VANHURSKAAKSI JULISTAMINEN

Heprealainen verbi tsa·deqʹ (sukua sanalle tseʹdeq ’vanhurskaus’) käännetään joskus vastineella ”julistaa vanhurskaaksi” (2Mo 23:7; 5Mo 25:1). Tämä raamatullinen ilmaus käännetään myös vastineella ”vanhurskauttaa” ja sen substantiivimuodot sanoilla ”vanhurskauttaminen” ja ”vanhurskautus”. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa on tyhjentävin selitys tähän asiaan, ja niissä alkuperäiset sanat (di·kai·oʹō [verbi] sekä di·kaiʹō·ma ja di·kaiʹō·sis [substantiiveja]) sisältävät pohjimmiltaan ajatuksen syytteestä vapauttamisesta tai puhdistamisesta, syyttömänä pitämisestä ja näin ollen syyttömäksi julistamisesta eli vanhurskaaksi julistamisesta ja vanhurskaana kohtelemisesta. (Ks. W. Bauerin Greek-English Lexicon of the New Testament, tark. F. W. Gingrich ja F. Danker, 1979, s. 197, 198; H. Liddell ja R. Scott, A Greek-English Lexicon, tark. H. Jones, Oxford 1968, s. 429; Iso Raamatun tietosanakirja, 7. osa, 1991, s. 83; Rafael Gyllenberg, Uuden testamentin kreikkalais-suomalainen sanakirja, Jyväskylä 1994, s. 65.)

Apostoli Paavali sanoo, että Jumala ”todistettaisiin vanhurskaaksi [eräs muoto verbistä di·kai·oʹō]” sanoissaan ja että hän voittaisi ollessaan parjaajien tuomittavana (Ro 3:4). Jeesus totesi, että ”viisauden todistavat vanhurskaaksi sen teot” ja että tehdessään tilin tuomiopäivänä ihmiset ”julistetaan vanhurskaaksi [eräs muoto verbistä di·kai·oʹō]” tai heille langetetaan tuomio sanoistaan (Mt 11:19; 12:36, 37). Jeesuksen sanojen mukaan nöyrä veronkantaja, joka rukoili katuvana temppelissä, ”meni alas kotiinsa vanhurskaammaksi todistettuna” kuin samaan aikaan rukoillut kerskaileva fariseus (Lu 18:9–14; 16:15). Apostoli Paavali toteaa, että kuollut ihminen ”on vapautunut [eräs muoto verbistä di·kai·oʹō] synnistään” kärsittyään kuolemanrangaistuksen (Ro 6:7, 23).

Edellä mainittujen käyttötapojen lisäksi noita kreikan kielen sanoja käytetään myös erikoismerkityksessä puhuttaessa Jumalan teosta, jonka välityksellä ihmistä voidaan pitää syyttömänä (Ap 13:38, 39; Ro 8:33), ja siitä, että Jumala voi julistaa ihmisen täysin nuhteettomaksi ja tuomita hänet arvolliseksi saamaan oikeuden elämään, kuten tuonnempana osoitetaan.

Esikristillisinä aikoina. Aadam oli alun perin täydellinen, vanhurskas mies, ’Jumalan ihmispoika’ (Lu 3:38). Hän oli vanhurskas, koska Jumala oli luonut hänet, ja hänen Luojansa julisti hänet ”erittäin hyväksi” (1Mo 1:31). Hän ei kuitenkaan pysynyt nuhteettomana Jumalan edessä, ja hän menetti sekä oman vanhurskautensa että tulevien jälkeläistensä vanhurskauden (1Mo 3:17–19; Ro 5:12).

Hänen jälkeläistensä joukossa oli kuitenkin uskonmiehiä, jotka ’vaelsivat tosi Jumalan kanssa’, esimerkiksi Nooa, Hanok ja Job (1Mo 5:22; 6:9; 7:1; Job 1:1, 8; 2:3). Abrahamista sanotaan, että hän uskoi Jumalaan ja että hänet ’julistettiin vanhurskaaksi’. Lisäksi on kirjoitettu, että jerikolainen Rahab osoitti uskonsa selvästi teoillaan, minkä vuoksi hänet ’julistettiin vanhurskaaksi’ ja hänen henkensä säästettiin, kun Jerikon kaupunki tuhottiin. (Ja 2:21–23, 25.) Voidaan myös panna merkille, että sekä Jaakobin kirjeessä (jota edellä lainattiin) että Paavalin kirjoittamassa Roomalaiskirjeessä (4:3–5, 9–11), jossa hän lainaa 1. Mooseksen kirjan 15:6:ta, sanotaan, että Abrahamin usko ”luettiin hänelle vanhurskaudeksi”. Tämä ilmaus on helpompi ymmärtää, kun tarkastelemme tässä käytetyn kreikkalaisen verbin lo·giʹzo·mai ’lukea’ merkitystä.

