RAAMATUN HEPREALAISET KIRJOITUKSET

39 Jumalan henkeyttämää kirjaa 1. Mooseksen kirjasta Malakiaan (nykyään yleisen järjestyksen mukaisesti) muodostavat suurimman osan Raamatusta.

Raamatun heprealaisten kirjoitusten kirjat voidaan jakaa kolmeen osaan siinä järjestyksessä, missä ne useimmissa raamatunkäännöksissä ovat: 1) historialliset kirjat: 1. Mooseksen kirjasta Esteriin, 17 kirjaa; 2) runolliset kirjat: Jobista Laulujen lauluun, 5 kirjaa; 3) profeetalliset kirjat: Jesajasta Malakiaan, 17 kirjaa. Tällainen jaottelu on jokseenkin ylimalkaista, sillä historiallisessa jaksossa on myös runollisia osia (1Mo 2:23; 4:23, 24; 9:25–27; 2Mo 15:1–19, 21; Tu 5) ja profeetallisia osia (1Mo 3:15; 22:15–18; 2Sa 7:11–16), runollinen jakso sisältää sekä historiallista aineistoa (Job 1:1–2:13; 42:7–17) että profeetallista aineistoa (Ps 2:1–9; 110:1–7) ja profeetallisessa jaksossa on historiallisia tietoja ja runoutta (Jes 7:1, 2; Jer 37:11–39:14; 40:7–43:7; Va 1:1–5:22).

Yhdistelemällä näitä samoja 39:ää kirjaa ja panemalla ne eri järjestykseen juutalaiset saivat niiden määräksi vain 24 tai 22 kirjaa, ja heidän perinteisen kaanoninsa mukaan ne järjestettiin seuraavasti: Ensinnäkin oli Laki (hepr. Tō·rahʹ), jota sanottiin myös Pentateukiksi ja johon kuuluivat 1–5) viisi Mooseksen kirjaa (ks. MOOSEKSEN KIRJAT). Toiseksi olivat Profeetat (hepr. Nevi·ʼimʹ), jotka jaettiin ”edellisiin profeettoihin”, 6) Joosua, 7) Tuomarit, 8) Samuel (1. ja 2. kirja yhtenä kirjana), 9) Kuninkaat (1. ja 2. kirja yhtenä kirjana), ja ”jälkimmäisiin profeettoihin”, jotka jaettiin edelleen ”suuriin” profeettoihin, 10) Jesaja, 11) Jeremia ja 12) Hesekiel, sekä 13) ”pieniin” profeettoihin, joita oli kaksitoista (yksi kirja, johon kuuluivat Hoosea, Joel, Aamos, Obadja, Joona, Miika, Nahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja ja Malakia). Kolmannesta osasta käytettiin nimitystä Pyhät kirjoitukset (Hagiografit; hepr. Ketu·vimʹ), ja niihin kuuluivat ensinnäkin 14) Psalmit, 15) Sananlaskut ja 16) Job; sitten seurasi ”Megillot” eli viisi erillistä kirjakääröä, nimittäin 17) Laulujen laulu, 18) Ruut, 19) Valituslaulut, 20) Saarnaaja ja 21) Ester, minkä jälkeen tulivat 22) Daniel, 23) Esra-Nehemia (yhdistettynä) sekä 24) Aikakirjat (1. ja 2. kirja yhtenä kirjana). Ruutin kirja yhdistettiin joskus Tuomareihin ja Valituslaulut Jeremiaan, jolloin kirjoja oli 22, mikä vastasi heprealaisten aakkosten määrää, mutta tämä ei ole nykyään tavallinen jaottelu heprealaisissa Raamatuissa.

