Keistä tulee Jehovan hyväksymiä?

”Työskennelkää jatkuvasti omaksi pelastukseksenne – –, sillä Jumala on se, joka mielisuosionsa tähden vaikuttaa teissä sekä tahtomisen että toimimisen.” – FILIPPILÄISILLE 2:12, 13.

 1, 2. Missä tilanteessa Jumala julisti Jeesukselle hyväksymyksensä, ja miksi tämän pitäisi kiinnostaa meitä?

SE OLI historian käännekohta. Johannes Kastaja oli saarnannut Jumalan sanomaa ja kastanut katuvia vedessä. Sitten häntä lähestyi mies, jonka Johannes tiesi vanhurskaaksi; hän oli Jeesus. Hänellä ei ollut ainoatakaan syntiä kaduttavana, mutta kuitenkin hän pyysi tulla kastetuksi ’kaiken sen panemiseksi täytäntöön, mikä oli vanhurskasta’. – Matteus 3:1–15.

² Sen jälkeen kun Johannes oli vaatimattomuutta ilmaisten myöntynyt tähän ja Jeesus nousi vedestä, ”taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan hengen tulevan kyyhkysen tavoin laskeutuen hänen päälleen”. Lisäksi ”kuului myös ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, jonka olen hyväksynyt.’” (Matteus 3:16, 17; Markus 1:11) Mikä julistus se olikaan! Me kaikki iloitsemme voidessamme miellyttää jotakuta, jota kunnioitamme. (Apostolien teot 6:3–6; 16:1, 2; Filippiläisille 2:19–22; Matteus 25:21) Kuvittele sitten, miltä sinusta tuntuisi, jos kaikkivaltias Jumala julistaisi: ’Minä olen hyväksynyt sinut!’

 3. Mistä Jumalan hyväksyntään liittyvästä asiasta meidän pitäisi olla kiinnostuneita?

³ Onko ihmiselle mahdollista tulla Jumalan hyväksymäksi nykyään? Ajatelkaamme esimerkiksi ihmistä, ’jolla ei ole toivoa ja joka on ilman Jumalaa maailmassa’, joka on ’vieraantunut Jumalalle kuuluvasta elämästä’. (Efesolaisille 2:12; 4:18) Voiko hän siirtyä tuosta tilanteesta siihen siunattuun tilaan, että hän on Jehovan hyväksymä? Jos voi, niin miten? Katsokaamme.

Mitä hänen sanansa merkitsivät?

 4. a) Mikä on Jumalan julistuksen sanaa ”hyväksynyt” vastaavan kreikkalaisen sanan merkitys? b) Miksi sen käyttö tässä tapauksessa on erityisen kiinnostavaa?

⁴ Evankeliumikertomukset käyttävät Jumalan sanoissa ”olen hyväksynyt [Jeesuksen]” kreikkalaista verbiä eu·do·keʹo. (Matteus 3:17; Markus 1:11; Luukas 3:22) Se merkitsee ”olla hyvin mielistynyt, suhtautua suosiollisesti, nauttia jostakin”, ja sen substantiivimuoto merkitsee ”hyvää tahtoa, mielisuosiota, suosiota, toivetta, halua”. Eu·do·keʹo ei rajoitu Jumalan hyväksyntään. Esimerkiksi Makedonian kristityt ’näkivät hyväksi’ antaa taloudellista apua muille. (Roomalaisille 10:1; 15:26; 2. Korinttolaisille 5:8; 1. Tessalonikalaisille 2:8; 3:1) Silti Jeesuksen saaman hyväksynnän ilmaisi Jumala, eivät ihmiset. Tätä sanaa käytetään Jeesuksen yhteydessä vasta hänen kasteensa jälkeen. (Matteus 17:5; 2. Pietari 1:17) On kiinnostavaa, että Luukkaan 2:52 käyttää eri sanaa – khaʹris – puhuessaan Jeesuksesta kastamattomana nuorukaisena, joka sai Jumalan ja ihmisten ”suosion”.