Miten ”luettiin” vanhurskaaksi. Tätä kreikan kielen verbiä lo·giʹzo·mai käytettiin muinoin yleensä kirjanpidon kaltaisista laskelmista, kun viitattiin johonkin, mikä pantiin tileihin veloituspuolelle (debet) tai hyvityspuolelle (kredit). Raamatussa sitä käytetään merkityksissä ’laskea, lukea (joksikin), lukea ansioksi, ottaa lukuun’. Niinpä 1. Korinttilaiskirjeen 13:5:ssä sanotaan, että rakkaus ”ei pidä kirjaa [eräs verbin lo·giʹzo·mai muoto] pahasta” (vrt. 2Ti 4:16), ja psalmista Daavidin kerrotaan sanoneen: ”Onnellinen on se mies, jonka syntiä Jehova ei missään tapauksessa ota lukuun.” (Ro 4:8.) Paavali osoitti niille, jotka katselivat asioita niiden näennäisen arvon mukaan, että heidän oli tarpeellista arvioida asioita oikein, ikään kuin tarkastella tilikirjan molempia sarakkeita (2Ko 10:2, 7, 10–12). Samassa yhteydessä Paavali kiinnitti huomiota siihen, ettei ’kukaan lukisi hänen ansiokseen [eräs verbin lo·giʹzo·mai muoto]’ enempää kuin oli sopivaa hänen palveluksensa takia (2Ko 12:6, 7).

Sana lo·giʹzo·mai voi tarkoittaa myös ’arvioida, lukea tai laskea (johonkin ryhmään, luokkaan tai lajiin kuuluvaksi), pitää jonakin’ (1Ko 4:1). Jeesus sanoi, että hänet ’luettaisiin [eräs verbin lo·giʹzo·mai muoto] laittomien joukkoon’, ts. laskettaisiin eli luokiteltaisiin heidän joukossaan olevaksi tai yhdeksi heistä (Lu 22:37). Kirjeessään roomalaisille apostoli Paavali sanoo, että jos joku ympärileikkaamaton noudattaa Lakia, niin hänen ’ympärileikkaamattomuutensa luetaan ympärileikkaukseksi’ eli sitä pidetään ikään kuin ympärileikkauksena ja arvioidaan sen mukaan (Ro 2:26). Kristittyjä kehotettiin myös samassa mielessä ’pitämään itseään kuolleina synnille, mutta elävinä Jumalalle Kristuksen Jeesuksen välityksellä’ (Ro 6:11). Ja vaikka ei-juutalaiset voidellut kristityt eivät olleetkaan Abrahamin lihallisia jälkeläisiä, heidät ’luettiin Abrahamin siemeneksi’ (Ro 9:8).

Miten Abraham voitiin julistaa vanhurskaaksi ennen Kristuksen kuolemaa?

Myös Abrahamin usko, johon liittyi tekoja, ”luettiin [laskettiin, hyvitettiin] hänelle vanhurskaudeksi” (Ro 4:20–22). Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että hän ja muut esikristillisinä aikoina eläneet uskolliset ihmiset olisivat olleet täydellisiä tai synnittömiä. Mutta koska he uskoivat ”siementä” koskevaan Jumalan lupaukseen ja yrittivät parhaansa mukaan totella Jumalan käskyjä, heitä ei luokiteltu muun ihmismaailman tavoin epävanhurskaiksi, joilla ei ollut mitään asemaa Jumalan edessä. (1Mo 3:15; Ps 119:2, 3.) Jehova piti heitä rakkaudellisesti syyttöminä verrattuna Jumalasta vieraantuneeseen ihmismaailmaan (Ps 32:1, 2; Ef 2:12). Noiden epätäydellisten ihmisten uskon vuoksi Jumala siis saattoi olla tekemisissä heidän kanssaan ja siunata heitä ja pitää silti samalla kiinni omista täydellisistä oikeusnormeistaan (Ps 36:10). He ymmärsivät kuitenkin tarvitsevansa lunastusta synnistä, ja he odottivat Jumalan huolehtivan siitä aikanaan (Ps 49:7–9; Hpr 9:26).

