”Täynnä iloa ja pyhää henkeä”

1, 2. Mitä ainutlaatuista on Barnabaan ja Saulin kohta alkavassa matkassa, ja miten heidän työnsä jouduttaa Apostolien tekojen 1:8:n täyttymistä?

ANTIOKIAN seurakunnalla on ollut jännittävä päivä. Kaikkien täkäläisten profeettojen ja opettajien keskuudesta pyhä henki on valinnut Barnabaan ja Saulin viemään hyvää uutista kaukaisille alueille (Apt. 13:1, 2).a Päteviä miehiä on toki lähetetty matkaan ennenkin. Lähetystyöntekijät ovat kuitenkin aiemmin menneet alueille, joilla kristillisyys on jo saanut jalansijaa (Apt. 8:14; 11:22). Mutta nyt Barnabas ja Saul sekä heidän palvelijanaan toimiva Johannes Markus lähetetään maihin, joissa useimmat ihmiset eivät ole koskaan kuulleet hyvää uutista.

² Noin 14 vuotta sitten Jeesus oli sanonut seuraajilleen: ”Te tulette olemaan todistajiani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin asti.” (Apt. 1:8.) Barnabaan ja Saulin määrääminen lähetystyöhön jouduttaa näiden Jeesuksen profeetallisten sanojen täyttymistä.b

 3. Miksi pitkät matkat olivat vaivalloisia ensimmäisellä vuosisadalla?

³ Nykyään on helppo matkustaa pitkiäkin matkoja esimerkiksi autolla tai lentokoneella vain muutamassa tunnissa. Tilanne oli aivan toinen ensimmäisellä vuosisadalla. Silloin maitse matkustettiin etupäässä jalkaisin, usein vaikeakulkuisessa maastossa. Jalkapatikassa pystyi taittamaan ehkä vain 30 kilometriä päivässä, ja matkanteko oli uuvuttavaa.c Niinpä vaikka Barnabas ja Saul epäilemättä paloivat halusta lähteä matkaan, he varmasti tajusivat, että heidän saamansa tehtävä vaatisi paljon vaivannäköä ja uhrauksia (Matt. 16:24).

 4. a) Mikä ohjasi Barnabaan ja Saulin valintaa, ja miten toiset uskovat suhtautuivat heidän nimitykseensä? b) Miten voimme tukea niitä, jotka saavat teokraattisia tehtäviä?

⁴ Miksi pyhä henki käski ”erottaa – – työhön” nimenomaan Barnabaan ja Saulin? (Apt. 13:2.) Raamattu ei kerro sitä. Tiedämme vain, että pyhä henki ohjasi näiden miesten valintaa. Mikään ei viittaa siihen, että Antiokian profeetat ja opettajat olisivat kyseenalaistaneet tämän ratkaisun. He sitä vastoin antoivat nimitykselle täyden tukensa. Kuvittele, miltä Barnabaasta ja Saulista on täytynyt tuntua, kun heidän hengelliset veljensä minkäänlaista kateutta tuntematta ”paastosivat ja rukoilivat” ja ”laittoivat kätensä heidän päälleen ja lähettivät heidät matkaan” (Apt. 13:3). Meidänkin tulisi tukea niitä, jotka saavat teokraattisia tehtäviä, esimerkiksi veljiä, jotka nimitetään seurakunnan valvojiksi. Sen sijaan että kadehtisimme heitä, meidän tulee ”osoittaa heille poikkeuksellista huomiota ja rakkautta heidän työnsä vuoksi” (1. Tess. 5:13).

 5. Kuvaile, millaista todistaminen oli Kyproksen saarella.

⁵ Barnabas ja Saul kävelivät ensin Seleukiaan, Antiokian lähellä olevaan satamaan, ja purjehtivat sitten parinsadan kilometrin päässä sijaitsevalle Kyproksen saarelle.d Barnabas oli kotoisin Kyproksesta, joten hän oli varmasti innokas viemään hyvän uutisen kotiseudulleen. Saavuttuaan saaren itärannalle Salamiin kaupunkiin nämä miehet eivät hukanneet aikaa. Heti ”he alkoivat julistaa Jumalan sanaa juutalaisten synagogissa”. (Apt. 13:5.)e Barnabas ja Saul taivalsivat Kyproksen päästä päähän ja todistivat ilmeisesti merkittävissä kaupungeissa matkan varrella. Sen mukaan, minkä reitin he valitsivat, kävelymatkaa on voinut kertyä noin 160 kilometriä.

6, 7. a) Kuka oli Sergius Paulus, ja miksi Barjesus yritti estää häntä kuuntelemasta hyvää uutista? b) Miten Saul nujersi Barjesuksen vastarinnan?

