Jehovan sana on elävä
Kohokohtia Apostolien tekojen kirjasta
RAAMATUSSA oleva Apostolien tekojen kirja sisältää kattavan kertomuksen kristillisen seurakunnan perustamisesta ja laajenemisesta. Sen kirjoittaja, lääkäri Luukas, kuvailee eloisasti kristittyjen toimintaa noin 28 vuotta käsittävältä jaksolta, vuodesta 33 vuoteen 61 saakka.
Kirjan alkuosa kertoo pääasiassa apostoli Pietarin ja loppuosa apostoli Paavalin toiminnasta. Käyttämällä pronominia ”me” Luukas ilmaisee, että hän oli itse joidenkin tapahtumien silminnäkijä. Huomion kiinnittäminen Apostolien tekojen sanomaan lisää arvostustamme Jumalan kirjoitetun sanan ja hänen pyhän henkensä voimaan (Hepr. 4:12). Lisäksi se kannustaa meitä olemaan uhrautuvia ja vahvistaa uskoamme Valtakunnan toivon toteutumiseen.
PIETARI KÄYTTÄÄ ”VALTAKUNNAN AVAIMIA”
Saatuaan pyhää henkeä apostolit todistavat rohkeasti. Pietari käyttää ensimmäistä ”taivasten valtakunnan avaimista” tiedon ja tilaisuuden oven avaamiseen, jotta hänen sanansa omaksuneet juutalaiset ja käännynnäiset voisivat päästä Valtakuntaan (Matt. 16:19; Apt. 2:5, 41). Vainon aalto saa opetuslapset hajaantumaan, mutta tämä johtaa saarnaamistyön laajenemiseen.
Kuultuaan, että Samaria on ottanut vastaan Jumalan sanan, Jerusalemissa olevat apostolit lähettävät sinne Pietarin ja Johanneksen. Pietari käyttää toista avainta avaamalla samarialaisille tilaisuuden päästä Valtakuntaan. (Apt. 8:14–17.) Kenties vajaan vuoden kuluttua Jeesuksen ylösnousemuksesta tarsolaisessa Saulissa tapahtuu hämmästyttävä muutos. Vuonna 36 Pietari käyttää kolmatta avainta, ja pyhän hengen ilmainen lahja vuodatetaan kansakuntiin kuuluvien ympärileikkaamattomien ihmisten päälle (Apt. 10:45).
Vastauksia raamatullisiin kysymyksiin
2:44–47; 4:34, 35: Miksi uskovat myivät omaisuuttaan ja jakelivat siitä saatuja varoja? Monet, joista tuli uskovia, olivat matkustaneet kaukaisista paikoista eivätkä olleet varautuneet pitkittämään oleskeluaan Jerusalemissa. He halusivat kuitenkin viipyä siellä pitempään, jotta he saisivat lisää tietoa tästä uudesta uskosta ja voisivat todistaa toisille. Voidakseen auttaa heitä jotkut kristityt myivät omaisuuttaan, ja varoja jaettiin tarpeessa oleville.
4:13: Olivatko Pietari ja Johannes lukutaidottomia tai oppimattomia? Eivät olleet. Heitä sanottiin ”koulunkäymättömiksi ja tavallisiksi ihmisiksi”, koska he eivät olleet käyneet uskonnollista valmennusta antavia rabbien kouluja.
5:34–39: Miten Luukas saattoi tietää, mitä Gamaliel oli sanonut suljetuin ovin pidetyssä sanhedrinin istunnossa? Mahdollisuuksia on ainakin kolme: 1) Paavali, Gamalielin entinen oppilas, kertoi siitä Luukkaalle; 2) Luukas keskusteli jonkun sanhedrinin myötämielisen jäsenen, esimerkiksi Nikodemoksen, kanssa; 3) Luukas sai tämän tiedon Jumalan hengen välityksellä.
