Kuudes luku

Eräs muinainen luomiskertomus – voitko luottaa siihen?

”KUKA täällä voi kertoa, mistä ne syntyivät, mistä tämä luominen tuli?” Tämä kysymys esitetään ”Luomishymni”-runossa, joka sepitettiin sanskritin kielellä yli 3000 vuotta sitten ja joka on osa Rigvedaa, hindujen pyhää kirjaa. Runossa epäillään, voisivatko edes lukuisat hindujen jumalat tietää, ”mistä tämä luominen tuli”, koska ”jumalatkin (syntyivät) tämän luomisen jälkeen” (kursivointi meidän).

Babylonialaiset ja egyptiläiset esittävät kirjoituksissaan samanlaisia myyttejä, joiden mukaan heidän jumalansa syntyivät jo olemassa olevaan maailmankaikkeuteen. Ydin on kuitenkin se, että nuo myytit eivät kykene selittämään, mistä maailmankaikkeus alun perin tuli. Erään luomiskertomuksen voi kuitenkin havaita olevan erilainen. Tämä nimenomainen kertomus, Raamattu, alkaa sanoilla: ”Alussa Jumala loi taivaat ja maan.” (1. Mooseksen kirja 1:1.)

Mooses kirjoitti tämän yksinkertaisen, vaikuttavan toteamuksen noin 3500 vuotta sitten. Se keskittyy Luojaan, Jumalaan, joka on aineellisen kaikkeuden ulkopuolella, koska hän teki sen ja näin ollen oli olemassa ennen sitä. Sama kirja opettaa, että ”Jumala on Henki”, mikä merkitsee sitä, että hän on sellaisessa muodossa, jota meidän silmämme eivät voi nähdä (Johannes 4:24). Nykyään tällainen olomuoto on ehkä helpompi käsittää, koska tähtitieteilijät ovat kuvailleet avaruuden voimakkaita neutronitähtiä ja mustia aukkoja: näkymättömiä kohteita, jotka voidaan havaita vain niiden aiheuttamien vaikutusten perusteella.

Raamattu kertoo merkityksellisesti: ”On taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten ruumiiden kirkkaus on yhtä lajia ja maallisten ruumiiden eri lajia.” (1. Korinttilaisille 15:40, 44.) Nämä ”taivaalliset ruumiit” ovat älyllisten henkien ruumiita. Saatat haluta tietää, keillä muilla kuin Luojalla on henkiruumis?

Näkymättömät taivaalliset luomukset

Raamatun kertomuksen mukaan aineellista maailmaa ei luotu ensimmäisenä. Tämä muinainen luomiskertomus sanoo, että luomisen ensimmäisessä vaiheessa saatettiin olemassaoloon toinen henkipersoona, Esikoispoika. Hän oli ”koko luomakunnan esikoinen” eli ”Jumalan luomakunnan alku” (Kolossalaisille 1:15; Ilmestys 3:14). Tämä ensimmäinen luotu yksilö oli ainutlaatuinen.

Hän oli ainoa luomus, jonka Jumala valmisti suoranaisesti, ja hänelle annettiin paljon viisautta. Itse asiassa muuan myöhempi kirjoittaja, omasta viisaudestaan kuulu kuningas, kuvaili tätä Poikaa ”mestarityöntekijäksi”, jota käytettiin kaikissa sen jälkeisissä luomistöissä. (Sananlaskut 8:22, 30; ks. myös Heprealaisille 1:1, 2.) Paavali, ensimmäisellä vuosisadalla elänyt opettaja, kirjoitti hänestä: ”Hänen välityksellään luotiin kaikki muu, mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvät ja näkymättömät.” (Kolossalaisille 1:16; vrt. Johannes 1:1–3.)

Mitä ovat nämä taivaissa olevat näkymättömät, jotka Luoja saattoi olemassaoloon Poikansa välityksellä? Vaikka tähtitieteilijät puhuvat miljardeista tähdistä ja näkymättömistä mustista aukoista, Raamattu viittaa tässä satoihin miljooniin henkiluomuksiin – joilla on henkiruumis. Joku saattaa kysyä: ”Miksi luoda tällaisia näkymättömiä, älyllisiä olentoja?”

