IES

Olkapäillä kannettava tanko, jonka kumpaankin päähän ripustettiin taakkoja (vrt. Jes 9:4); puutanko tai -kehikko, joka pantiin kahden vetojuhdan (tavallisesti naudan) niskaan jonkin maataloustyökalun tai vankkureiden vetämistä varten (4Mo 19:2; 5Mo 21:3; 1Sa 6:7). Viimeksi mainittua iestä pitivät tavallisesti paikoillaan nuorat, jotka oli sidottu kummankin eläimen kaulaan. Joissakin ikeissä oli nuorien sijasta suorat tapit, jotka lähtivät ikeestä eläimen niskan kummallekin puolelle ja jotka oli kaulan alta sidottu nahkaremmeillä. Ikeitä kiinnitettiin myös eläinten otsalle sarvien juureen. Ikeet, joita muinaiset egyptiläiset pitivät hartioillaan kantaessaan vettä ja muita taakkoja, olivat noin metrin pituisia, ja niiden päissä oli hihnat, joihin kuormat kiinnitettiin.

Alkukielten sanoja. Kreikan sanat (zy·gosʹ, zeuʹgos), jotka välittävät ajatuksen ikeestä, on johdettu sanasta zeuʹgny·mi ’iestää, kytkeä yhteen, liittää, sitoa, yhdistää’. Tavallisesti sidottiin yhteen kaksi eläintä, joten kreikkalainen sana zeuʹgos voi tarkoittaa eläinten muodostamaa ’paria’ tai ’valjakkoa’, kuten ilmauksessa ”pari turturikyyhkyjä” (Lu 2:24; 14:19). Heprealainen sana tseʹmed vastaa osapuilleen kreikkalaista sanaa zeuʹgos, ja se voi tarkoittaa ’paria’ (Tu 19:3, 10; 1Sa 11:7), ’valjakkoa’ (1Ku 19:19, 21) tai ’auranalaa’ eli maa-aluetta, jonka härkäpari pystyy kyntämään yhdessä päivässä (1Sa 14:14; Jes 5:10). Täysin erilaista heprean sanaa (ʽol tai ʽōl) käytetään välineestä, jolla iestettiin tai sidottiin jotakin yhteen (4Mo 19:2). Ikeisiin liittyy vielä eräs heprean kielen sana (mō·tahʹ ’iesvarsi’; 3Mo 26:13; Jes 58:6, 9; Jer 27:2; 28:10, 12, 13; Hes 30:18; 34:27), ja 1. Aikakirjan 15:15:ssä se tarkoittaa tankoja, joiden varassa liiton arkkua kannettiin. Ikeen lisäksi kreikkalaista sanaa zy·gosʹ voidaan käyttää myös muista välineistä, jotka yhdistävät kahta tai useampaa esinettä toisiinsa. Esimerkiksi vaa’an selkä yhdistää kaksi vaakakuppia toisiinsa, ja niinpä zy·gosʹ käännetään sanalla ”vaaka” Ilmestyksen 6:5:ssä. Samoin kuin heprean sana ʽol (1Mo 27:40; Jes 9:4) zy·gosʹ voi tarkoittaa myös iestä, jolla kannettiin varren kumpaankin päähän ripustettuja yhtä suuria taakkoja.

Kuvaannollista käyttöä. Orjien täytyi usein kantaa taakkoja (vrt. Jos 9:23; 1Ti 6:1), ja siksi ies edusti osuvasti orjuutta tai alamaisuutta jollekulle toiselle, esim. Esaun alamaisuutta Jaakobille (1Mo 27:40), tai alamaisuutta hallitsijalle tai kansakunnalle (1Ku 12:4–14; 2Ai 10:4–14; Hes 34:27) sekä sortoa ja kärsimystä (Jes 58:6–9). Rautainen ies tarkoitti ankarampaa orjuutta kuin puinen ies (5Mo 28:48; Jer 28:10–14). Ikeen poistaminen tai murtaminen puolestaan merkitsi vapautusta orjuudesta, sorrosta ja riistosta (3Mo 26:13; Jes 10:27; 14:25; Jer 2:20; 28:2, 4; 30:8; Hes 30:18).

Kun kuningas Nebukadnessar kukisti Jerusalemin kaupungin, sen asukkaat alistettiin Babylonin raskaan ikeen alaisuuteen. Tuo ies oli erityisen raskas niille vanhoille miehille, jotka eivät olleet joutuneet kestämään sellaista aiemmin elämässään (vrt. Jes 47:6). Valittaessaan Jerusalemin tuhoa Jeremia viittasi ilmeisesti juuri tähän: ”Hyvä on voimakkaan miehen kantaa iestä nuoruudessaan.” Kun ihminen oppii kantamaan kärsimyksen iestä jo nuorena, sen kantaminen on hänelle paljon helpompaa myöhemmin elämässä eikä hän menetä sen takia toivoaan. (Va 3:25–30.)

