven rabbien oli tulkittava Raamatun käskyt tuoreimpien käsitysten mukaisesti. Hakuteoksessa Encyclopaedia Judaica sanotaankin, että ”heidän ei ollut kovin vaikea sovittaa Tooran opetuksia omiin edistyksellisiin käsityksiinsä tai löytää omia käsityksiään epäsuorasti Tooran sanoista”.

Vuosittaisen sovituspäivän yhteydessä he siirsivät vallan tuottaa syntien sovitus ylimmäiseltä papilta itse tuolle päivälle (3. Mooseksen kirja 16:30, 33). Pääsiäisen vietossa he pitivät tärkeämpänä selostaa 2. Mooseksen kirjan kertomuksen opetuksia nautittaessa viiniä ja happamatonta leipää kuin syödä pääsiäislammasta.

Aikanaan fariseusten vaikutusvalta kasvoi temppelissä. Silloin he ottivat tavaksi järjestää kulkue, johon liittyi veden kantaminen Siloamin lammikosta ja sen vuodattaminen juomauhriksi korjuujuhlan aikana sekä pajunoksien lyöminen alttaria vasten tuon juhlan lopussa ja säännölliset, päivittäiset rukoukset, joille ei ollut perusteita Laissa.

”Erityisen merkittäviä – – [olivat] sapattiin liittyvät fariseusten uudistukset”, sanotaan hakuteoksessa The Jewish Encyclopedia. Vaimojen odotettiin ottavan sapatin vastaan sytyttämällä valot. Jos jokin toiminta näytti johtavan lainvastaiseen työntekoon, fariseukset kielsivät sen. He menivät jopa niin pitkälle, että säätelivät sairaiden hoitoa ja ilmaisivat ärtymystä, kun Jeesus paransi ihmeen välityksellä sapattina (Matteus 12:9–14; Johannes 5:1–16). Nämä uskonnolliset uudistajat eivät kuitenkaan pysähtyneet uusien tapojen vakiinnuttamiseen yrittäessään luoda aidan Raamatun lakien suojaksi.

Lakien tyhjäksi tekeminen

Fariseukset vaativat itselleen oikeuden jättää soveltamatta Raamatun lakeja tai kumota niitä. Heidän järkeilynsä heijastuu Talmudin perusohjeesta: ”On parempi, että yksi laki poistetaan kuin että koko Toora unohdetaan.” Hyvä esimerkki on riemuvuoden lakkauttaminen sen perusteella, että kukaan ei lainannut köyhille tuon ajankohdan lähetessä pelätessään menettävänsä saatavansa (3. Mooseksen kirja, 25. luku).

Muita esimerkkejä ovat se, että luovuttiin aviorikoksesta epäillyn naisen koettelemisesta, ja se, että tingittiin epäselvien tappojen sovitusmenettelystä (4. Mooseksen kirja 5:11–31; 5. Mooseksen kirja 21:1–9). Oli vain ajan kysymys, milloin fariseukset tekisivät tyhjäksi raamatullisen vaatimuksen pitää huolta puutteenalaisista vanhemmista (2. Mooseksen kirja 20:12; Matteus 15:3–6).

Jeesus varoitti: ”Varokaa fariseusten hapatusta, joka on ulkokultaisuutta.” (Luukas 12:1.) Fariseusten opit epäteokraattisine asenteineen eivät voineet olla muuta kuin ulkokultaisia – niitä ei missään nimessä pitänyt tuoda kristilliseen seurakuntaan. Juutalaisissa hakuteoksissa fariseukset esitetään silti myönteisemmässä valossa kuin saddukeukset. Tarkastellaanpa nyt tätä vanhoillisempaa ryhmää.

Saddukeukset

Saddukeusten nimi juontuu mahdollisesti Saadokista, Salomon aikaisesta ylimmäisestä papista (1. Kuningasten kirja 2:35, UM, engl. viitelaitoksen alaviite). Saddukeukset muodostivat vanhoillisen puolueen, joka edusti temppelin ja papiston etuja. Päinvastoin kuin fariseukset, jotka vaativat itselleen valtaa oppineisuuden ja hurskauden perusteella, saddukeukset perustivat erikoisoikeutensa sukuluetteloihin ja asemaan. He vastustivat fariseusten uudistuksia siihen asti, kun Jerusalemin temppeli tuhottiin vuonna 70.

Sen lisäksi että saddukeukset hylkäsivät ennaltamääräysopin, he kieltäytyivät hyväksymästä mitään opetusta, jota ei ollut nimenomaisesti mainittu Pentateukissa, vaikka se olisi esitetty muualla Jumalan sanassa. He suorastaan ”pitivät hyveenä kiistellä” näistä kysymyksistä (The Jewish Encyclopedia). Tämä tuo mieleen tapauksen, jossa he kysyivät Jeesukselta haastavaan sävyyn ylösnousemuksesta.

Saddukeukset kertoivat kuvauksen seitsemän miehen leskestä ja kysyivät: ”Kenelle noista seitsemästä hän siis ylösnousemuksessa joutuu vaimoksi?” Heidän keksimällään leskellä olisi tietenkin voinut olla yhtä hyvin 14 tai 21 miestä. Jeesus selitti: ”Ylösnousemuksessa eivät miehet mene naimisiin eikä naisia naiteta.” (Matteus 22:23–30.)

