Lakiliitto oli lakkautettu juutalaisilta Kristuksen kidutuspaalussa kärsimän kuoleman perusteella (Kol 2:14), ja uusi liitto astui voimaan helluntaina vuonna 33 (vrt. Ap 2:4; Hpr 2:3, 4). Jumala osoitti kuitenkin erikoissuosiota juutalaisille vielä noin kolmen ja puolen vuoden ajan. Tänä aikana Jeesuksen opetuslapset saarnasivat ainoastaan juutalaisille, juutalaiskäännynnäisille sekä samarialaisille. Mutta noin vuonna 36 Jumala johdatti Pietarin Cornelius-nimisen ei-juutalaisen, roomalaisen upseerin, kotiin, ja vuodattamalla pyhää henkeään Corneliuksen ja hänen huonekuntansa päälle Jumala osoitti Pietarille, että pakanat voitiin nyt hyväksyä vesikasteelle (Ap 10:34, 35, 44–48). Koska Jumala ei enää tunnustanut ympärileikattujen juutalaisten kanssa tehtyä lakiliittoa vaan ainoastaan Jeesuksen Kristuksen välittämän uuden liiton, niin hän ei katsonut luonnollisten juutalaisten, sen enempää ympärileikattujen kuin ympärileikkaamattomienkaan, olevan missään erikoissuhteessa häneen. He eivät voineet päästä tunnustettuun asemaan Jumalan edessä noudattamalla Lakia, joka ei ollut enää voimassa, eivätkä Johanneksen kasteen välityksellä, joka liittyi Lakiin, vaan heidän täytyi lähestyä Jumalaa uskomalla hänen Poikaansa ja heidät tuli kastaa vedessä Jeesuksen Kristuksen nimessä, jotta he saisivat Jehovan tunnustuksen ja suosion. (Ks. SEITSEMÄNKYMMENTÄ VIIKKOA: Liitto voimassa ”yhden viikon ajan”.)

Ei lapsikastetta. Kun otetaan huomioon, että ’sanan kuuleminen’, ’sanan omaksuminen sydämestään’ ja ’katuminen’ edeltävät vesikastetta (Ap 2:14, 22, 38, 41) ja että yksilön täytyy tehdä vakava päätös kasteen suhteen, niin henkilön täytyy ilmeisesti olla ainakin siinä iässä, että hän pystyy kuulemaan, uskomaan ja tekemään tämän päätöksen. Jotkut esittävät väitteitä lapsikasteen puolesta. He viittaavat siihen, että joissakin tapauksissa kastettiin ’huonekuntia’, esim. Corneliuksen, Lyydian, filippiläisen vanginvartijan, Crispuksen ja Stefanaan huonekunnat (Ap 10:48; 11:14; 16:15, 32–34; 18:8; 1Ko 1:16). He uskovat tämän osoittavan, että myös noiden perheiden pienet vauvat kastettiin. Mutta Corneliuksen tapauksessa ne, jotka kastettiin, olivat kuulleet sanan ja saaneet pyhän hengen, ja he puhuivat kielillä ja kirkastivat Jumalaa; nämä asiat eivät voi soveltua pikkulapsiin (Ap 10:44–46). Lyydia oli ”Jumalan palvoja, – – ja Jehova avasi täysin hänen sydämensä kiinnittämään huomiota siihen, mitä Paavali puhui” (Ap 16:14). Filippiläisen vanginvartijan täytyi ’uskoa Herraan Jeesukseen’, ja se viittaa siihen, että muidenkin hänen perheensä jäsenten täytyi uskoa, jotta heidät voitiin kastaa (Ap 16:31–34). ”Crispuksesta, synagogan esimiehestä, tuli Herraan uskova ja samoin koko hänen huonekunnastaan.” (Ap 18:8.) Tästä kaikesta käy ilmi, että kasteeseen liittyi sellaista, mihin pienokaiset eivät pystyneet, esimerkiksi kuuleminen, uskominen ja Jumalan kirkastaminen. Kun Samariassa kuultiin ja uskottiin ”hyvä uutinen Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, heitä ryhdyttiin kastamaan”. Tässä kohdassa Raamatussa täsmennetään, että kasteella käyneet eivät olleet pikkulapsia vaan ”sekä miehiä että naisia”. (Ap 8:12.)