Nyt, meidän sukupolvemme aikana, koko väärän uskonnon maailmanmahti on kasvotusten tuhon kanssa. Jälleen kerran ”leiriytyneet sotajoukot” valmistautuvat toimeenpanemaan Jumalan tuomion. Samoin kuin ensimmäisellä vuosisadalla Rooman sotajoukkojen tehtävänä oli säilyttää pax Romana (Rooman rauha), myös nykyajan leiriytyneet sotajoukot toimivat rauhan säilyttämisen välikappaleena. Eräs Raamatun profetia osoittaa, että YK:n jäsenkansoihin kuuluvat militarisoidut joukot toimivat Jehovan välikappaleena lopullisessa välienselvittelyssä nykyisen Jerusalemin, kristikunnan, sekä muiden Suuren Babylonin osien kanssa. – Ilmestys 17:7, 16.

Milloin tämä tapahtuu? 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:3 vastaa: ”Kun he sanovat: ’Rauha ja turvallisuus!’, silloin äkillinen tuho on samassa kohtaava heidät niin kuin ahdingon tuska raskaana olevan naisen, eivätkä he missään tapauksessa pääse pakoon.”

”Rauhan epidemia”

Vuonna 1988 Yhdysvaltain entinen ulkoministeri George Schultz sanoi, että ”rauha on syntymässä joka puolella”. Muuan amerikkalainen ulkopolitiikan asiantuntija puhui ”rauhan epidemiasta”. Arvovaltainen saksalainen viikkolehti Die Zeit kysyi: ”Voisiko tällä täynnä suuronnettomuuksia olleella vuosisadalla käydä niin, että sen viimeinen vuosikymmen merkitsi loppua tuhoamiselle ja alkua rauhan ja rakentamisen aikakaudelle?” Ja Time-aikakauslehti sanoi: ”Rauha on mahdollinen Iranin ja Irakin välillä, Kamputseassa, Afganistanissa, Etelä-Afrikkassa ja jopa Keski-Amerikassa.”

Vuonna 1989, joka on nyt päättymässä, on myös puhuttu paljon rauhasta. Helmikuussa saksalainen Süddeutsche Zeitung -sanomalehden pääkirjoituksessa sanottiin: ”Vuodesta 1985 lähtien olemme eläneet vaihetta, jolloin supervallat ovat tehneet enemmänkin kuin vain pidättyneet näyttämästä kynsiään. – – Nykyään maan päällä on tuskin olemassa paikkaa, jossa kaksi supervaltaa eivät lähestyisi toisiaan. – – Joka tapauksessa koskaan aiemmin eivät enteet ole olleet niin suotuisia, molemmat puolet niin vakavissaan ja niin monia askelia ole otettu samaan aikaan oikeaan suuntaan.”

Niinkin äskettäin kuin vielä kuusi vuotta sitten tilanne ei näyttänyt yhtä valoisalta. Journalisti Roy Larson oli pannut merkille, että ”koko vuoden 1983 uskonnolliset johtajat ympäri maailmaa huusivat ’rauha, rauha’, vaikka rauhaa ei ollut”. Ovatko nämä sen jälkeiset yllättävät maailmantapahtumat 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:3:n täyttymys? Emme osaa sanoa. Kaikesta huolimatta nykyään, joulukuussa 1989, ”rauha ja turvallisuus” on lähempänä todellisuutta kuin koskaan aiemmin.

Uskonnolliset johtajat työskentelevät kovasti – miksi?

Kuten Larson sanoi, uskonnolliset johtajat eivät ole olleet toimettomia rauhanpyrkimyksissä. Jatkaen vuoden 1983 arviotaan hän mainitsee Johannes Paavali II tekemän ”rauhan pyhiinvaellusmatkan” Keski-Amerikkaan ja Karibianmeren alueelle. Lisäksi tuona vuonna Yhdysvaltain katoliset piispat hyväksyivät paimenkirjeen, jonka teemana oli: ”Rauhan haaste.” Pian sen jälkeen yli 300 kirkon edustajat 100 maasta tapasivat toisensa Kirkkojen maailmanneuvoston kuudennessa yleiskokouksessa ja hyväksyivät samanlaisen päätöksen. Monet protestanttiset evankelistat olivat myös mukana siinä, mitä Larson kutsui ”maailmanlaajuiseksi rauhan-harrastukseksi”.

