TIESITKÖ?
Miten Rooman kansalaisuus hyödytti apostoli Paavalia?
Paavali julisti: ”Vetoan keisariin!”
Rooman kansalaisuus takasi henkilölle tiettyjä oikeuksia ja etuja kaikkialla tuon imperiumin alueella. Hän ei ollut provinssien kaupunkien lakien vaan Rooman lakien alainen. Ollessaan syytettynä hän saattoi hyväksyä sen, että hänen tapauksensa käsiteltiin paikallisten lakien mukaan, mutta hänellä oli sen lisäksi oikeus tulla kuulluksi roomalaisessa tuomioistuimessa. Jos syytetylle langetettiin kuolemanrangaistus, hänellä oli oikeus vedota keisariin.
Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt roomalainen valtiomies Cicero totesikin: ”Rooman kansalaisen sitominen on rikos, hänen ruoskimisensa pahuutta, ja hänen teloittamisensa miltei isänmurha.”
Apostoli Paavali saarnasi laajalti kautta imperiumin. Hän käytti kansalaisoikeuksiaan ainakin kolmessa tapauksessa: 1) hän ilmoitti Filippin hallintoviranomaisille, että pieksemällä hänet nämä olivat loukanneet hänen oikeuksiaan, 2) hän paljasti olevansa Rooman kansalainen välttääkseen tulemasta ruoskituksi Jerusalemissa, ja 3) hän vetosi Rooman keisariin, jotta keisari itse käsittelisi hänen tapauksensa. (Apostolien teot 16:37–39; 22:25–28; 25:10–12.)
Miten paimenille maksettiin palkkaa Raamatun aikoina?
Nuolenpääkirjoituksella laadittu lampaita ja vuohia koskeva kauppakirja noin vuodelta 2050 eaa.
Patriarkka Jaakob paimensi enonsa Labanin lammaslaumoja 20 vuoden ajan. Ensimmäisistä 14 vuodesta Jaakob sai palkakseen Labanin kaksi tytärtä. Jäljellä olevista 6 vuodesta hän sai palkaksi karjaa. (1. Mooseksen kirja 30:25–33.) ”Sellaiset paimenen työtä koskevat sopimukset, jollaisen muun muassa Laban ja Jaakob tekivät, olivat erittäin tuttuja muinoin eläneille Raamatun tekstin kirjoittajille ja lukijoille”, sanotaan lehdessä Biblical Archaeology Review.
Muinaiset kauppakirjat, joita on löydetty kaivauksissa Nuzin ja Larsan kaupungeista sekä muualta nykyisen Irakin alueelta, valaisevat näitä sopimuksia. Sopimus oli tyypillisesti voimassa vuosittaisesta keritsemisestä seuraavaan. Paimenet ottivat vastuulleen tietyn määrän eläimiä, jotka oli luetteloitu iän ja sukupuolen mukaan. Vuoden kuluttua lampaiden omistajalle annettiin tietty vähimmäismäärä esimerkiksi villaa, maitotuotteita ja nuorta karjaa. Yli menevä osuus kuului paimenelle.
Lauman koko kasvoi sen mukaan, kuinka paljon uuhia paimenelle oli uskottu. Sadan uuhen odotettiin yleensä tuottavan 80 elävää karitsaa. Paimenen täytyi hyvittää mikä tahansa alijäämä tai menetys. Tämä varmasti kannusti paimenta pitämään hyvää huolta hänen vastuulleen annetuista eläimistä.