ITALIA

(mahd. lat. sanasta vitulus ’vasikka’).

Saappaan muotoinen niemimaa, joka ulkonee manner-Euroopasta kaakkoon, Välimereen. Pohjoisosan Alpeilta etelään, Messinansalmeen päättyvään ”saappaan kärkeen”, se on n. 1130 km pitkä. Sen leveys on 160–240 km, ja sitä reunustaa idässä Adrianmeri ja lännessä Tyrrhenanmeri. Apenniinien vuorijono kulkee koko niemimaan keskellä kuin selkäranka, ja hedelmälliset laaksot suuntautuvat kohti rannikkotasankoja. Tärkeimmät joet ovat Tiber ja Po. Italia on hieman Suomea pienempi.

Antiokhos Syrakusalaisen mukaan (400-luvulla eaa.) nimellä Italia tarkoitettiin alun perin vain etelässä sijaitsevaa Kalabrian maakuntaa, jossa italit asuivat. Tämä nimi näyttää olevan kreikkalaistettu muoto sanasta Vitelia, joka on sukua latinan sanalle vitulus ’vasikka’. Se yhdistettiin tähän seutuun mahdollisesti joko siksi, että siellä oli laidunmaita ja karjaa, tai siksi, että sen asukkaat kuvittelivat olevansa sonni-jumalansa jälkeläisiä. Ensimmäiselle vuosisadalle tultaessa nimellä Italia tarkoitettiin jo suurin piirtein samaa aluetta kuin nykyäänkin.

Vuosisatojen kuluessa tähän hyvin hedelmälliseen maahan muutti monia erilaista alkuperää olevia kansoja. Italian varhaishistoriaan kuuluu sotia, joita käytiin maassa jo asuvien ja aika ajoin maahan muuttoaaltoina tunkeutuneiden uusien tulokkaiden välillä. Niemimaasta tuli siis kielten, rotujen ja tapojen sulatusuuni, kun nuo erilaiset kansalliset ryhmät asettuivat aloilleen ja solmivat avioliittoja keskenään.

Kristillisyys saapui Italiaan jo varhain, sillä italialaisia käännynnäisiä ja Roomasta tulleita juutalaisia oli vuoden 33 helluntaipäivänä todistamassa pyhän hengen vuodattamista ja kuuntelemassa Pietarin selostusta; epäilemättä jotkut heistä kuuluivat niihin ”noin kolmeentuhanteen”, jotka tuolloin kastettiin (Ap 2:1, 10, 41). Palattuaan Italiaan he ovat saattaneet muodostaa sen Rooman kristillisen seurakunnan ytimen, jolle Paavali joitakin vuosia myöhemmin kirjoitti yhden kirjeistään (Ro 1:1–7). Aquila ja Priscilla kuuluivat ehkä tuohon Italian seurakuntaan, kun keisari Claudius jolloinkin vuonna 49 tai vuoden 50 alkupuolella määräsi heidät lähtemään maasta. He saapuivat Korinttiin vähän ennen kuin Paavali vieraili tuossa kaupungissa ensimmäistä kertaa toisella lähetysmatkallaan. (Ap 18:1, 2.)

Cornelius, ”italialaisen joukko-osaston” upseeri, joka oli epäilemättä italialainen, asui Kesareassa (Ap 10:1). Paavali oli Kesareassa syytettynä Festuksen edessä, kun hän vetosi keisariin. Sitten hänet vietiin laivalla Myraan, missä hänet muiden vankien mukana siirrettiin aleksandrialaiseen viljalaivaan, joka oli matkalla Italiaan. (Ap 25:6, 11, 12; 27:1, 5, 6.) Koska heidän laivansa haaksirikkoutui matkalla, he joutuivat viettämään talven Maltan saarella. Luultavasti vuoden 59 keväällä Paavali sitten astui ensimmäisen kerran Italian maaperälle Italian ”saappaan kärjessä” sijaitsevassa Regiumissa, ja pian sen jälkeen hän nousi maihin Puteolissa (Napolinlahdessa olevan) Pozzuolinlahden rannalla. Täällä, yli 160 km Roomasta etelään, Paavali viipyi viikon paikallisen seurakunnan luona, ennen kuin hän meni Roomaan pitkin Via Appiaa, jonka varrelle, ”Appiuksen torille ja Kolmelle majatalolle”, veljet tulivat Roomasta häntä vastaan. (Ap 28:11–16.) Paavali kirjoitti Heprealaiskirjeen todennäköisesti ollessaan vielä Italiassa ensimmäisen Rooman-vankeutensa loppupuolella tai pian sen jälkeen, kun hänet oli vapautettu noin vuonna 61 (Hpr 13:24).