Aivan niin kuin maailmankaikkeuden tutkiminen voi vastata joihinkin kysymyksiin maailmankaikkeuden Alkuunpanijasta, Raamatun tutkiminen voi antaa meille tärkeää tietoa Raamatun Tekijästä. Raamattu kertoo meille esimerkiksi, että hän on ”onnellinen Jumala”, jonka aikomuksista ja teoista heijastuu rakkaus (1. Timoteukselle 1:11; 1. Johanneksen kirje 4:8). Voimme siis johdonmukaisesti päätellä, että Jumala halusi saada seurakseen muita älyllisiä henkipersoonia, jotka niin ikään voisivat nauttia elämästä. Jokaisella olisi tyydyttävää työtä, josta olisi kaikille hyötyä ja joka edistäisi Luojan tarkoitusta.

Mikään ei viittaa siihen, että näiden henkiluomusten oli tarkoitus totella Jumalaa robottien tavoin. Sen sijaan hän antoi heille älyä ja vapaan tahdon. Raamatun kertomukset osoittavat, että Jumala kannustaa käyttämään ajatuksenvapautta ja toimintavapautta – vakuuttuneena siitä, että niistä ei aiheudu pysyvää uhkaa kaikkeuden rauhalle ja sopusoinnulle. Paavali käyttää Luojan persoonanimeä sellaisena kuin se esiintyy heprealaisessa Raamatussa ja kirjoittaa: ”Ja Jehova on Henki, ja missä Jehovan henki on, siellä on vapaus.” (2. Korinttilaisille 3:17.)

Se mikä on näkyvää taivaissa

Mitä ovat ne näkyvät, jotka Jumala loi Esikoispoikansa välityksellä? Niihin sisältyy kaikki se, mistä maailmankaikkeus koostuu: Aurinkomme, miljardit muut tähdet ja kaikki muu kaikkeudessa oleva aine. Antaako Raamattu meille minkäänlaista käsitystä siitä, miten Jumala valmisti kaiken tämän tyhjästä? Perehdytäänpä asiaan tutkimalla Raamattua nykytieteen valossa.

Tiedemies Antoine Laurent Lavoisier tutki 1700-luvulla aineen painoa. Hän havaitsi, että erään kemiallisen reaktion jälkeen reaktiotuotteen paino oli sama kuin alkuperäisten aineiden yhteen laskettu paino. Esimerkiksi jos paperia poltetaan hapessa, palamistuotteet eli tuhka ja kaasut painavat yhtä paljon kuin alkuperäinen paperi ja happi. Lavoisier esitti hyväksyttäväksi ”aineen häviämättömyyden lain”. Eräs tietosanakirja selitti vuonna 1910: ”Ainetta ei voi luoda eikä hävittää.” (The Encyclopædia Britannica.) Tämä vaikutti järkevältä, ainakin tuolloin.

Japanilaisen Hiroshiman kaupungin yllä vuonna 1945 räjäytetty atomipommi osoitti kuitenkin julkisesti, että Lavoisier’n laissa oli virhe. Tällaisen kriittistä kokoa suuremman uraanimäärän räjähdyksessä muodostuu erilaisia aineita, mutta niiden yhteenlaskettu massa on alkuperäisen uraanimäärän massaa pienempi. Mistä hävikki johtuu? Se johtuu siitä, että osa uraanimäärästä muuttuu pelottavaksi energiapurkaukseksi.

Kun vuonna 1952 räjäytettiin lämpöydinase (vetypommi), heräsi jälleen ongelma, joka liittyi aineen häviämättömyyttä koskevaan Lavoisier’n lakiin. Tuossa räjähdyksessä vetyatomit yhtyivät heliumiksi. Näin syntyneen heliumin massa oli kuitenkin pienempi kuin alkuperäisen vedyn massa. Osa vedyn massasta muuttui räjähtäväksi energiaksi, ja tuo räjähdys oli paljon tuhoisampi kuin Hiroshiman päällä räjähtänyt pommi.

Räjähdykset osoittivat, että pieni ainemäärä vastaa suunnatonta energiamäärää. Tämä aineen ja energian välinen suhde selittää Auringon tehon, jonka ansiosta me pysymme elossa ja voimme hyvin. Millainen niiden suhde on? Noin 40 vuotta aiemmin, vuonna 1905, Einstein oli esittänyt olettamuksen aineen ja energian välisestä suhteesta. Monet tuntevat hänen yhtälönsä E = mc².a Kun Einstein oli hahmotellut tämän suhteen, muut tiedemiehet kykenivät selittämään, miksi Aurinko on paistanut miljardeja vuosia. Auringossa tapahtuu jatkuvasti lämpöydinreaktioita. Tällä tavalla Aurinko muuttaa joka sekunti noin 564 miljoonaa tonnia vetyä 560 miljoonaksi tonniksi heliumia. Tämä merkitsee sitä, että noin 4 miljoonaa tonnia ainetta muuttuu aurinkoenergiaksi, josta murto-osa saapuu maahan ylläpitämään elämää.