⁶ Kypros oli ensimmäisellä vuosisadalla väärän palvonnan kyllästämä. Tämä kävi selvästi ilmi, kun Barnabas ja Saul saapuivat saaren länsirannalle Pafokseen. He tapasivat siellä ”juutalaismiehen nimeltä Barjesus, joka oli noita ja väärä profeetta”. Barjesus ”oli prokonsuli Sergius Pauluksen luona, joka oli älykäs mies”.f Tuohon aikaan monet sivistyneet roomalaiset – jopa Sergius Pauluksen kaltaiset älykkäät miehet – pyysivät usein noidilta tai tähdistäennustajilta apua tärkeiden ratkaisujen tekemiseen. Sergius Paulus kuitenkin kiinnostui valtakunnan sanomasta ja ”halusi innokkaasti kuulla Jumalan sanaa”. Tämä ei miellyttänyt Barjesusta, joka tunnettiin myös ’noitaa’ merkitsevällä ammattinimikkeellä Elymas. (Apt. 13:6–8.)

⁷ Barjesus vastusti valtakunnan sanomaa. Puolustaakseen vaikutusvaltaista asemaansa Sergius Pauluksen neuvonantajana hänen ei auttanut muu kuin yrittää ”estää prokonsulia tulemasta uskovaksi”. (Apt. 13:8.) Saul ei kuitenkaan aikonut katsella sivusta, kun tämä hovitaikuri yritti sammuttaa Sergius Pauluksen kiinnostuksen. Kertomus jatkaa: ”Saul, jota kutsuttiin myös Paavaliksi, täyttyi pyhällä hengellä, katsoi suoraan häneen [Barjesukseen] ja sanoi: ’Sinä Paholaisen poika, joka olet täynnä kaikenlaista petosta ja kaikenlaista ilkeyttä, sinä kaiken oikean vihollinen! Etkö lakkaa vääristelemästä Jehovan suoria teitä? Jehovan käsi on päälläsi, ja sinä tulet sokeaksi etkä näe auringonvaloa vähään aikaan.’ Samassa paksu usva ja pimeys laskeutui hänen päälleen, ja hän kulki ympäriinsä ja etsi taluttajaa.”g Mitä tämä ihme sai aikaan? ”Nähtyään, mitä oli tapahtunut, prokonsulista tuli uskova, koska hän oli hyvin hämmästynyt Jehovan opetuksesta.” (Apt. 13:9–12.)

 8. Miten voimme nykyään jäljitellä Paavalin rohkeutta?

⁸ Paavali ei pelännyt Barjesusta. Meidänkään ei pitäisi säikähtää, jos vastustajat yrittävät horjuttaa niiden uskoa, jotka ilmaisevat kiinnostusta valtakunnan sanomaa kohtaan. Puheemme tulisi tietysti olla ”aina miellyttävää, suolalla höystettyä” (Kol. 4:6). Emme silti halua vaarantaa kenenkään kiinnostuneen hengellistä hyvinvointia vain välttääksemme ristiriitatilanteen. Emme myöskään arkaile paljastaa väärää uskontoa, joka Barjesuksen tavoin ”vääristelee Jehovan suoria teitä” (Apt. 13:10). Paavalin lailla julistamme rohkeasti totuutta ja koetamme vedota rehellissydämisiin ihmisiin. Vaikkei Jumalan tuki olisikaan yhtä ilmeinen kuin Paavalin tapauksessa, voimme olla varmoja siitä, että Jumala vetää pyhän henkensä välityksellä niitä, jotka ovat sanomamme arvoisia (Joh. 6:44).

 9. Miksi Paavali ja Barnabas ovat erinomainen esimerkki niille, jotka nykyään ottavat johdon seurakunnassa?

⁹ Sitten seurue lähti purjehtimaan Pafoksesta kohti Pergeä, joka sijaitsi noin 250 kilometrin päässä Vähän-Aasian rannikolla. Tässä vaiheessa lähetysmatka sai ilmeisesti uuden käänteen. Apostolien tekojen 13:13:ssa kerrotaan, että matkaan lähtivät ”Paavali ja hänen kanssaan olevat miehet”. Tämä sanamuoto antaa ymmärtää, että siitä pitäen Paavali johti ryhmää. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että Barnabas olisi alkanut kadehtia Paavalia. He sitä vastoin työskentelivät jatkuvasti yhdessä tehdäkseen Jumalan tahdon. Paavali ja Barnabas ovat erinomainen esimerkki niille, jotka nykyään ottavat johdon seurakunnassa. Kristityt eivät yritä nousta toisten yläpuolelle, vaan he muistavat Jeesuksen sanat: ”Te kaikki olette veljiä.” Hän lisäsi: ”Se, joka korottaa itsensä, joutuu nöyrtymään, ja se, joka nöyrtyy, korotetaan.” (Matt. 23:8, 12.)