Kristuksen Jeesuksen ”yksi vanhurskautusteko”. Raamattu osoittaa, että kun Jeesus Kristus eli maan päällä ihmisenä, hänen elimistönsä oli täydellinen (1Pi 1:18, 19) ja hän säilytti täydellisyytensä koetuksissa pysymällä nuhteettomana ja vahvistamalla nuhteettomuuttaan. Tämä oli sen Jumalan tarkoituksen mukaista, että pelastuksen Pääedustaja tehtäisiin ”täydelliseksi kärsimysten välityksellä” (Hpr 2:10). Jeesuksesta tehtiin toisin sanoen täydellinen tottelevaisuutensa ja nuhteettomuutensa suhteen, täydellinen asemaansa Jumalan pelastuksen ylimmäisenä pappina, kuten Paavali osoittaa Heprealaiskirjeen 5:7–10:ssä. Kun Jeesus oli päättänyt vaelluksensa maan päällä virheettömänä sanan jokaisessa merkityksessä, Jumala tunnusti hänet vanhurskautetuksi. Hän oli siis ainoa ihminen, joka koetuksessa pysyi lujasti ja ehdottomasti vanhurskaana Jumalan edessä omasta ansiostaan. Tällä ”yhdellä vanhurskautusteolla [eräs muoto substantiivista di·kaiʹō·ma]”, ts. sillä, että Jeesus osoittautui täysin vanhurskaaksi koko tahrattoman vaelluksensa ajan, mihin sisältyi hänen uhrikuolemansa, hän loi perustan sille, että Kristukseen uskovat ihmiset voidaan julistaa vanhurskaiksi (Ro 5:17–19; 3:25, 26; 4:25).

Kristillisessä seurakunnassa. Kun Jumalan Poika tuli luvattuna Lunastajana, ilmaantui uusi peruste, johon Jumala saattoi nojautua ollessaan tekemisissä ihmispalvelijoittensa kanssa. Jumala julistaa Jeesuksen Kristuksen seuraajat, jotka on kutsuttu hänen hengellisiksi veljikseen ja joilla on toivo päästä hänen perijätovereikseen taivaalliseen Valtakuntaan (Ro 8:17), ensin vanhurskaiksi sen perusteella, että he uskovat Jeesukseen Kristukseen (Ro 3:24, 28). Tämä on Jehova Jumalan oikeustoimi, joten kukaan ei voi tuon Korkeimman Tuomarin edessä ”esittää syytöstä” hänen valittujaan vastaan (Ro 8:33, 34). Miksi Jumala toimii näin heidän suhteensa?

Ensinnäkin siksi, että Jehova on täydellinen ja pyhä (Jes 6:3), joten hänen pyhyytensä mukaisesti niiden, jotka hän hyväksyy pojikseen, täytyy olla täydellisiä (5Mo 32:4, 5). Jeesus Kristus, Jumalan huomattavin Poika, osoitti olevansa täydellinen, ”uskollinen, vilpitön, saastumaton, syntisistä erotettu” (Hpr 7:26). Hänen seuraajansa on kuitenkin otettu Aadamin pojista, ja Aadam taas tuotti syntinsä tähden epätäydellisen, syntisen perheen (Ro 5:12; 1Ko 15:22). Jeesuksen seuraajat eivät siis alkuaan olleet Jumalan poikia, kuten Johanneksen 1:12, 13:ssa osoitetaan. Ansaitsemattomassa hyvyydessään Jehova Jumala järjesti ”pojaksioton”, jonka kautta hän hyväksyy nuo suositut ja saattaa heidät hengelliseen suhteeseen hänen poikiensa muodostaman perheen osana (Ro 8:15, 16; 1Jo 3:1). Jumala asettaa siis perustan heidän pojaksi pääsemiselleen eli pojaksiotolleen julistamalla heidät vanhurskaiksi Kristuksen lunastusuhrin ansiosta, johon he uskovat, ja vapauttamalla heidät kaikesta synnin aiheuttamasta syyllisyydestä (Ro 5:1, 2, 8–11; vrt. Joh 1:12). Sen tähden heidät ’luetaan’ täysin vanhurskaiksi, koska kaikki heidän syntinsä on annettu anteeksi eikä niitä enää lasketa heidän tililleen (Ro 4:6–8; 8:1, 2; Hpr 10:12, 14).