Merkittävää on se, että myös päinvastainen tapahtumasarja on mahdollinen. ”Energiaa muuttuu aineeksi, kun alkeishiukkaset törmäävät yhteen suurella nopeudella ja synnyttävät uusia, raskaampia hiukkasia”, selittää The World Book Encyclopedia. Tiedemiehet saavat tämän aikaan pienessä mitassa käyttämällä hyväkseen hiukkaskiihdyttimiksi kutsuttuja valtavia laitteita, joissa alkeishiukkaset törmäävät toisiinsa suunnattomalla nopeudella ja synnyttävät ainetta. ”Me toistamme yhtä maailmankaikkeuden ihmeistä – muutamme energiaa aineeksi”, selittää Nobelin palkinnon saanut fyysikko tri Carlo Rubbia.

”Pitää paikkansa, mutta miten tämä liittyy Raamatun luomiskertomukseen?” saattaa joku sanoa. Raamattu ei itsessään ole luonnontieteen oppikirja, mutta se on osoittautunut ajanmukaiseksi kirjaksi, joka on sopusoinnussa tieteellisten tosiasioiden kanssa. Raamattu kohdistaa alusta loppuun huomion Häneen, joka loi kaiken maailmankaikkeudessa olevan aineen, Tiedemieheen isolla T:llä (Nehemia 9:6; Apostolien teot 4:24; Ilmestys 4:11). Ja siinä osoitetaan selvästi energian ja aineen välinen suhde.

Esimerkiksi Raamatussa esitetään lukijoille seuraava kehotus: ”Kohottakaa katseenne korkeuteen ja katsokaa. Kuka on nämä luonut? Hän, joka luvun mukaan tuo esiin niiden armeijan, vieläpä nimeltä kutsuu niitä kaikkia. Dynaamisen energian runsauden ansiosta ja hänen voimansa vahvuuden vuoksi ei yksikään niistä puutu.” (Jesaja 40:26.) Raamatussa tosiaankin sanotaan, että suunnattoman dynaamisen energian lähde – Luoja – saattoi aineellisen maailmankaikkeuden olemassaoloon. Tämä on täysin sopusoinnussa nykyteknologian kanssa. Yksistään tästä syystä Raamatun luomiskertomus ansaitsee syvän kunnioituksemme.

Luotuaan taivaisiin sekä näkymättömät että näkyvät Luoja ja hänen Esikoispoikansa keskittivät huomionsa maapalloon. Miten se syntyi? Jumala olisi voinut valmistaa suoranaisesti ne monenlaiset alkuaineet, joista planeettamme koostuu, muuttamalla rajatonta dynaamista energiaa aineeksi, mitä fyysikot pitävät nykyään mahdollisena. Tai, kuten monet tiedemiehet uskovat, maapallon aine voisi olla peräisin supernovaräjähdyksestä. Kuka kuitenkaan voi sanoa, ettei olisi voitu käyttää useita menetelmiä yhdessä, niitä jotka mainittiin edellä, tai muita, joista tiedemiehet eivät ole vielä päässeet perille? Onpa mekanismi ollut mikä hyvänsä, Luoja on maapallon alkuaineiden sekä kaikkien niistä muodostuneiden elämämme kannalta välttämättömien mineraalien dynaaminen Lähde.

Ymmärrettävästi maapallon perustamiseen olisi liittynyt paljon enemmän kuin vain siitä huolehtiminen, että kaikkia aineita oli oikeissa suhteissa. Maapallon koon, kiertoliikkeen, etäisyyden Auringosta, akselin kaltevuuden sekä lähes ympyrän muotoisen Aurinkoa kiertävän radan täytyi olla juuri oikea – täsmälleen sellainen kuin se nykyään on. Luoja pani selvästikin alulle luonnon kiertokulut, joiden ansiosta planeettamme soveltuu runsaslukuisen elämän ylläpitämiseen. Meillä on kaikki syyt olla ihmeissämme tästä kaikesta. Mutta ajattele, miten taivaalliset henkipojat ovat reagoineet, kun he seurasivat, miten maapallo valmistettiin ja elämä tuotettiin sen päälle! Eräässä Raamatun kirjassa sanotaan, että he ”yhdessä riemuitsivat” ja ”puhkesivat suosionhuutoihin” (Job 38:4, 7).

