TAIKUUS JA NOITUUS

Salaisia taitoja ja salaperäisiä kykyjä, joita käytetään jonkin otaksuttavasti yliluonnollisen aikaansaamiseksi; liittyy spiritistisiin, okkulttisiin voimiin.

”Mustaan magiaan” sanotaan kuuluvan loitsuja, erityisiä kirouksia ja ”paha silmä”, jotka saavat aikaan vahinkoa vihollisille. Toisaalta ns. ”valkoisen magian” harjoittajat sanovat sen saavan aikaan hyvää tekemällä loitsut tehottomiksi ja kumoamalla kiroukset. Joidenkin muinaisten kansojen keskuudessa ”musta magia” oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Raamattu menee kuitenkin askeleen pitemmälle ja kieltää kaikenlaisen spiritistisen magian eli taikuuden (3Mo 19:26; 5Mo 18:9–14). Taikuuden harjoittaja yrittää vaikuttaa ihmisiin ja muuttaa tulevia tapahtumia käyttämällä taikakaavoja, joita kerrotaan saatavan yliluonnollisen tiedon ja viisauden avulla. Tässä suhteessa taikuus eroaa okkulttisesta ennustamisesta, jolla pyritään vain saamaan selville tulevia tapahtumia mutta ei vaikuttamaan niihin eikä muuttamaan niitä (ks. OKKULTTINEN ENNUSTAMINEN).

Noituuden käsite perustuu suurelta osin uskomukseen, jonka mukaan pahat henget voidaan houkutella joko lähtemään ihmisestä tai menemään häneen, niitä voidaan puijata ja pettää ja ne voidaan vangita tai pyydystää puunpalaseen tai savikuvaan. Väitetään esimerkiksi, että tekemällä taikapolkuja hunajasta tai jostain muusta miellyttävästä aineesta demoneja voidaan johdattaa taikurin tahdon mukaan.

Kaikki tällaiset käsitykset synnyttivät luonnollisesti viekkaan taikuutta harjoittavien pappien luokan, jolla oli suuri valta ihmisten elämään ja joka kiskoi suuria palkkioita vaikutusvaltansa alaisilta ihmisiltä sillä varjolla, että siihen kuuluvilla oli yliluonnollisia kykyjä, jotka ylittivät demonien kyvyt. Kansa uskoi, että nämä ammattinoidat saattoivat saada demonit tottelemaan mutta demoneilla ei ollut valtaa näihin noitiin.

Muinaiset kaldealaiset ja babylonialaiset kehittivät ja käyttivät näitä spiritistisiä tapoja, ns. salatieteitä. Jesaja kertoo 700-luvulla eaa., että hänen aikansa Babylon oli täynnä kaikenlaista noituutta (Jes 47:12–15). Runsaat sata vuotta myöhemmin, Danielin päivinä, taikuutta harjoittavat papit kuuluivat edelleen Babylonin hoviin (Da 1:20; 2:2, 10, 27; 4:7; 5:11). Ilmaus ”taikuutta harjoittavat papit” on kirjaimellinen ja tarkka käännös hepreasta.

Babylonialaiset pelkäsivät suuresti fyysisesti epämuodostuneita ihmisiä, joita sanottiin velhoiksi ja noidiksi, koska heidän uskottiin käyttävän ”mustaa magiaa”. Toisaalta pappien sanottiin hallitsevan ”valkoista magiaa”. Uskottiin, että samat loitsut, jotka tekivät sairaan terveeksi, jos ne esitti pappi, surmasivat ihmisen, jos ne esitti velho tai noita.

Kun ihmiset hajaantuivat kautta maan Babelin kieltensekoituksen takia, he veivät mahdollisesti mukanaan jonkinlaisen käsityksen noista taikakeinoista (1Mo 11:8, 9). Nykyään miljoonat harjoittavat taikuutta turvautumalla mantroihin eli laajalle levinneeseen hinduismin muotoon kuuluviin salaperäisiin kaavoihin, hymneihin tai taianomaisiin rukouksiin. Kaikkialla maailmassa on taikuutta harjoittavia pappeja, poppamiehiä ja kaikenlaisia noitia, kuten oli egyptiläistenkin keskuudessa Joosefin päivinä, 1700-luvulla eaa. (1Mo 41:8, 24). Runsaat pari sataa vuotta sen jälkeen, kun Joosef myytiin orjaksi, Egyptin taikuutta harjoittavat papit näyttivät pystyvän jossain määrin jäljittelemään kolmea ensimmäistä Mooseksen tekemää ihmettä (2Mo 7:11, 22; 8:7). He eivät kuitenkaan kyenneet tuottamaan sääskiä, jolloin heidän oli myönnettävä, että kyseessä oli ”Jumalan sormi”. Yhtä vähän he pystyivät estämään paisevitsausta vaikuttamasta heihin itseensä. (2Mo 8:18, 19; 9:11.)

