”Vanha testamentti” vai ”Raamatun heprealaiset kirjoitukset”?
KRISTIKUNNASSA käytetään Raamatun heprealais-aramealaisista ja kreikankielisistä osista nykyään yleisesti nimiä ”Vanha testamentti” ja ”Uusi testamentti”. Mutta onko näiden ilmausten käytölle mitään raamatullista perustetta? Ja miksi Jehovan todistajat tavallisesti välttävät niiden käyttöä julkaisuissaan?
Kuningas Jaakon käännös samoin kuin jotkin muut vanhemmat raamatunkäännökset, kuten saksalainen Septembertestament, Martti Lutherin ensimmäinen käännös (1522), saattavat tosin näyttää tukevan tätä tapaa 2. Korinttolaiskirjeen 3:14:ssä. Kuningas Jaakon käännöksen mukaan tuo jae kuuluu: ”Mutta heidän mielensä oli sokaistunut: sillä tähän päivään saakka pysyy sama verho kohottamattomana luettaessa vanhaa testamenttia; verho, jonka Kristus poisti.”
Puhuuko apostoli tässä kuitenkaan niistä 39 kirjasta, joita yleisesti sanotaan ”Vanhaksi testamentiksi”? Se kreikkalainen sana, joka on tässä käännetty ”testamentiksi”, on di·a·thēʹkē. Tunnetussa saksalaisessa teologisessa tietosanakirjassa Theologische Realenzyklopädie sanotaan 2. Korinttolaiskirjeen 3:14:ää kommentoitaessa, että tuossa jakeessa vanhan di·a·thēʹkēn lukeminen on samaa kuin seuraavassa jakeessa Mooseksen lukeminen. Teoksessa sanotaankin siksi, että vanha di·a·thēʹkē tarkoittaa Mooseksen lakia tai korkeintaan Pentateukkia eikä missään tapauksessa kaikkia esikristillisiä henkeytettyjä kirjoituksia.
Apostoli puhuu ainoastaan yhdestä Heprealaisten kirjoitusten osasta, vanhasta lakiliitosta, josta Mooses kirjoitti Pentateukkiin; hän ei puhu heprean- ja arameankielisistä kirjoituksista kokonaisuutena. Hän ei myöskään tarkoita, että ensimmäisen vuosisadan henkeytetyt Kreikkalaiset kirjoitukset muodostaisivat ”uuden testamentin”, sillä tätä nimeä ei ole Raamatussa lainkaan.
On myös pantava merkille, että kreikkalainen sana di·a·thēʹkē, jota Paavali tässä käytti, tarkoittaa todellisuudessa ’liittoa’. (Ks. lisätietoja New Yorkissa rekisteröidyn Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseuran vuonna 1984 julkaiseman englanninkielisen ”Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöksen” viitelaitoksen liitteestä 7E, s. 1585.) Monissa nykyaikaisissa käännöksissä puhutaan sen vuoksi aivan oikein ”vanhasta liitosta” eikä ”vanhasta testamentista”.
Julkaisussa ”National Catholic Reporter” sanotaan tästä seuraavasti: ”Sanonta ’Vanha testamentti’ aikaansaa väistämättä vähempiarvoisuuden ja vanhanaikaisuuden tunteen.” Raamattu on kuitenkin todellisuudessa yksi teos, eikä mikään sen osa ole vanhanaikainen eli ”vanha”. Sen sanoma on johdonmukainen sen hepreankielisen osan alusta kreikankielisen osan loppuun saakka. (Roomalaisille 15:4; 2. Timoteukselle 3:16, 17.) Meillä on siksi päteviä syitä välttää noita vääriin olettamuksiin perustuvia termejä ja käyttää mieluummin täsmällisempiä nimiä Raamatun ”heprealaiset kirjoitukset” ja ”kreikkalaiset kirjoitukset”.