Näiden kristittyjen julistaminen vanhurskaiksi ulottuu siis paljon pitemmälle kuin Abrahamin (ja muiden esikristillisenä aikana eläneiden Jehovan palvelijoiden) vanhurskaaksi julistaminen, jota käsiteltiin aiemmin. Opetuslapsi Jaakob osoitti Abrahamin vanhurskauttamisen laajuuden kirjoittaessaan: ”Se raamatunkohta täyttyi, joka sanoo: ’Abraham uskoi Jehovaan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi’, ja häntä kutsuttiin ’Jehovan ystäväksi’.” (Ja 2:20–23.) Abraham julistettiin siis uskonsa vuoksi vanhurskaaksi Jumalan ystävänä, ei Jumalan poikana joka olisi ’syntynyt uudelleen’ taivaallista elämää varten (Joh 3:3). Raamatusta käy selvästi ilmi, etteivät ihmiset voineet saada sellaista pojan asemaa eivätkä taivaallista toivoa ennen Kristuksen tulemista (Joh 1:12, 17, 18; 2Ti 1:10; 1Pi 1:3; 1Jo 3:1).

On ilmeistä, että vaikka näillä kristityillä onkin vanhurskas asema Jumalan edessä, he eivät ole varsinaisesti tai kirjaimellisesti täydellisiä lihassa (1Jo 1:8; 2:1). Eikä näiden Kristuksen seuraajien lihallisen elimistön itse asiassa tarvitsekaan nyt olla täydellinen, koska heillä on taivaallisen elämän toivo (1Ko 15:42–44, 50; Hpr 3:1; 1Pi 1:3, 4). Koska heidät on kuitenkin julistettu vanhurskaiksi ja vanhurskaus on ’luettu’ eli laskettu heidän hyväkseen, Jumalan oikeudelliset vaatimukset on täytetty, ja hän saattaa nuo pojiksi otetut Jeesuksen Kristuksen verellä vahvistettuun ”uuteen liittoon” (Lu 22:20; Mt 26:28). Nämä hengestäsiinneiksi pojiksi otetut, jotka ovat hengellisen Israelin kanssa tehdyssä uudessa liitossa, ’kastetaan Kristuksen kuolemaan’, ja he kokevat lopulta hänen kuolemansa kaltaisen kuoleman (Ro 6:3–5; Fil 3:10, 11).

Vaikka Jehova antaakin näiden kristittyjen lihallisesta heikkoudesta ja epätäydellisyydestä johtuvat synnit anteeksi, he käyvät sisäistä taistelua, jota Paavali kuvailee Roomalaiskirjeessä (7:21–25). Tuo taistelu käydään heidän uudistetun mielensä lain (Ro 12:2; Ef 4:23) eli ”Jumalan lain” ja heidän jäsenissään olevan ”synnin lain” välillä. Tämä johtuu siitä, että heidän liharuumiinsa ei ole täydellinen, vaikka heidät luetaankin vanhurskaiksi ja heidän syntinsä annetaan anteeksi. Tämä taistelu koettelee heidän nuhteettomuuttaan Jumalaa kohtaan. He voivat voittaa tämän taistelun Jumalan hengen ja armollisen ylimmäisen pappinsa, Kristuksen Jeesuksen, avulla. (Ro 7:25; Hpr 2:17, 18.) Heidän täytyy kuitenkin voittaakseen uskoa jatkuvasti Kristuksen lunastusuhriin ja seurata häntä ja säilyttää siten vanhurskautensa Jumalan silmissä (vrt. Il 22:11). Sillä tavoin he ’saattavat kutsumisensa ja valitsemisensa varmaksi’ (2Pi 1:10; Ro 5:1, 9; 8:23–34; Tit 3:6, 7). Jos he toisaalta alkavat harjoittaa syntiä ja luopuvat uskosta, he menettävät sen suositun aseman, joka heillä vanhurskaina ihmisinä on Jumalan edessä, koska he ”itse panevat Jumalan Pojan uudelleen paaluun ja saattavat hänet julkisen häpeän alaiseksi” (Hpr 6:4–8). He tuhoutuvat (Hpr 10:26–31, 38, 39). Jeesus puhuikin synnistä, jota ei saa anteeksi, ja apostoli Johannes totesi, että on syntiä, ”joka ei koidu kuolemaksi”, ja syntiä, ”joka koituu kuolemaksi” (Mt 12:31, 32; 1Jo 5:16, 17).