1. Mooseksen kirjan 1. luvun ymmärtäminen

Raamatun ensimmäisessä luvussa kerrotaan yksityiskohtia joistakin olennaisista toimenpiteistä, joihin Jumala ryhtyi valmistaessaan maapallon ihmisen iloksi. Tässä luvussa ei kerrota kaikkia yksityiskohtia; kun luemme sitä, meidän ei pitäisi menettää mielenkiintoamme, jos siitä puuttuu tietoja, joita muinoin eläneet lukijat eivät olisi ymmärtäneet kuitenkaan. Kirjoittaessaan tuota lukua Mooses ei esimerkiksi kertonut mikroskooppisten levien ja bakteerien toiminnasta. Ihminen saattoi nähdä tällaisia eliömuotoja vasta mikroskoopin keksimisen jälkeen 1500-luvulla. Eikä Mooses kerro nimenomaisesti dinosauruksista, joiden pääteltiin olleen olemassa niiden fossiilien perusteella, joita löydettiin 1800-luvulla. Mooses henkeytettiin sen sijaan käyttämään hänen aikalaisilleen tuttuja sanoja, jotka olivat kuitenkin täsmällisiä kaikessa siinä, mitä ne kertoivat maapallon luomisesta.

Lukiessasi 1. Mooseksen kirjan 1. lukua jakeesta 3 eteenpäin havaitset, että se on jaettu kuuteen ”päivään”. Jotkut väittävät, että nämä luomispäivät olivat kirjaimellisia 24-tuntisia päiviä, mikä merkitsee sitä, että koko kaikkeus ja maapallolla oleva elämä luotiin alle viikossa! On kuitenkin helppo havaita, ettei Raamattu opeta tällaista. Ensimmäinen Mooseksen kirja kirjoitettiin hepreaksi. Tuossa kielessä ”päivä” tarkoittaa ajanjaksoa. Se voi olla pitkä ajanjakso tai kirjaimellinen 24-tuntinen päivä. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa puhutaan jopa kaikista kuudesta ”päivästä” yhtenä pitkänä ajanjaksona, ”päivänä jona Jehova Jumala teki maan ja taivaan” (1. Mooseksen kirja 2:4; vrt. 2. Pietarin kirje 3:8). Todellisuudessa Raamattu osoittaa, että luomispäivät eli -kaudet käsittävät tuhansia vuosia.

Tämän voi havaita siitä, mitä Raamattu sanoo seitsemännestä ”päivästä”. Kutakin kuutta ”päivää” koskeva kertomus päättyy sanoihin ”ja tuli ilta ja tuli aamu; ensimmäinen päivä” ja niin edelleen. Tällaista mainintaa ei kuitenkaan löydy seitsemännen ”päivän” kertomuksesta. Ja ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, noin 4000 vuotta myöhemmin historian virrassa, Raamattu sanoi seitsemännen ”päivän”, lepopäivän, edelleen jatkuvan (Heprealaisille 4:4–6). Seitsemäs ”päivä” oli siis tuhansia vuosia pitkä ajanjakso, ja voimme johdonmukaisesti päätellä, että sama pitää paikkansa ensimmäisistä kuudesta ”päivästä”.

Ensimmäinen ja neljäs ”päivä”

Näyttää siltä, että Maa oli asetettu kiertämään Aurinkoa ja että se oli veden peitossa ennen kuin erityisten luomistekojen kuusi ”päivää” eli jaksoa alkoivat. ”Pimeys oli vesisyvyyden pinnalla.” (1. Mooseksen kirja 1:2.) Tuossa varhaisessa vaiheessa jonkin – kenties vesihöyrystä, muista kaasuista ja tuliperäisestä tuhkasta koostuvan seoksen – on täytynyt estää auringonvaloa pääsemästä maan pinnalle. Raamattu kuvailee ensimmäistä luomisjaksoa seuraavasti: ”Jumala sanoi: ’Olkoon valoa’; ja vähitellen valoa tuli” eli pääsi maan pinnalle (1. Mooseksen kirja 1:3, J. W. Wattsin käännös).