 5. a) Miksi on ilmeistä, että Jumala voi hyväksyä epätäydellisiä ihmisiä? b) Keitä ovat ”hyvän tahdon ihmiset”?

⁵ Onko myös meidän kaltaistemme epätäydellisten ihmisten mahdollista saada Jumalan hyväksyntä? Onneksi vastaus on myöntävä. Kun Jeesus syntyi, enkelit julistivat: ”Kunnia ylimmissä korkeuksissa Jumalalle, ja maan päällä rauha hyvän tahdon [eu·do·kiʹas] ihmisten keskuudessa.” (Luukas 2:14) Kreikan kielestä kirjaimellisesti käännettynä enkelit lauloivat siunauksesta, jonka saisivat osakseen ”ihmiset joista ajatellaan hyvää” eli ”ihmiset jotka Jumala hyväksyy”.a Professori Hans Bietenhard kirjoittaa ilmaisun en an·throʹpois eu·do·kiʹas käytöstä: ”Ilmaus viittaa Jumalan mielisuosiossa oleviin ihmisiin – –. Tässä ei siksi ole kysymys ihmisten hyvästä tahdosta – –. Tässä on kysymys Jumalan suvereenista ja suosiollisesta tahdosta, joka valitsee itselleen kansan pelastettavaksi.” Näin ollen, kuten Jehovan todistajat ovat kauan selittäneet, Luukkaan 2:14 osoittaa, että vihkiytymisen ja kasteen välityksellä epätäydellisten ihmisten on mahdollista tulla hyvän tahdon ihmisiksi, ihmisiksi jotka Jumala hyväksyy!b

 6. Mitä meidän täytyy vielä oppia Jumalan hyväksymyksestä?

⁶ Saatat kuitenkin ymmärtää, miten se, että on ’Jumalan vihollinen’ ja että ’mieli on teoissa, jotka ovat pahoja’, eroaa oikeudenmukaisen ja viisaan Jumalamme hyväksyttyinä työtovereina olemisesta. (Kolossalaisille 1:21; Psalmi 15:1–5) Vaikka sinusta siis saattaa tuntua helpottavalta kuulla, että ihmiset voivat tulla hyväksytyiksi, saatat haluta tietää, mitä siihen liittyy. Se, mitä Jumala on tehnyt menneisyydessä, voi opettaa meille tästä paljon.

Hän otti ihmiset tervetulleina vastaan

 7. Mitä 2. Mooseksen kirjan 12:38 ilmaisee Jumalan asenteesta?

⁷ Satoja vuosia ennen Luukkaan 2:14:ssä esitettyä julistusta Jehova toivotti ihmiset tervetulleiksi luokseen palvomaan häntä. Luonnollisesti Jumala oli tekemisissä yksinomaan Israelin kansan kanssa, joka oli vihkiytynyt hänelle. (2. Mooseksen kirja 19:5–8; 31:16, 17) Mutta muista, että kun israelilaiset marssivat pois Egyptin orjuudesta, ”myös paljon sekakansaa meni heidän kanssansa”. (2. Mooseksen kirja 12:38) Nämä ei-israelilaiset, jotka olivat saattaneet olla tekemisissä Jumalan kansan kanssa ja nähdä Egyptin vitsaukset, päättivät nyt lähteä Israelin mukaan. Joistakuista tuli todennäköisesti käännynnäisiä.