Tuomitaan Raamatussa. Raamattu on hyvin erilainen kuin muiden muinaisten kansojen kirjoitukset, koska kaikki sen viittaukset salaperäisiin voimiin ja taikakeinoihin ovat tuomitsevia. Se ei suosittele missään ”mustan magian” loitsujen kumoamista ”valkoisella magialla”. Sen sijaan se kannustaa suojautumaan näkymättömiä ”pahoja henkivoimia” sekä kaikkea niihin liittyvää toimintaa, mm. taikuutta, vastaan uskomalla ja luottamalla Jehovaan ja rukoilemalla häntä (Ef 6:11–18). Psalmeissa vanhurskaat rukoilevat vapautusta pahasta; Jeesus opetti rukoilemaan vapautusta ”paholaisesta” (Mt 6:13). Toisaalta Talmudissa ja Koraanissa annetaan sijaa taikauskolle ja pelolle. Apokryfisessä Tobiaan kirjassa on järjettömiä kohtia, jotka käsittelevät noituutta (Tobit 6:5, 8, 9, 17, 18; 8:2, 3; 11:8–15; 12:3; ks. APOKRYFIT: Tobias [Tobia]).

Israelin kansakunta oli siis tässä suhteessa erilainen kuin aikalaisensa, ja jotta se olisi pysynyt sellaisena Jehova antoi kansalleen joitakin hyvin yksityiskohtaisia lakeja, jotka koskivat okkulttisten taitojen käyttäjiä. ”Noitanaisen et saa antaa olla elossa.” (2Mo 22:18.) ”Ette saa – – harjoittaa taikuutta.” ”Jos miehessä tai naisessa osoittautuu olevan meedio- tai ennusteluhenki, heidät tulee ehdottomasti surmata.” (3Mo 19:26; 20:27.) ”Keskuudestasi ei saa löytyä ketään – – taikuuden harjoittajaa eikä enteiden tähyilijää, ei noitaa eikä sellaista, joka kietoo toisia loitsulla, eikä ketään, joka kysyy neuvoa meediolta.” (5Mo 18:10–14.)

Lisäksi Jehovan profeetta julisti, että Jumala karsisi pois kaikki noituutta harjoittavat (Mi 5:12). Jotkut, mm. Saul, Isebel ja Manasse, jotka hylkäsivät Jehovan ja turvautuivat erilaisiin noituuden muotoihin, ovat muinaisia esimerkkejä, joita ei tule jäljitellä (1Sa 28:7; 2Ku 9:22; 2Ai 33:1, 2, 6).

Myös Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa kerrotaan siitä, miten yleisiä noidat olivat kaikkialla Rooman imperiumin alueella Jeesuksen ja apostolien aikaan. Kyproksen saarella oli Barjesus-niminen noita, jonka Paavali tuomitsi, koska hän oli ”täynnä kaikenlaista petosta ja kaikenlaista ilkeyttä, – – Panettelijan poika” (Ap 13:6–11). Kuitenkin jotkut, esim. samarialainen Simon, lopettivat taikuuden harjoittamisen ja tulivat kristityiksi (Ap 8:5, 9–13). Kerran Efesoksessa toivat ”useat taikuutta harjoittaneista kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien edessä. Ja niiden hinnat laskettiin yhteen, ja niiden arvoksi todettiin viisikymmentätuhatta hopearahaa [jos denaareita, 37200 dollaria].” (Ap 19:18, 19.) Kirjoittaessaan galatalaisille apostoli Paavali mainitsi spiritistisen okkultismin ”lihan tekojen” joukossa ja varoitti heitä, ”että ne, jotka harjoittavat sellaisia, eivät peri Jumalan valtakuntaa” (Ga 5:19–21). Tuon loistoisan Valtakunnan ulkopuolelle jäävät kaikki, jotka itsepintaisesti harjoittavat noita babylonialaisia tapoja (Il 21:8; 22:15). Heidät kaikki tuhotaan yhdessä Suuren Babylonin kanssa, joka on saanut erittäin huonon maineen, koska se on eksyttänyt kansakuntia noituudellaan (Il 18:23). (Ks. VOIMA, VOIMATEOT: Vastuuntuntoinen voimankäyttö.)