Ilmauksesta ”vähitellen – – tuli” käy täsmällisesti ilmi kyseisen heprean verbin muoto, joka ilmaisee progressiivista eli asteittain etenevää tekemistä, jonka loppuun saattaminen vie aikaa. Jokainen heprean kieltä lukeva voi löytää tämän muodon noin 40 kertaa 1. Mooseksen kirjan 1. luvusta, ja se on avain tämän luvun ymmärtämiseen. Se minkä Jumala pani alulle luomisjakson eli -kauden kuvaannollisena iltana, tuli asteittain ilmeiseksi eli näkyviin tuon ”päivän” aamun jälkeen.b Lisäksi sen, mitä pantiin alulle yhden ajanjakson aikana, ei tarvinnut olla täysin valmista, kun seuraava jakso alkoi. Esimerkiksi valoa alkoi vähitellen ilmaantua ensimmäisenä ”päivänä”, mutta vasta neljäntenä luomisjaksona olisi voitu nähdä aurinko, kuu ja tähdet (1. Mooseksen kirja 1:14–19).

Toinen ja kolmas ”päivä”

Ennen kuin Luoja sai aikaan sen, että kuiva maa tuli näkyviin kolmantena luomispäivänä, hän kohotti osan vesistä. Tämän takia maata ympäröi vesihöyryvaippa.c Tämä muinainen kertomus ei kuvaile, millä tavalla tämä tapahtui, eikä se ole tarpeen. Sen sijaan Raamattu kiinnittää huomion laajuuteen, joka oli yläpuolisten ja pintavesien välissä. Se sanoo tätä taivaiksi. Nykyäänkin ihmiset käyttävät tätä sanaa ilmakehästä, jossa linnut ja lentokoneet lentävät. Aikanaan Jumala täytti nämä ilmakehätaivaat elämälle välttämättömällä kaasuseoksella.

Luomispäivinä pintavesi kuitenkin väistyi, niin että maankamara tuli näkyviin. Jumala näyttää työntäneen valtameren selänteitä ylöspäin muodostamaan mantereita mahdollisesti käyttämällä hyväkseen geologisia voimia, jotka edelleenkin liikuttelevat maankuoren laattoja. Tämä sai aikaan sen, että vedenpinnan yläpuolelle muodostui kuiva maankamara ja alapuolelle syviä valtameren laaksoja, jotka valtamerentutkijat ovat nyt kartoittaneet ja joita he tutkivat innokkaasti. (Vrt. Psalmit 104:8, 9.) Kun kuiva maankamara oli muodostunut, tapahtui jälleen jotain hämmästyttävää. ”Jumala sanoi edelleen: ’Versokoon maa ruohoa, siementä tekeviä kasveja, hedelmäpuita, jotka maan päällä lajiensa mukaan kantavat hedelmää, jossa niiden siemen on.’ Ja tuli olemaan niin.” (1. Mooseksen kirja 1:11.)

Kuten edellisestä luvusta (”Mitä työ kertoo tekijästään?”) kävi ilmi, fotosynteesi eli yhteyttäminen on elintärkeä tapahtumasarja kasveille. Vihreän kasvin solussa on lukuisia viherhiukkasiksi sanottuja pieniä osia, jotka saavat energiaa auringonvalosta. ”Nämä mikroskooppiset tehtaat valmistavat sokereita ja tärkkelystä – –. Yksikään ihminen ei ole koskaan suunnitellut tehdasta, joka olisi tehokkaampi kuin viherhiukkanen ja jonka tuotteilla olisi suurempi kysyntä kuin sen tuotteilla”, selitetään teoksessa Planet Earth.

Myöhemmin ilmaantuvien eläinten elämä olisi tosiaan riippuvainen viherhiukkasista. Lisäksi ilman vihreitä kasveja maan ilmakehässä olisi liikaa hiilidioksidia ja me kuolisimme kuumuuteen ja hapenpuutteeseen. Jotkut spesialistit antavat hämmästyttäviä selityksiä sille, miten fotosynteesistä riippuvainen elämä kehittyi. He sanovat esimerkiksi, että kun vedessä eläviltä yksisoluisilta eliöiltä alkoi ruoka loppua, ”pari uraauurtavaa solua keksi lopulta ratkaisun. Ne päätyivät fotosynteesiin.” Mutta olisiko näin todella voinut tapahtua? Fotosynteesi on niin monimutkainen tapahtumasarja, että tiedemiehet yrittävät edelleenkin päästä perille sen salaisuuksista. Luuletko, että itseään kopioiva, yhteyttävä elämä on syntynyt selittämättömästi ja itsestään? Vai onko sinusta järkevämpää uskoa, että se on seurausta älykkäästä, tarkoituksellisesta luomisesta, kuten 1. Mooseksen kirja kertoo?