7:59: Rukoiliko Stefanos Jeesusta? Ei rukoillut. Palvonta ja niin ollen myös rukoukset tulee osoittaa vain Jehova Jumalalle (Luuk. 4:8; 6:12). Normaalissa tilanteessa Stefanos olisi rukoillut Jehovaa Jeesuksen nimessä (Joh. 15:16). Tässä tapauksessa Stefanos sai kuitenkin näyn, jossa ”Ihmisen Poika seisoi Jumalan oikealla puolella” (Apt. 7:56). Stefanos tiesi varsin hyvin, että Jeesukselle oli annettu voima herättää kuolleet eloon, ja siksi hän pyysi – mutta ei rukoillut – suoraan Jeesusta ottamaan vastaan hänen henkensä (Joh. 5:27–29).
Opetuksia meille
1:8: Maailmanlaajuista todistustyötä, jota Jehovan palvojat tekevät, ei voida saattaa päätökseen ilman pyhän hengen apua.
4:36–5:11: Kyproksesta oleva Joosef sai lisänimen Barnabas, joka merkitsee ’lohdutuksen poikaa’. Apostolit antoivat hänelle nimen Barnabas ehkä siksi, että hän oli lämminsydäminen, huomaavainen ja auttavainen. Meidän tulisi olla hänen kaltaisiaan eikä sellaisia kuin Ananias ja Safira, jotka sortuivat teeskentelyyn, ulkokultaisuuteen ja vilpillisyyteen.
9:23–25: Ei ole raukkamaista karistaa kannoiltaan vihollisia voidakseen jatkaa saarnaamista.
9:28–30: Jos jossakin ympäristössä tai joillekin ihmisille todistaminen käy fyysisesti, moraalisesti tai hengellisesti vaaralliseksi, meidän täytyy harkita huolellisesti, missä ja milloin saarnaamme.
9:31: Kun ajat ovat suhteellisen rauhalliset, meidän tulisi pyrkiä vahvistamaan uskoamme tutkimisen ja mietiskelyn avulla. Kun sitten sovellamme oppimaamme käytäntöön, voimme vaeltaa Jehovan pelossa ja olla innokkaita sananpalveluksessa.
PAAVALIN INNOKAS SANANPALVELUS
Vuonna 44 Agabos tulee Antiokiaan, jossa Barnabas ja Saul ovat opettaneet ”kokonaisen vuoden”. Agabos ennustaa ”suuren nälänhädän”, joka tulee kaksi vuotta myöhemmin. (Apt. 11:26–28.) Kun Barnabas ja Saul ”ovat täysin toimittaneet avustuspalveluksensa Jerusalemissa”, he palaavat Antiokiaan (Apt. 12:25). Vuonna 47 – noin 12 vuotta Saulin kääntymyksen jälkeen – pyhä henki lähettää Barnabaan ja Saulin lähetysmatkalle (Apt. 13:1–4). Vuonna 48 he palaavat Antiokiaan, ”jossa heidät oli uskottu Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden huostaan” (Apt. 14:26).
Noin yhdeksän kuukautta myöhemmin Paavali (tunnetaan myös Saulina) valitsee toverikseen Silaksen ja lähtee toiselle matkalleen (Apt. 15:40). Timoteus ja Luukas liittyvät matkan varrelta Paavalin mukaan. Luukas jää Filippiin, kun Paavali jatkaa matkaa Ateenaan ja sitten Korinttiin, jossa hän tapaa Aquilan ja Priscillan ja jossa hän viettää puolitoista vuotta (Apt. 18:11). Paavali jättää Timoteuksen ja Silaksen Korinttiin, ottaa mukaansa Aquilan ja Priscillan ja purjehtii Syyriaan alkuvuodesta 52 (Apt. 18:18). Aquila ja Priscilla jäävät matkan varrella Efesokseen.
Vietettyään jonkin aikaa Syyrian Antiokiassa Paavali lähtee vuonna 52 kolmannelle matkalleen (Apt. 18:23). Efesoksessa ”Jehovan sana kasvaa ja voittaa jatkuvasti alaa” (Apt. 19:20). Paavali viettää siellä kolmisen vuotta (Apt. 20:31). Vuoden 56 helluntaihin mennessä Paavali on tullut Jerusalemiin. Hänet pidätetään, ja hän todistaa pelottomasti viranomaisten edessä. Roomassa hän joutuu kotiarestiin kahdeksi vuodeksi (n. 59–61), ja siellä ollessaan hän etsii keinoja saarnata Valtakuntaa ja opettaa ”Herraa Jeesusta Kristusta koskevia asioita” (Apt. 28:30, 31).