Kirkkojen maailmanneuvosto on vuonna 1948 tapahtuneesta perustamisestaan ja vuoden 1966 konferenssistaan lähtien puhunut voimakkaasti nykyajan tuhoaseiden käyttöä vastaan. Vastaavasti kymmenet papit ja teologit ovat tarttuneet aseisiin rauhan hyväksi, kuten saksalainen protestanttiteologi Helmut Gollwitzer. Aiemmin tänä vuonna, hänen 80-vuotispäivänään, muuan sveitsiläinen protestanttinen viikkolehti ylisti häntä ”politiikkaa harjoittavaksi teologiksi, aina innokkaaksi rauhan puolesta”, joka ”on opetuksillaan ja poliittisella sitoutumisellaan vaikuttanut voimakkaasti moniin teologeihin ja myös kirkon sisällä toimivaan rauhanliikkeeseen”.

Ei siksi ole lainkaan yllätys, että Suuri Babylon tuki aktiivisesti kansainvälistä rauhanvuotta 1986. Tuon vuoden oli nimennyt Yhdistyneiden Kansakuntien järjestö, jonka peruskirja vaatii sitä ’ylläpitämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta’. Tuona vuonna katolinen paavi, anglikaaninen Canterburyn arkkipiispa ja 700 muuta uskonnollista johtajaa, joihin kuului kristityiksi tunnustautuvia, buddhalaisia, hinduja, muslimeja, afrikkalaisia animisteja, intiaaneja, juutalaisia, sikhejä, zarathustralaisia, šintolaisia ja jainalaisia, kokoontuivat Assisiin lähelle Roomaa rukoillakseen rauhan puolesta.

Tuoreempi tapaus oli tammikuussa 1989, kun Sydneyssä Australiassa Sunday Telegraph -sanomalehti kirjoitti, että ”buddhalaisuuden, kristinuskon, hindulaisuuden, juutalaisuuden, islamin, sikhiläisyyden, unitarismin, bahai-uskonnon, kungfutselaisuuden, jainalaisuuden, šintolaisuuden, taolaisuuden, raja-jooga-uskonnon ja zarathustralaisuuden” edustajia oli kokoontunut Melbourneen Uskonnon ja rauhan maailmankonferenssin viidenteen kokoukseen. On merkittävää, että ”yli 600 valtuutettua noin 85 maasta – – tunnusti, että uskonnollisten erimielisyyksien synnyttämiä jännitystiloja on jo pitkään käytetty väärin tärkeänä sotien perusteena”.

Uskonnon osallistuminen rauhan tavoitteluun vahvistaa sen, mitä Dag Hammarskjöld, Yhdistyneiden Kansakuntien entinen pääsihteeri, kerran sanoi: ”Tämä [YK:n] järjestö ja kirkkokunnat uskontunnustuksistaan tai palvontamuodostaan riippumatta ponnistelevat rinta rinnan kaikkien hyväntahtoisten ihmisten kanssa rauhan aikaansaamiseksi maailmassa.”

Kaikesta huolimatta Suuren Babylonin vastalausemarssit, suuret mielenosoitukset ja muut huomaamattomammat keinot, joilla uskonto sekaantuu politiikkaan, johtavat sen tuhoon.a Se on jo nyt aiheuttanut merkittävää hankausta, kuten Albert Nolan, eteläafrikkalainen dominikaanimunkki, äskettäin myönsi sanoessaan: ”Ainoa tehokas keino rauhan saamiseksi Jumalan tahdon mukaisesti on ryhtyä taisteluun. – – Jotta aseistus saataisiin vähenemään, selkkaukset hallituksen kanssa ovat lähes väistämättömiä.”