Voi olla, että uusia kasvilajeja ei ilmaantunut ainoastaan kolmantena luomispäivänä. Niitä on voinut ilmaantua kuudentenakin ”päivänä”, kun Luoja ”istutti puutarhan Eedeniin” ja ”kasvatti maasta kaikenlaisia puita, haluttavan näköisiä ja hyviä ravinnoksi” (1. Mooseksen kirja 2:8, 9). Ja, kuten jo mainittiin, maan ilmakehän on täytynyt kirkastua neljäntenä ”päivänä”, niin että Auringosta ja muista taivaankappaleista pääsi enemmän valoa Maa-planeetan pinnalle.

Viides ja kuudes ”päivä”

Viidentenä luomispäivänä Luoja ryhtyi täyttämään valtameriä ja ilmakehätaivaita kasveista eroavalla uudella eliömuodolla – ”elävillä sieluilla”. On kiinnostavaa, että biologit puhuvat muun muassa kasvikunnasta ja eläinkunnasta ja jakavat ne alaluokkiin. ”Sieluksi” käännetty heprean sana tarkoittaa ’hengittäjää’. Lisäksi Raamattu sanoo, että ”elävissä sieluissa” on verta. Voimme siksi päätellä, että viidentenä luomisjaksona alkoi ilmaantua sellaisia eläviä olentoja, joilla oli sekä hengityselimet että verenkiertojärjestelmä: merien ja taivaiden hengittäviä asukkaita. (1. Mooseksen kirja 1:20; 9:3, 4.)

Kuudentena ”päivänä” Jumala kiinnitti enemmän huomiota maankamaraan. Hän loi ”kotieläimet” ja ”villieläimet”, jotka olivat mielekkäitä nimiä silloin, kun Mooses kirjoitti tämän kertomuksen (1. Mooseksen kirja 1:24). Maanisäkkäät muodostettiin siis kuudentena luomisjaksona. Entä miten oli ihmisen laita?

Tämä muinainen kertomus sanoo, että lopulta Luoja päätti valmistaa todella ainutlaatuisen elävän olennon. Hän sanoi taivaalliselle Pojalleen: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja vallitkoot he meren kaloja ja taivaiden lentäviä luomuksia ja kotieläimiä ja koko maata sekä kaikkia muita liikkuvia eläimiä, jotka maan päällä liikkuvat.” (1. Mooseksen kirja 1:26.) Ihminen heijastaisi siis Tekijänsä hengellistä kuvaa ilmaisemalla Hänen ominaisuuksiaan. Ja ihminen kykenisi hankkimaan suunnattomat määrät tietoa. Ihmiset voisivat näin ollen toimia paljon älykkäämmin kuin yksikään eläin. Lisäksi toisin kuin eläimille ihmiselle annettiin kyky noudattaa omaa vapaata tahtoaan; hän ei toimisi pääasiassa vaistonvaraisesti.

Viime vuosina tiedemiehet ovat tutkineet perinpohjaisesti ihmisen geenejä. Vertaamalla eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten perimän rakennekaavoja toisiinsa he ovat löytäneet selviä todisteita siitä, että kaikilla ihmisillä on yhteinen kantaisä, josta kaikkien koskaan eläneiden ihmisten, myös kaikkien meidän, DNA on peräisin. Newsweek-aikakauslehdessä käsiteltiin näitä havaintoja vuonna 1988 kirjoituksessa ”Aadamia ja Eevaa etsimässä”. Nämä tutkimukset perustuivat tietyntyyppiseen mitokondrion DNA:han, vain naispuolisten eteenpäin siirtämään geneettiseen materiaaliin. Vuoden 1995 raportit miespuolisten DNA:han perustuvista tutkimuksista viittaavat samaan päätelmään: ”On ollut kantaisä, ’Aadam’, jonka [Y-]kromosomin geneettinen materiaali on yhteistä jokaiselle maan päällä nykyään elävälle miehelle”, kuten asia ilmaistiin Time-lehdessä. Ovatpa nämä havainnot oikeita jokaista yksityiskohtaa myöten tai eivät, ne havainnollistavat sitä, että 1. Mooseksen kirjan kertomus on hyvin luotettava ja että sen Lähde oli paikalla siinä kerrottujen tapahtumien aikaan.