 8. Mitä kahdenlaisia muukalaisia asui Israelissa, ja miksi israelilaiset kohtelivat heitä eri tavoin?

⁸ Lakiliitossa otettiin huomioon ei-israelilaisten tilanne suhteessa Jumalaan ja hänen kansaansa. Jotkut muukalaiset olivat uudisasukkaita, jotka yksinkertaisesti asuivat Israelin maassa, jossa heidän piti totella peruslakeja, esimerkiksi niitä jotka kielsivät murhan ja vaativat noudattamaan sapattia. (Nehemia 13:16–21) Israelilainen ei ottanut näitä uudisasukkaita vastaan veljinä, vaan noudatti järkevää varovaisuutta puhuessaan tai ollessaan tekemisissä heidän kanssaan, sillä he eivät olleet vielä osa Jumalan kansaa. Esimerkiksi kun israelilaisen ei sallittu ostaa eikä syödä itsestään kuolleen eläimen ruhoa, josta veri ei ollut vuodatettu pois, niin muukalaiset, jotka eivät olleet käännynnäisiä, saattoivat tehdä sen. (5. Mooseksen kirja 14:21; Hesekiel 4:14) Aikanaan jotkut näistä muukalaisasukkaista saattoivat noudattaa niiden muiden muukalaisten esimerkkiä, joista tuli ympärileikattuja käännynnäisiä. Vasta sitten heitä kohdeltiin ikään kuin veljinä tosi palvonnassa, tilivelvollisina noudattamaan koko lakia. (3. Mooseksen kirja 16:29; 17:10; 19:33, 34; 24:22) Mooabilainen Ruut ja syyrialainen lepratautinen Naeman olivat ei-israelilaisia, jotka Jumala hyväksyi. – Matteus 1:5; Luukas 4:27.

 9. Miten Salomo vahvisti sen, miten Jumala suhtautuu ulkomaalaisiin?

⁹ Kuningas Salomonkin päivinä näemme Jumalan ystävällisen asenteen ei-israelilaisiin. Vihkiessään temppeliä Salomo rukoili: ”Jos joku muukalainen, joka ei ole sinun kansaasi Israelia, tulee kaukaisesta maasta sinun nimesi tähden – – ja rukoilee kääntyneenä tähän temppeliin päin, niin kuule taivaasta, – – että kaikki maan kansat tuntisivat sinun nimesi ja pelkäisivät sinua, samoin kuin sinun kansasi Israel.” (1. Kuningasten kirja 8:41–43) Jehova tosiaan otti tervetulleena vastaan niiden vilpittömien ulkomaalaisten rukoukset, jotka etsivät häntä. Kenties hekin oppisivat tuntemaan hänen lakinsa, alistuisivat ympärileikkaukseen ja tulisivat hänen siunatun kansansa hyväksytyiksi jäseniksi.

10. Miten juutalaiset kohtelivat etiopialaista eunukkia, ja miksi ympärileikkaus hyödytti häntä?

¹⁰ Yksi, joka menetteli näin myöhempinä aikoina, oli kaukaisen Etiopian kuningattaren, kandaken, aarteiston hoitaja. Todennäköisesti silloin, kun hän ensi kerran kuuli juutalaisista ja heidän palvonnastaan, hänen elämänsä ja uskonnolliset tapansa eivät olleet otollisia Jehovalle. Siksi juutalaisten piti osoittaa jonkin verran suvaitsevaisuutta, kun tämä heidän keskuudessaan ollut ulkomaalainen mies tutki Lakia oppiakseen Jumalan vaatimukset. Ilmeisesti hän edistyi ja teki tarvittavat muutokset ollakseen kelvollinen ympärileikattavaksi. Apostolien tekojen 8:27 kertoo, että ”hän oli mennyt Jerusalemiin palvomaan”. (2. Mooseksen kirja 12:48, 49) Tämä osoitti, että hän oli silloin täysi käännynnäinen. Siksi hän oli siinä asemassa, että hän saattoi ottaa vastaan Messiaan ja tulla hänen kastetuksi opetuslapsekseen ja mukautua siten Jumalan edistyvään tahtoon.

Epäuskoiset ja kristillinen seurakunta

11, 12. a) Mikä lisämuutos tapahtui, kun tuo etiopialainen kastettiin? b) Miten tämä oli sopusoinnussa Filippiläiskirjeen 2:12, 13:n kanssa?