Kaikissa varhaisissa luetteloissa Heprealaisten kirjoitusten kirjoja ei jaoteltu edellä kuvaillulla tavalla. Tämä johtuu siitä, että yksittäiset kirjat olivat aikoinaan erillisinä kirjakääröinä. Valaisemme asiaa: Babylonian Talmudissa (Bava Batra 14b) sanotaan: ”Rabbimme opettivat: Profeettojen järjestys on Joosua, Tuomarit, Samuel, Kuninkaat, Jeremia, Hesekiel, Jesaja ja 12 pientä profeettaa.” (Englanniksi käänt. M. Simon ja I. Slotki.) Tämä voi selittää sen, että Jeremia on ennen Jesajaa joissakin Saksassa ja Ranskassa kirjoitetuissa heprealaisissa käsikirjoituksissa.

Kirjoittajat. Juutalaiset, sen kansakunnan jäsenet, jolle ”uskottiin Jumalan pyhät julistukset”, kirjoittivat ja kokosivat kaikki Heprealaiset kirjoitukset (Ro 3:1, 2). Enimmäkseen nämä esikristilliset Raamatun kirjoitukset kirjoitettiinkin hepreaksi, lukuun ottamatta seuraavia lyhyitä osia, jotka kirjoitettiin arameaksi: 1. Mooseksen kirja 31:47; Esra 4:8–6:18 ja 7:12–26; Jeremia 10:11; Daniel 2:4b–7:28. Aramealaisia sanoja on käytetty myös Jobissa, joissakin psalmeissa, Laulujen laulussa, Joonassa, Esterissä ja Danielin kirjan hepreankielisissä osissa. Myös Hesekielin kirja on saanut vaikutteita arameasta.

Mooses kirjoitti ja kokosi Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa, ja hänen jälkeensä työtä jatkoi ainakin 31 muuta kirjoittajaa ja kokoojaa, mm. Joosua, Samuel, Daavid, Salomo, Jesaja, Jeremia, Hesekiel, Daniel, Esra ja Nehemia. He elivät 1100 vuoden aikana, 1500–400-luvuilla eaa., ja heidän ammattinsa vaihtelivat: heidän joukossaan oli esimerkiksi paimenia, jäljentäjä, käskynhaltija, kuninkaita, profeettoja ja pappeja.

Jotkut raamatunkirjoittajat olivat kuvailemiensa tapahtumien silminnäkijöitä; Mooses kirjoitti siitä, mitä hän itse koki faraon edessä (2Mo 5:1–12:32). He kokosivat historiallisia tietoja aiemmista asiakirjoista tutkimalla niitä ahkerasti esimerkiksi kootessaan sukuluetteloita (1Ai, luvut 1–9). Monet asiat, mm. tieto enkelijoukkojen kokoontumisesta taivaassa ja jotkin profeetalliset ilmestykset, olivat kuitenkin inhimillisen tiedon ulottumattomissa, ja niistä voitiin saada tietoa vain Jumalan suoranaisen henkeytyksen kautta. Tämä ja koko Raamatun täydellinen yhtenäisyys siitä huolimatta, että se on koottu monien lähtökohdiltaan erilaisten kirjoittajien töistä niin pitkän ajan kuluessa, vahvistavat ja osoittavat sen, että raamatunkirjoittajat todellakin ”pyhän hengen johtamina – – puhuivat sen, minkä saivat Jumalalta” (2Pi 1:21).

Heprealaisten kirjoitusten kaanon. Heprealaisten kirjoitusten kirjat eivät ole Raamatuissamme siinä järjestyksessä, jossa ne kirjoitettiin. Joel, Aamos ja Joona elivät parisataa vuotta ennen Jeremiaa, Hesekieliä ja Danielia. Kirjojen nimet eivät myöskään aina paljasta niiden kirjoittajaa. Esimerkiksi Jobin kirjan kirjoitti ilmeisesti Mooses ja Ruutin kirjan Samuel. Yksityiskohtia kustakin kirjasta, sen kirjoitusajankohdasta ja kirjoittajasta, esitetään artikkelissa RAAMATTU olevassa taulukossa, jonka otsikkona on ”Taulukko Raamatun kirjoista valmistumisjärjestyksessä”. Tietoa kunkin kirjan sisällöstä, tärkeydestä ja merkityksestä, oikeaperäisyyden todisteista yms. löytyy kutakin kirjaa käsittelevästä artikkelista.