Mikä huipentuma se olikaan, kun Jumala rakensi joistakin maan alkuaineista ensimmäisen ihmispoikansa, jolle hän antoi nimeksi Aadam! (Luukas 3:38.) Historiallinen kertomus sanoo, että maapallon ja sillä olevan elämän Luoja pani tekemänsä ihmisen puistomaiselle alueelle ”viljelemään sitä ja huolehtimaan siitä” (1. Mooseksen kirja 2:15). Tuohon aikaan Luoja on voinut edelleen valmistaa uusia eläinlajeja. Raamattu sanoo: ”Jumala muodosti maasta kaikkia kedon villieläimiä ja kaikkia taivaiden lentäviä luomuksia, ja hän alkoi tuoda niitä ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen tämä kullekin antaisi, ja minkä nimen ihminen sille antoikin, kullekin elävälle sielulle, se oli sen nimi.” (1. Mooseksen kirja 2:19.) Raamattu ei suinkaan anna ymmärtää, että ensimmäinen ihminen, Aadam, oli vain jokin myyttinen hahmo. Hän oli päinvastoin todellinen, ajatteleva ihminen, jolla oli tunteet ja joka sai iloa työn tekemisestä tuossa paratiisikodissa. Hän oppi joka päivä lisää siitä, mitä hänen Luojansa oli tehnyt ja millainen Hän oli ominaisuuksiltaan ja persoonallisuudeltaan.

Sitten tarkemmin määrittämättömän ajanjakson jälkeen Jumala loi ensimmäisen naisen Aadamille vaimoksi. Lisäksi Jumala antoi heidän elämälleen suuremman tarkoituksen määräämällä heille merkityksellisen tehtävän: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja alistakaa se valtaanne, ja vallitkaa meren kaloja ja taivaiden lentäviä luomuksia sekä kaikkia elollisia, jotka liikkuvat maan päällä.” (1. Mooseksen kirja 1:27, 28.) Mikään ei voi muuttaa tätä Luojan julistamaa tarkoitusta, nimittäin sitä, että koko maapallo tulee muuttaa paratiisiksi, joka on täynnä onnellisia, toistensa ja eläinten kanssa rauhassa eläviä ihmisiä.

Aineellinen maailmankaikkeus, mukaan luettuna meidän planeettamme ja sillä oleva elämä, todistaa selvästi Jumalan viisaudesta. Niinpä hän ilmiselvästi kykeni näkemään ennalta, että jotkut ihmiset saattaisivat aikanaan toimia riippumattomasti tai kapinallisesti, vaikka hän on Luoja ja Elämänantaja. Tällainen kapina voisi keskeyttää maailmanlaajuisen paratiisin hyväksi tehtävän suurenmoisen työn. Kertomus sanoo, että Jumala asetti Aadamin ja Eevan eteen yksinkertaisen kokeen, joka muistuttaisi heitä tottelevaisuuden tarpeesta. Jumala sanoi, että tottelemattomuus johtaisi hänen heille antamansa elämän menettämiseen. Luoja ilmaisi välittävänsä ensimmäisistä esivanhemmistamme varoittamalla heitä väärästä menettelytavasta, joka vaikuttaisi koko ihmissuvun onnellisuuteen (1. Mooseksen kirja 2:16, 17).

Kuudennen ”päivän” lopussa Luoja oli tehnyt kaiken tarpeellisen täyttääkseen tarkoituksensa. Hän saattoi aiheellisesti julistaa, että kaikki, minkä hän oli tehnyt, oli ”erittäin hyvää” (1. Mooseksen kirja 1:31). Tässä vaiheessa Raamattu tuo esiin jälleen tärkeän ajanjakson, kun se sanoo, että Jumala ”ryhtyi lepäämään seitsemäntenä päivänä kaikesta työstään, jonka hän oli tehnyt” (1. Mooseksen kirja 2:2). Koska Luoja ”ei väsy eikä uuvu”, miksi hänen sanotaan lepäävän? (Jesaja 40:28.) Tämä osoittaa, että hän lopetti aineellisten luomistöiden tekemisen. Lisäksi hän lepää tietoisena siitä, ettei mikään, ei edes taivaassa tai maan päällä syntyvä kapina, voi estää hänen suurenmoisen tarkoituksensa toteutumista. Jumala julisti luottavaisesti seitsemännen luomispäivän siunatuksi. Jumalan uskolliset älylliset luomukset – ihmiset ja näkymättömät henkiluomukset – voivat siksi olla varmoja siitä, että seitsemännen ”päivän” lopussa kaikkialla maailmankaikkeudessa vallitsee rauha ja onnellisuus.