Vastauksia raamatullisiin kysymyksiin
14:8–13: Miksi Lystran asukkaat kutsuivat ”Barnabasta Zeukseksi mutta Paavalia Hermeeksi”? Zeus oli kreikkalaisessa mytologiassa jumalten hallitsija, ja hänen poikansa Hermes tunnettiin kaunopuheisuudestaan. Koska Paavali johti puhumista, lystralaiset kutsuivat häntä Hermeeksi ja Barnabasta Zeukseksi.
16:6, 7: Miksi pyhä henki kielsi Paavalia ja hänen tovereitaan saarnaamasta Aasian piirikunnassa ja Bithyniassa? Työntekijöitä oli vain vähän. Siksi pyhä henki ohjasi heidät hedelmällisemmille alueille.
18:12–17: Miksi prokonsuli Gallio ei puuttunut tilanteeseen, kun sivustakatsojat alkoivat piestä Sostenesta? Gallio kenties ajatteli, että tämä mies, joka näytti johtavan Paavalia vastaan noussutta väkijoukkoa, sai ansionsa mukaan. Ilmeisesti tapauksesta oli kuitenkin hyviä tuloksia, koska Sostenes kääntyi sittemmin kristillisyyteen. Paavali sanoo myöhemmin Sostenesta ”veljeksemme” (1. Kor. 1:1).
18:18: Minkä juhlallisen lupauksen Paavali oli antanut? Jotkut tutkijat esittävät, että Paavali olisi tehnyt nasiirilupauksen (4. Moos. 6:1–21). Raamatussa ei kuitenkaan sanota, mikä tuo Paavalin juhlallinen lupaus oli. Siinä ei myöskään kerrota, oliko Paavali tehnyt sen ennen kääntymystään vai sen jälkeen tai oliko sen määräaika alkamassa vai päättymässä. Oli miten oli, tällaisen juhlallisen lupauksen tekeminen ei ollut syntiä.
Opetuksia meille
12:5–11: Me voimme ja meidän tulisi rukoilla veljiemme puolesta.
12:21–23; 14:14–18: Herodes otti mielellään vastaan kunnian, joka olisi tullut antaa vain Jumalalle. Paavali ja Barnabas sitä vastoin torjuivat heti jyrkästi asiattoman ylistyksen ja kunnian, jota heille osoitettiin. Meidän ei pitäisi haluta kunniaa mistään, mitä saatamme saada aikaan Jehovan palveluksessa.
14:5–7: Varovaisuuden noudattaminen voi auttaa meitä jatkamaan palvelusta (Matt. 10:23).
14:22: Kristityt osaavat odottaa ahdistuksia. He eivät yritä välttyä niiltä tinkimällä uskostaan. (2. Tim. 3:12.)
16:1, 2: Kristittyjen nuorten tulisi ahkeroida hengellisissä toimissa ja etsiä Jehovan apua voidakseen luoda itselleen hyvän maineen.
16:3: Meidän tulisi tehdä kaikkemme, rikkomatta kuitenkaan Raamatun normeja, jotta toisten olisi helppo ottaa hyvä uutinen vastaan (1. Kor. 9:19–23).
20:20, 21: Todistaminen talosta taloon on palveluksemme olennaisen tärkeä piirre.
20:24; 21:13: Nuhteettomana pysyminen Jumalan edessä on tärkeämpää kuin elämämme säilyttäminen.
21:21–26: Meidän tulisi olla halukkaita ja innokkaita ottamaan vastaan hyviä neuvoja.
25:8–12: Nykyiset kristityt voivat ja heidän tulisi käyttää hyväkseen lain suomia mahdollisuuksia ”hyvän uutisen puolustamisessa ja laillisessa vahvistamisessa” (Fil. 1:7).
26:24, 25: Meidän tulisi julistaa ”totuuden ja tervemielisyyden sanoja”, vaikka ne ovat ”aineelliselle ihmiselle” tyhmyyttä (1. Kor. 2:14).
[Kuva s. 30]
Milloin Pietari käytti ”valtakunnan avaimia”?
[Kuva s. 31]
Maailmanlaajuista todistustyötä ei voitaisi tehdä ilman pyhän hengen apua.