Anteeksi pyytäminen – keino rakentaa rauhaa

”ANTEEKSIPYYNNÖISSÄ on voimaa. Ne ratkaisevat konflikteja ilman väkivaltaa, sovittavat kansojen välisiä ristiriitoja, sallivat valtioiden tunnustaa kansalaistensa kärsimyksen ja palauttavat tasapainon ihmissuhteisiin.” Näin kirjoitti Deborah Tannen, menestyskirjailija ja Georgetownin yliopistossa Washingtonissa toimiva sosiolingvisti.

Raamattu vahvistaa, että vilpitön anteeksipyyntö on usein tehokas keino korjata vahingoittunut suhde. Muun muassa kun Jeesuksen vertauksen tuhlaajapoika palasi kotiin ja pyysi sydämestään anteeksi, isä oli enemmän kuin halukas ottamaan hänet takaisin huonekuntaansa (Luukas 15:17–24). Ihmisen ei pitäisi koskaan olla liian ylpeä nielemään ylpeyttään ja pyytämään anteeksi. Aidosti nöyrien ihmisten ei tietenkään ole kovin vaikeaa pyytää anteeksi.

Anteeksipyynnön voima

Anteeksipyynnön voimasta kertoo esimerkiksi se, mitä muinoin eläneen viisaan israelilaisnaisen Abigailin toiminta sai aikaan, vaikkakin hän pyysi anteeksi vääryyttä, jonka hänen miehensä oli tehnyt. Asuessaan erämaassa Daavid, josta tuli myöhemmin Israelin kuningas, ja hänen miehensä suojelivat Abigailin aviomiehelle Nabalille kuuluvaa laumaa. Mutta kun Daavidin nuoret miehet pyysivät leipää ja vettä, Nabal lähetti heidät pois sättien heitä loukkaavasti. Tästä ärsyyntyneenä Daavid aikoi hyökätä noin 400 miehen kanssa Nabalin ja tämän huonekunnan kimppuun. Kun Abigail sai kuulla tapahtuneesta, hän lähti Daavidia vastaan. Daavidin nähdessään hän lankesi kasvoilleen tämän jalkoihin. Sitten hän sanoi: ”Oi herrani, olkoon erhe minun päälläni, ja annathan orjattaresi puhua korviesi kuullen, ja kuuntele orjattaresi sanoja.” Abigail selitti Daavidille tilanteen ja antoi hänelle lahjaksi ruokia ja juomia. Silloin Daavid sanoi: ”Mene rauhassa kotiisi. Katso, olen kuullut ääntäsi ottaakseni sinut huomioon.” (1. Samuelin kirja 25:2–35.)

Abigailin nöyrä asenne ja se, että hän pahoitteli aviomiehensä tylyä käytöstä, säästivät hänen huonekuntansa. Daavid jopa kiitti Abigailia siitä, että tämä oli estänyt häntä joutumasta verivelkaan. Vaikka Abigail itse ei ollut kohdellut Daavidia ja hänen miehiään huonosti, hän otti syyn niskoilleen perheensä puolesta ja teki rauhan Daavidin kanssa.

Toinen esimerkki ihmisestä, joka tiesi, milloin pyytää anteeksi, oli apostoli Paavali. Kerran hänen täytyi puolustautua juutalaisten ylimmän tuomioistuimen sanhedrinin edessä. Raivostuneena Paavalin rehellisistä sanoista ylimmäinen pappi Ananias käski Paavalin vieressä seisovia lyömään häntä suulle. Silloin Paavali sanoi hänelle: ”Jumala tulee lyömään sinua, sinä valkoiseksi kalkittu seinä. Istutko sinä tuomitsemassa minua Lain mukaan ja samalla käsket Lakia rikkoen lyömään minua?” Kun katselijat syyttivät Paavalia ylimmäisen papin herjaamisesta, hän myönsi heti virheensä sanoen: ”Veljet, en tiennyt, että hän on ylimmäinen pappi. Sillä on kirjoitettu: ’Et saa puhua vahingoittavasti kansasi hallitusmiehestä.’” (Apostolien teot 23:1–5.)

Se mitä Paavali sanoi – että tuomarin ei pitänyt turvautua väkivaltaan – oli totta. Silti hän pyysi anteeksi sitä, että hän oli tietämättään puhunut ylimmäiselle papille tavalla, jota voitiin pitää epäkunnioittavana.a Paavalin anteeksipyyntö auttoi sanhedrinia kuuntelemaan, mitä hänellä oli sanottavanaan. Koska Paavali tiesi tuomioistuimen jäsenten erimielisyydestä, hän sanoi, että hän oli tuomittavana ylösnousemukseen uskomisen vuoksi. Tämän johdosta syntyi kova kiista, jossa fariseukset olivat Paavalin puolella. (Apostolien teot 23:6–10.)