Sen jälkeen kun Jeesus Kristus oli pysynyt uskollisena kuolemaan saakka, hänet ”tehtiin eläväksi hengessä” ja hänelle annettiin kuolemattomuus ja turmeltumattomuus (1Pi 3:18; 1Ko 15:42, 45; 1Ti 6:16). Hänet siis ”julistettiin vanhurskaaksi hengessä” (1Ti 3:16; Ro 1:2–4), ja hän istui Jumalan oikealle puolelle taivaissa (Hpr 8:1; Fil 2:9–11). Uskolliset Kristuksen askelien seuraajat odottavat samanlaista ylösnousemusta kuin hän sai (Ro 6:5) ja toivovat hartaasti saavansa ”jumalallisen luonnon” (2Pi 1:4).

Muut vanhurskaat. Eräässä Jeesuksen kuvauksessa käsitellään aikaa, jolloin hän saapuu Valtakunnan kirkkaudessa, ja ihmisiä, joita siinä verrataan lampaisiin, sanotaan ”vanhurskaiksi” (Mt 25:31–46). On kuitenkin merkittävää, että nämä ”vanhurskaat” esitetään tässä kuvauksessa eri ryhmänä kuin ne, joita Kristus sanoo ’veljikseen’ (Mt 25:34, 37, 40, 46; vrt. Hpr 2:10, 11). Nämä lampaankaltaiset ihmiset auttavat Kristuksen hengellisiä ”veljiä” ja osoittavat siten uskovansa itse Kristukseen, ja siksi Jumala siunaa heitä ja heitä sanotaan ”vanhurskaiksi”. Heidät luetaan eli julistetaan Abrahamin tavoin vanhurskaiksi Jumalan ystävinä (Ja 2:23). Tämän vanhurskaan asemansa vuoksi he säilyvät elossa, kun ”vuohet” menevät ”ikuiseen pois karsiintumiseen” (Mt 25:46).

Samanlainen tilanne on Ilmestyksen 7:3–17:ssä esitetyssä näyssä. Siinä ”suuri joukko”, johon kuuluvien täsmällistä määrää ei kerrota, kuvataan eri ryhmänä kuin 144000 ’sinetöityä’ (vrt. Ef 1:13, 14; 2Ko 5:1). Se että tällä ”suurella joukolla” on vanhurskas asema Jumalan edessä, osoitetaan siten, että heidän kerrotaan ’pesseen pitkät vaatteensa ja valkaisseen ne Karitsan veressä’ (Il 7:14).

”Suuressa ahdistuksessa” elossa säilyviä ”suuren joukon” jäseniä ei ole vielä julistettu vanhurskaiksi elämään, ts. arvollisiksi saamaan oikeutta ikuiseen elämään maan päällä. Heidän täytyy jatkuvasti juoda ”elämän vetten lähteistä” Karitsan, Kristuksen Jeesuksen, opastuksen mukaisesti. Heidän täytyy toimia näin Kristuksen tuhatvuotishallituksen aikana. (Il 7:17; 22:1, 2.) Jos he osoittautuvat uskollisiksi Jehovalle noiden tuhannen vuoden lopussa toimeenpantavassa loppukoetuksessa, he saavat nimensä pysyvästi Jumalan pitämään elämän kirjaan, ja sillä tavoin Jehova julistaa eli tunnustaa, että he ovat lopultakin täysin vanhurskaita (Il 20:7, 8). (Ks. ELÄMÄ: Elämän puut.)