Voiko 1. Mooseksen kirjan kertomukseen luottaa?

Mutta voitko todella panna luottamuksesi tähän luomiskertomukseen ja siinä maalailtuihin tulevaisuudennäkymiin? Kuten havaitsimme, nykypäivän geenitutkimus on päätymässä käsitykseen, joka esitettiin Raamatussa kauan sitten. Jotkut tiedemiehet ovat panneet merkille myös sen, missä järjestyksessä tapahtumat esitetään 1. Mooseksen kirjassa. Esimerkiksi huomattava geologi Wallace Pratt sanoi: ”Jos minua geologina pyydettäisiin lyhyesti selittämään nykyiset käsityksemme maapallon alkuperästä ja sen elämän kehittymisestä yksinkertaiselle paimentolaisväestölle, esimerkiksi niille heimoille, joille 1. Mooseksen kirja osoitettiin, voisin tuskin menetellä paremmin kuin seurata jokseenkin tarkoin suurta osaa 1. Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun kielestä.” Lisäksi hän sanoi, että se järjestys, jossa 1. Mooseksen kirja kertoo valtamerien syntyneen, kuivan maan tulleen esiin sekä vesieläinten, lintujen ja nisäkkäiden ilmaantuneen, noudattaa olennaisilta osiltaan niiden pääjaksojen järjestystä, joihin geologinen aika on jaettu.

Ajattele tätä: miten Mooses osasi – tuhansia vuosia sitten – panna nämä tapahtumat oikeaan järjestykseen, jos hänen tietonsa eivät olleet peräisin Luojalta ja Suunnittelijalta itseltään?

Raamattu sanoo: ”Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmankaikkeus muodostettiin Jumalan sanalla, niin että näkyvä on syntynyt näkymättömästä.” (Heprealaisille 11:3, The New English Bible.) Monet eivät ole halukkaita hyväksymään tätä tosiasiaa vaan uskovat mieluummin sattumaan tai johonkin sokeaan tapahtumasarjaan, jonka oletetaan saaneen aikaan maailmankaikkeuden ja elämän.d Mutta kuten olemme havainneet, on monia eri syitä uskoa, että maailmankaikkeuden ja maanpäällisen elämän – myös meidän elämämme – on saanut aikaan älykäs Alkusyy, Luoja, Jumala.

Raamatussa myönnetään suoraan, että ”usko ei ole kaikkien omaisuutta” (2. Tessalonikalaisille 3:2). Usko ei kuitenkaan ole herkkäuskoisuutta. Uskolla on todellisuuspohja. Seuraavassa luvussa tarkastelemme lisää järkeviä ja vakuuttavia perusteita sille, miksi on mahdollista panna luottamuksensa Raamattuun ja Suureen Luojaan, joka välittää meistä henkilökohtaisesti.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 86]

Pölykiekot, esimerkiksi tämä galaksissa NGC 4261 oleva pölykiekko, ovat todisteita voimakkaista mustista aukoista, joita ei voi nähdä. Raamattu kertoo, että toisessa maailmassa on eläviä olentoja, jotka ovat voimakkaita mutta joita ei voi nähdä

[Kuva s. 89]

Kokeet vahvistivat sen tieteellisen teorian, että ainetta voidaan muuttaa energiaksi ja energiaa aineeksi

[Kuva s. 94]

Ensimmäisten kolmen ”päivän” luomisteot mahdollistivat sen, että kunnioitusta herättävän suuri valikoima kasveja saattoi tulla olemassaoloon

[Kuvat s. 99]

Raamattu kuvailee täsmällisesti yksinkertaisilla ilmauksilla, miten eliömuodot ilmaantuivat peräkkäin maapallolle

[Kuva s. 101]

”Geologina – – voisin tuskin menetellä paremmin kuin seurata jokseenkin tarkoin suurta osaa 1. Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun kielestä.” (Wallace Pratt)