¹¹ Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matteus 28:19, 20) Äsken mainitulla etiopialaisella käännynnäisellä oli jo tietoa Jehovasta ja pyhästä hengestä. Siksi kun Filippus auttoi häntä ymmärtämään ja ottamaan vastaan Jeesuksen Jumalan messiaanisena Poikana, hänet voitiin kastaa. Näin hänestä tuli Kristusta seuraavan Jehovan kansan hyväksytty jäsen. Luonnollisesti hän oli tilivelvollinen Jumalalle, häntä vaadittiin ”noudattamaan kaikkea”, mitä kristittyjen oli käsketty noudattaa. Mutta tämän tilivelvollisuuden mukana tuli suurenmoinen odote: pelastus!

¹² Myöhemmin Paavali kirjoitti, että kaikkien kristittyjen piti ’työskennellä jatkuvasti omaksi pelastuksekseen peläten ja vavisten’. Sen tekeminen oli kuitenkin mahdollista, ”sillä Jumala on se, joka mielisuosionsa [eu·do·kiʹas] tähden vaikuttaa teissä sekä tahtomisen että toimimisen”. – Filippiläisille 2:12, 13.

13. Miten kristityt kohtelivat niitä, jotka eivät olleet yhtä nopeita menemään kasteelle kuin tuo etiopialainen eunukki?

¹³ Eivät kaikki tosi kristittyjen yhteyteen tulleet olleet yhtä valmiita ja kelvollisia kuin tuo etiopialainen menemään nopeasti kasteelle. Joillakuilla, jotka eivät olleet juutalaisia eivätkä käännynnäisiä, oli hyvin vähän tai ei lainkaan tietoa Jehovasta ja hänen teistään; hänen mittapuunsa eivät myöskään ohjanneet heidän moraaliaan. Miten heitä kohdeltaisiin? Kristittyjen piti noudattaa Jeesuksen esimerkkiä. Hän ei totisesti kannustanut tekemään syntiä eikä edes katsonut sitä läpi sormien. (Johannes 5:14) Silti hän oli suvaitsevainen niitä syntisiä kohtaan, jotka tulivat vedetyiksi hänen luokseen ja halusivat saattaa tiensä sopusointuun Jumalan teiden kanssa. – Luukas 15:1–7.

14, 15. Millaisia ihmisiä kävi Korinton kokouksissa voideltujen kristittyjen lisäksi, ja millaisia eroja heissä on voinut olla hengellisen edistyksen suhteen?

¹⁴ Se, että kristityt kohtelivat suvaitsevaisesti niitä, jotka hankkivat tietoa Jumalasta, ilmenee selvästi Korinton kokouksia koskevista Paavalin huomautuksista. Käsitellessään hengen ihmelahjojen käyttöä, jotka aluksi ilmaisivat, että kristillisyydellä oli Jumalan siunaus, Paavali mainitsi ”uskovat” ja ”epäuskoiset”. (1. Korinttolaisille 14:22) ”Uskovat” olivat niitä, jotka ottivat Kristuksen vastaan ja jotka kastettiin. (Apostolien teot 8:13; 16:31–34) ”Monet niistä korinttolaisista, jotka kuulivat, rupesivat uskomaan, ja heidät kastettiin.” – Apostolien teot 18:8.

¹⁵ Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 14:24:n mukaan myös ’epäuskoisia ja tavallisia ihmisiä’ tuli Korinton kokouksiin, ja heidät toivotettiin sinne tervetulleiksi.c Eroja oli epäilemättä siinä, miten pitkälle he olivat edistyneet Jumalan sanan tutkimisessa ja soveltamisessa. Jotkut saattoivat yhä tehdä syntiä. Jotkut olivat ehkä saaneet jossain määrin uskoa, olivat jo tehneet joitakin muutoksia elämässään ja olivat jo ennen kastetta alkaneet kertoa toisille oppimastaan.

16. Miten sellaiset ihmiset saattoivat hyötyä seurakunnankokouksissa kristittyjen parissa olemisesta?

¹⁶ Tietenkään kukaan näistä kastamattomista ei ollut ”Herrassa”. (1. Korinttolaisille 7:39) Jos heidän menneisyyteensä sisältyi vakavia moraalisia ja hengellisiä puutteita, heiltä saattoi ymmärrettävästi kulua jonkin aikaa mukautua Jumalan mittapuihin. Mutta niin kauan kuin he eivät yrittäneet ilkeämielisesti turmella seurakunnan uskoa ja puhtautta, he olivat tervetulleita. Se, mitä he näkivät ja kuulivat kokouksissa, saattoi ’ojentaa heitä’, kun ’heidän sydämensä salaisuudet tulivat ilmeisiksi’. – 1. Korinttolaisille 14:23–25; 2. Korinttolaisille 6:14.