Kaikki Jumalan teot osoittautuvat vanhurskaiksi. On ilmiselvää, että ollessaan tekemisissä epätäydellisten ihmisten kanssa Jumala ei koskaan riko omia vanhurskauden ja oikeudenmukaisuuden normejaan. Hän ei julista syntisiä ihmisiä vanhurskaiksi näiden oman ansion perusteella, jolloin hän suvaitsisi syntiä tai katsoisi sitä läpi sormiensa (Ps 143:1, 2). Apostoli Paavali selittää: ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla, ja se, että heidät hänen ansaitsemattomasta hyvyydestään julistetaan vanhurskaiksi Kristuksen Jeesuksen maksamien lunnaiden perusteella tapahtuvan vapautuksen välityksellä, on ilmainen lahja. Jumala asetti hänet uhriksi, joka sovittaa hänen vereensä kohdistuvan uskon välityksellä. Tämä oli Jumalan oman vanhurskauden osoitukseksi, sillä hän antoi anteeksi ne synnit, jotka tapahtuivat menneisyydessä, jolloin hän noudatti kärsivällisyyttä; hänen oman vanhurskautensa osoitukseksi nykyisenä aikana, jotta hän olisi vanhurskas silloinkin, kun hän julistaa vanhurskaaksi sen, jolla on usko Jeesukseen.” (Ro 3:23–26.) Tällä tavoin Jumala on ansaitsemattomasta hyvyydestään tehnyt Kristuksen uhrin perusteella laillisen järjestelyn, jonka ansiosta hän voi olla täysin oikeudenmukainen ja vanhurskas antaessaan anteeksi uskovien ihmisten synnit.

Yritykset todistaa itsensä vanhurskaaksi. Koska ainoastaan Jumala voi julistaa ihmisen vanhurskaaksi, ihmisen on turha yrittää todistaa vanhurskauttaan omien ansioittensa perusteella tai pitämällä mittapuuna toisten arviointeja hänen vanhurskaudestaan. Jobia ojennettiin, koska hän ”julisti oman sielunsa vanhurskaaksi pikemminkin kuin Jumalan”, vaikka hän ei syyttänytkään Jumalaa mistään vääryydestä (Job 32:1, 2). Jeesus ojensi epäsuorasti lainoppinutta miestä, joka yritti todistaa itsensä vanhurskaaksi kysyessään Jeesukselta ikuiseen elämään johtavaa tietä (Lu 10:25–37). Jeesus tuomitsi fariseukset siksi, että he yrittivät julistaa itsensä vanhurskaiksi ihmisten edessä (Lu 16:15). Varsinkin apostoli Paavali osoitti, että kaikkien ihmisten epätäydellisyyden ja syntisyyden vuoksi ketään ei voitu julistaa vanhurskaaksi sen perusteella, että hän yritti vahvistaa omaa vanhurskauttaan Mooseksen lain tekojen kautta (Ro 3:19–24; Ga 3:10–12). Hän korosti sen sijaan, että tuon vanhurskaaksi julistamisen todellinen peruste on usko Kristukseen Jeesukseen (Ro 10:3, 4). Jaakobin henkeytetty kirje täydentää Paavalin sanoja osoittaessaan, että tuo usko täytyy tehdä eläväksi, ei Lain tekojen vaan uskon tekojen kautta, kuten Abraham ja Rahab tekivät (Ja 2:24, 26).

Eräät miehet, jotka valehtelivat olevansa apostoleita, asettivat epäoikeudenmukaisesti Paavalin apostoliuden ja kristilliset teot kyseenalaisiksi ja yrittivät siten vetää Korintin seurakuntaa puolelleen (2Ko 11:12, 13). Paavali tiesi, että hän toimi uskollisesti Kristuksen taloudenhoitajana, ja siksi hän sanoi, ettei hän ollut kiinnostunut sellaisten ihmisten tuomiosta, jotka täysin vailla valtuuksia istuivat ”ihmisten tuomioistuimena” tuomitsemassa häntä. Hän ei luottanut edes omaan tuomioonsa itsestään vaan odotti Jehovan tutkivan hänet. (1Ko 4:1–4.) Näin esitetään periaate, jonka mukaan ihmisten tuomioon siitä, onko joku vanhurskas vai ei, ei voida luottaa, ellei heidän tuomionsa perustu Jumalan sanaan. Ihmisen täytyy tarkastella Jumalan sanaa ja antaa sen tutkia itseään (Hpr 4:12). Mutta kun joku saa selvästi Jumalan sanaan perustuvaa ojennusta kristityltä veljeltä, varsinkin seurakunnan vanhimmalta, ei olisi sopivaa torjua tuota ojennusta yrittämällä todistaa itsensä vanhurskaaksi (San 12:1; Hpr 12:11; 13:17). Lisäksi Jumala langettaa tuomion jokaiselle vastuuasemassa olevalle, joka istuu tuomitsemassa jotakin asiaa tai kiistaa ja ’lahjuksesta julistaa jumalattoman vanhurskaaksi’ (Jes 5:23; Ja 2:8, 9).