LYIJY
Raskas metallinen alkuaine, jonka tiheys on 11,34. Tätä himmeänharmaata metallia käytettiin ongensiimojen ja kalaverkkojen painona sekä raskaiden kansien valmistukseen. Mooses lauloi runollisesti voittolaulussaan, että egyptiläiset ”upposivat – – kuin lyijy [hepr. ʽo·feʹret]” Punaiseenmereen (2Mo 15:10). Kreikkalainen sana, joka on Apostolien tekojen 27:28:ssa käännetty vastineella ’luodata’ (bo·liʹzō), merkitsee kirjaimellisesti ’heittää lyijyluoti’. Aamoksen 7:7, 8:ssa ”luotilangaksi” käännetty heprealainen sana (ʼanakhʹ) voi tarkoittaa ’lyijyä’ tai ’tinaa’. Sulaa lyijyä kaadettiin joskus kiveen tehtyihin kaiverruksiin, jotta teksti säilyisi pidempään ja sitä olisi helpompi lukea. Tällainen tapa oli käytössä ainakin jo Jobin aikana. (Job 19:23, 24.) Jesajan 41:7:ssä mainitaan ”juotos” (hepr. deʹveq) epäjumalankuvien valmistamisen yhteydessä, mutta sitä, tehtiinkö tuo juotos silloin lyijystä ja tinasta kuten nykyään, ei tiedetä.
Tavallisin lyijymineraali oli lyijyhohde eli galeniitti, joka on lyijysulfidia. Sitä louhittiin Arabassa, Kuolleenmeren eteläkärjen ja Akabanlahden välillä. Lisäksi sitä saatiin Tarsisista (Espanjasta) (Hes 27:12). Lyijymalmia täytyi sulattaa sulatusuunissa kuten muidenkin metallien malmeja (Jer 6:29; Hes 22:18–20; vrt. 4Mo 31:22, 23). Tässä puhdistusprosessissa lyijysulfidi muuttui ensin lyijyoksidiksi, jota käytettiin joskus sellaisenaan saviastioiden lasitukseen, kuten Egyptin ja Niniven raunioista tehdyt löydöt todistavat. (Ks. SULATTAMINEN, PUHDISTAMINEN.)