Mitä voimme oppia näistä kahdesta raamatullisesta esimerkistä? Molemmissa tapauksissa vilpitön pahoittelu mahdollisti keskustelun jatkamisen. Anteeksipyyntö voi siis osaltaan rakentaa rauhaa. Virheemme myöntäminen ja aiheuttamamme vahingon anteeksi pyytäminen voi johtaa rakentavaan keskusteluun.

”Mutta en ole tehnyt mitään väärää”

Kun tajuamme, että joku on loukkaantunut jostakin, mitä olemme sanoneet tai tehneet, meistä saattaa tuntua, että tuo henkilö on kohtuuton tai liian herkkä. Jeesus Kristus kuitenkin neuvoi opetuslapsiaan: ”Jos siis tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, jätä lahjasi siihen alttarin eteen ja mene pois; tee ensin sovinto veljesi kanssa, ja sitten takaisin tultuasi uhraa lahjasi.” (Matteus 5:23, 24.)

Jostakusta veljestä saattaa esimerkiksi tuntua, että olet tehnyt syntiä häntä vastaan. Jeesus sanoi, että sinun tulee tällaisessa tilanteessa mennä ja ”[tehdä] sovinto veljesi kanssa”, olitpa mielestäsi tehnyt hänelle vääryyttä tai et. Kreikkalaisen tekstin mukaan Jeesus käytti tässä sanaa, joka merkitsee molemminpuolista myönnytysten tekemistä molemminpuolisen vihamielisyyden jälkeen (Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words). Kun kaksi ihmistä ottaa yhteen, kummassakin voi olla vikaa, sillä molemmat ovat epätäydellisiä ja taipuvaisia erehtymään. Tämä vaatii yleensä molemminpuolista virheiden myöntämistä.

Tärkeää ei ole niinkään se, kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä, vaan se, kuka tekee aloitteen sovinnon tekemiseksi. Kun apostoli Paavali huomasi, että korinttilaiskristityt veivät toisia Jumalan palvelijoita maallisten oikeusistuinten eteen henkilökohtaisten erimielisyyksien, kuten taloudellisten ristiriitojen, vuoksi, hän ojensi heitä: ”Miksi ette ennemmin anna tehdä itsellenne vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne petollisesti?” (1. Korinttilaisille 6:7.) Vaikka Paavali sanoikin tämän, jotteivät kristityt selvittelisi henkilökohtaisia erimielisyyksiään maallisissa oikeusistuimissa, periaate on selvä: rauha uskovien kesken on tärkeämpää kuin sen todistaminen, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Kun pidämme tämän periaatteen mielessämme, meidän on helpompi pyytää anteeksi, jos joku ajattelee meidän tehneen hänelle vääryyttä.

Vilpittömyys tarpeen

Jotkut ihmiset kuitenkin käyttävät liikaa anteeksipyyntöä ilmaisevia sanoja. Esimerkiksi Japanissa tyypillistä anteeksipyyntöä sumimasen kuulee tavan takaa. Sitä voidaan käyttää jopa kiitollisuuden ilmauksena, joka välittää ajatuksen kiusaantuneisuudesta, koska ei pysty maksamaan takaisin suosionosoitusta. Tuon sanan monikäyttöisyyden takia joistakuista voi tuntua, että sitä käytetään liikaa ja ettei sitä aina esitetä vilpittömästi. Myös muissa kulttuureissa voi näyttää siltä, että erilaisia anteeksipyyntöjä käytetään liikaa.

Kielestä riippumatta on tärkeää olla vilpitön pyytäessään anteeksi. Sanojen ja äänensävyn tulisi kertoa, että henkilö on aidosti pahoillaan. Jeesus Kristus opetti opetuslapsiaan vuorisaarnassa: ”Merkitköön vain teidän sananne kyllä ’kyllä’ ja ei ’ei’, sillä se, mikä ylittää nämä, on paholaisesta.” (Matteus 5:37.) Jos pyydät anteeksi, tarkoita sitä! Valaistaanpa asiaa: Lentokentällä lähtöselvitysjonossa seisova mies pyysi anteeksi, kun hänen matkalaukkunsa tönäisi jonossa seuraavana seisovaa naista. Kun jono muutaman minuutin kuluttua liikkui eteenpäin, matkalaukku kosketti naista taas. Jälleen mies pyysi kohteliaasti anteeksi. Kun sama toistui vielä kerran, naisen matkakumppani sanoi miehelle, että jos hän todella tarkoitti mitä sanoi, hänen pitäisi pitää huolta siitä, ettei laukku enää koskettaisi naista. Vilpittömään anteeksipyyntöön pitäisikin liittyä vakaa päätös olla tekemättä samaa virhettä uudelleen.