Jumalan hyväksymänä pysyminen pelastukseksi

17. Miten Luukkaan 2:14 täyttyi ensimmäisellä vuosisadalla?

¹⁷ Ensimmäisen vuosisadan kastettujen kristittyjen julkisen saarnaamisen välityksellä tuhannet kuulivat hyvän uutisen. He uskoivat sen mitä olivat kuulleet, katuivat aiempaa menettelyään ja heidät kastettiin; näin he antoivat ”julkisen julistuksen pelastukseksi”. (Roomalaisille 10:10–15; Apostolien teot 2:41–44; 5:14; Kolossalaisille 1:23) Ei ollut epäilystäkään siitä, että kastetuilla oli silloin Jehovan hyväksymys, sillä hän voiteli heidät pyhällä hengellä ja otti heidät hengellisiksi pojikseen. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Hän ennalta määräsi meidät otettavaksi Jeesuksen Kristuksen kautta lapsiksi itselleen tahtonsa mielisuosion [eu·do·kiʹan] mukaan.” (Efesolaisille 1:5) Näin alkoi tuon vuosisadan kuluessa osoittautua todeksi se, mitä enkelit ennustivat Jeesuksen syntyessä: ”Maan päällä rauha hyvän tahdon ihmisten keskuudessa [eli niiden keskuudessa, joilla on Jumalan hyväksymys].” – Luukas 2:14.

18. Miksi voidellut kristityt eivät voineet pitää hyväksyttyä asemaansa Jumalan edessä itsestään selvänä?

¹⁸ Tuon rauhan säilyttämiseksi noiden ”hyvän tahdon ihmisten” piti ’työskennellä jatkuvasti omaksi pelastuksekseen peläten ja vavisten’. (Filippiläisille 2:12) Se ei ollut helppoa, sillä he olivat yhä epätäydellisiä ihmisiä. Heitä kiusattaisiin ja painostettaisiin tekemään väärin. Jos he taipuisivat väärintekoon, he menettäisivät Jumalan hyväksynnän. Siksi Jehova rakkaudellisesti järjesti hengellisiä paimenia, jotka sekä auttaisivat että suojelisivat seurakuntia. – 1. Pietari 5:2, 3.

19, 20. Mitä järjestelyjä Jumala teki, jotta kastetut kristityt voisivat pysyä hänen hyväksyttyinä palvelijoinaan?

¹⁹ Nuo seurakunnan vanhimmat suhtautuisivat vakavasti Paavalin neuvoon: ”Vaikka joku ihminen ottaakin jonkin harha-askeleen, ennen kuin hän on tietoinen siitä, niin yrittäkää te, joilla on hengellisiä edellytyksiä, palauttaa kohdalleen sellainen ihminen lempeyden hengessä, samalla kun pidät silmällä itseäsi, ettei sinuakin kiusattaisi.” (Galatalaisille 6:1) Tärkeän kasteaskeleen ottaneella olisi ymmärrettävästi suurempi tilivelvollisuus, kuten oli Israelissa ympärileikatuksi käännynnäiseksi tulleella muukalaisellakin. Mutta jos kastettu kristitty hairahtuisi, hän voisi saada rakkaudellista apua seurakunnasta.

²⁰ Seurakunnan vanhinten ryhmä voisi tarjota apua vakavaan väärintekoon langenneelle. Juudas kirjoitti: ”Osoittakaa – – jatkuvasti armoa muutamille, joilla on epäilyksiä; pelastakaa heidät sieppaamalla heidät tulesta. Mutta osoittakaa jatkuvasti armoa toisillekin peläten, samalla kun vihaatte lihan tahraamaa aluspukinettakin.” (Juudas 22, 23) Tällaista apua saanut seurakunnan kastettu jäsen voisi iloita jatkuvasti Jehovan hyväksynnästä ja siitä rauhasta, josta enkelit olivat puhuneet Jeesuksen syntyessä.

