KUNNIOITUKSEN OSOITTAMINEN

Kumartuminen, polvistuminen, maahan heittäytyminen tai jokin muu alamaisuutta ilmaiseva ele tai pelkästään arvonannon osoittaminen. Se on monissa tapauksissa sopiva vastine heprean sanalle hiš·ta·ḥawahʹ ja kreikan sanalle pro·sky·neʹō.

Hiš·ta·ḥawahʹ tarkoittaa pohjimmiltaan ’kumartua’ (1Mo 18:2). Sellainen kumartuminen saattoi osoittaa kunnioitusta tai arvonantoa toista ihmistä kohtaan, esim. kuningasta (1Sa 24:8; 2Sa 24:20; Ps 45:11), ylimmäistä pappia (1Sa 2:36), profeettaa (2Ku 2:15) tai jotain muuta arvovaltaisessa asemassa olevaa ihmistä (1Mo 37:9, 10; 42:6; Ru 2:8–10) tai vanhempaa sukulaista kohtaan (1Mo 33:1–6; 48:11, 12; 2Mo 18:7; 1Ku 2:19), ja jopa vieraille ihmisille voitiin kumartaa kohteliaan kunnioittavasti (1Mo 19:1, 2). Abraham kumarsi Heetin kanaanilaisille pojille, joilta hän halusi ostaa hautapaikan (1Mo 23:7). Iisakin Jaakobille antamassa siunauksessa kehotettiin kansallisia ryhmiä ja Jaakobin omia ”veljiä” kumartamaan häntä (1Mo 27:29; vrt. 49:8). Kun miehet alkoivat kumartaa Daavidin poikaa Absalomia, hän tarttui heihin ja suuteli heitä, ilmeisesti edistääkseen kunnianhimoisia poliittisia tavoitteitaan asettumalla muka samalle tasolle heidän kanssaan (2Sa 15:5, 6). Mordokai kieltäytyi heittäytymästä Hamanin eteen, ei siksi, että hän olisi pitänyt tuota tapaa sinänsä vääränä, vaan epäilemättä siksi, että tuo korkea persialainen virkamies oli syntyperältään kirottu amalekilainen (Est 3:1–6).

Edellä mainituista esimerkeistä käy ilmi, ettei tämä heprealainen sana sinänsä välttämättä sisällä uskonnollista merkitystä eikä tarkoita palvontaa. Monissa tapauksissa sitä kuitenkin käytetään joko tosi Jumalan palvonnan (2Mo 24:1; Ps 95:6; Jes 27:13; 66:23) tai väärien jumalien palvonnan (5Mo 4:19; 8:19; 11:16) yhteydessä. Ihmiset saattoivat kumartua rukoillessaan Jumalaa (2Mo 34:8; Job 1:20, 21), ja usein he heittäytyivät maahan saadessaan Jumalalta jonkin ilmestyksen tai jonkin osoituksen tai todisteen hänen suosiostaan, ja he ilmaisivat tällä tavoin kiitollisuuttaan, kunnioitustaan ja nöyrää alistumistaan hänen tahtoonsa (1Mo 24:23–26, 50–52; 2Mo 4:31; 12:27, 28; 2Ai 7:3; 20:14–19; vrt. 1Ko 14:25; Il 19:1–4).

Oli sopivaa kumartaa ihmisille kunnioituksen osoitukseksi, mutta kenenkään muun kuin Jehovan kumartaminen jumalana oli kiellettyä (2Mo 23:24; 34:14). Myös palvova kumartaminen uskonnollisille kuville tai mille tahansa luodulle tuomittiin ehdottomasti (2Mo 20:4, 5; 3Mo 26:1; 5Mo 4:15–19; Jes 2:8, 9, 20, 21). Kun Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa siis kerrotaan joidenkin Jehovan palvelijoiden heittäytyneen maahan enkelien edessä, he tekivät niin vain osoittaakseen, että he tunnustivat nuo enkelit Jumalan edustajiksi, eivät siksi, että he olisivat osoittaneet heitä kohtaan jumaluudelle kuuluvaa kunnioitusta (Jos 5:13–15; 1Mo 18:1–3).

Kunnioituksen osoittaminen Kreikkalaisissa kirjoituksissa. Kreikkalainen sana pro·sky·neʹō vastaa hyvin heprealaista sanaa hiš·ta·ḥawahʹ siinä, että se välittää ajatuksen sekä kunnioituksen osoittamisesta luomuksia kohtaan että Jumalan tai jonkin jumaluuden palvonnasta. Kunnioituksen osoittamisen tapa ei ehkä tule yhtä selvästi esiin verbissä pro·sky·neʹō kuin sanassa hiš·ta·ḥawahʹ, sillä tuo heprealainen sana välittää havainnollisesti kuvan heittäytymisestä maahan tai kumartumisesta. Tutkijoiden mukaan ko. kreikkalainen sana johtuu verbistä ky·neʹō ’suudella’. Tuon sanan käyttö Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa (samoin kuin Septuagintassa, Heprealaisten kirjoitusten kreikankielisessä käännöksessä) osoittaa, että ihmiset, joiden toimintaa kuvattiin tuolla sanalla, heittäytyivät maahan tai kumartuivat (Mt 2:11; 18:26; 28:9).