Jos olemme vilpittömiä, anteeksipyyntöömme sisältyy vääryyden myöntäminen, anteeksiannon etsiminen ja pyrkimys korjata aiheuttamamme vahinko siinä määrin kuin mahdollista. Loukatun pitäisi puolestaan antaa katuvalle väärintekijälle auliisti anteeksi (Matteus 18:21, 22; Markus 11:25; Efesolaisille 4:32; Kolossalaisille 3:13). Koska molemmat osapuolet ovat epätäydellisiä, sovinnon tekeminen ei aina suju kitkattomasti. Joka tapauksessa anteeksi pyytäminen edistää sovinnon tekemistä suuresti.

Kun anteeksi pyytäminen on sopimatonta

Vaikka pahoittelu vaikuttaakin tyynnyttävästi ja edistää rauhaa, viisas ihminen välttää pyytämästä anteeksi, kun se ei ole sopivaa. Oletetaan, että on kyse vaikkapa nuhteettomuudesta Jumalan edessä. Kun Jeesus Kristus oli maan päällä, ”hän nöyrrytti itsensä ja tuli tottelevaiseksi kuolemaan saakka, aina kidutuspaalussa kuolemaan saakka” (Filippiläisille 2:8). Hän ei kuitenkaan pyydellyt anteeksi vakaumustaan helpottaakseen kärsimyksiään. Jeesus ei pyytänyt anteeksi myöskään silloin, kun ylimmäinen pappi vaati: ”Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta sanomaan meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika!” Sen sijaan, että hän olisi pyytänyt arasti anteeksi, hän vastasi rohkeasti: ”Sinä itse sanoit sen. Mutta minä sanon teille: tästä lähin tulette näkemään Ihmisen Pojan istuvan voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.” (Matteus 26:63, 64.) Rauha ylimmäisen papin kanssa sillä ehdolla, että hän luopuisi nuhteettomuudestaan Isänsä Jehova Jumalan edessä, ei tullut hänelle mieleenkään.

Kristityt osoittavat kunnioitusta valta-asemassa olevia kohtaan. Heidän ei silti ole tarpeen pyytää anteeksi tottelevaisuuttaan Jumalalle eikä rakkauttaan veljiinsä. (Matteus 28:19, 20; Roomalaisille 13:5–7.)

Ei esteitä rauhalle

Teemme nykyään virheitä, koska olemme perineet epätäydellisyyden ja synnin esi-isältämme Aadamilta (Roomalaisille 5:12; 1. Johanneksen kirje 1:10). Aadamin syntisyys johtui hänen kapinastaan Luojaa vastaan. Alun perin Aadam ja Eeva olivat kuitenkin täydellisiä ja synnittömiä, ja Jumala on luvannut ennallistaa ihmiset tähän täydellisyyden tilaan. Hän pyyhkii pois synnin ja kaikki sen seuraukset. (1. Korinttilaisille 15:56, 57.)

Ajattelehan, mitä tämä tarkoittaa! Antaessaan neuvoja kielen käyttämisestä Jeesuksen velipuoli Jaakob sanoi: ”Jos joku ei kompastu sanassa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee pitämään kurissa myös koko ruumiinsa.” (Jaakobin kirje 3:2.) Täydellinen ihminen pystyy hillitsemään kielensä, niin ettei hänen tarvitse pyytää anteeksi puheitaan. Hän ”kykenee pitämään kurissa – – koko ruumiinsa”. Miten suurenmoista täydellisten ihmisten elämä tuleekaan olemaan! Silloin yksilöiden väliselle rauhalle ei enää ole esteitä. Siihen saakka vilpittömän ja sopivan anteeksipyynnön esittäminen virheestä edistää suuresti rauhan rakentamista.

[Alaviite]

[Kuva s. 5]

Mitä voimme oppia Paavalin esimerkistä?

[Kuva s. 7]

Kun kaikki ovat täydellisiä, rauhalle ei ole esteitä