Jumala saa aikaan kasvun – teetkö sinä oman osasi?
KUVITTELEHAN mielessäsi seuraavanlainen näkymä. Olet kauniissa puutarhassa, jossa ympärilläsi kasvaa majesteettisia puita, reheviä pensaita ja valtava määrä loistavanvärisiä kukkia. Smaragdinvihreät nurmikentät viettävät huolellisesti hoidetulle joenpenkereelle, jonka alapuolella solisee kristallinkirkas vesi. Mikään ei pilaa maisemaa. Koska tämä ihastuttava paikka on tehnyt sinuun syvän vaikutuksen, haluat tietää, kuka sen on tehnyt. Puutarhuri vain vastaa vaatimattomasti, että Jumala saa aikaan kasvun.
Tottahan sinä sen jo tiesit. Muistat puutarhurin sanat, kun saavuttuasi kotiin näet oman hoitamattoman takapihasi: siellä ei kasva mitään viehättävää, roskia vain kerääntyy joka paikkaan ja sadevesi täyttää maassa olevat rumannäköiset kuopat. Toivot hartaasti, että sinunkin puutarhasi olisi yhtä kaunis kuin se, missä juuri kävit. Koska uskot lujasti siihen, mitä puutarhuri sanoi, lankeat polvillesi ja alat hartaasti rukoilla, että Jumala panisi kauniita kukkia kasvamaan sinunkin takapihallasi. Mitä tapahtuu? Ei tietenkään yhtään mitään.
Entä sitten hengellinen kasvu? Saatat vilpittömästi toivoa näkeväsi hengellistä kasvua, esimerkiksi uusia opetuslapsia, jotka ottavat vastaan Jumalan sanan totuuden, tai oman hengellisyytesi kasvavan. Saatat lisäksi hartaasti rukoilla Jehovaa antamaan tällaista kasvua ja uskot lujasti hänen pystyvän siihen. Mutta saavatko vilpitön halusi, harras rukouksesi ja luottamuksesi Jumalan voimaan itsessään aikaan kasvua?
Jumala saa aikaan kasvun
Ehkä sinusta tuntuu siltä, että sinun osuutesi hengelliseen kasvuun on vähäpätöinen, jopa merkityksetön. Eikö apostoli Paavali antanut 1. Korinttolaiskirjeen 3:5–7:ssä ymmärtää asian olevan juuri näin? Hänhän kirjoitti: ”Mikä sitten Apollos on? Entä mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden välityksellä teistä tuli uskovia, niin kuin Herra kullekin soi. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala sai aikaan jatkuvan kasvun, joten ei istuttaja ole mitään eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka saa aikaan kasvun.”
Paavali tunnusti aivan oikein, että kunnia kaikesta kasvusta kuuluu Jumalalle. Puutarhuri voi kyllä muokata maansa, kylvää siemenensä ja pitää hyvää huolta taimistaan, mutta loppujen lopuksi vasta Jumalan ihmeellisen luomisvoiman ansiosta tapahtuu kasvua (1. Mooseksen kirja 1:11, 12, 29). Mitä Paavali sitten tarkoittaa sanoessaan, että ”ei istuttaja ole mitään eikä kastelijakaan”? (”Puutarhureilla ei istuttamisestaan ja kastelemisestaan huolimatta ole merkitystä”, The New English Bible.) Väheksyykö hän yksityisten palvelijoiden osuutta uusien opetuslasten tekemisessä, ja esittääkö hän sellaisen ajatuksen, että loppujen lopuksi sillä, millä tavalla suoritamme palvelustamme, ei ole paljoakaan merkitystä?
”Ei istuttaja ole mitään”
Muista, että Paavali ei kirjeensä tässä osassa käsittele kristillistä palvelusta vaan sitä, miten typerää on seurata ihmisiä Jeesuksen Kristuksen sijasta. Jotkut korinttolaiset antoivat huomattaville Jehovan palvelijoille, esimerkiksi Paavalille ja Apollokselle, liian tärkeän sijan. Toiset kannattivat lahkolaisuutta ja asettivat huomattavaan asemaan miehiä, jotka ajattelivat olevansa kristittyjä veljiään ylempiä. (1. Korinttolaisille 4:6–8; 2. Korinttolaisille 11:4, 5, 13.)
Ihmisten korottaminen tällä tavalla ei ole tervehenkistä. Se ilmentää lihallista ajattelua ja synnyttää kateutta ja riitaa. (1. Korinttolaisille 3:3, 4.) Paavali osoittaa, mihin tällainen ajattelu johtaa. Hän sanoo: ”Keskuudessanne on erimielisyyksiä. Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: ’Minä kuulun Paavalille’, yksi: ’Mutta minä Apollokselle’, joku sanoo: ’Mutta minä Keefaalle’, joku: ’Mutta minä Kristukselle’.” (1. Korinttolaisille 1:11, 12.)