Jatkakoon Suuri Babylon rauhan huutamista. Esittäköön paavi edelleen joululle ja pääsiäiselle perinteisen urbi et orbi (kaupungille [Roomalle] ja maailmalle) -siunauksensa. Antakaamme hänen olla edelleen siinä luulossa kuin hän oli viime toukokuussa, kun hän sanoi, että nykyinen poliittisen jännityksen lientyminen on Jumalan vastaus ”kristittyjen” rukouksiin. Rauhasta puhuminen ja Jumalan siunauksen itselleen omiminen ei voi vapauttaa Suurta Babylonia sen verisestä menneisyydestä. Se leimaa Suuren Babylonin kaikkien aikojen suurimmaksi esteeksi ihmisten väliselle sekä ihmisten ja Jumalan väliselle rauhalle. Sen voidaan havaita olevan suoranaisesti tai epäsuorasti syypää ihmiskunnan kaikkiin ongelmiin!

On todella ironista, että väärä uskonto yhä ponnistelee yhdessä YK:n kanssa sen ”rauhan ja turvallisuuden” aikaansaamiseksi, joka jouduttaa sen omaa tuhoa! Väärän uskonnon loppu tulee puhdistamaan tosi uskonnon Jumalan maineen, ja tämä Jumala sanoo: ”Älkää eksykö: Jumalaa ei voi pitää pilkkana. Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” – Galatalaisille 6:7.

Rauhan ja turvallisuuden tavoittelu

Useimmilla ihmisillä on luontainen rauhankaipuu, mutta lähes koko ihmishistorian ajan tuo haave on kokenut takaiskuja. Viime vuosina on kuitenkin edistytty huomattavasti rauhan tavoittelussa, kuten seuraava luettelo osoittaa.

1985: (lokakuu) Yhdistyneet Kansakunnat viettää 40-vuotisjuhlaansa ja julistaa vuoden 1986 kansainväliseksi rauhan vuodeksi.

(marraskuu) Ensimmäinen suurvaltojen huippukokous kuuteen vuoteen, kun Gorbatšov ja Reagan tapaavat; Reagan puhuu ”uudesta alusta”.

1986: (tammikuu) Gorbatšov vaatii kaikkien ydinaseiden kieltämistä vuoteen 2000 mennessä

(syyskuu) Euroopan luottamuksen ja turvallisuuden lisäämistä ja aseidenriisuntaa käsittelevä konferenssi (35 maata, joihin kuului Yhdysvallat, Kanada, Neuvostoliitto ja kaikki Euroopan maat Albaniaa lukuun ottamatta) allekirjoittaa sopimuksen vahingossa syttyvän sodan vaaran vähentämisestä.

(lokakuu) Reaganin ja Gorbatšovin huippukokous Islannissa epäonnistuu, vaikka Gorbatšov oli sanonut heidän olleen ”suurten, historiallisten päätösten” äärellä.

1987: (tammikuu) Glasnost (avoimuus) -politiikka näyttää olevan merkkinä siitä, että Neuvostoliitossa on alkamassa uusi aikakausi.

(maaliskuu) Ensimmäistä kertaa 12 vuoteen Englannin pääministeri vierailee Moskovassa.

(joulukuu) Gorbatšov ja Reagan allekirjoittavat INF-sopimuksen (keskimatkan ydinohjusten aseidenriisuntasopimuksen) poistaakseen keskimatkan ja lyhyemmän keskimatkan ydinohjukset.

1988: (maaliskuu) Nicaragua ja kommunismin vastaiset contrat allekirjoittavat tulitaukosopimuksen ja alkavat neuvotella pysyvästä aselevosta.

(huhtikuu) Neuvostoliitto ilmoittaa vetävänsä joukkonsa Afganistanista vuoden 1989 helmikuuhun mennessä; Etiopia ja Somalia sopivat sotansa lopettamisesta.

(toukokuu) Vietnam ilmoittaa vetävänsä 50000 sotilastaan Kamputseasta ennen vuoden loppua, loput vuoteen 1990 mennessä.