Heprealaisten kirjoitusten kaanon oli jo vakiinnutettu, kun Jeesus Kristus oli maan päällä, kuten käy ilmi hänen sanoistaan, jotka on merkitty muistiin Raamatun kreikkalaisiin kirjoituksiin. Hän viittasi mm. edellä mainittuun kolmijakoon puhuessaan ”kaikesta, mikä – – on kirjoitettu Mooseksen lakiin ja Profeettoihin ja Psalmeihin” (Lu 24:44). Hänen seuraajansa kirjoittivat tai puhuivat ”Lain ja Profeettojen julkisesta lukemisesta”, ”Raamatun kirjoituksista”, ”sekä Mooseksen laista että Profeetoista”, ”pyhistä Raamatun kirjoituksista” ja ”pyhistä kirjoituksista” (Ap 13:15; 18:24; 28:23; Ro 1:2; 2Ti 3:15). (Ks. RAAMATUN KAANON.)

On myös huomionarvoista, ettei heprealaiseen kaanoniin päästetty yhtään apokryfistä kirjoitusta. Esran ja Malakian päivistä lähtien, 400-luvulta eaa., Heprealaisten kirjoitusten valmiiksi saatua kaanonia on varjeltu ja suojeltu kaikilta kyseenalaisilta kirjoituksilta. (Ks. APOKRYFIT.) Käsikirjoitusten jäljentäjät, joita sanottiin sofereiksi, noudattivat äärimmäistä huolellisuutta, ja heidän työtään jatkoivat myöhemmin masoreetit.

Heprealaiset kirjoitukset kirjoitettiin alun perin ilman vokaaleja ja välimerkkejä, eikä niitä ollut jaettu lukuihin ja jakeisiin, kuten nykyään. Ensimmäisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ya. masoreetit, jotka myös olivat erittäin huolellisia Raamatun jäljentäjiä, loivat vokaali- ja korkomerkkijärjestelmän lukemisen ja ääntämisen helpottamiseksi.

Säilyminen ja välittyminen eteenpäin. Vaikka juutalaiset soferit (kirjurit) pyrkivät huolellisesti välttämään jäljennösvirheitä, he tekivät tekstiin joitakin korjauksia, kun alkuperäinen teksti näytti heidän mielestään osoittavan kunnioituksen puutetta Jumalaa kohtaan tai halveksuntaa hänen edustajiaan kohtaan. Juutalaiset kirjurit muuttivat yli 140 kohdassa Tetragrammin (Jehovan nimeä vastaavat konsonantit) joko muotoon ”Suvereeni Herra” tai ”Jumala” (ks. Rbi8, liitteet 1B ja 2B).

Yhtään Heprealaisten kirjoitusten alkuperäiskappaletta ei ole nykyään jäljellä, mutta sen sijaan on mahdollisesti 6000 käsinkirjoitettua jäljennöstä joko koko Heprealaisista kirjoituksista tai jostakin niiden osasta. Papyrus Nash, joka sisältää lyhyitä katkelmia 5. Mooseksen kirjasta, ja monet Kuolleenmeren kirjakääröistä jäljennettiin ennen ajanlaskumme alkua. Heprean kielelle tehtyjen Raamatun kirjoitusten jäljennösten lisäksi esikristillisistä Raamatun kirjoituksista on – joko kokonaan tai osaksi – tehty monia käännöksiä lukuisille kielille. Ensimmäinen varsinainen käännös oli kreikkalainen Septuaginta, jonka kääntäminen aloitettiin n. 280 eaa. Myös Hieronymuksen latinalaisessa Vulgatassa oli varhainen Heprealaisten kirjoitusten käännös. Heprealaisten kirjoitusten Uuden maailman käännös perustui Heprealaisten kirjoitusten varhaisimman kokonaisen käsikirjoituksen, Codex Leningradensis B 19^A:n, painetun laitoksen eli Rudolf Kittelin Biblia Hebraican 7., 8. ja 9. painokseen.