Samoin kuin määritettäessä em. heprealaisen sanan merkitystä, tekstiyhteys täytyy ottaa huomioon myös päätettäessä, tarkoittaako pro·sky·neʹō pelkästään syvän kunnioituksen osoittamista vai uskonnollista palvontaa. Silloin kun sen yhteydessä viitataan suoranaisesti Jumalaan (Joh 4:20–24; 1Ko 14:25; Il 4:10) tai vääriin jumaliin ja niiden kuviin (Ap 7:43; Il 9:20), on selvää, että kunnioitus ylittää sen, mitä on hyväksyttävää tai tavanomaista osoittaa ihmisille, ja muuttuu palvonnaksi. Myös silloin, kun kunnioituksen kohdetta ei mainita, sen ymmärretään kohdistuvan Jumalaan (Joh 12:20; Ap 8:27; 24:11; Hpr 11:21; Il 11:1). Toisaalta niiden toiminta, jotka ovat ”Saatanan synagogasta” ja jotka pannaan ”tulemaan ja kumartamaan” kristittyjen jalkojen edessä, ei selvästikään ole palvontaa (Il 3:9).

Matteuksen 18:26:ssa olevassa Jeesuksen kuvauksessa osoitetaan kunnioitusta ihmiskuninkaalle. Nimenomaan tällaista kunnioitusta tähdistäennustajat ilmeisestikin osoittivat Jeesus-lapselle, joka oli ”syntynyt juutalaisten kuninkaaksi”, ja sitä Herodes väitti haluavansa osoittaa; sitä osoittivat myös sotilaat, jotka pilkkasivat Jeesusta ennen hänen paaluun panemistaan. He eivät selvästikään pitäneet Jeesusta Jumalana eivätkä jumaluutena. (Mt 2:2, 8; Mr 15:19.) Vaikka jotkut kääntäjät käyttävätkin sanaa ”palvoa” useimmissa niistä tapauksista, joissa pro·sky·neʹō kuvaa ihmisten toimia Jeesusta kohtaan, tätä käännöstä ei pidä tulkita liian pitkälle. Sen sijaan olosuhteet, jotka saivat aikaan tuon kunnioituksen osoittamisen, vastaavat varsin tarkasti niitä olosuhteita, joissa aiemmin osoitettiin kunnioitusta profeetoille ja kuninkaille. (Vrt. Mt 8:2; 9:18; 15:25; 20:20:tä 1Sa 25:23, 24:ään, 2Sa 14:4–7:ään, 1Ku 1:16:een ja 2Ku 4:36, 37:ään.) Usein pelkästään tapahtumassa mukana olleiden sanat paljastavat, että vaikka he tunnistivat Jeesuksen selvästi Jumalan edustajaksi, he osoittivat hänelle kunnioitusta, eivät niin kuin Jumalalle tai jumaluudelle, vaan niin kuin ”Jumalan Pojalle”, ennustetulle ”Ihmisen Pojalle”, Messiaalle, jonka Jumala oli valtuuttanut. Monesti heidän kunnioituksen osoituksensa ilmaisivat kiitollisuutta jumalallisista paljastuksista tai sellaisista Jumalan hyväksynnän ilmauksista, jollaisia oli saatu entisaikoina. (Mt 14:32, 33; 28:5–10, 16–18; Lu 24:50–52; Joh 9:35, 38.)

Vaikka profeetat ja myös enkelit olivat aiemmin ottaneet vastaan kunnioituksen osoituksia, Pietari esti Corneliusta osoittamasta kunnioitusta hänelle ja Johanneksen näyssä ollut enkeli (tai enkelit) esti kahdesti Johannesta tekemästä sitä, sanoi olevansa ”orjatoveri” ja kehotti lopuksi ’palvomaan Jumalaa [tōi The·ōiʹ pro·skyʹnē·son]’ (Ap 10:25, 26; Il 19:10; 22:8, 9). Ilmeisesti Kristuksen tulo oli luonut uusia suhteita, jotka vaikuttivat siihen, miten toisia Jumalan palvelijoita tuli kohdella. Hän opetti opetuslapsilleen, että ”yksi on teidän opettajanne, kun taas te kaikki olette veljiä – – yksi on teidän Johtajanne, Kristus” (Mt 23:8–12), sillä hänessä täyttyivät profeetalliset esikuvat, ja enkeli sanoikin Johannekselle, että ”Jeesuksesta todistaminen on profetoimisen henki” (Il 19:10). Jeesus oli Daavidin Herra, suurempi kuin Salomo, Moosesta suurempi profeetta (Lu 20:41–43; Mt 12:42; Ap 3:19–24). Sen vuoksi Pietari oli oikeassa kieltäessään Corneliusta korottamasta häntä.