(kesäkuu) Australian pääministeri Bob Hawke sanoo Gorbatšovin ja Reaganin huippukokouksesta Moskovassa: ”Ensimmäistä kertaa koko sodanjälkeisenä aikana on näkyvissä merkkejä sellaisen maailman ilmaantumisesta, joka voi elää rakentavasti rauhassa.”

(heinäkuu) Iran ilmoittaa hyväksyvänsä YK:n päätöslauselman, jossa vaaditaan tulitaukoa kahdeksan vuotta jatkuneeseen Iranin ja Irakin väliseen sotaan.

(elokuu) Yhdysvallat suostuu maksamaan velkansa YK:lle, johon Neuvostoliitto oli jo ryhtynyt, ja siten auttamaan YK:ta sen taloudellisten vaikeuksien lopettamisessa ja nostamaan sen entiselleen.

(syyskuu) Marokko ja Polisarion sissijoukot hyväksyvät YK:n suunnitelman 13-vuotisen sodan lopettamiseksi Länsi-Saharassa.

(lokakuu) YK:n rauhanturvajoukoille myönnetään Nobelin rauhan palkinto; Libya ja Tšad lopettavat muodollisesti pitkään jatkuneen sotatilansa.

(joulukuu) Gorbatšov ilmoittaa YK:ssa suurista yksipuolisista neuvostojoukkojen vähennyksistä kahden vuoden aikana ja sotilaiden ja panssarivaunujen poistamisesta Tsekkoslovakiasta, Unkarista ja Itä-Saksasta; Etelä-Afrikka, Namibia ja Kuuba suostuvat panemaan täytäntöön YK:n 1. huhtikuuta 1989 tekemän päätöslauselman, ja takaamaan Namibian itsenäisyyden ja lopettamaan 22 vuotta kestäneen sodan; Kuuban 50000:sta Angolassa olevasta sotilaasta puolet kutsutaan kotiin marraskuun 1. päivään mennessä ja loput 1. heinäkuuta 1991 mennessä; Yhdysvallat suostuu neuvottelemaan Palestiinan vapautusjärjestön kanssa sen jälkeen, kun Jasser Arafat lupasi Israelille oikeuden ”olemassaoloon rauhan ja turvallisuuden vallitessa”.

1989: (tammikuu) Pariisissa pidettyyn kemiallisia aseita käsittelevään konferenssiin osallistuvat 149 maata vaativat nopeita toimia kemiallisten aseiden kehittelemisen, tuotannon, varastoimisen ja käyttämisen kieltämiseksi.

(helmikuu) Costa Rica, Honduras, El Salvador, Nicaragua ja Guatemala allekirjoittavat sopimuksen rauhan takaamiseksi Keski-Amerikassa; Kolumbian suurin kapinallisryhmä FARC (Kolumbian vallankumousarmeija) julistaa tulitauon, mikä herättää toiveita siitä, että 35 vuotta kestänyt sissisota voi piakkoin päättyä.

(maaliskuu) 35 maan ulkoministerit alkavat Wienissä neuvotella Euroopan tavanomaisten aseiden ja sotavoimien vähentämisestä.

(huhtikuu) Vietnam ilmoittaa vetävänsä kaikki sotilaansa pois Kamputseasta syyskuun 30. päivään mennessä.

(toukokuu) Unkari alkaa purkaa 40 vuotta vanhaa piikkilanka-aitaa Itävallan rajalta; Neuvostoliiton ja Kiinan johtajien tavatessa ensi kerran yli 30 vuoteen Neuvostoliitto ilmoittaa pienentävänsä Aasiassa olevia joukkojaan; Neuvostoliitto aloittaa Itä-Euroopassa yksipuolisen sotilaiden ja aseiden vähentämisen.

(kesäkuu) Bushin ehdotus suurten vähennysten tekemiseksi sotilaiden, panssarivaunujen, tykkien ja lentokoneiden määrässä saa erään lehden kirjoittamaan: ”Se voi tosiaan avata oven merkittävimmälle aseidenriisunnalle, mitä on tapahtunut toisen maailmansodan jälkeen.”

(elokuu) Viisi Keski-Amerikan valtiota hyväksyvät suunnitelman vihollisuuksien lopettamisesta Nicaraguassa.