10. Kuvaile matkaa Pergestä Pisidian Antiokiaan.

¹⁰ Heidän saavuttuaan Pergeen Johannes Markus jätti Paavalin ja Barnabaan ja palasi Jerusalemiin. Syytä hänen äkilliseen lähtöönsä ei kerrota. Paavali ja Barnabas jatkoivat matkaa ja menivät Pergestä Pisidian Antiokiaan, Galatian provinssissa olevaan kaupunkiin. Se ei ollut mikään helppo taival, sillä Pisidian Antiokia sijaitsi yli tuhat metriä merenpinnan yläpuolella. Vuoristosolat olivat vaikeakulkuisia, ja niissä väijyi usein maantierosvoja. Kaiken kukkuraksi Paavalilla oli todennäköisesti näihin aikoihin terveysongelmia.h

11, 12. Miten Paavali vetosi kuulijoihinsa puhuessaan Pisidian Antiokian synagogassa?

¹¹ Pisidian Antiokiassa Paavali ja Barnabas menivät sapattina synagogaan. Raamattu kertoo: ”Kun Lakia ja Profeettoja oli luettu julkisesti, synagogan esimiehet pyysivät sanomaan heille: ’Miehet, veljet, jos teillä on kansalle joitain rohkaisun sanoja, niin puhukaa.’” (Apt. 13:15.) Paavali nousi puhumaan.

¹² Hän aloitti puheensa sanomalla: ”Miehet, israelilaiset ja te muut, jotka pelkäätte Jumalaa.” (Apt. 13:16.) Yleisössä oli juutalaisia ja juutalaisuuteen kääntyneitä. Miten Paavali vetosi näihin ihmisiin, jotka eivät ymmärtäneet Jeesuksen osaa Jumalan tarkoituksessa? Ensiksi hän loi yleiskatsauksen juutalaisen kansakunnan historiaan. Paavali selitti, että Jehova ”teki heistä suuren kansan, kun he asuivat ulkomaalaisina Egyptin maassa”, ja vapautettuaan heidät sieltä hän ”kesti heitä erämaassa” 40 vuotta. Hän kertoi myös, miten israelilaiset saivat haltuunsa Luvatun maan ja miten Jehova ”jakoi – – maan perinnöksi”. (Apt. 13:17–19.) Joidenkin mukaan Paavali on voinut viitata sellaisiin raamatunkohtiin, jotka oli luettu ääneen vähän aiemmin sapatin vieton yhteydessä. Jos näin oli, tämä on jälleen yksi esimerkki siitä, miten Paavali osasi olla ”kaikkea kaikenlaisille ihmisille” (1. Kor. 9:22).

13. Miten voimme vedota ihmisten sydämeen?

¹³ Meidänkin tulisi yrittää vedota niihin, joille saarnaamme. Jos esimerkiksi tiedämme puhuteltavan uskonnollisen taustan, meidän on helpompi valita keskustelunaiheita, jotka kiinnostavat häntä erityisesti. Voimme myös lainata jakeita hänelle tutuista Raamatun kirjoista. Voi olla hyvä pyytää häntä lukemaan kohtia omasta Raamatustaan. Yritä löytää tapoja vedota ihmisten sydämeen.

14. a) Miten Paavali siirtyi puheessaan Jeesusta koskevaan hyvään uutiseen, ja minkä varoituksen hän esitti? b) Miten ihmisjoukko reagoi Paavalin puheeseen?

¹⁴ Seuraavaksi Paavali käsitteli sitä, miten Israelin kuninkaiden sukuhaara johti ”pelastajaan, Jeesukseen”, jonka edelläkävijä oli Johannes Kastaja. Sitten hän puhui Jeesuksen surmaamisesta ja kuolleista herättämisestä. (Apt. 13:20–37.) Paavali sanoi: ”Tietäkää siksi, veljet, että teille julistetaan syntien anteeksiantoa, joka tulee hänen välityksellään, ja että jokainen, joka uskoo häneen, julistetaan hänen välityksellään syyttömäksi.” Sen jälkeen hän sanoi kuulijoilleen: ”Varokaa siis, ettei teitä kohtaa se, mitä on sanottu Profeetoissa: ’Katsokaa, te halveksijat, ihmetelkää ja tuhoutukaa, sillä minä teen teidän päivinänne työn, jota ette mitenkään usko, vaikka joku kertookin siitä teille yksityiskohtaisesti.’” Yleisön reaktio Paavalin puheeseen oli hämmästyttävä. Raamattu kertoo: ”Ihmiset pyysivät hartaasti heitä puhumaan näistä asioista seuraavana sapattina.” Lisäksi kun synagogan kokous hajaantui, ”monet juutalaiset ja Jumalaa palvovat käännynnäiset seurasivat Paavalia ja Barnabasta”. (Apt. 13:38–43.)