Kun apostoli siis kirjoittaa, että ”istuttaja ja kastelija eivät ole mitään” (Phillips), hän puhuu tällaista lihallista ajattelua vastaan ja tähdentää sitä, että meidän tulee pitää Jeesusta Kristusta Johtajanamme ja tunnustaa kaiken kunnian seurakunnan kasvusta kuuluvan Jumalalle. Apostolit ja toiset vanhimmat ovat vain seurakunnan palvelijoita. Ketään heistä ei tule korottaa toisten yläpuolelle, eivätkä he saa itse pyrkiä hankkimaan vaikutusvaltaa tai huomattavaa asemaa. (1. Korinttolaisille 3:18–23.) Niinpä ei istuttaja eikä kastelijakaan ole mitään ”verrattuna häneen, joka antaa siemenille elämän” (1. Korinttolaisille 3:7, Phillips).
Jumalan työtovereita
Näin sanoessaan apostoli Paavali ei siis väheksynyt meidän osaamme istuttamisessa ja kastelemisessa. Hän ei tarkoittanut, että meidän tulisi ajatella: ”Jumala antaa kasvun omana aikanaan” ja sitten vain jäädä odottelemaan toimettomana sitä, että hän tekee niin. Paavali tiesi, että se, mitä me teemme ja miten me sen teemme, vaikuttaa omalta osaltaan kasvuun.
Juuri siksi Paavali kannusti jatkuvasti kristittyjä ahkeroimaan palveluksessa ja parantamaan opetustaitoaan. Ajattelehan, millaisia neuvoja hän antoi nuorelle Timoteukselle: ”Kiinnitä alituista huomiota itseesi ja opetukseesi. Pysy näissä asioissa, sillä näin tekemällä tulet pelastamaan sekä itsesi että ne, jotka sinua kuuntelevat.” (1. Timoteukselle 4:16.) ”Velvoitan sinua vakavasti – –: saarnaa sanaa, pysy siinä hellittämättä – – kaikella pitkämielisyydellä ja opetustaidolla. – – suorita palveluksesi täydelleen.” (2. Timoteukselle 4:1, 2, 5.) Timoteuksen olisi ollut melko hyödytöntä ponnistella kovasti parantaakseen taitojaan, jollei hänen istuttamisellaan ja kastelemisellaan olisi ollut minkäänlaista vaikutusta kasvuun.
Sinullakin voi Paavalin ja Apolloksen tavoin olla verraton etu palvella Jumalan työtoverina (1. Korinttolaisille 3:9; 2. Korinttolaisille 4:1; 1. Timoteukselle 1:12). Siinä tehtävässä työsi on tärkeää. Eihän puutarhurikaan odota Jumalan luovan kaunista puutarhaa ihmeen avulla täysin ilman puutarhurin omaa panosta. Pitäisikö asian olla toisin, kun on kysymys hengellisestä kasvusta? Ei tietenkään. Sen maanviljelijän tavoin, joka kärsivällisesti ”odottelee maan kallista hedelmää”, meidän tulee ensin ponnistella istuttaen ja kastellen samalla kun odotamme Jumalan antavan työllemme kasvun (Jaakob 1:22; 2:26; 5:7).
Tee oma osasi
Koska kukin ”on saava oman palkkansa oman vaivannäkönsä mukaan”, kuten apostoli Paavali sanoi, niin meidän on hyvä kysyä itseltämme, miten paljon näemme vaivaa (1. Korinttolaisille 3:8).
Puutarhanhoidon asiantuntija Geoffrey Smith sanoo: ”Puutarhuriksi ryhtyvälle ei aseteta mitään erityisvaatimuksia; hänen tulee vain olla kiinnostunut kasveista.” (Shrubs & Small Trees.) Meiltäkään ei vaadita mitään perinnöllisiä erityistaitoja saadaksemme toimia Jumalan työtovereina – ainoastaan vilpitöntä kiinnostusta ihmisiin ja halukkuutta asettua Jumalan käytettäväksi (2. Korinttolaisille 2:16, 17; 3:4–6; Filippiläisille 2:13).
Harkitsehan joitakin taitavien puutarhureitten antamia hyviä neuvoja. Erään tietolähteen mukaan ”harjoittelijasta voi piankin tulla asiantuntija”, jos hän on halukas kuuntelemaan kokeneempien puutarhurien neuvoja. Samassa tietolähteessä jatketaan: ”Asiantuntija löytää aina uutta opittavaa.” (The Encyclopedia of Gardening.) Oletko halukas ottamaan vastaan Jehovan antaman avun ja valmennuksen oppiaksesi istuttamaan ja kastelemaan tehokkaasti? Jos olet, voit tämänhetkisen kokemuksesi vähyydestä tai laajuudesta riippumatta kehittää edelleen taitojasi Jehovan työtoverina ja tulla siten ”riittävän päteväksi opettamaan toisia” (2. Timoteukselle 2:2).
