ANANIAS

(kreikk. muoto hepr. nimestä Hananja, joka merkitsee ’Jehova on osoittanut suopeutta; Jehova on ollut suosiollinen’).

1. Jerusalemin varhaiskristillisen seurakunnan jäsen. Vuoden 33 helluntain jälkeen kristityt huolehtivat Jerusalemiin jääneiden uskovien aineellisista tarpeista auttamalla toinen toistaan. Tätä tarkoitusta varten perustettiin yhteisrahasto. Siihen annettiin lahjoituksina niiden peltojen ja talojen hinta, jotka seurakunnan jäsenet myivät ja sen jälkeen vapaaehtoisesti lahjoittivat. (Ap 4:34–37.) Ananias myi pellon ja lahjoitti vaimonsa tieten osan saamistaan rahoista mutta antoi ymmärtää, että hän luovutti koko rahasumman – epäilemättä saadakseen kiitosta ja arvostusta seurakunnassa. Hengen kautta saamansa erikoistiedon avulla Pietari kuitenkin havaitsi hänen teeskentelynsä ja paljasti hänen ’valehdelleen pyhälle hengelle ja Jumalalle’, jolloin Ananias kaatui maahan ja kuoli. Kun miehet, jotka hautasivat hänet, palasivat noin kolme tuntia myöhemmin, he havaitsivat myös hänen vaimonsa Safiran kuolleen tämän yritettyä jatkaa samaa valheellista teeskentelyä. (Ap 5:1–10.)

2. Damaskoksessa asunut kristitty opetuslapsi. Saulin kääntymyksen jälkeen Ananias sai näyn, jossa Jeesus antoi hänelle Saulin nimen ja osoitteen ja kehotti häntä käymään tämän luona. Ananias epäröi aluksi, koska hän tiesi Saulin vainonneen kiihkeästi kristittyjä, mutta sitten hän myöntyi ja meni Saulin luo, palautti hänelle näön, kertoi hänelle hänen tehtävästään Jumalan todistajana ja järjesti hänen kasteensa. Puolustautuessaan myöhemmin juutalaisvastustajiensa edessä Saul (Paavali) sanoi Ananiasta mieheksi, ”joka oli jumalaapelkäävä Lain mukaan ja josta kaikki siellä [Damaskoksessa] asuvat juutalaiset kertoivat hyvää”. Koska Ananias oli kristitty, tämä juutalaisten antama kiitos oli todella huomattava osoitus hänen oikeasta käytöksestään. (Ap 9:10–18; 22:12–16.)

3. Juutalainen ylimmäinen pappi noin vuosina 48–58. Hän oli Nebedeuksen poika, ja hänet nimitti virkaan Khalkiin kuningas Herodes – Herodes Agrippa I:n veli (Josefus, Jewish Antiquities, XX, 103 [v, 2]). Hänet lähetettiin vuonna 52 oikeuteen Roomaan juutalaisten ja samarialaisten välillä syntyneiden vaikeuksien vuoksi, mutta keisari Claudius I vapautti hänet syytteestä.

Johtaessaan noin vuonna 56 Paavalin oikeudenkäyntiä sanhedrinin edessä Ananias käski lyödä Paavalia kasvoihin. Paavali vastasi ennustamalla, että Jumala maksaisi moisen väärinteon ja käytti Ananiaasta nimitystä ”valkoiseksi kalkittu seinä”. Kun Paavali vaadittiin tästä vastuuseen, hän puolusti itseään sillä, ettei ollut tiennyt häntä lyömään käskeneen henkilön olevan ylimmäinen pappi, ja lainaamalla 2. Mooseksen kirjan 22:28:aa hän tunnusti, että hänen velvollisuutensa oli osoittaa sopivaa kunnioitusta. Jotkut arvelevat, että Paavali vetosi tietämättömyyteensä, koska Ananiaan asema ylimmäisenä pappina ei ollut oikeudellisesti varma hänen Roomasta paluunsa jälkeen, mutta tämän olettamuksen puolesta ei ole pitäviä todisteita. Se saattoi hyvinkin olla vain yksi lisätodiste Paavalin huononäköisyydestä, johon viitataan muissa raamatunkohdissa. Ananiaan käsky oli ehkä sen verran lyhyt ja tunnepitoinen, että Paavalin oli vaikea tunnistaa puhujaa. (Ap 23:2–5.)

Sanhedrinin oikeudenkäynnin jälkeen Ananias matkusti muutamien vanhinten ja erään julkisen puhujan kanssa Kesareaan käskynhaltija Felixin luo nostamaan syytteen Paavalia vastaan (Ap 24:1). Sen jälkeen häntä ei enää mainita Raamatussa. Maallisessa historiassa hänet kuvataan ylimieliseksi ja julmaksi mieheksi, jonka käytöstä leimasi ahneus sekä hänen ollessaan ylimmäisenä pappina että hänen toimikautensa päätyttyä. Vuosien 66–70 juutalaiskapinan alkuaikoina Ananiaan yhteistyö Rooman viranomaisten kanssa sai jotkut juutalaisväestöön kuuluvat ajamaan häntä takaa. Hän piiloutui akveduktiin, mutta hänet löydettiin ja murhattiin.