21, 22. Mitä seurasi, jos jostakusta tuli katumaton syntinen, ja miten seurakunnan uskolliset jäsenet suhtautuivat häneen?

²¹ Joissakin – tosin harvinaisissa – tapauksissa väärintekijä ei katunut. Silloin vanhinten piti erottaa hänet suojellakseen puhdasta seurakuntaa saastumasta. Näin tapahtui Korintossa eräälle kastetulle miehelle, joka ei halunnut luopua moraalittomasta suhteestaan. Paavali kehotti seurakuntaa: ”[Lakatkaa] seurustelemasta haureellisten kanssa. En tarkoittanut kokonaan tämän maailman haureellisten tai ahneiden ja kiristäjien tai epäjumalanpalvelijoiden kanssa. Muutoinhan teidän pitäisi lähteä pois maailmasta. Mutta nyt kirjoitan teille: lakatkaa seurustelemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun kanssa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa.” – 1. Korinttolaisille 5:9–11.

²² Koska tuo korinttolainen mies oli ottanut tärkeän kasteaskeleen, tullut Jumalan hyväksymäksi ja seurakunnan jäseneksi, hänen erottamisensa oli vakava asia. Paavali osoitti, ettei kristittyjen pitänyt seurustella hänen kanssaan, sillä hän oli hylännyt hyväksytyn asemansa Jumalan edessä. (Vrt. 2. Johannes 10, 11.) Pietari kirjoitti tällaisista erotetuista: ”Heille olisi ollut parempi, etteivät olisi täsmällisesti tunteneet vanhurskauden tietä, kuin että he sen täsmällisesti tunnettuaan kääntyivät pois heille annetusta pyhästä käskystä. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: ’Koira on palannut omalle oksennukselleen.’” – 2. Pietari 2:21, 22.

23. Millainen tilanne vallitsi ensimmäisellä vuosisadalla yleensä kristittyjen keskuudessa Jumalan hyväksynnän saamisen suhteen?

²³ Jehova ei ilmeisesti voinut enää pitää tällaisia yksilöitä hyväksyttyinä, sillä heidät oli erotettu katumattomina väärintekijöinä. (Heprealaisille 10:38; vrt. 1. Korinttolaisille 10:5.) Ilmeisesti vain vähemmistö erotettiin. Useimmat, jotka saivat ”ansaitsemattoman hyvyyden ja rauhan Jumalalta” ja jotka ’otettiin lapsiksi hänen tahtonsa mielisuosion mukaan’, pysyivät uskollisina. – Efesolaisille 1:2, 5, 8–10.

24. Mikä tämän aiheen puoli ansaitsee lisähuomiotamme?

²⁴ Tilanne on nykyään pohjimmiltaan samanlainen. Tarkastelkaamme kuitenkin, miten ’epäuskoisia ja tavallisia ihmisiä’ voidaan auttaa tulemaan Jumalan hyväksymiksi ja mitä voidaan tehdä heidän auttamisekseen, jos he hairahtuvat jossain vaiheessa. Seuraava kirjoitus käsittelee näitä asioita.

[Alaviitteet]

Muistatko?

◻ Mistä lähtien ja millä tavoin ihmiset voivat Raamatun mukaan olla Jumalan hyväksymiä?

◻ Miten Jumala suhtautui kansansa keskuudessa oleviin ulkomaalaisiin, mutta miksi israelilaisten piti tasapainottaa varovaisuus suvaitsevaisuudella?

◻ Mitä voimme päätellä siitä tosiasiasta, että Korinton kristillisiin kokouksiin tuli ”epäuskoisia”?

◻ Mitä järjestelyjä Jumala on tehnyt auttaakseen kastettuja kristittyjä pysymään hänen hyväksyttyinä palvelijoinaan?