Geoffrey Smith sanoo, että ”aloittelija voi välttää pahimmat salahaudat”, jos hän on halukas kuuntelemaan ja oppimaan. Jos kuuntelemme sitä ohjausta, jota Jehova antaa Sanansa ja järjestönsä kautta, niin opimme toimimaan hänen tavallaan. Silloin vältämme esimerkiksi sen salahaudan, että kinastelisimme typerästi niiden kanssa, jotka haluavat vain väitellä tai kiistellä sanoista (Sananlaskut 17:14; Kolossalaisille 4:6; 2. Timoteukselle 2:23–26).
Erään toisen puutarhanhoitoa koskevan neuvon mukaan tulee ajatella huolellisesti sitä, mitä tekee, ennen kuin ryntää kaivamaan maata. ”Ennen kuin työnnät lapion maahan”, sanotaan puutarhanhoitoa käsittelevässä tietosanakirjassa (The Encyclopedia of Gardening), ”käytä hetkinen aikaa [tavoitteittesi] arvioimiseen.” Lankeatko siihen ansaan, että säntäät kristilliseen palvelukseen miettimättä ensin huolellisesti ja rukouksen hengessä, mitä haluat saada aikaan ja kuinka tekisit sen parhaiten? Selvitä tavoitteesi ennen kuin aloitat. Ajattele esimerkiksi sitä, millaisia ihmisiä tapaat ja millaisia ongelmia kohtaat, ja valmistaudu sitten käsittelemään ne. Tällä tavoin voit ”voittaa sitä useampia”, kun sinusta tulee ”kaikkea kaikenlaisille ihmisille” (1. Korinttolaisille 9:19–23).
”Älä hellitä kättäsi”
Jos arvostamme etuamme palvella Jumalan työtovereina, emme kitsastele oman osamme tekemisessä. ”Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai onko kumpikin yhtä hyvä.” (Saarnaaja 11:6.) Lopputulos on Jehovan käsissä, mutta me saamme niittää vain siinä tapauksessa, että ensin kylvämme ahkerasti (Saarnaaja 11:4).
Yhtäkään puutarhaa ei ole koskaan saatu kauniiksi pelkästään nimellisellä, ylimalkaisella maan kaivamisella ja siementen kylvämisellä. Samalla tavoin kristillisessä palveluksessa vaaditaan enemmän kuin vain nimellistä raamatullisen kirjallisuuden levittämistä. Meidän tulee Jumalan työtovereina julistaa ahkerasti ja perusteellisesti Jumalan valtakunnan hyvää uutista ja etsiä oikeamielisiä ihmisiä (Apostolien teot 13:48). Muista se periaate, joka esiintyy apostoli Paavalin 2. Korinttolaiskirjeen 9:6:ssa olevissa sanoissa: ”Joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.”
Kaikkien hyvien puutarhureiden tavoin yritämme kylvää siemenemme hyvään maahan. Parhaaseenkaan maahan kylvämisen jälkeen työ ei kuitenkaan lopu siihen. Geoffrey Smith sanoo: ”Tämä ei merkitse sitä, että kylvämisen jälkeen vastuun kantajan ei tarvitse enää tehdä muuta kuin hankkia aurinkotuoli ja -varjo.” Ei, vaan kasvun aikaansaamiseksi taimia pitää kastella ja suojella ahkerasti. (Vrt. Sananlaskut 6:10, 11.)
Kristilliseen palvelukseen saattaa itse asiassa sisältyä pitkiä kovan työn jaksoja, jolloin ei näytä tapahtuvan juuri mitään. Mutta sitten yhtäkkiä, ja joskus täysin odottamatta, saattaa tulla esiin suurenmoisia tuloksia. Geoffrey Smith sanoo: ”Puutarhanhoitoon kuuluu pitkiä rutiinitöiden jaksoja, joiden lomassa saa nähdä niin suurenmoista kauneutta, että kaikki kaivaminen, kitkeminen ja suoranainen huolikin unohtuvat.” Sinäkin voit tuntea suurenmoista tyydytystä, kun joku ottaa sydämestään vastaan totuuden sanoman – tietenkin sillä ehdolla, että haluat ensin kaivaa, istuttaa, kitkeä ja kastella (vrt. Sananlaskut 20:4).
Paavali ja Apollos tiesivät, etteivät he ansainneet mitään erityisen huomattavaa asemaa kristillisessä seurakunnassa sen vuoksi, että he saarnasivat Valtakuntaa ja tekivät opetuslapsia. He ymmärsivät, että Jumala antaa kasvun. Silti he istuttivat ja kastelivat hyvin ahkerasti. Noudattakaamme heidän esimerkkiään ja asettukaamme Jumalan käytettäviksi ”palvelijoina, joiden välityksellä [toisista tulee] uskovia” (1. Korinttolaisille 3:5, 6).
[Kuva s. 23]
Jumala saa aikaan kasvun, mutta puutarhurikin tekee oman osansa