Raamatunkriitikot ovat nähneet melkoisesti vaivaa yrittäessään jäytää Heprealaisten kirjoitusten arvovaltaa. He ovat leimanneet ne joko väärennöksiksi tai pelkiksi kansantaruiksi, joilla ei ole mitään historiallista todellisuuspohjaa. Yksi hyökkäyskeino on ollut jakaa Raamatun eri kirjoja osiin ja yrittää sitten todistaa, että niillä on ollut eri kirjoittajia, ikään kuin ihminen ei pystyisi kirjoittamaan useammalla kuin yhdellä tyylillä. Tällainen väite on täysin kestämätön, sillä ihmiset jotka kirjoittavat runoutta, voivat kirjoittaa myös proosaa ja päinvastoin. Lakimies, joka voi helposti ja nopeasti laatia laillisen asiakirjan, vaihtaa tyyliään kertoessaan jotakin henkilökohtaista kokemustaan. Kriitikkojen väitteet, että jotkin jakeet, jotka he merkitsevät kirjaimella ”J” ja joissa esiintyy nimi Jehova, ovat eri miesten kirjoittamia kuin ne jakeet, joissa on käytetty arvonimeä ”Jumala” (hepr. ʼElo·himʹ) ja jotka he luokittelevat kirjaimella ”E”, ilmaisevat pinnallista järkeilyä.

K. A. Kitchen Liverpoolin yliopistosta osoittaa nuo kriitikkojen väitteet virheellisiksi sanoessaan: ”Mistään muinaisilta itämailta ei löydy mitään, minkä tiedettäisiin varmasti vastaavan sitä heprealaisen kirjallisuuden yksittäisistä palasista koottua ja yhteen sulautettua mutkikasta historiaa, jota lähdehypoteesit edellyttäisivät (tai jolle olisivat tunnusomaisia vain nuo piirteet). Ja toisaalta kaikki yritykset soveltaa lähdeteoreetikkojen kriteerejä muinaisiin itämaisiin teoksiin, joiden historia tunnetaan mutta joista ilmenevät nuo samat kirjalliset piirteet, johtavat ilmeisiin järjettömyyksiin.” (Ancient Orient and Old Testament, 1968, s. 115.)

Merkitys. Heprealaisten kirjoitusten merkitystä ei voida korostaa liiaksi, sillä ilman niiden sisältämää lakikokoelmaa, historiaa ja profetioita suuri osa Kreikkalaisista kirjoituksista jäisi merkitykseltään epäselväksi (Lu 24:27, 44). ”Sillä kaikki, mikä ennen kirjoitettiin, kirjoitettiin meille opetukseksi.” ”Mutta nämä kohtasivat heitä toistuvasti esimerkkeinä, ja ne kirjoitettiin varoitukseksi meille, joille asiainjärjestelmien loput ovat saapuneet.” (Ro 15:4; 1Ko 10:11.) Kristityt raamatunkirjoittajat lainasivatkin toistuvasti aiempia Raamatun kirjoituksia ja viittasivat niihin sekä välittivät näin eteenpäin ja laajensivat monia Heprealaisissa kirjoituksissa esitettyjä teemoja ja lupauksia. Uuden maailman käännös esittää Kreikkalaisissa kirjoituksissa 320 raamatunkohtaa suorina lainauksina Heprealaisista kirjoituksista. Westcottin ja Hortin julkaiseman luettelon mukaan lainausten ja viittausten yhteismäärä on noin 890.

Ilman Heprealaisia kirjoituksia meiltä puuttuisi tietoa monista yksityiskohdista, jotka liittyvät ihmisen alkuperään, kuoleman syyhyn ja siihen Eedenissä annettuun lupaukseen, jonka mukaan naisen siemen murskaa Käärmeen pään. Ilman Heprealaisia kirjoituksia emme tietäisi monia yksityiskohtia esimerkiksi Nooan ajan vedenpaisumuksesta, veren pyhyyden syystä, Jumalan Abrahamin kanssa tekemästä liitosta, siitä miten Jehova taisteli liittokansansa puolesta, emmekä esikuvallisen teokraattisen valtakunnan historiasta.