15. Mitä tapahtui seuraavana sapattina?

¹⁵ Seuraavana sapattina ”melkein koko kaupunki” kokoontui kuuntelemaan Paavalia. Se ei ollut joidenkin juutalaisten mieleen, ja he ”esittivät herjauksia ja kiistivät sen, mitä Paavali sanoi”. Hän ja Barnabas sanoivat heille rohkeasti: ”Jumalan sana piti puhua ensiksi teille. Koska te hylkäätte sen ettekä pidä itseänne ikuisen elämän arvoisina, me käännymme muiden kansojen puoleen. Jehova onkin käskenyt meitä näillä sanoilla: ’Minä olen asettanut sinut kansakunnille valoksi, niin että olet pelastukseksi maan ääriin asti.’” (Apt. 13:44–47; Jes. 49:6.)

16. Miten juutalaiset reagoivat Paavalin ja Barnabaan voimakkaisiin sanoihin, ja mitä nämä lähetystyöntekijät tekivät?

¹⁶ Ei-juutalaiset kuulijat iloitsivat, ja ”kaikista niistä, joilla oli oikean asenteen vuoksi mahdollisuus saada ikuinen elämä, tuli uskovia” (Apt. 13:48). Pian Jehovan sana levisi kaikkialle koko maahan. Juutalaisten reaktio oli aivan erilainen. Paavali ja Barnabas sanoivat, että vaikka Jumalan sana oli puhuttu ensiksi juutalaisille, nämä olivat päättäneet hylätä Messiaan, joten heitä odotti Jumalan langettava tuomio. Juutalaiset yllyttivät kaupungin arvostettuja naisia ja huomattavimpia miehiä, ja ”he lietsoivat vainoa Paavalia ja Barnabasta vastaan ja ajoivat heidät alueensa ulkopuolelle”. Mitä nämä lähetystyöntekijät tekivät? He ”pudistivat tomun jaloistaan varoitukseksi heille ja menivät Ikonioniin”. Merkitsikö tämä kristillisyyden loppua Pisidian Antiokiassa? Ei toki. Siellä olevat opetuslapset ”olivat jatkuvasti täynnä iloa ja pyhää henkeä”. (Apt. 13:50–52.)

17–19. Miten voimme jäljitellä Paavalin ja Barnabaan esimerkkiä, ja miten tämä voi lisätä iloamme?

¹⁷ Kun tarkastelemme sitä, miten nämä uskolliset miehet suhtautuivat vastustukseen, voimme oppia jotain arvokasta. Emme lakkaa saarnaamasta silloinkaan, kun tämän maailman huomattavat henkilöt yrittävät saada meidät luopumaan julistustyöstä. On myös mielenkiintoista, että kun antiokialaiset hylkäsivät sanoman, Paavali ja Barnabas ”pudistivat tomun jaloistaan”. Tällä eleellä he eivät ilmaisseet suuttumusta vaan sanoutuivat irti vastuusta. He tajusivat, etteivät he voineet päättää toisten puolesta, miten näiden pitäisi suhtautua hyvään uutiseen. Mutta sen he voisivat päättää, jatkaisivatko he saarnaamista vai eivät. Ja he totisesti saarnasivat, kun he menivät Ikonioniin!

¹⁸ Entä Pisidian Antiokiaan jääneet opetuslapset? Heidän ympäristönsä oli kyllä vihamielinen, mutta heidän ilonsa ei ollut riippuvainen ihmisten suhtautumisesta. Jeesus sanoi: ”Onnellisia ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä!” (Luuk. 11:28.) Juuri näin Antiokian opetuslapset päättivät tehdä.

¹⁹ Paavalin ja Barnabaan tavoin haluamme aina muistaa, että meillä on vastuu saarnata hyvää uutista. Ihmisten on itse ratkaistava, ottavatko he sanoman vastaan vai eivät. Jos näyttää siltä, että ihmiset torjuvat sanomamme, voimme ottaa oppia ensimmäisen vuosisadan opetuslapsista. Kun arvostamme totuutta ja annamme pyhän hengen opastaa meitä, mekin voimme olla iloisia vastustuksesta huolimatta (Gal. 5:18, 22).