Samoin Johannes, jonka Jumala oli julistanut vanhurskaaksi eli vanhurskauttanut voideltuna kristittynä ja joka oli kutsuttu Jumalan taivaalliseksi pojaksi ja Valtakunnan jäseneksi, oli erilaisessa suhteessa Ilmestyskirjan enkeliin (enkeleihin) kuin israelilaiset niihin enkeleihin, jotka olivat aiemmin ilmestyneet heille. Ilmeisesti enkeli (tai enkelit) tunnusti tämän suhteen muuttumisen, kun hän torjui Johanneksen kunnioituksen osoituksen. (Vrt. 1Ko 6:3; ks. VANHURSKAAKSI JULISTAMINEN.)

Kunnioituksen osoittaminen kirkastetulle Jeesukselle Kristukselle. Toisaalta Kristuksen Jeesuksen Isä on korottanut hänet asemaan, jota korkeammalla on vain Jumala, niin että ”Jeesuksen nimessä jokainen polvi notkistuisi, niiden, jotka ovat taivaassa, ja niiden, jotka ovat maan päällä, ja niiden, jotka ovat maan alla, ja jokainen kieli tunnustaisi avoimesti Jeesuksen Kristuksen olevan Herra Jumalan, Isän, kunniaksi” (Fil 2:9–11; vrt. Da 7:13, 14, 27). Myös Heprealaiskirjeen 1:6:ssa osoitetaan, että enkelitkin osoittavat kunnioitusta kuolleista herätettyä Jeesusta Kristusta kohtaan. Monissa käännöksissä pro·sky·neʹō on tässä kohdassa käännetty vastineella ”palvoa”, mutta joissakin käännöksissä on käytetty ilmauksia ”kumartaa” (KR-92, KR-38, UTN), ”kumartaa jonkun edessä” (AT, Yg) ja ”osoittaa kunnioitusta” (NE). Käytetäänpä mitä suomalaista tai muunkielistä ilmausta hyvänsä, alkuperäinen kreikan kieli pysyy ennallaan ja sen, mitä enkelien ymmärretään osoittavan Kristukselle, täytyy olla sopusoinnussa muun Raamatun kanssa. Jeesus itse sanoi painokkaasti Saatanalle, että ”Jehovaa, Jumalaasi, sinun on palvottava [eräs muoto verbistä pro·sky·neʹō], ja yksin hänelle sinun on suoritettava pyhää palvelusta” (Mt 4:8–10; Lu 4:7, 8). Samalla tavoin enkeli (tai enkelit) käski Johanneksen ’palvoa Jumalaa’ (Il 19:10; 22:9), ja tämä käsky annettiin Jeesuksen ylösnousemuksen ja korottamisen jälkeen, mikä osoitti, etteivät asiat olleet tässä suhteessa muuttuneet. Tosin psalmissa 97, jota apostoli ilmeisesti lainaa Heprealaiskirjeen 1:6:ssa, puhutaan Jehova Jumalasta ’kumartamisen’ kohteena ja kuitenkin tuo raamatunkohta sovellettiin Kristukseen Jeesukseen (Ps 97:1, 7). Mutta apostoli oli aiemmin osoittanut, että kuolleista herätetty Kristus on ”hänen [Jumalan] kirkkautensa heijastuma ja hänen olemuksensa tarkka kuva” (Hpr 1:1–3). Jos siis enkelit näyttävät osoittavan Pojalle sellaista, minkä me ymmärrämme olevan ”palvontaa”, se osoitetaan todellisuudessa hänen kauttaan Jehova Jumalalle, Suvereenille Hallitsijalle, ”hänelle, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vesien lähteet” (Il 14:7; 4:10, 11; 7:11, 12; 11:16, 17; vrt. 1Ai 29:20; Il 5:13, 14; 21:22). Toisaalta käännökset ”kumartua jonkun edessä” ja ”osoittaa kunnioitusta” (”palvomisen” sijasta) eivät ole millään tavoin ristiriidassa alkukielen kanssa, ei hepreaksi kirjoitetun psalmin 97:7:n eikä kreikaksi kirjoitetun Heprealaiskirjeen 1:6:n kanssa, sillä nuo käännökset välittävät sanojen hiš·ta·ḥawahʹ ja pro·sky·neʹō perusmerkityksen.