Yksilöt ja kansakunnat ovat sortaneet toisiaan, mutta Jehova Jumala ei ole koskaan pannut sortavaa, vahingollista iestä uskollisten palvelijoittensa kannettavaksi. Jehova muistutti profeetta Hoosean välityksellä Israelia siitä, että hän oli kohdellut sitä armollisesti: ”Ihmisen köysillä minä vedin heitä jatkuvasti, rakkauden siteillä, niin että minusta tuli heille niiden kaltainen, jotka nostavat ikeen heidän leuoiltaan, ja hellävaraisesti minä toin ruokaa kullekin.” (Ho 11:4.) Jehova kohteli siis israelilaisia samoin kuin sellainen, joka otti pois eläimen ikeen tai työnsi sen niin kauas, että eläimen oli hyvä syödä. Vasta sitten kun he mursivat sen ikeen, joka johtui heidän alamaisuudestaan Jumalaa kohtaan (Jer 5:5), he joutuivat viholliskansojen sortavan ikeen alaisuuteen (vrt. 5Mo 28:48; Jer 5:6–19; 28:14).

Israelin kansakunnalle annettu Laki oli ies, sillä se asetti heille vastuita ja velvollisuuksia Jehova Jumalaa kohtaan. Koska Laki oli pyhä, vanhurskas ja hyvä, sen määräyksistä ei koitunut israelilaisille mitään vahinkoa (Ro 7:12). Syntisyytensä ja epätäydellisyytensä vuoksi he eivät kuitenkaan pystyneet noudattamaan sitä täydellisesti, ja siksi siitä tuli heille ies, jota ’eivät he eivätkä heidän esi-isänsä pystyneet kantamaan’ (sillä he saivat Lain rikkomisen takia langettavan tuomion). Pietari teki tämän selväksi osoittaessaan, ettei ei-juutalaisia kristittyjä tarvinnut velvoittaa noudattamaan ”Mooseksen lakia”. (Ap 15:4–11.) Itse Laki ei aiheuttanut orjuutta, mutta synti aiheutti (Ro 7:12, 14). Yritys saada elämä noudattamalla täydellisesti Mooseksen lakia ei siis ollut ainoastaan mahdoton vaan merkitsi myös sitä, että ihminen antoi ’sitoa itsensä jälleen orjuuden ikeeseen’, koska Laki tuomitsisi hänet sen vuoksi, että hän oli syntinen ja synnin orja, sillä toisin kuin Kristuksen lunnaat Laki ei tarjonnut todella riittävää uhria syntien edestä (Ga 5:1–6).

Jeesuksen maanpäällisen palveluksen aikoihin juutalaiset olivat Mooseksen lain ikeen alla ja lisäksi monien ihmisten perinteiden kuormittamia. Jeesus Kristus sanoi kirjanoppineista ja fariseuksista: ”He sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.” (Mt 23:4.) Varsinkin tavallinen kansa oli siis hengelliseltä näkökannalta katsoen ’kuormitettua’. Jeesus saattoikin siksi sanoa: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä.” (Mt 11:28–30.) Jos Jeesuksella oli mielessään se ”ies”, jonka hänen taivaallinen Isänsä oli antanut hänelle, niin tämä merkitsisi sitä, että toiset voisivat tulla saman ikeen alle hänen kanssaan ja hän auttaisi heitä. Jos taas tarkoitetaan sitä iestä, jonka Jeesus itse panee toisten kannettavaksi, niin tässä puhutaan alistumisesta Kristuksen vallan ja ohjauksen alaisuuteen hänen opetuslapsenaan. Käyttämällä Filippiläiskirjeen 4:3:ssa ilmausta ”aito iestoveri” apostoli Paavali tarkoitti todennäköisesti jotakuta nimenomaista Filippin seurakuntaan kuulunutta veljeä, joka on Kristuksen ikeen alla.

Avioliitto sitoo miehen ja vaimon yhteen ja on siksi ikään kuin ies (Mt 19:6). Jos siis kristitty menisi naimisiin ei-uskovan kanssa, hän ’iestyisi epäsuhtaisesti’ (2Ko 6:14), minkä vuoksi olisi erittäin vaikeaa ajatella ja toimia yksimielisesti.