Jeesus tiesi saddukeusten torjuvan kaikki muut henkeytetyt kirjoittajat paitsi Mooseksen, ja siksi hän perusteli ydinkohtansa lainaamalla Pentateukkia. Hän sanoi: ”Mutta mitä kuolleisiin tulee, että heidät herätetään, ettekö ole lukeneet Mooseksen kirjasta, kertomuksesta orjantappurapensaasta, kuinka Jumala sanoi hänelle: ’Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala’? Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien.” (Markus 12:26, 27.)

Jeesuksen ja hänen seuraajiensa vainoojia

Oltaessa tekemisissä muiden kansojen kanssa saddukeukset luottivat pikemminkin valtioviisauden käyttöön kuin Messiaan odotukseen – sikäli kuin he uskoivat hänen tuloonsa ollenkaan. Rooman kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti heidän tehtävänään oli hoitaa temppeliä, eivätkä he halunneet ketään Messiasta näyttämölle sotkemaan asioita. Koska he katsoivat Jeesuksen uhkaavan asemaansa, he liittyivät joukolla fariseusten kanssa juonittelemaan saadakseen hänet surmatuksi (Matteus 26:59–66; Johannes 11:45–50).

On johdonmukaista, että poliittisesti suuntautuneina saddukeukset tekivät kuuliaisuudesta Roomalle kiistakysymyksen huutaen: ”Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari.” (Johannes 19:6, 12–15.) Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen juuri saddukeukset yrittivät eturivissä pysäyttää kristillisyyden leviämisen (Apostolien teot 4:1–23; 5:17–42; 9:14). Tämä ryhmä lakkasi olemasta temppelin hävityksen jälkeen vuonna 70.

On pysyttävä valppaana

Jeesuksen varoitus on tosiaan osoittautunut hyvin sopivaksi! Meidän täytyy ’varoa fariseusten ja saddukeusten hapatusta’. Ei tarvitse kuin panna merkille sen tuottama huono hedelmä nykyään sekä juutalaisten että kristikunnan keskuudessa.

Jyrkkänä vastakohtana pätevät kristityt vanhimmat, jotka toimivat Jehovan todistajien runsaassa 75 500 seurakunnassa eri puolilla maailmaa, ’kiinnittävät alituista huomiota itseensä ja opetukseensa’ (1. Timoteukselle 4:16). He uskovat koko Raamatun olevan Jumalan henkeyttämä (2. Timoteukselle 3:16). He eivät ole uudistajia eivätkä aja omia uskonnollisia menettelytapojaan, vaan työskentelevät yksimielisesti sen Raamattuun perustuvan järjestön ohjauksessa, joka käyttää tätä lehteä ensisijaisena opetuskanavanaan (Matteus 24:45–47).

Mihin tämä on johtanut? Joka puolella maailmaa miljoonien ihmisten hengellinen tila paranee, kun he oppivat ymmärtämään Raamattua, soveltavat sitä elämäänsä ja opettavat sitä toisille. Jotta näkisit, miten tämä kaikki tapahtuu, mikset kävisi lähimmässä Jehovan todistajien seurakunnassa tai kirjoittaisi tämän lehden julkaisijoille?

[Tekstiruutu s. 26]

JEESUS OTTI KUULIJAKUNTANSA HUOMIOON

JEESUS KRISTUS opetti selkeästi ja otti kuulijoidensa ajatukset huomioon. Näin hän teki esimerkiksi silloin, kun hän puhui fariseus Nikodeemuksen kanssa ’syntymisestä’ uudelleen. Tämä kysyi: ”Kuinka ihminen voi syntyä, kun hän on vanha? Eihän hän voi mennä äitinsä kohtuun toista kertaa ja syntyä?” (Johannes 3:1–5.) Miksi hän oli niin ymmällään, kun kerran fariseukset uskoivat, että juutalaisuuteen kääntyvien oli synnyttävä uudelleen, ja eräs rabbien sanonta rinnasti käännynnäisen ”vastasyntyneeseen lapseen”?

John Lightfoot esittää seuraavan tulkinnan: ”Juutalaisten normaali näkemys israelilaisen pätevyydestä – – on yhä sitkeässä tämän fariseuksen mielessä – – [hän] ei kykene kovin helposti hylkäämään alkuperäistä ennakkoluuloaan – –: ’Kun otetaan huomioon se, että israelilaisilla – – on oikeus tulla hyväksytyksi Messiaan valtakuntaan, niin tarkoitatko tuolla ilmauksellasi, että jokaisen täytyy mennä toisen kerran äitinsä kohtuun, jotta hänestä voisi tulla israelilainen uudelleen?’” (A Commentary on the New Testament From the Talmud and Hebraica.) (Vrt. Matteus 3:9.)

Vaikka Nikodeemus tunnustaakin sen, että käännynnäiset syntyvät uudelleen, tuollainen prosessi tuntuisi hänestä mahdottomalta luonnollisten juutalaisten kohdalla – meneminen ikään kuin uudelleen kohtuun.

Toisella kertaa monet loukkaantuivat, kun Jeesus puhui ’lihansa syömisestä ja verensä juomisesta’ (Johannes 6:48–55). Lightfoot kuitenkin huomauttaa, että ”puheet ’syömisestä ja juomisesta’ kuvaannollisessa merkityksessä olivat tuttuakin tutumpia juutalaisten kouluissa”. Lisäksi hän toteaa Talmudin mainitsevan ”Messiaan syömisen”.

Fariseusten ja saddukeusten näkemykset vaikuttivat siis melkoisesti ensimmäisen vuosisadan juutalaiseen ajatusmaailmaan. Jeesus otti kuitenkin sopivasti aina huomioon kuulijakuntansa tietämyksen ja kokemuksen. Se oli yksi niistä monista seikoista, jotka tekivät hänestä Suuren Opettajan.